Vinkkejä, vinkkejä, vinkkejä, arvontoja ja ripaus joulua!

Vinkkejä, vinkkejä, vinkkejä, arvontoja ja ripaus joulua!

Tuoksu, Bubbleroom vaatteet ja joulukalenterit saatu

Mitäs tähän viikkoon. Teinit päättivät vaihtaa taas huoneita ja maalata aiemmin maalaamansa mustan seinän valkoiseksi. Mahtavaa, että sisustavat, pukkaa projektia ja maalaavat itse. Toki näistä aina sivuprojekteja meille aikuisillekin syntyy ja jonkinlaista rahanmenoa, sillä ei ne maalitkaan ilmaisia ole. 🙂

Eilinen päivä vietettiin teinin kanssa Triplassa ja Itiksessä ja pakko sanoa, että Tripla näytti oikein viihtyisältä ostoskeskukselta ja ravintomaailmaan olisi houkuttanut perehtyä enemmän.

Itiksen Hesburgerissa tytär todisti rasistisen tapahtuman ja oli tästä hyvin järkyttynyt. Satuin itse olemaan juuri vessassa, mutta tyttären vieressä istui isä ja tytär syömässä ruokaansa, kun ulkopuolinen henkilö oli ilmestynyt ja väittänyt, että tämä tyttären isä olisi muka valokuvannut häntä ja hän ilmoittaa poliisille. Tyttären sanoin, isä ja tytär söivät aivan rauhassa ruokaansa, eikä kännykkä ollut edes esillä. Isä oli pyytänyt välikohtauksen aiheuttajalta, että anna meidän syödä rauhassa lapseni kanssa. Kerroin tyttärelle, että jotkut ihmiset joutuvat syyttöminä ihonvärinsä vuoksi kestämään tällaista käytöstä ympäri maapalloa jatkuvasti.

Kävimme miehen kanssa leffassa katsomassa suomalaisen Metsäjätti leffan ja onneksi käytiin, sillä leffa oli viihdyttävä, luontevaa katsottavaa ja kunnon hyvänmielen elokuva, jossa sai myös liikuttua. Päätimme, että käymme katsomassa kaikki valkokankaalla menevät suomalaiset elokuvat, killinkejä suomalaisten leffojen tekemisen kasssaan. Seuraavaksi joko Tove tai Nimby.

Teimme mielettömän hyviä uuniperunoita kylmäsavulohitäytteellä ja reseptin löydätte Nina ja minit blogista. Kannattaa kokeilla, sillä tätä voisi kutsua jo gourmetpikaruoaksi, niin näppärästi uuniperunat tulevat mikrossa ja täyte on tehty.

  • 2 isohkoa perunaa per ruokailija, Rosamunda-lajike mielellään
  • 300 g kylmäsavulohta
  • 250 g mascarponejuustoa
  • 200 g creme fraichea
  • 1/2 kpl punasipuli, noin 75g
  • 3 rkl sitruunamehua
  • Ripaus mustapippuria

Vielä tänään juhlitaan Bubbleroomin 15-vuotissyntymäpäiviä ja koko valikoimasta saat alennusta 15% ja alennus on jo laskettu sivustolla valmiiksi. Lisäksi saat koodilla ”Tiia” 10% lisäalen, koodi joka toimii toki ensi viikolla myös, mutta 25.10 asti on mahdollisuus saada peräti 25% alennusta. En hyödy koodin käytöstä.

Ohessa vielä omat lempparit Bubbleroom valikoimasta:

Khaki tikkitakki, Musta pliseerattu hame, Mustabeige kukkamekko ja Neulemekko.

Miehen lapsuudenajan Disney-lelut. Löytyykö joltain vastaavia? Mietin onko nämä Kellogg’s paketeista? Jotain vastaavia Asterix ja Obelix figuureja muistan, että tuli Kellogg’s paketeista.

Muistan myös miten 8 vuotta vanhempi setäni suurennuslasilla auringonsäteitä avuksi käyttäen sulatteli meikäläisen aarteita eli figuurien nassuja. Kostoksi laitoin raa’an lihapullan sedän akkarilaatikkoon ja mietin sieluni silmin, miten matoja alkaa kehittymään lihapullasta ja syö sedän Akkarit. Hehe, ne sisarukselliset välit.

Kuka pitää DKNY ompputuoksuista? Nyt on DKNY:ltä ilmestynyt freesi uusi omena, josta todellakin Lumikkikin pitäisi. Onhan tuoksun nimikin ”Be Extra Delicious”.

Kirkkaaseen pulloon pakattu tuoksu yhdistää herkullisia nuotteja, kuten päärynän, gardenian ja karamellin. Tuoksu on leikkisä ja kevyt ja sopii käytettäväksi joko yksinään arkisempiin tilanteisiin tai sitä voi syventää iltamenoihin sopivaksi kerrostamalla muiden tuoksujen kanssa.

Omaan tuoksunenään, joka pidän hyvin colognemaisista ja raikkaista tuoksuista, tämä on erittäin oivallinen tuoksu iltaan, mutta käy hyvin päiväänkin, raikkaiden tuoksunuottien vuoksi. Mutta mukavaa syksyistä lämpöä tästä tuoksusta kyllä löytyy myös.

Lumenelta on ilmestynyt jotain uutta ja ihanaa meille 35+ ikäisille. Lumo Nordic Bloom ihonhoitosarja. Heti katse kiinnittyy pinkkiin vispipuuroimaiseen sävymaailmaan, miten houkutteleva sävy! En ole pinkkifani, en tosin pinkkiä myöskään inhoa, mutta vaatteista löytyy aika vähän vaaleanpunaista ja kotoa ei ollenkaan. Mutta kun pinkki on purkeissa, niin johan vetoaa.

Stay meikkivoide on saanut uusia sävyjä, erittäin vaaleasta tummaan. Tämä ilahdutti suuresti, sillä tytär on erittäin vaaleaihoinen ja nyt löytyi hänelle aivan täydellinen sävy tästä Lumenen Stay meikkivoidesarjasta ja sävy on ”Ultra Light.”

Lumenella on juuri nyt 25% meikeistä, koodilla ”Makeup25”.

Pohjoisen marjojen pre-retinoli-yhdiste, luonnon oma vaihtoehto synteettiselle retinolille. Elintarviketeollisuuden sivuvirtana käsin poimitut puolukat ja niistä uutettu puolukkauute auttaa ihon kimmoisuuden säilymisessä.

Pakkaukset ovat kevyempiä, koska niissä on käytetty 45% vähemmän muoviraaka-aineita kuin aiemmin. Tuoksumaailma on kepeä ja puolukan vieno tuoksu on aistittavissa. Koostumus on myöskin kepeä, eikä niin voimainen. Sarjaan kuuluu silmänympärysvoide, seerumi, päivä-ja yövoide ja kuulemma ensi vuoden puolella sarjaan tulee kaikkea kivaa lisää.

Meillä on jo pieni joulumaailma, kiitos The Body Shopin joulukalenterin ja Tallinkilta saamani Ritualsin joulukalenterin. Lisäksi taustalla on The Body Shopin viime vuoden jouluteeman ”kaappi”, joka ei ole siis joulukalenteri lainkaan.

Tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua The Body Shop joulukalenterin arvontaan täällä. Lisäksi huomenna oman Instagramin puolella alkaa Rituals kosmetiikkakalenterin arvonta, josta vastaa Tallink verkkokauppa. Vink vink vaan ja tämä Ritualsin joulukalenteri, sen toimittaa Tallink verkkokauppa kaikkialle Suomeen.

Tallink verkkokaupassa on vikkelä toimitus, edullisemmat hinnat ja toimitus kotiovelle. Varsin näppärää ”tax free” shoppailla Tallinkilta maista käsin.

Tällaisia juttuja tällä viikolla. Ei hullumpi viikko lainkaan. Miten siellä teidän viikko on mennyt?

Ai niin ja niistä hormoneista vielä. Ei toiminut minipillereiden ja hormonin yhdistelmä meikäläisellä. Hormonit aiheuttivat joka päiväistä lämpöilyä, kylmähorkkakohtauksia ja lisäksi merkittävää ahdistusta. Nyt ajattelin kaikesta tästä rasittuneena selviytyä hetken luomuna. Pää on klaarein näin, vaikka ylimääräiset vuodot ja migreenit rasittaakin, mutta mielen tepposet, niitä en jaksa yhtään. Mukavinta olla ihan oma itsensä.

Sydämellistä tulevaa viikkoa kaikille. <3



30 thoughts on “Vinkkejä, vinkkejä, vinkkejä, arvontoja ja ripaus joulua!”

  • Tuo DKNy tuoksu on lempituoksujani,ostin itselleni viime joulun alla lahjaksi vihreä omena hajuveden.
    Tulipa ihanan jouluinen tunnelma kuvistasi. Itse olen mieheni myötä ihastunut uudestaan jouluun ja sen tunnelmaan. Haaveena on joskus viettää oikein kunnon maalaisjoulu suvun parissa.

    Hyvää sunnuntaita sinulle ja perheellesi 🙂

    -Nina-

    • Oi se vihreä on ihana, klassikko. <3 Kiva kuulla, että tykkäät näistä. <3

      Kiva kuulla, täälläkään ei aina joulu ole ollut se juttu, mutta lastenilo ja perheen yhteinen aika on tehnyt joulust mukavan. <3

      Sydämellistä uutta viikkoa Nina. <3

  • Juurikin siskon bestis kehui noita DKNY ompputuoksuja, kiinnostuin kyllä minäkin, koska rakastan raikkaita tuoksuja. Metsäjätti oli mielestäni hyvän mielen, ajankohtainen, pienen ihmisen elokuva – tykkäsimme ex anopin kanssa hurjasti. Muiskuja sunnuntai-iltaan kultainen <3

    • Ihanaa kuulla, että sielläkin houkuttelee tämä DKNY omppuliini.

      Ihan samaa mieltä, pienen ihmisen elokuva ja siksi sanoma niin suuri. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Taru. <3

  • Ihania juttusia täällä sinun blogissa. Tuo rasistinen kohtelu on niin perseestä. Mies juuri kertoi, että eräs reippaasti keski-ikäinen nainen oli heti hänet nähtyään pitämään laukustaan kiinni ja sivusilmällä koko metromatkan tuijotellut miestäni. Itäkeskuksen kohdalla mieheni oli jäänyt kyydistä pois ja sanonut naiselle, että en aio sinun laukkua varastaa, johon nainen, että ” ei teistä koskaan tiedä!”
    Huoh sanon minä!
    Joku ihana kalenteri pitää itsellenikin saada täksi vuodeksi. Oli loman odotus ihan erilaista kun sai joka aamu avata yllätysluukun.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Tiiaseni <3

    • En vaan kestä, miten ihmiset voivat olla niin julmia ja anteeksi nyt vaan moukkia!

      Kalenterit kyllä tuo sitä jotain joulukuuhun. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Outi. <3

  • Näistä sinun postauksista tulee niin hyvä mieli. Kiitos siitä sinulle. 🙂 Tosin nuo hormonijutut ovat inhottavia. Etenkin migreeni on aivan kamalaa, eikä ne sekopäiset vuodotkaan ole kivoja.

    Luen parhaillaan Lucinda Rileys Auringon tytärtä (seitsemän sisaren uusin osa suomennettuna). Siinä on rotusyrjinnästä paljon painavaa asiaa. Jotenkin Riley on osannut tuoda tarinaan tämänkin asian hienolla tavalla. Kyyneleet silmissä saa taas kirjaa lukea.

    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tiia <3

    • Kiitos niin paljon Mannilainen ja juu niin me naiset olemme välillä hormoniemme orjia.

      Niin ymmärrän, rasismi on erittäin surullista, jotenkin vieläkin paha mieli tuosta episodista.

      Sydämellistä uutta viikkoa Mannilainen. <3

  • DKNYn ompputuoksut ovat ihania. Rakastuin jo ensimmäiseen tuoksuun aikoinaan.

    Lumo tosiaan olisi kun minulle luotu, niin tuotteena kuin tietysti nimeltäänkin!

    Pakkasin jo ensimmäisen joululahjankin, vaikken joulutunnelmissa vielä olekaan. Lähinnä koetan saada lahjat laitettua valmiiksi ajoissa.

    • jee ihanaa kuulla, että tykkäät ja raikkaat tuoksut taitaa olla meidän molempien juttu.

      Lumo olisi niin sulle ja sua, nimikko kosmetiikkasarja, wow.

      Hyvä pakkailla jo, niin joulunalla itseään kiittää.

      Ihanaa uutta viikkoa Tuuli. <3

  • Onkohan koskaan mahdollista päästä rasismista eroon? Ja mikä oikeuttaa jotkut ihmiset pitämään itseään jotenkin parempina ja ”oikeina” ihmisinä pelkästään syntyperän tai ihonvärin perusteella? Olipa harmi etteivät hormonit sopineetkaan. Pärjäilemisiä Tiia!<3

    • Luultavasti ei, ihminen tuntee aina ns. pelkoa vierasta kohtaan ja sieltä jostainhan kaikki kumpuaa, peloista ja ennakkoluuloista.

      Mutta toivottavasti jonain päivänä on uusi uljaampi maailma.

      Ihanaa uutta viikkoa Kristiina, voi hyvin. <3

  • Ompputuoksu olisikin paikallaan. Mun lempishampoo oli joskus Yves Rocherin omenashamppoo ja olisikohan se ollut lapsille tarkoitettu. Pullo oli muistaakseni vihreä ja punainen omppu korkkina. Siinä oli just ihan oikeanlainen omenan tuoksu.

    Hyvä, että siellä nuoret touhuavat. Siinä sitä oppii ja ymmärtää, mikä on mahdollista. Ikävä tuo välikohtaus. Meillähän niissä tuppaa vaan varsinkin nuorilta miehiltä henki lähteä. Mua välillä vähän nolottaa valkoinen ihoni: ihon värin perusteella varmaan moni pitää mua rasistina. Ja sitten vielä tällainen keski-ikäinen, niin eihän se hyvältä vaikuta. Vaikka kuinka tervehtisin ja hymyilisin.

    Mukavaa viikkoa! Siellä on taas kaikenlaista mielenvirkistystä. Toivottavasti noista mainitsemistasi elokuvista osa päätyisi vaikka Netflixille. Olisi kiva katsella. Metsäjättiä olen harkinnut kirjan muodossa. Ehkä sitten joululukemiseksi.

    • Omenan tuoksu on ihana ja lemppari tuoksuja on Dolce Gabbana Light Blue Eau Intense, tuoksuu kirpeille ompuille, suosittelen myös sitä, jos omenan tuoksusta tykkää. <3

      Apua ja onhan tuokin omanlaista ennakkoluuloa, että pidetään rasistina, koska on valkoihoinen keski-ikäinen. Voi maailmaa.

      Ymmärrän niin hyvin, että siellä olisi mahtavaa katsoa Suomi-leffoja aina välillä. Pidän peukkuja pystyssä, että tulee Netflixiin.

      Mukavaa uutta viikkoa Johanna. <3

  • Voi että miten nätti tuo sininen talokalenteri! Sitä ei kyllä raaskisi avatakaan! Perusajatukseni on, että ikinä en ole mitään voittanut, niin turha osallistua arvontaankaan. 😀

    • Oma motto on: vain vastaamalla voi voittaa. Hehe kannattaa yrittää. <3 Ja tuo talo on ihana. <3

      Kivaa uutta viikkoa. <3

  • Ompun tuoksu saa ajatukset virittymähän niin jouluhun, niinku nämä Sinun kuvasikin ☺

    Tuoksujen täyteestä alakanutta viikkoa Sinulle Tiia ihanuus ♥

  • DKNY:n ompputuoksut. ♥ Minulla on joku niistä, tämä nyt esittelemäsi kuulostaa kyllä hyvältä. Tykkään eniten raikkaista ja hedelmäisistä tuoksuista, mutta saa niissä olla vähän lämpöäkin.

    Mutta arvaa mitä: tuo kirja, joka sinulla on omppuhajuveden taustalla. Se oli suursuosikkini lapsuudessani. Olen etsinyt kirjaa jo vuosien ajan antikvariaateista ja nyt lokakuussa vihdoin löysin! ♥♥♥ Teen kirjasta pienen instapostauksen, kunhan ehdin. Olen niin onnellinen tuosta lapsuuden kirja-aarteen uudelleenlöytämisestä!

    Mukavaa viikkoa, Tiia!

    • Ihana kuulla Katja, että DKNY on tuttu ja sama täällä raikkaat tuoksut, aah.

      Jee ihanaa, nytkö sen löysit, lapsuutesi satukirjan, ihanaa kuulla. <3 Tämä on kyllä niin mahtava kirja ja kuvat voi itku sentään, suoraan piirretyistä.

      Oikein ihanaa uutta viikkoa Katja. <3

  • Kauniita nuo vaatteet ja sopivat sinulle tosi hyvin. Se on hienoa, että teidän teinit puuhaavat oma-aloitteisesti, ja oppivat näin myös aikuisuutta varten aikaan saavaksi ja toimeliaiksi ihmisiksi.

    • Se on just hyvä, oppivat tekemään itse ja osaavat sitten aikuisenakin. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Marja. <3

  • Viikonloppuna laitoin ikkunalaatikoihin männynhavuja ja pienet valot, näyttää ihanalta 💞 Tein myös ekat joulutortut tänä vuonna 😃. Taas niin ihana postaus sinulta💕 Kiitos siitä,sinä hyvän mielen lähettiläs ja ihanaa viikon jatkoa Tiiuli❣️

    • Ihanalta kuulostaa ja tätä kaikkea tarvitaan, nyt on järkyttävän pimeää. Kiitos sinulle maailman ihanimpien kommenttien lähettäjä, sinä jos kuka olet hyvänmielenlähettiläs. <3

      Sydämellistä uutta viikkoa Pipsamuori. <3

  • Ihana joulumaailma teillä.
    Joskus kanssaihmisten käytös on hävettävää. Onneksi tyttärelläsi oli mahdollisuus käsitellä näkemänsä rasistinen kohtaus heti tuoreeltaan kanssasi.
    Tykkäsin Metsäjätistä kirjana, eikä elokuvakaan tuottanut pettymystä. Kyllä meilläkin osataan tehdä elokuvia, vaikka elokuvien budjetit ovat pieniä.
    Kiitos kun muistutit, että uuniperunoita voi täyttääkin 🙂
    Hyvää tätä viikkoa Tiia!

    • Kyllä ja miten sattuikaan niin, että olin juuri vessassa, kun kaikki tapahtui.

      Ihan niin totta, että kyllä meilläkin osataan leffoja tehdä. Tässä oli luontevaa näyttelemistä, eikä sellaista puisevaa dialogia, mihin sortuu moni Suomi-leffa.

      Ihanaa uutta viikkoa Kirsti Kaija.<3

  • Kivoja ja väriä elämään tuovia juttuja – kiitos piristävästä postauksesta!

    Rasismille aina iso ei ja peukku alaspäin, kyllä sitä aina menee ihan hämilleen ja sanattomaksi itse jos joutuu todistamaan jotakin tuollaista.

    Todellakin nyt kannattaa suosia kotimaisia leffoja ja mennä katsomaan niitä – tai ostaa suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Tove -leffa olisi ihan must nähdä! Meillä nyt joka viikko yritetään ulkoistaa ruokailu ja ehtiä käymään syömässä paikallisissa ravintoloissa ainakin 2 krt/vko, ja antaa somenäkyvyyttä yrityksille : ) Toki kertoa hyvistä paikoista ja herkullisista annoksisista!

    Minulla jo jääkaapissa odottaa Ahvenenmaalta ostettu juustokalenteri, joku hemmotteleva kosmetiikkakalenteri olisi myös aika kiva! Energistä viikkoa tuosta harmaudesta ja sateesta huolimatta <3

    • Kiitos niin paljon Heli. <3

      Se on juurikin näin, suomi-leffat, suomalaiset elämykset, ruoat jne. <3

      Se sun juustokalenteri, oon niin kade!

      Ihanaa tiistaita Heli. <3

  • Johannes oot kultaa, superpaljon kiitoksia näin lämmittävästä palautteesta. <3 Kiitos mahtavasta juttuideasta. Itse en toivo mitään, joten tämä on hieman vaikea, mutta hei kehitellään.

    Sydämellistä marraskuuta. <3

Vastaa käyttäjälle Katja / Lumiomena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud