Hurmuna Huawein älykelloihin

Hurmuna Huawein älykelloihin

*Oma Huawein GT 2 kello saatu naistenpäivälahjaksi Huaweilta, miehen GT 2 kello testissä ja miehen GT 2 Pro saatu ja pojan kello pojan oma.

Sain Huaweilta viime naistenpäivänä yllärinä Huawein GT 2 kellon ja kello on ympäri vuorokauden siitä lähtien ollut käytössä. Jos ei lasketa inhaa vyöruusua, jolloin en pystynyt pitämään kelloa kädessä. Heh tämän mainitsen siksi, että kellottomia kuviakin löytyy tuolta ajalta. Nimittäin GT 2 kellon kanssa olemme erottamattomat.

Mieheni sai myös testailla samaista kelloa ja yllä meidän onnellinen kesäkuva viime kesältä. Nimittäin olemme vilpittömästi aivan ihastuneita näihin kelloihin.

Kerrotaan hieman omasta GT 2 kellosta. Kaunis kuin koru, ruusukultainen ranneke tekee kellosta erittäin hienostuneen. Kello on äärimmäisen kevyt, etenkin jos käytät silikonirannekkeita, jotka tulevat kellon mukana, silikonirannekkeella kello ei paina juuri mitään.

Kellotauluvaihtoehtoja löytyy yli 200 erilaista.

Kelloon tulee puhelut ja tekstarit. On mahdollisuus ladata musiikkia, saat uniraportit, kellossa on kasvojentunnistin eli kun katsot kelloon, näet kellotaulun, muuten kellotaulu on mustana.

Kellossa on erilaisia urheilumittareita, se muistuttaa, jos istun liian kauan, käskee nousta venyttelemään ja yksi ihan lempparitoimintoja on ”etsi puhelimeni” eli vaikka puhelin olisi äänettömällä, puhelin etsintä toiminnolla puhelin alkaa hälyttää ”I’m here eli olen täällä.”

On vesitiivis 50m syvyyteen asti eli voit vaikka tehdä uinnista oman kuntoraportin. Akun latautuminen on järisyttävä nopeaa ja akku kestää peräti kaksi viikkoa. Eipä tarvitse tämän kellon laturia pakata mukaan reissuun.

”HUAWEI WATCH GT 2 -älykellon Bluetooth-puheluiden ansiosta voit soittaa tai vastaanottaa puheluita urheilun aikana tai kun kätesi ovat varattuna. Tämän älykellon avulla pidät aina yhteyden perheeseen ja ystäviin.

HUAWEI WATCH GT 2 voi tallentaa jopa 500 kappaletta ja sen voi yhdistää helposti HUAWEI FreeBuds 3 -kuulokkeiden kanssa. Voit nauttia suosikkimusiikistasi joustessasi tai lenkkeillessäsi, ilman että tarvitset puhelintasi mukaasi.

Heikkolaatuinen uni on monille ongelma. HUAWEI TruSleep™ 2.0 seuraa unenlaatua, reaaliaikaista sykettä ja unenaikaista hengitystä, minkä lisäksi se määrittää big data -analytiikan perusteella unenlaadun tason. Se hyödyntää Huawein tekoälyteknologiaa tarjotakseen käyttäjille tietoa ja kehitysehdotuksia unenlaadun parantamiseksi.

HUAWEI Watch GT 2 -älykellossa on HUAWEI TruRelax™
-teknologiaa, joka auttaa lievittämään stressiä – se tallentaa sykevälivaihtelun (HRV) arvot ja tarjoaa palautetta käyttäjän stressitasosta.

Pysy ajantasalla kuntosi kehittymisestä seuraamalla askeltesi määrää, poltettuja kaloreita, seisomaan nousujen määrää ja keskipitkän tai korkean intensiteetin harjoitusten kestoa.

Tämä kello tarjoaa uuden käyttömukavuuden tukemalla tekstiviestien, sähköpostin, kalenterin ja sosiaalisen median sovellusten ilmoituksia. Voit käyttää myös muita ominaisuuksia, kuten sään seurantaa, herätyskelloa, ajastinta, sekuntikelloa, taskulamppua ja Etsi oma puhelin-ominaisuutta.”

Myönnän, että kelloon jää koukkuun. On varmasti toki ihmisiä, jotka eivät halua mittailla asioita eli esim. jos kello sanoo, että olet nukkunut huonosti vaikka itsestä tuntuu pirteältä, niin voi tulla fiilis, että hei nyt tunnenkin olon väsyneemmäksi, koska kello sanoo niin.

Mutta mieheni kanssa olemme kelloihimme aivan koukussa. Vertailemme aamulla uniraportteja, aamun polttavin kysymys on, miten on tullut nukuttua viime yö.

Miehen mielestä aivan parasta on kellon keveys, kuin ranteessa ei olisi suurinpiirtein kelloa. Lisäksi mies tykkää siitä, ettei ole kännykästä riippuvainen vaan näkee puheluiden ja tekstiviestien saapuvan kelloon. Tosin tästä mies on saanut pientä moitetta, sillä unohtaa nykyään lukea Whatsapp viestit, koska zoomailee vain rakasta kelloaan. 🙂 Mutta hei, jos on kiireellistä asiaa, niin silloinhan soitetaan.

Tässäpä erittäin tyytyväinen uuden Huawei GT 2 Pro kellon omistaja. Pro versiolla mies pääsee mittaamaan golfissa swingiä sun muuta, meikäläiselle ei golfin salat aukene. Mutta kuitenkin pääsee mittaamaan lyöntiään ja viilaamaan kellon avulla suorituksia paremmaksi.

Kello on miehelle maailman paras perhokalastushommissa, sillä kyllähän niin on joskus käynyt, että se kalastushousujen taskuissa oleva kännykkä on plumpsahtanut jokeen. Nyt mies voi jättää kännykän turvallisesti rantaan ja mennä hyvin vettä suojaavan kellon kanssa perhokalastamaan joelle, vastailla puhelimeen ja nähdä ne tekstarit. Mahtavuutta!

”HUAWEI WATCH GT 2 Pro tarjoaa kattavat tiedot, kuten sykkeen, keskinopeuden, maksimikaltevuuden, reitin ja matkan maastohiihtoon lasketteluun ja lumilautailuun. Voit myös vastaanottaa äänihälytyksiä3, jos jokin mitattava data ylittää normaalin arvon. Erinomainen pitää mukana, jotta voit ylläpitää hyvän tasapainon suurissa nopeuksissa.

Uusi Golf-tila pystyy analysoimaan swing-asennon älykkäästi sekä tarjoamaan tietoa swingin nopeuden ja taajuuden parantamiseksi. Löydä paras rytmi ja saavuta pro-taso tehokkaammin.

Älykello tukee tarkkaa tietojen seurantaa yli 100 harjoittelutilalle, kuten kiipeily, ulkona juoksu, soutu, surffaus, tennis jne. Lisäksi on yli 10 juoksukurssia, joissa on koko ääniohjaus3, jotta saat enemmän ehdotuksia paremmasta harjoittelusta.

Maksimihapenottokyky eli VO2max testataan nousevassa rasituksessa. Maksimihapenottokyky heijastaa sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa ja kestävyyskapasiteettia harjoituksen aikana.

Reitti takaisin -ominaisuus tallentaa matkareittisi ja käyttää GPS:ää tarkempaan sijainnin merkitsemiseen. Jos GPS-signaali on liian heikko, se lähettää hälytyksiä. Tässä tilanteessa voit silti käyttää tallennettua matkareittiä reaaliaikaiseen seurantaan ja löytää takaisin.

Sisäänrakennettu korkeusbarometri havaitsee ilmanpaineen muutoksen reaaliajassa ja antaa sinulle muistutuksia, jotta voit aina olla valmis matkoihisi tai seikkailuihisi ulkona.

Veren happisaturaatio (SpO2) on yksi tärkeistä elintoiminnoista, jotka voivat heijastaa kehon happea. HUAWEI WATCH GT 2 Pro tarjoaa automaattisesti 24 tunnin SpO2-tason tunnistuksen riippumatta työskentelystä, liikunnasta tai nukkumisesta, mikä suojaa terveyttäsi huolellisesti ympäri vuorokauden.

HUAWEI TruSleep™ 2.0:n avulla HUAWEI WATCH GT 2 Pro pystyy seuraamaan ja diagnosoimaan tieteellisesti kuutta yleistä unihäiriötyyppiä, tarjoten kehitysehdotuksia unenlaadun parantamiseksi. Ja nukkuessasi kello seuraa sykettäsi, analysoi hengitystäsi ja antaa arvosanan yleisestä unenlaadustasi.

Viiden minuutin langattomalla pikalatauksella voit käyttää HUAWEI WATCH GT 2 Prota 10 tuntia.  Se tukee myös puhelimen käänteistä latausta, kun latureista puuttuu. Täyteen ladattuna se voi kestää 14 päivää tyypillisissä käyttötilanteissa ja 8 päivää raskaissa käyttöolosuhteissa.”

”Kulutusta kestävä safiirilasinen kellotaulu yhdistyy saumattomasti titaanirungon kanssa keveäksi ja voimakkaaksi muotoiluksi. Kiiltävä ja ihoystävällinen keraaminen takaosa takaa mukavan käytön. Hienostunut HUAWEI WATCH GT 2 Pro ilmentää kehittynyttä makua taiteen ja teknologian täydellisessä tasapainossa.”

Upeasti Huawein sivuilla sanottu, sillä onhan nämä Huawein älykellot markkinoiden kauneimmat. Peräti niin hyvännäköiset, ettei älykelloiksi edes uskoisi. Muikeaa, että kellotaulun voi valita tilanteen mukaan, sporttinen, leikkisä kuten itsellä eli omassa kellotaulussa leijuu tietenkin astronautti. Voit valita hillitymmän pukukellotaulun, miltei taivas on rajana kellotaulujen visuaalisuudessa.

Mies tykkää, kun näkee kellotaulusta monet eri toiminnot, sykkeen, sään, askeleet jne. Kuten myös minäkin tykkään astronauttikellotaulusta, josta näkee kaikki samat hienot yksityiskohdat.

Huawei perhe eli kolmantena pojan itselleen hankkima GT 2.

Ruusukultainen kello mätsää asuun kuin asuun, oikea kellokaunotar. Miehellä oli tässä välissä vanha kello käytössä ja miten pulassa mies olikaan. Vanha kello oli äärettömän painava ja hei ei vastannut puhelimeen, ei näyttänyt tekstareita, ei mitannut unta, ei soittanut musiikkia, ei tehnyt yhtään mitään muuta kuin näytti ajan. 🙂

Olemme äärettömän kiitollisia, että olemme saaneet testailla Huawein kelloja ja saaneet myös omaan käyttöön. Kun mies sai uuden GT 2 PRO:n vähän aikaa sitten ranteeseen, mies totesi ” I’m back in business” eli orpo olo oli ilman Huawein GT 2 kelloa.

Miten siellä löytyykö älykelloa, jos löytyy minkälaista? Olisi kiva kuulla teidän mietteitä älykelloista ja mitä pidätte tai tarvitteko ollenkaan?

Lisää Huawei GT 2 Pro kellosta voit lukea täältä ja GT 2 kellosta täältä.

Mitä sydämellisintä viikonloppua kaikille. <3



10 thoughts on “Hurmuna Huawein älykelloihin”

  • Huawei watch GT-2fe löytyy täältä ranteesta ja olen tykännyt noin vuoden ajan tosi paljon! Ennen ei ole älykelloa ollut, mutta on kiva seurata askeleitaan, matkojen pituuksia lenkillä jne.

    • Aivan mahtavaa kuulla. Kelloon jää aivan koukkuun ja täällä jääneet me molemmat. 🙂 Eikö olekin kiva seurata, kellossa on lukemattomia aivan mahtavia ominaisuuksia.

      Oikein sydämellistä joulunaikaa teille. <3

  • Tuo ruusukullan värinen kellosi on kyllä aivan ihana. Minulla kello varmaan huutaisi haloota aina yöunien jälkeen. Nukun arkisin aivan liian vähän, mutta sitäkin sikeämmin 🙂
    Teistä kyllä huomaa kuvista, että kellot ovat mieleiset.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Se on niin kaunis kello, rakastan sit ja kellon kepeyttä ja mitä kaikkia toimintoja siinä on. Aina on luuri hukassa ja tuo find my phone toiminto mm. monen muun kanssa on super.

      Hihi kyllä huomaa, nassut ihan näkkärillä.

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

  • Todella kaunis tuo kellosi. Meidän tyttärellä on älykello ja hän on siihen tyytyväinen, etenkin yöunen mittauksiin. Hän kyllä sanoi jostakin lukeneensa, ettei älykello voi tarkasti mitata unen laatua, koska tulokset perustuu lähinnä sykevaihteluihin. Minä nukun nykyisin niin hyvin – koputan puuta -, 9-10 tuntia yössä, etten sen tarkkailuun tarvitse mitään. Ja olenhan digiblondi, en edes osaisi käyttää kelloa. Muutenkin minulle on parempi olla irti oman kehoni tarkkailusta. Ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää sinulle!

    • Ymmärrän hyvin, että tytär tykkää, niin mekin täällä. Mutta toki ei ole kaikkien juttu, juurikin tuo, jotkut tykkää tarkkailla asioita ja jotkut ei.

      Ihanaa viikonloppua Marja. <3

  • Ei löydy älykelloa, en halua enää yhtään laitetta, mikä koukuttaisi. 😀 Mietin jo miten näistä entisistäkin pystyisi vähentämään. Tavallinen kello sen sijaan kovassa käytössä. Oli monta vuotta, etten käyttänyt kelloa juuri lainkaan, koska kännykästähän sen ajan näkee. Mutta kun otin rannekellon käyttöön, niin nyt on sitten orpo olo heti, jos se unohtuu kotiin.

    Ihanaa viikonloppua Tiia. <3

    • Mä niin ymmärrän, vaikka itse ensisijaisesti tämä onkin juuri kello ja sitten vielä muutamia fantastisia lisätoimintoja. Tämä kello kun on vielä kaunis.

      Se on niin totta, että ihan tavalliseen rannekelloon jo jää koukkuun, sama täällä.

      Ihanaa viikonloppua Jonna. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud