Suloisuuden huipentumia!

Suloisuuden huipentumia!

Virallisesti Diana ensimmäinen joulu. Olisittepa nähneet Dianan ilmeen, kun bongasi koristellun joulukuusen. Silmät revähti auki aivan suuriksi ja jos Dianan pään yllä olisi ollut ajatuskupla, olisi siinä lukenut ”wow mulle on kyhätty oma viihdepuu.”

Kumma kyllä puu ei ole kaatunut vielä vaikka koristeet ovat saaneet kyytiä. Kuusen alla on myös kiva lymytä ja tarkkailla ympäristöä.

Jotain suloisuuden huippua löytyi Emp.fi sivustolta. Ja juu näitä jouluisia Bambi mukeja tasseineen ei enää löydy, mutta ehkä niitä tulee lisää. Mukin sisälle on maalattu kukka ja lautasessa seikkailee Bambi ystävineen. Suloisin muki aikoihin.

Tämän sormuksen olen tilannut pienyrittäjältä. Mutta tytär bongasi, että Emp.fi sivustolla myydään näitä Disney Bambeja. Tämä omahan on Bambi, mutta ei Disney Bambi.

Aijai miten houkutteleva tämäkin palleroinen.

Ja nyt lähtee. 🙂

Välillä on hyvä levätä. Rankkaa noin monen pallon heiluttelu ja pallottelu.

Tällaisia suloisuuden huipentumia tällä kertaa. Mikä on teidän kaikkien aikojen lemppari Disney hahmo tai joku muu satuhahmo. Tuli tässä mieleen, että omat lapsuuden lempparit eivät välttämättä olleet Disney maailmasta vaan lumouduin Rudolf Koivun ja Andersenin satumaailmoista ja vieläkin on nämä lapsuuden satukirjat tallella.

Suloisia joulukuun päiviä kaikille. <3



20 thoughts on “Suloisuuden huipentumia!”

  • Mä rakastin myös Rudolf Koivun, Eeli Jaatisen, Maija Karman ja Martta Wendelinin kuvituksia ja maalauksia, ja heidän kuvittamiaan satukirjoja on minulla tallella! Mutta muutoin lapsuuden kirjallisuuden lempihahmot ovat realistisia: Pieni talo preerialla -sarja ja Lindgrenin kirjoista Marikki ja Melukylät.

    Diana on selvästi joulukissa! Hän näyttää nauttivan olostaan!

    • Kyllä juurikin nämä, värikkäitä ja niin kauniita, silkkaa rakkautta.

      Pieni talo preerialla täälläkin yhtenä fanituksen kohteena, etenkin siirappinen sarja, aina vaarin kainalossa sitä katselin.

      Diana tykkää niin.

      Ihanaa viikonloppua Fab. <3

    • Kiitos ja ihan samaa mieltä, Diana on suloisin. <3

      Ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija. <3

    • Rakastan! Emäntää vähän hirvittää, onko pian entinen kuusi. 🙂

      Kivaa viikonloppua teille. <3

  • Aika pienestä lähtien olen ihaillut Disney hahmoja ja kyllä se eka ihastus taisi olla Mikki Hiiri ja Bambin muistan hyvänä kakkosena. Silloin kun Disneyt tuli minun elämään, en muista muita prinsessoja kuin Lumikin. Mikäköhän olisi tämän hetkinen suosikkini, hmmm, ehkäpä Nalle Puh hahmot. Itse nimittäin koen olevani yhdistelmä neuroottista Kania ja höpöä Puhia 🙂
    Ihanaa tiistaita Tiia <3

    • Ihana Puh ja Kaninen siellä. <3 Kyllä Disney on kaikille varmaan suuri vaikuttaja ja monet Disneyn saduista kun ovat alkuperältää mm. Grimmin veljesten. <3

      Ihanaa viikkistä Outi. <3

  • Oih, kuinka ihanat kuvat. Diana niin jouluusis tunnelmis ja tottahan se väsyttää kuusenpallojen heiluttelu ☺
    Tääläki ollahan ihan jouluusis tunnelmis ♥
    Ihanaa joulun odotusta Sinulle Tiia ♥ ♫ ♥

    • Kyllä moinen pallojen pyörittely alkaa ramaisemaan toki. Hihi.

      Ihanaa viikonloppua ja joulunodotusta Marja-Terttu. <3

  • Ihana Diana ♥ meillä on ollut Lakun kanssa vähän samaa, silläkin eka joulu ja kaikki on uutta sekä jännää. Iloa ja hyvää mieltä ♥

    • Se on kyllä just noin, onhan kuusi hurjan jännittävä, kun moisen ensi kerran näkee.

      Ihanaa viikonloppua Maikku. <3

  • Kissat <3 Diana tulee niin rakastamaan Jouluja kuusenpalloineen ja lahjanauhoineen. Hyvää syntymäpäivää tätäkin kautta ja ihqua loppuviikkoa.

    • Kiitos niin paljon kultainen Viltsumari. <3 Teidän upeille kisuille terkkuja ja ihanaa viikonloppua. <3

  • Eipä ihme että Dianaa kiinnostaa tuo ihana joulukuusi koristeineen. Onhan se nyt mielenkiintoista että kaikenlaista värikästä ja kimaltavaa esinettä on ripustettu oksille ja vielä niin että niitä voi varovasti tassulla heiluttaa!

    • Ihan paras puuhapuu, hihi. Vielä ei ole kuusi kaatunut, vähän heilunut vaan,

      Ihanaa viikonloppua Kristiina. <3

  • Suloinen Diana,ihanat ,hyvää mieltä tuovat kuvat jälleen kerran❣️ Leikkisää joulunalusaikaa🌟🕯️🕯️🕯️

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud