Viime viikkojen pöperöt ja tunnelmat ja 3 arvontavinkkiä!

Viime viikkojen pöperöt ja tunnelmat ja 3 arvontavinkkiä!

Cocis jutut, Zonin prosecco, Starbucks kahvit ja kukkakranssi ja Arden tuoksut saatu. HBO Nordic kaupallinen Instagram yhteistyö.

Pakko sanoa, että joulukuu on ihan kivaa aikaa, kiitos sisä-ja ulkotilojen kaamosvalojen ja koristeiden. Koti herää joulun odotukseen. Pieni lumihuntu maan päällä on erittäin tervetullut.

Mutta noin muuten mielentila on edelleen odottava ja jotenkin sellainen päivä kerrallaan fiilis. Siksi on kiva, että joulu ja joululoma katkaisee kalenterin.

Itsenäisyyspäivänä herkuteltiin tällaisella juustolautasella ja humpsahti mieleen cocktailtikut, joita oli mm. omissa ylppäreissä ja muistan, että nuorena tehtiin niitä joihinkin bileisiinkin. Miten kova homma juustojen leikkaamisessa kuutioiksi ja kaikkien herkkujen pujottamisessa tikkuihin. Muistan hyvin, että tikuissa oli mm. Emmental juustoa ja viinirypäleitä ja valmislihapullia ja kinkkupaloja.

Eläköön platterit, jotka ovat vielä runsaudessaan erittäin kivan näköisiä vaikka meilläkin oli ihan perustarjottavat. Cocktailtikkuja muuten olen viimeksi tehnyt lasten synttäreille.

Bongasin Lidlistä nämä Rudolf Koivun (lemppari) servetit ja nämä sopii niin joulu kuin itsenäisyyspäiväpöytään. Olen jo toista vuotta himoinnut Rudolf Koivun Finlaysonin pussilakanoita, mutta koska emme uusia lakanoita tarvitse, asia on jäänyt himotuksen asteelle.

Lempparit olisi nämä Talviretki pussilakanat. Linkkaan Prisman sivuille, koska Finlaysonilla on enää jäljellä tyynyliinoja. Mutta muut Koivun upeat pussilakanat voit kurkkia täältä ja myös tämä ihana Poika ja tähti löytyy pussilakanoina.

Itsenäisyyspäivänä ei tehnyt mieli perinteisiä suomalaisia herkkuja ja onhan joulu jo ovella ja silloin pöydät notkuu perinneherkkuja. Eli teimme intialaista tai olisiko tämä nepalilaista. Naanleivän (vähän eri reseptillä tosin), raidan ja kastikkeen teimme itse, tosin kastikkeeseen käytimme apurina valmismaustetahnoja. Ohjeet reseptiin löydät tältä videolta.

Ikääkin tuli taas vuosi lisää ja oma rakas yllätti kauneimmalla kukkakimpulla. Kimpussa on kaikki omat lempivärit. Rakastan kyllä kaikkia värejä, mutta punainen, sininen, valkoinen ja vaaleansininen, siinä on värit joista tykkään.

Eipä enää montaa yötä jouluun.

Peffalleen pläjäytti tämä aikuisen tyttären antama synttärilahja. Miten kaunis koru. Emmekä koskaan toivo, että lapset antavat meille lahjoja vaan me vanhempina lapsille. Nyt tytär yllätti kyllä niin täysin, ettei liikutuksen määrää. <3 Niin merkillistä, että toinen on jo aikuinen nainen. Jolla sydän kultaa.

Viime viikolla tuli kaksi kertaa herkuteltua Cafe Cabriolen aamiainen. Ihan paras aamupala ja lämmin suositus sitten, kun tänne Porvooseen matkaatte. Aamiaista saa klo 10:30 asti.

Starbucks kahvien mukana tullut joulukranssi on mielettömän kaunis. Ihanaa kun kodissa on kukkia. Se ei meinaan aina ole mikään itsestäänselvyys. Alla vielä aikuisen tyttären tuomat itsenäisyyspäiväkukat.

Tämä cocisneule on huikea!

Joulu on selvästi meidän Dianalle hyvin jännittävää aikaa. Joulukuusi on aivan mieletön kissan puuhapuu. Auton katolta on hauskaa laskea pulkkamäkeä ja lumi on outo, mutta ei mitenkään ikävä juttu.

Mistä moinen hymy, no koska laatikossa on omaa lempikakkua kotiin vietäväksi eli Ellen Svinhufvudin kakkua. Mikään kakku ei päihitä tätä ja ollut lemppari kakku pienestä tytöstä pitäen.

No en tietenkään päässyt itse näitä kahveja maistelemaan, koska teinit pölli nämä heti.

Mutta niihin arvontavinkkeihin. Instagram tilin puolella on peräti kolme arvontaa. Arvonnassa on Ardenin White Tea tuoksu .

Tässä arvonnassa kannattaa lukea tarkkaan säännöt, joissa kysytään, mikä näistä neljästä tuoksusta on meidän aikuisen tyttären valinta ja vastaus löytyy kolmannesta kuvasta. Valitettavasti arvontaan on tullut todella paljon vääriä vastauksia eli palkinto lähtee arvottavaksi oikein vastanneiden kesken. Kuulostaa ehkä ikävältä, mutta olisi taas väärin arpoa väärän vastausten antaneiden kesken, juuri niitä kohtaan, jotka ovat vastanneet oikein.

Lisäksi täällä arvotaan Kicks.fi joululahjakosmetiikkapakkauksia. Varsin muhkea palkinto on siellä odottamassa voittajaa.

Kolmantena arvotaan HBO Nordicille 2kk arvokoodi katseluun. Aika kiva joulun pyhiksi. Oma lempparisarja tällä hetkellä HBO:lla on Universumin tomu ja en malta odottaa, että A Discovery of Witches alkaa taas HBO:lla.

Vuosi sitten marraskuussa HBO Nordicilla starttasi yksi odotetuimmista sarjoista, ”His Dark Materials”, joka perustuu kirjasarjaan ”Universumien tomu.” Muistan vielä, että tuolloin olimme minilomalla ja koko perheen kesken yhdistimme läppärin vuokratalon telkkariin ja istahdimme vierekkäin nauttimaan ensimmäistä jaksoa lempparisarjasta.

His Dark Materials on huikea ja niin hieno sarja, että tätä sarjaa kutsuisin valkokangasmateriaaliksi. Upeat maisemat, monet tunnetut brittinäyttelijät ja satumainen tarina, joka sopii niin perheen nuorille kuin aikuisille. Olen lukenut myös sarjan kaikki kirjat ja kirjat ovat saaneet tunnustusta ja palkintoja ilmestyessään 1990-luvun lopulla. Nyt upeat kirjat on tallennettu sarjaksi, joka tekee kirjoille täydellistä oikeutta. Sarjan päähenkilö Lyra palavine uteliaine silmineen on täydellinen Lyra ja Lyran näyttelijä Dafne Keen saattaa monille olla tuttu vaikuttavasta roolistaan leffassa ”Logan.”

Kaikille satujen ja fantasian ystäville, joita viehättää myytit, tarut, tiede, teologia, filosofia, tähtitiede ja runous. Ehdoton klassikko jo syntyessään ja fantasiasarjojen aatelia. Suosittelen koko sydämestäni antautumaan tälle lumoavalle ja kauniille sarjalle vaikka et olisi fantasiafani entuudestaan.

Päähenkilönä kun on tyttö Lyra, joka pelastaa maailmat ja jonka seuraan liittyy myös poika Will, jonka kanssa yhdessä Lyra taistelee pahuutta vastaan. Jokaisessa meissä asuu lapsenmielisyyttä ja seikkailunhalua. Sarjan tekee erityisen mielenkiintoiseksi, koska Lyran maailmassa jokaisella ihmisellä on daimoni, eläinhahmon ottanut näkyvä sielu.

Pienenä lisämausteena, Suomi mainitaan sarjassa monta kertaa ja usealla sarjan hahmolla on skandinaavinen nimi, kuten noitien kuningatar Serafina Pekkala ja jonka daimonin nimi on Kaisa. Vilahtaapa sarjassa suomalainen näyttelijä Pasi Remsu, joka näyttelee sarjassa samojedimetsästäjää. Täällä jokainen tämän syystalven tiistai on ollut viikon kohokohta, koska sarjan kakkoskaudelta on ilmestynyt uusi jakso tiistaisin.

Joulunpyhiksi leppoisaa yhteistä tekemistä, sillä mikä voisi olla parempaa kuin perheen kanssa laiskottelu pyjamissa, hyviä sarjoja katsellen, herkuista nautiskellen.


 ”His Dark Materials” on tähän tarkoitukseen aivan täydellinen sarja ja josta pyörii jo toinen tuotantokausi eli fantastisen nautittavia jaksoja on jo monta ja varokaahan vaan, kun katsotte ensimmäisen jakson, veikkaan, että jäätte koukkuun

Mikä näitä kahta sarjaa yhdistää, taikuus, fantasia, upeat maisemat ja monet tunnetut brittinäyttelijät.

Mutta juu vaikka tunnelma on hilpeä ja värikäs ja ollut mukavia juttuja. Niin kyllä mielessä vaeltaa korona vaikka yritän parhaani olla asiasta koko ajan jauhamatta.

Jotenkin absurdi tilanne meillä, toinen tytär käy etälukiota ja toinen monisatapäistä koulua. Onneksi Porvoossa on korona lukemat alhaalla ja siivosin kalenterin pääkaupunkiseutu hommista marraskuun lopussa. Juu toki mitä nuorempi, sen vähemmän tartuntoja, mutta jotenkin samalla alueella luulisi olevan sama logiikka.

Ja ei en kauhistele pääkaupunkiseudulla asuvia, mutta ihan ehdoin tahdoin en siellä nyt kuljeskele, kun täällä Porvoossa kuitenkin on hyvä tilanne.

Mutta kyllä tämä kaikki mielessä vaeltaa ja huominen huolettaa. Näin arvaan teillä kaikilla olevan. Sain eilen viestin eräältä ihmiseltä, joka on joulun yksin ja tuli suru puseroon siitä, että nyt ei tosiaan isoja jouluja voida viettää. Kuinka moni vanhus onkaan yksin tänä jouluna.

Kiitän niin paljon kohtaloa siitä, että saimme viime vuonna viettää täydellisen ison joulun, jossa rakas mummi/äitini oli osallisena. <3 Meidän yhteinen viimeinen joulu.

Millä mielellä siellä? Tuntuuko joulun odotus samalta tai onko joulu nyt se kohokohta joka kaiken keskellä piristää?

Millä kokoonpanolla aiotte viettää joulua ja olisi kiva kuulla, mikä on teidän joulun ykkösherkku? Jos jokin uusi herkku löytäisi vaikka meidän joulupöytään.

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille ja käykää ihmeessä osallistumassa kolmeen Instagram arvontaan. 🙂



22 thoughts on “Viime viikkojen pöperöt ja tunnelmat ja 3 arvontavinkkiä!”

  • Meillä vietetään joulua vaan kotosalla, ihan niin kuin aina ennenkin, mutta nyt on joulupäivän tapaaminen äitin luona peruttava. Siskollani on sen verran iso perhe ja sitten me neljä vielä lisää, niin tulee liian iso porukka pieneen asuntoon ja äitini on vielä riskiryhmäläinen, joten tältä osin on muutoksia meidänkin joulun pyhissä. Jouluherkkuja ovat kalkkuna ja porkkanalaatikko, joten aika perinteisiä herkkuja siis. Tänä jouluna meinasi mies kyllä lisätä meidän ruokalistaan kanapasteijat ja tyttären kanssa ei laiteta tätä yhtään pahitteeksi 🙂
    Ihanaa iltaa sulle Tiia <3

    • Ihanat herkut ja nyt mennään pienellä joululla, mutta ehkä ensi vuonna taas isolla. Sitä toivoessa toivotan hyvää joulua. <3

  • Aivan ihanat itsenäisyyspäivän herkut teillä olleet. Ja mikä ihana synttärikukkakimppu mieheltäsi. Jouluvalot piristää minunkin mieltä. Täälläkin korona huolettaa ja surettaa, koska se on tullut myös meidän maaseutukuntaan.On niin vaikea sanoa joulun herkullisinta ruokaa, koska jouluna on kaikki herkullista. Mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    • Kiitos niin paljon Marja. <3 Niin totta, jouluna on kaikki herkullista. <3

      Ihanaa joulua. <3

  • Niin kaunis tuo mieheltäsi saatu synttärikimppu! Päivä kerrallaan täälläkin mennään ja jotenkin todella leppoisalla meiningillä! On hyväksytty se, että omalla porukalla vietetään joulu, mutta onneksi voi ottaa kaukoyhteyksiä videopuheluiden avulla pitkin Suomea, läheisille ja ystäville. Jotenkin kaikesta huolimatta tosi odottava joulun fiilis ja ihana ollut laittaa ja suunnitella joulun tarjottavia! Kiitollinen siitä, että on oma rakas perhe, jonka kanssa viettää hyvä ja onnellinen joulu. Kyllä kurkkua kuristaa miettiä miten yksinäinen tästä joulusta voi tulla monelle, varsinkin jos on riskiryhmäläinen..

    Minulta on tulossa blogiin vielä sellainen voileipäkakkukulho, saaristolaisleivästä, kylmäsavulohesta ja mädistä – se voisi olla joulupöydänkin hitti! Ajattelin kokeilla myös sellaista raikasta omena-fenkolisalaattia piparjuuri-jogurttikastikkeella, se voisi olla kiva lisuke kalalle. Täällä nautitaan savukalkkunaa (kuten jo vuodesta 2005) ja runsaan kalapöydän antimista jouluna, suklaatakin on varattu monta rasiaa.

    Aloitettiin katsomaan His dark materials – sarjaa ja jotakin pientä Game of Thrones vibaa kyllä on, tykkään kovasti satumaisuudesta ja sarjan visuaalisuudesta . Seurataan myös rinnakkain HBO Nordicin uutta ja pysäyttävää Your honor -sarjaa, kivan erilainen ja kyllä niin jännä sekin!

    Mukavaa joulun odotusta <3

    • Leppoisa on just hyvä. <3

      Omg tuo voileipäkakkukulho kuulostaa taivaalliselta. <3

      Ihanaa, että aloitte katsomaan His dark materials ja tykkäät, aivan ihana onkin.

      Mukavaa joulua. <3

  • Kiitos tuosta His Dark Materials vinkistä, pitääpä tsekata. Täällä vähän ristiriitaisia ajatuksia joulusta, ensi kertaa koskaan vietän jouluaattoa yksin. Yritän ajatella, että se on vain yksi päivä päivien joukossa mutta saa nähdä nousevatko tunteet pintaan. The joulu alkaa joulupäivänä kun pojat saapuvat mulle ja vietämme joulua siskon luona. Sitä odotellessa. Valoisaa viikkoa ihana!

    • Ymmärrän niin hyvin, joulupäivä on sun. <3 Sitten nautit sydämen kyllyydestä. Hyvää joulua. <3

  • Ihana synttärikimppu! Diana on kasvanut muuten ihan hurjasti ja hän näyttää jo ihan aikuiselta tuossa yhdessä kuvassa. Juustolautaset ovat ihania ja niitä tulee itsekin tehtyä illanistujaisiin, joita tosin nyt ei ole sitten helmikuun vietetty. Odotan kyllä kovasti joulua ja sitä tässä on viime viikkoina jo valmisteltukin. Erilainen tästä joulusta tulee osallistujien suhteen mutta tällä mennään nyt ja ensi vuonna sitten erilainen joulu taas. Kyllä minä itse odotan sitä kalapöytää herkkuineen ja totta kai kinkkua kunnon sinapin sekä laatikoiden kera.
    Kivaa päivää Tiia <3

    • Kiitos niin paljon Marjo. Juu Diana on nyt sellaisessa välimuodossa eli nuori aikuinen. <3

      Kalapöytä ah ja huomenna saa. Hyvää joulua Marjo. <3

  • Ihana kimppu ja ihana Diana!

    Näillä näkymin jouluaattoa vietetään veljeni luona, kunhan myös tätini pysyy pois kaupoista. Joulun pyhien vietto maalla anoppilassa kuitenkin tänään päätettiin perua. Haikeaa, mutta ei mahda mitään. Ruokaa ainakin riittää, sillä tilasimme kaloja aika paljon ja pienen kinkunkin.

    • Toivottavasti teille tulee aivan ihana joulu vaikka anoppila nyt jää. Oikein ihanaa joulua. <3

  • Olisi taas niin monta asiaa jota kommentoida. Ihana kukkakimppu, niin kauniit värit ja kukat. Punainen ja vaaleansininen sopivat niin hyvin yhteen.

    Korusi on myös todella kaunis, en meinannut vaan erottaa sitä kuvasta. Minä ja kännykän pienet kuvat… pitäisi varmaan hankkia lasit. 🙂

    Meillä on iso perhe, joten yksinäisyyttä emme itse koe, mutta olen tottunut isoon jouluun. Siis sukulaisiin meillä aattona. Nyt ei isäni uskalla tulla meille emmekä ole myöskään kutsuneet muita lähisukulaisia. On pari muuta yksinäistä joille tarjoaisimme perhejoulun, mutta en tiedä, uskaltavatko hekään tulla. Meillä on aika monta joilla on koulua vielä 22. päivään asti.

    On tämä surullista aikaa. Mutta nautitaan mitä voidaan.

    Hyvää joulunodotusta, Tiia <3

    • Kiitos kovasti Ei-Leen. <3

      Saitko älypuhelimella kuvaa näytöltä sormin suurennettua? Harmi ettei koru näkynyt, on meinaan niin ihana, ettei mikään kuva tee oikeutta.

      Juu ei isoa joulua meilläkään tänä vuonna, ydinperheen kesken ollaan.

      Nautitaan ja on joulu aina hyvä, oli pieni tai iso. Oikein sydämellistä joulua teille. <3

  • Ihania kuvia jälleen.
    Diana on selvästi jouluhenkinen <3
    Tyttäresi antoi sinulle tosi kauniin korun <3
    Rudolf Koivu-tuotteet osuivat ja upposivat. Voi olla, että joudun tekemään lakanaostoksia
    (vaikken tarvitsekaan).
    Olipa kiva lukea, että Porvoon koronatilanne on hyvällä mallilla. Miksikö?
    Tyttärentytär opiskelee siellä ruotsinkielisellä linjalla eläintenhoitajaksi
    (kun ei päässyt vielä opiskelemaan eläinlääkäriksi). Hänen ensimmäinen lukukautensa päättyy huomenna.
    Ihania joulunaluspäiviä Tiia!

    • Eikö ihanat lakanat!

      Porvoon koronatilanne verrattuna pääkaupunkiseutuun on hyvällä mallilla, ymmärtääkseni olemme vaaleansininen alue. <3

      Oi miten kiva kuulla ja kyllä se lapsenlapsi vielä lääkikseenkin pääsee ja tulee eläinlääkäriksi, jos paloa, mutta eläintehoitaja tekee yhtä tärkeää työtä. <3

      Ihanaa joulua. <3

  • Siis nuo kuvat. Ne ihastuttaa joka kerta. Diana on kyllä sydänten murskaaja. Rakastan joulua. Nyt varsinkin, kun on tää korona-aika. Joulu piristää. Laitoin joulukuusen Itsenäisyyspäivän jälkeen. Se koristelu on nyt runsas. Vanhin tytär tuumas leikkimielisesti ”oo mikä kermakakkukuorrutus” 😍Ovat tottuneet hillittyyn valkoiseen mun kuusessa.
    Tytöt perheineen käy aattona kahvilla. Sitten viettävät omaa joulua omissa kodeissaan.
    Meillä joulun suosikkiruoka on laatikot. Porkkana, bataatti ja lanttu.
    Tulipa pitkästi kirjoitettua. 🤔
    Mukavaa tulevaa viikonloppua.

    • Kiitos niin paljon Leena. <3 Diana on kyllä valloittanut kaikkien meidän sydämet. <3

      Kyllä se kermakakkukoristelu pitää olla, kuulostaa just hyvältä.

      Bataatti on hyvää nam. Ihanaa, että saatte tytöt perheineen.

      Oikein hyvää joulua Leena. <3

  • Upeita kukkia ja onnea vielä synttärikaimalle ♥ Joulukuun tyttöjä kun ollaan kumpikin! Täytyykin muistaa tuo aamiaispaikka, jos jossain kohtaa Porvoossa tulee aamusella pyörähdettyä.
    Meillä joulu ollaan hissunkissun pienellä porukalla ja relataan. On ollut todella työntäytteinen loppuvuosi ja pieni loma on enemmän kuin paikallaan. Saa vain olla, katsoa maratonissa sarjoja ja herkutella 😉

    Ihanaa joulun aikaa ♥

    • Lämmin kiitos ja ehdottomasti kannattaa tulla Cafe Caprioleen. <3

      Sama täällä, ihanaa levähtää hetki.

      Hyvää joulua teidän perheelle Maikku. <3

  • Oo, miten kaunis koru! Ihana lahja. 😍

    Oma joulu sujuu parantuessa. Poistatin kaksi hammasta ja olo on muutaman päivänkin jälkeen vielä tokkurainen eikä kiinteää ruokaa saa syödä vielä aikoihin. Ehkä teen sitten joulupöytäsmoothien? 😂

    • Toivottavasti voit jo paremmin. Mitä ihaninta joulua teidän perheelle ihana Iina. <3

Vastaa käyttäjälle Marja Liljestrom Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud