Lumikuningatar Diana ja Sensai ihanuudet

Lumikuningatar Diana ja Sensai ihanuudet

*Sensait saatu pr-näytteinä

Sensai ja lumikuningatar Diana olisivat voineet ilmestyä kahdessa eri postauksessa, mutta siinä samalla, kun kuvasin näitä Sensai upeuksia, Diana loikki hangessa menemään elämänsä ensimmäistä kertaa, nuuhki ja pomppi ja kaiveli lunta ja omissa muistoissa nämä kaksi muistoa on niputettu nyt yhteen.

Kun saimme ensilumen Suomeen pitkästä aikaa, Dianan ensimmäinen kosketus lumeen ja nämä fantastiset Sensain tuotteet, joista erityisesti Dual Essence on täydellinen talvipäivien ihonhoitotuote.

Nimittäin viime vuonna testasin aniharvaan uusia ihonhoitotuotteita, jollei silmänympärysvoiteita lasketa mukaan. Niiden suhteen etsin aina sitä uusinta ja parasta. Mutta ihonhoidossa pääasiassa keskityin muutamaan merkkiin ja jos pitäisi kaksi mieluisinta valita viime vuodelta, nousisi Sensai ja Lumene Lähde-sarjan tuotteet eniten käytetyiksi.

Ylimmässä kuvassa on Sensain upea Artist Collaboration -kausivalikoima, jonka on suunnitellut japanilainen galligrafitaiteilija Suitou Nakatsuka.

Kokoelma sisältää Absolut Silk Micro Mousse Treatmentin sekä kolme  upeaa kausisävyä The Lipstick -punaa. Absolut Silk Micro Mousse olenkin käyttänyt aiemmin jo yhden purkin. Tämä ihana kermainen mousse tuntuu rauhoittavalta iholla ja kosteuttaa ja antaa iholle todella pehmeän tunteen. Mikä parasta Sensain tuotteissa, imeytyvät hetkessä ja meikkauspuuhiin pääsee aina heti.

Siellä se hönöpää Diana pomppii lumessa innoissaan ja taustalla näkyy kaistale tuolia, jonka päälle Sensain upeudet kuvasin.

Meidän kaikki aiemmat kissat ovat vihanneet lunta. Edesmenneelle Onni kissalle lumi oli niin kova paikka, että stressaantuneena nuoli massun ja jalat osittain kaljuksi. Käytimme lääkärillä, mutta mielen juttuja oli, poika oli tuolloin vielä muuten terve kuin pukki.

Jotenkin lumoava hetki eilen. Lumihiutaleet hipsahtelivat nenunpäätä pitkin, Diana loikki iloissaan hangessa vieressä ja ihastelin Sensain tuotteita, miten kauniita ja laadukkaita ne on.

Nämä punat ja hylsyt pienine valkoisine pisaroineen, kuin lumihiutaleineen, ovat niin upeita. Kaikissa kausikokoelman punissa on ihanaa pientä blingiä, joka saa huulet hohtamaan ja valon taittumaan kauniisti huulilla.

Kosteuttava koostumus ja loistava pysyvyys ja tunne huulilla, kuin huulilla olisi ennemminkin hoitavaa huulivoidetta kuin punaa.

The Lipstick huulipunista kerrotaankin Sokoksen sivuilla näin, joten ei ihme, että huulipunat sopivat keski-ikäiselle ja ikääntyvälle iholle ja suun ympärysiholle, etteivät mene juonteisiin. Hoitavat huulia.

”Ylellinen huulten ikääntymisen merkkejä ehkäisevä Sensai The Lipstick -huulipuna. Se sisältää uuden anti-ageing -koostumuksen, joka liukuu huulilla pehmeästi ja antaa huulille kauniin intensiivisen värin. Valoa heijastava vaikutus saa huulet näyttämään kiiltäviltä ja täyteläisiltä. Silk drape -teknologia sisältää 100 % silkistä peräisin olevaa puuteria, joka antaa silkkisen tunnun huulille. Hoitava yhdiste kosteuttaa huulia välittömästi ja täyttää näkyviä juonteita ja poistaa karheutta huulilta.”

Sensai Absolute Silk Micro Mousse Treatment vaahtomainen hoitovesi eli vaahtoava hoitovesi.

”Mikrohiilihapotettuja kuplia sisältävä vaahtomainen hoitovesi. Koishimaru Silkin ja Micro Bubble -tieteen vaikutuksesta ihosta tulee aiempaa kirkkaampi, heleä, kimmoisa ja hyvin kosteutettu. Pehmeä, täyteläinen vaahto imeytyy nopeasti ihoon ja iho on valmis ottamaan vastaan muut ihonhoitotuotteet. ”

Aamuisin olen rakastanut käyttää ja Sensai Cellular Performance Lotion II ja saman sarjan Sensai Cellular Performance Emulsion I (Light) hoitoemulsion jälkeen ja vielä, kun Silk Micro Mousseen lisää hoitavaa Dual Essenceä muutaman pisaran, niin näillä jo pääsee hyvin käyntiin. Illalla sitten pidemmän kaavan mukaan eli päälle vielä yövoide.

Sensain uusimpia ihonhoitotuotteita Dual Essence. Joka on kuivaihoisen unelmatuote ja sopii juuri nyt käytettäväksi pakkaspäiville. Toki jos omaat aivan rutikuivan ihon, voit laittaa Dual Essenceä sellaisenaan. Itse sivelen kuivalle leuan iholle ja nenänpieliin, mutta muuten sekoitan Micro Mousse Treatmentiin pari pisaraa ja saan näin Dual Essencen tehot yhdessä Micro Mousse Treatmentin kanssa.

Kuiva ja hilseilevä iho pehmenee hetkessä ja on aivan täydellinen kasvojen ihon kuiviin kohtiin täsmäiskuna tai tosiaan sekoitettuna parina pisarana omaan ihonhoitovoiteeseen.

”Sensai Dual Essence on monipuolinen anti-ageing seerumi, joka kirkastaa, tasoittaa ja ravitsee ihoa. Seerumia voidaan käyttää normaalin seerumin tapaan hoitoveden jälkeen aamuin illoin tai lisätä muutama tippa SENSAI -voiteisiin tai värivoiteeseen.”

Miten kaunis kokoelma, kuin kaunein talvipäivä itsessään.

Täällä vielä lomaillaan muutama päivä ja hemmoteltu on lumen tulolla, upeilla ihonhoitotuotteilla ja Diana-kissan ilolla. Juu ja ei unohdeta hyvää ruokaa, lepoa, ulkoilua, kirjoja ja kivoja sarjoja ja perheen seuraa. Oikein hyvät välipäivät olleet meillä. Ehkä siitä oma raporttinsa vielä.

Miten siellä, iloitsetteko ensilumesta vai onko lumi inhokki? Jos teillä on ulkokissa tai valjaissa käyskentelevä, inhoaako lunta vai rakastaako?

Onko Sensai tuttu sarja ja onko suosikkeja joita nimetä?

Mitä kauneinta uutta viikkoa kaikille ja lumen tulo ja sen tuoma valo toi valtavasti toivoa vuodelle 2021. <3



22 thoughts on “Lumikuningatar Diana ja Sensai ihanuudet”

  • Sensai-nimi on jostain piirtynyt verkkokalvoilleni, mutta tuotteet ovat vieraita.
    Dianan ilo välittyy hienoista kuvistasikin.
    Meillä vanhat kissat viihtyvät sisätiloissa. Käyvät luukusta ulkona itse, mutta viihtyvät vain hetken. Puolivuotiaalla Lyylillä on sama tilanne kuin Dianalla. Elämänsä ensimmäinen talvi. Sekin nauttii talvesta, muttei pitkään karvaan tarttuvasta lumesta.
    Kauneinta uutta viikkoa myös sinulle!

    • Ihanaa kuulla, että on piirtynyt verkkokalvoille, Sensai siis. <3

      Dianaa ei yhtään haittaa lumi, ei ole moksiskaan, jotenkin hassua siinä mielessä miten paljon kaikki meidän muut kissat ovat vihanneet lunta. Eli Lyyli on selvä Dianan sielunsisko. <3

      Sydämellistä talviviikkoa teille. <3

  • Ihana pikku lumimkuningatar! Nyt riittääkin ihmeteltävää.

    Japanilainen kosmetiikka on suosikkejani. Japanista olen jotain Sensakin tuotteita ostanutkin. Huulipunissa on kauniit sävyt ja vaahtomainen hoitovesi kuulostaa todella kiinostavalta.

    En ole kovin lumen ystävä, tammikuussa voi olla sopivasti lunta, mutta sitten odotankin jo kiihkeästi kevättä. Katsotaan kuinka tänä vuonna käy; sulavatko nämä lumet nopeaankin pois vai saadaanko hurja lumitalvi. Ei olisi ensimmäinen kerta kun syksyiysen akutalven jälkeen saadaankin valtavasti lunta.

    • Ootkin ostanut Japanista niin ihania kosmetiikkajuttuja ja juuri luin nautinnolla sun tuoksupostauksen. <3

      Kyllä määä sanon, että nyt pukkaa lunta liikaa, ei pitäisi ikinä toivoa mitään, kun toive toteutaan, niin sitten sitä lunta pukkaakin rytäkällä.

      Ihanaa tiistaita Tuuli. <3

  • Sensailla on paljon hyviä tuotteita, ripsivärit ja huulipunat ja putsari tulee heti näin äkkiseltään mieleen.
    Ihanan hömppä Diana, kuvistakin jo näkee että lumessa on kiva temmeltää.
    Itse en niin lumesta välitä, mutta täytyy kyllä minunkin myöntää, että nyt se tuli tarpeeseen. Se toi tullessaan oikeaa talven tuntua ja valoa. Olin jo niin kyllästynyt ikuiseen vesisateeseen.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tiia <3

    • Aivan ihania tuotteita, kaikki loistavia ja ehdottomasti Lumenen kanssa lemppari ihonhoitobrändi ja tämän päättää oma ihoni, Sensai rauhoittaa ihoa ja ei couperosa loimota. Todella iho kiittää, kun käytän Sensain tuotteita. <3

      Nyt on kyllä valoisaa, lumi peittää kohta koko meidän talon. Apua.

      Ihanaa viikon jatkoa Outi. <3

  • Ihania kuvia Dianan lumileikeistä. Meidän vanhempi kissa Kille ei pidä lumesta. Nuorempaa Siiriä emme päästä vielä ulos. On kiva, että on nyt talvi, eikä vain syksyistä pimeää, kosteaa ja koleaa. Mutta varmasti alan pian odotella vain kevättä ja lumen sulamista.

    • Talvi on kyllä ihana asia ja lumi, mutta pitääkö luonnon aina liitoille, hehe, nyt hukutaan tähän lumeen.

      Juu ei ole kyllä meidän muut kissat tykänneet lumesta.

      Ihanaa viikon jatkoa Marja. <3

  • Ehdottomasti lunta! Talvessa lumi on parasta ja kun olisi vielä sellainen pikkupakkanen. Talvista ihanuutta voisi lisätä vielä sillä, että meri jäätyisi ja pääsisi hiihtelemään tuolle lähilahden jäälle. Jos saisin jostain tarmon puuskan, niin lähtisin kellariin kaivelemaan murtsikoita esille. Huomenna voisi käydä vähän koestamassa suksia pururadalla.

    • No nyt on toiveisiin vastattu, mutta en ole ihan varma pääseekö esim. tänään suksilla eteenpäin tai näkeekö eteenpäin, mutta nyt sitä kaivattua lunta tulee. <3

      Ihanaa talviviikkoa Rva Kepponen. <3

  • Meidän Lotta -kissa vihaa lunta ja pitää sitä henk.koht loukkauksena itseään kohtaan ja katselee minua , ja muuta palvelusväkeä,aina sen näköisenä,että ” mitä hi..oa,viekää tuo valkoinen möhnäpois ja heti”.

    • Ihan sama täällä aina ollut kissoilla, en ymmärrä tuota Dianaa, kun oikein lumikasoissa tarpoo. 🙂

      Ihanaa viikon jatkoa kuitenkin lumesta huolimatta teille. <3

  • Ihana Diana, nauttii lumesta ♥ Meidänkin Laku on siitä ihan innoissaan, vain pukua ei haluais ulos laittaa vaan juoksee aina mua karkuun mutta uskon että tykkää ulkoilla just siksi että on lämmintä.
    Ja voi mitä ihanuuksia Sensailta !

    Mukavaa loppiaista ♥

    • Hihi juu koirat ei taida tykätä puvuista. <3 Kun ovat niin kauniita ihan luonnostaan. <3

      Sensai kyllä on. <3

      Ihanaa talviviikkoa Maikku. <3

  • No on kyllä todella kauniit pakkaukset 🧡.

    Sensain 38 asteen ripsari (jota vielä nykyäänkin kysyn Kanebon nimellä ennenkuin muistan, vaikka nimimuutoksesta on varmaan jo 10 vuotta) on mun luottotuote ja samalla ainoa silmämeikki, jota käytän 🙈.

    Mun luottohuulipunan valmistus sen sijaan lopetettiin, enkä ole löytänyt yhtä hyvää tilalle, mutta näiden Sensain punien esittely kuulosti hyvältä ja hylsyt on niin kauniita, että voisin toiveikkaasti käydä kotikylän Emotionissa katsomassa josko sieltä löytyisi. Kerron sitten miten kävi (ja kerron tässä samalla, että ostin toiselle pojalle joululahjaksi Rokuan Skincare-setin, jonka muistelen olevan sun/teidän tutun käsialaa).

    Lunta olen odottanut kuin hullu puuroa ja nyt sitä viimeinkin on edes vähän. Lisää saa mun puolesta tulla niin paljon kuin taivaalta mahtuu, että pääsisin pitkästä aikaa hiihtämään.

    Olen ollut jotenkin niin sekaisin, etten enää muista olenko jo toivottanut edellistä parempaa tätä vuotta, mutta jos en, niin nyt toivotan ❤️

    • On niin upean eleetön ja herkkä design. <3

      Ihanaa kuulla sun suosikeista Annukka ja tosiaan ennen oli Kanebo. <3 Olisikohan vieläkin Japanissa vai olenko ymmärtänyt väärin.

      Se on muuten niin ärsyttävää, kun luottopunan tai luottoripsarin ym. valmistus lopetetaan. Kestää aikaa löytää uusi täydellinen ja monesti ei ihan yhtä täydellistä enää löydykään.

      Voi miten kiva kuulla, että Rokua pääsi pukinkonttiin. Ja juu on miehen ystävän perustama eli siinäkin mielessä aivan mahtavaa.

      Nyt sitä lunta tulee yli äyräiden eli kaikkien toiveet yltäkyläisesti täytetty.

      Täälläkin pää ihan pahvia, tämä kaikki muussaa mielen.

      Ihanaa talviviikkoa Annukka ja toivottavasti pääset pian hiihtämään tai olet päässyt. <3

  • Mä en kestä teidän Dianaa – hän on vain ihan omaa luokkaansa. Meillä myös koiruudet nauttivat lumesta, ihan täysillä. Itse en oikein edes ole vielä tajunnut, että TALVI. Pulkkamäkeen pitäisi päästä ehdottomasti <3 Halauksia ja ihanaa Loppiaista muru <3

    • Diana on kyllä niin hassu tapaus, oikea meidän viihdekeskus. <3

      Ihanaa talviviikkoa Taru.< 3

  • Sensain kosmetiikka on itselleni vierasti eli en ole testaillut koskaan. Moni ystävä on kehunut joten voisin itsekin jotain kokeilla jossain vaiheessa. Äärimmäisen tyylikkäät ja kauniit pakkaukset !
    Voi tuota Lumikuningatar Dianaa! Hän on ihan elementissään tuolla valkoisen lumen keskellä. Muistan kun Minnie luovutettiin minulla aikoinaan joulukuun alussa ja Suomessa on sinä vuonna melkoisesti lunta ja pakkasta. Tuntui, että pieni russelinpentu hukkuu lumeen.
    Ihanaa loppiasta Tiia <3

    • On hytinä, että saattaisit rakastua Sensaihin Marjo. <3 Ehkä joskus lähtee vielä kokeiluun. Sensailla on myös ylellinen sininen sarja, olisi ihan sun näköinen. <3

      Hihi ihan sama, ihan kuin Diana hukkuisi lumeen, mutta siellä se tarpoo menemään. Vähän jo huolettaa, koska lunta tullut niin paljon.

      Ihanaa talviviikkoa Marjo. <3

  • Kauniita kuvia Tiia.

    Dual Essence on aivan ihana, nyt kun pakkaskelejäkin on luvattu pitkälle eteenpäin. Juuri sellainen tuote mitä iho oikein huutaa tällä hetkellä.

    Ihanaa viikonloppua!

    • Kiitos niin paljon Jonna. <3

      Se on niin ihana ja just oikein kuiviin kohtiin. <3 Just paras nyt talvella.

      Ihanaa talviviikkoa Jonna. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud