Ystävänpäivänä-sinulle ja hänelle

Ystävänpäivänä-sinulle ja hänelle

Tuoksut saatu

Pitkästä aikaa tuoksupostaus, mutta kun jotain oikein ihanaa suhahtaa markkinoille, on ilo suitsuttaa tuoksuvaa ilosanomaa myös täällä.

Meillä mies on ollut Boss tuoksufani jo vuosia ja monen monta Boss tuoksua on vilahtanut kylppärin hyllyn kautta.

Omalla kohdalla rakastuin Boss tuoksuihin ”The Scent” tuoksun avulla, josta muistikuvana on raikas ja päärynäinen tuoksu. Siis aivan superihana tuoksu, sellainen uutuus, joka laittoi sukat pyörimään jaloissa.

Ystävänpäivälahjaideana molemmille Bossin uudet tuoksut.

Bossilta on ilmestynyt helmikuussa kaksi uutta The Scent Pure Accord tuoksua, sinulle ja hänelle. Näitä löytyy Sokos ja Emotion myymälöistä, Stockmannilta ja Kicksiltä.

Mies ihastui uuteen Pure Accord tuoksuun täysin. Tuoksui muuten todella kivalta ja raikkaalta vielä työpäivän jälkeen eli pitkä kestävyys tässä tuoksussa.

Tuoksussa vivahteikasta ja energisoivaa inkivääriä, eksoottista
maninka-hedelmää sekä pohjatuoksussa vaalean
mokkanahan sensuellia pehmeyttä.

Jännää kyllä, että ensituoksu on hieman nahkainen ja pientä sisupastilliakin sieltä on aistittavissa, mutta laskeutuu iholle pehmeän lämpöisenä ja hedelmäisen raikkaana tuoksuna, se inkivääri ja maninka-hedelmä jääkin lopputuoksuksi. Mokkanahka antaa pehmeyttä ja lämpöä.

Naisten Pure Accord avautuu aluksi ilmavana ja raikkaana, kuin raikkaan tuulen tuoksu. Laskeutuu kuitenkin omalle iholle sekä lämpimänä, että raikkaana tuoksuna. Aika kiva yhdistelmä.

Tuoksussa kuplivaa bergamotia ja valovoimaisen osmanthus-puun kukkia kiedottuna pehmeään myskiin.

Ihan alkuperäistä The Scent tuoksua tämä uutuus ei päihitä, mutta ne jotka eivät taasen pidä niin kovin hedelmäisen päärynäisistä tuoksuista, tämä Pure Accord versio voisi olla mieleen. Kannattaa käydä tuoksuttelemassa, jos vaan on mahdollista.

Ystävänpäivänä voi juhlistaa ystävyyttä kaikissa muodoissaan vaikka kuulkaas eläinystävän kanssa. Olen alkanut tykkäämään ystävänpäivästä vaikka aikansa se vei.

On opetettu ettei tykätä imelästä tai hömpänpömpästä, että jenkkityylinen siirappius on äklöä. Ikä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja rakkautta ja ystävyyttä on kiva julistaa ja viljellä sitä ihanan kauheaa ”ihana” sanaa.

Rakkaus on toki tekoja, mutta eihän siitä mitään tulisi, jos mitään en mukisisi vaan tekisin vain rakkauden tekoja vaikka voileipiä toiselle pukahtamatta. Kyllä siitä voikkaristakin tulee vivahteikkaampi paketti, kun on kauniilla sanoilla kiedottu.

Vaikka omasta mielestä teot on ihmisen mitta ja kaikki muu voi olla silkkaa sanahelinää, niin silloin kun sanoja tarkoitetaan, ne on painavaa sanaa.

Joten ”rakastan,” ”tykkään,” ”olet tärkeä” sanoja ei koskaan voi viljellä liikaa.

Löytyykö Boss tuoksufaneja? Onko ystispäivä kamalaa humpuukia, ihan ok tai ihan sama tai oikein kiva asia? Olisi kiva kuulla teidän mietteitä ystävänpäivästä ja jos asut muualla kuin Suomessa, niin miten vietät ystispäivää?

Rakkauspakkaus Dianan ja uusien hurmaavien Boss tuoksujen kautta toivottelen kaikille rakkaudellista viikonloppua.



15 thoughts on “Ystävänpäivänä-sinulle ja hänelle”

  • Ihanaa iltaa sinne! Bossin tuoksuissa on kyllä omaan nenään sopivaa luksuksen tuntua ja tuoksumaailmaa, Miestenkin tuoksut hyviä, olen antanut joskus lahjaksikin Bossin tuoksun Antille. Kyllä me jollain tavalla vietetään 14.2. ystävänpäivää, haetaan joku take away brunssi tai herkkukori, nautiskellaan ja syödään makeitakin herkkuja. Ehkei nyt kuitenkaan osteta lahjoja, mutta varmastikin tulee toivotettua ystäville ihanaa päivää & oltua muuten pinkeissä tunnelmissa <3

    • Nämä on kyllä ja itse tykkään juuri ehkä eniten siitä The Scent tuoksusta, siis alkuperäisestä, jossa on niin ihana päärynän tuoksu. Mutta tämä uutuus on taas kivan erilainen.

      Nauttikaa ja herkutelkaa Antin kanssa ihanasta ystävänpäivästä. <3

  • Vau, mitä tuoksuja! Boss-faneja täältäkin löytyy! Ei ole ystävänpäivä humpuukia ja jos on, niin ihqua sellaista. Ystiksiä muistan pienillä itsetehdyillä ystävänpäivätervehdyksillä ja kotona teen jotain spesial leipomuksia, jotain makeaa . Ja mieheni kanssa tietty extramäärä pusuttelua 👄

    • Ihanaa kuulla, että Boss faneja löytyy sieltäkin. <3 Nämä on kyllä spessuja tuoksuja.

      Ihana sinä ja mikä voisi olla kivempaa kuin saada itsetehtyjä herkkuja.

      Ihanaa pusuttelupäivää huomenna. <3

  • Ei varmaan tarvitse sulle kertoa, että tykkään ystävänpäivästä. Tykkään lähettää ystävilleni viestejä ja sitten niitä Siiri Siirappi juttuja omalle ukkelille. Aina muuten kun lopettelen viestittelyä mieheni kanssa, niin kirjoitan ” Oot rakkain” ja koska olen vuosien saatossa saanut tuota miestä vähän pehmitettyä niin saan yleensä vastaukseksi, että ” niin sinäkin”.
    Niin ja Boss:n tuoksut on ihania!

    Suukkosia, haleja ja Dianan tassutteluja loppuviikkoosi Tiiuli <3

    • Ootkin kultaa Outi. <3 Ihana oot rakkain. <3 Ihanat te. <3

      Oikein sydämellistä ystispäivää teille molemmille Outi. <3

  • Bossin The Scentiä olen käyttänyt, mutta tämä uusi versio on tuoksuttelematta.

    Yleensä ystävänpäivä on mennyt ohi sen kummemmitta juhlallisuuksitta, monena vuonna olen ollut silloin työmatkalla ja lilastanut yksin tai pomoni kanssa. Tänä vuonna kaikki pienetkin uhlapäivät tuntuvat enemmän extralta harmaan arjen keskellä, joita tekee mieli juhlistaa edes vähän kotona kaksistaan.

    • Alkuperäinen The Scent on kyllä ihana. <3

      Ihan niin totta, nyt kaikki irti ystispäivästäkin, kaikki mitä kotona voi tehdä, niin siitä kaikki irti.

      Ihanaa ystävänpäivää Tuuli. <3

  • Nämä tuoksut hurmasivat myös meillä! Aivan täydellinen ystävänpäivälahjaidea. <3

  • Itse en ole ollut BOSS tyttöjä aiemmin, mutta pitääpä mennä tuoksuttelemaan uutuuksia 🙂
    Valoa viikkikseen ihana <3

  • Bossin tuoksut ovat minulle tuntemattomia, kun käytän vain luonnonkosmetiikkaa. Ihanasti kuvaat niitä. Minulla on käynyt samoin kuin sinulla, että aluksi vierastin ystävänpäivää amerikkalaisena siirappina. Nykyisin se on juhlapäivä. Ja kyllä on hyvä kertoa miehelle ja ystäville, kuinka paljon rakastan.

    • Luonnonkosmestakin löytyy onneksi nykyään kivoja tuoksuja.

      Ihana ja ihan samoin käynyt, hiljakseen sitä lämpenee ja tulee myös mietittyä, ettei sitä siirappia oikeastaan voi olla liikaa, rakkautta tulee viljellä.

      Sydämellistä ystävänpäivää Marja. <3

  • Kyll mä tykkään, että jotenkin sitä ystävänpäivää pitää viettää, kun onhan tää arki ihan tylsää, ilman pieniä piristyksiä:) Ollaan aina jotain pientä tehty, mutta usein, kun päivä on ollut viikolla, niin sitä ei ole niin hehkutettu. Nyt onneksi on viikonloppuna, joten vaikka vähän kuohuvaa ja hyvää ruokaa miehen kanssa:)
    Boss on kyllä ollut miehen suosikki jo vuosia!

    • Ihan niin samaa mieltä, että jotenkin. Huomenna joku kiva leffa, saunaa ja lenkkeilyä, yhdessäoloa. <3

      Muistan muuten, että Boss on miehesi lemppari, olet tainnut reissuiltakin sitä tuoda miehellesi. Niitä reissujakin ikävöiden.

      Ihanaa ystävänpäivää Minna ja kiitos, kun oot ystävä. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud