Pakkasen puremia ja suojaa auringolta

Pakkasen puremia ja suojaa auringolta

Sensai ja Guinot saatuja

Eilen aurinko paistoi taivaan täydeltä ja mielessä kupli ja olo oli heti energisoivan onnellinen. Mutta blaah tänään taas harmaa sää ja ulkona puuroisan pöperöistä.

Jos Suomessa talven pakkaspäivät olisi aurinkoisia, niin johan olisi mieli kirkkaampi, vähemmän vetelä ja vähemmän myös masentaisi.

Tänä talvena kuitenkin selvisin helmikuun kidutuksesta, helmikuu se oma painajaiskuukausi, kiitos kirkasvalolampun ja vitamiinien. Edelleen jankutan, mutta Ladyvita 50+ kasviestrogeeni on pelastanut oman mielen elämän.

Ai niin ja nuo Lidlin paistopisteen suolakinuskicroissantit ovat aivan liian hyviä. Ostin viime viikolla yhden ja herkutteluhetken jälkeen vähän väliä salted caramel croissantit hiipivät mieleen. Eiliseltä kauppareissulta kotiutin sitten kaksi ja voi mahoton, menivät samana päivänä.

Mutta miten ihana aurinkoinen päivä eilen olikaan. Kuvausassarina tällä kertaa Samu. Nauratti niin tuo Samun riemu ja mihin suuntaan vaan kameran tähtäsin, niin Samuhan se siellä tallentui kuviin. Eli pakko oli kurottaa välillä taivaalle, kuten tämän Sensai upeuden kanssa. 🙂

Saatu SENSAI ESSENCE DAY VEIL-anti-aging-seerumi suojaa ihoa auringon UV-säteiltä. Kevätpäivinä paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja on tärkeä muistaa käyttää aurinkosuojaa.

Oma iho on rutikuiva, punoittava ja herkkä ja olen huomannut selvän eron ihon punoitukseen, kun muistan käyttää UV-säteiltä suojaavia ihonhoitotuotteita ja myös talvella. Sensain Essence Day Veil-seerumin kosteutettu lamellikalvo, joka on rakenteeltaan kuin ihon marraskesi.

Lamellikalvon kerrotaan olevan UV-suojakalvoa paksumpi, ja kykenee sitomaan itseensä runsaasti vettä. 

Hunnun ansiosta seerumi antaa iholle tasaisen laadukkaan ja tehokkaan suojan pienemmällä kemikaalisella kuormituksella Se kosteuttaa ihoa paremmin ja pidempään kuin perinteinen UV-suoja.

Eli nyt on kyllä taas hurjan mielenkiintoinen ja nerokas tuote ilmestynyt Sensailta. Koostumus on ihanan ohut ja silkkinen eli on kyllä ajat muuttuneet omasta nuoruudesta, kun iho suorastaan kiilsi ja oli tahmainen, kun kasvoille laittoi aurinkosuojaa.

Mutta vaikka koostumus on silkkinen, niin jättää koko päiväksi sellaisen täyteläisen tunteen iholle eli tiedon, että suojakalvo on iholla, mutta sen tuntu iholla on höyhenenkevyt. Miltei en osaa selittää, mutta sellainen tunne, että ihon kosteus pysyy hunnun alla ja iho on pullea ja kosteutettu. Käsin kosketeltaessakin sen tuntee, että posket ovat kosteutetun täyteläiset.

Sydämessä ihan riipii, miten ihana päivä eilen oli. Toissapäivänä taas kauhea lumimyräkkä, josta Samu ei edes tykännyt. Voi toisen poloisen ilme.

En kestä näitä kuvia, yritin napsia kuvia tästä Guinot silmänympärysvoiteesta useamman kerran, mutta kamera aina kohdisti Samppaliiniin.

Gunot Sun Logic Anti-Ageing Sun Cream Eys SPF50+

En ole ikinä aiemmin testannut silmänympärysvoidetta, jossa on aurinkosuoja ja vielä huikea SPF50+. 


Huolimatta korkeasta suojakertoimesta, silmänympärysvoide sulaa iholle nopeasti ja on kosteuttava. Omat silmäluomet ovat atooppiset ja vaativat, mutta rakastavat tätä Guinotin silmänympärysvoidetta, joka hemmottelee kuivaa ihoa. Luomilla tuntuu rauhoittavalta ja kosteutetulta koko päivän. Auttaa myös siniseen valoon. 

Jos jollekin on tuttu Kiehl’s avokado silmänympärysvoide, niin tässä Guinotin on hyvin samanlainen koostumus ja tuntu iholla. Mutta aivan uskomattoman SPF50+ aurinkosuojan kera.

Guinotia myy kauneushoitolat.

Pakko sen verran vielä sanoa, että kun on oikein tuhnuinen päivä, kaikki käy hitaalla ja jopa hitsin hiustenpesu tuntuu vaativalta prosessilta. Tosin rasittavaa onkin tällaiselle takkutukalle kuin meikäläinen. Inhoan hiustenpesua, mutta rakastan puhtaiden hiuksien tuntua.

Ei voi muuta taas todeta, luojan kiitos kevät ja kesä on tulossa ja voi möllöttää ulkona kaiket päivät.

Miten siellä, oletteko ikinä kuulleet silmänympärysvoiteesta aurinkosuojalla tai löytyykö Sensailta tai Guinotilta lemppareita? Sen verran Sensaista vielä, että Sensailla on maailman ylellisimmät ja kevyimmät aurinkotuotteet myös kropalle ja niistä kirjoitin aiemmin täällä.

Mitä ihaninta päivää ja tsemppiä samalla myös kaikille, koitetaan jaksaa vielä. Tänään meinaan instassa törmäsin 41-vuotiaaseen broadway näyttelijään, joka taisteli 95vrk koronan kurimuksessa, koronan lopulta viedessä elinvoimaisen miehen. Tuli taas muistutus, että tässä on se syy, miksi pitää vaan jaksaa ja malttaa. <3



15 thoughts on “Pakkasen puremia ja suojaa auringolta”

  • Upeita aurinkosuojia. En ole kyllä ikinä kuullut, että silmänympärysvoiteessa olisi myös aurinkosuoja. Luulenpa, ettei luonnonkosmetiikassa vastaavaa ole. Kiitos hyvästä vinkistä: minulle tulevaisuudessa myös Ladyvita 50+. Toivotaan, että huomenna aurinko paistaisi.

  • Ihana Samu! Hienoa, että olet saanut apua Ladyvita 50+ kasviestrogeenistä. Etkä ole ainoa.
    Minäkin kuulun heihin, jotka saavat auringosta energiaa. Hyvä muistutus, että aurinkosuojaa tarvitsee myös keväthangilla. Silmänympärysvoide aurinkosuojalla kuulostaa hyvältä, koska minulla alkaa silmät valua vettä, jos laitan aurinkosuojaa silmien lähellekään. Tämä menee kokeiluun samalla kun aurinkosuojakin.
    Hyvää loppuviikkoa Tiia!

  • Voi tuota sun ihanaa kuvausassaria 🙂
    Sensai suosikkejani ovat ripsarit ja huulipunat. En ole muuten ennen kuullutkaan, että on silmänympärysvoidetta, jossa on suojakertoimia. Pitääkin kohta alkaa muutenkin suojaamaan ihoa auringolta.
    Ihanaa iltaa sulle Tiia <3

  • Ihmeelliseksi tämä maailma on tullut. Istun täällä Gozolla, 4500 km päästä Helsingistä ja luen Tiian blogia. Meillä ei ole lunta eikä pakkasta (luojan kiitos), mutta muuten kun olisimme asumassa naapurissa. Samat Lidlin kauppareissut, rakastamani Sensai ja Guinot -brändit käytössä. Hyvä että Guinotille tuli silmänympärysvoide aurinkosuojalla. Olen tähän mennessä käyttänyt Cliniquen, mutta se vähän kerääntyy ryppyihin ja luomivakoon. Rannalle OK, mutta kaupunkiin vähän kiikun kaakun.

    Mainiot, aurinkoiset kuvat, kiitos! Ihan kuin aurinko paistaisi suora näytöstä 🌞.

  • Enpä ole noin korkeaan aurinkosuoja an silmänympärysvoiteessa törmännyt. Mielenkiintoista ja hyödyllistä, onhan silmänympärysiho herkkää ja ohutta. Singaporessa muistan nähneeni SPF 90-voiteita, mutta en sielläkään nähnyt silmänympärysvoiteessa kertoimia, vaikka kosmetiikkahyllyjä tutkailinkin mielenkiinnolla.

  • Kyllä minulle tästä postauksesta eniten jäi polttelemaan suolakinuski-croissantit. Tykkään todella paljon suolakinuskiherkuista ja tuollainen croissant on aivan päässyt herkkututkani ohitse 😉

  • Ihanat lumikuvat! Ehkä toi Samun ilme on vähän… hmmm… empivä?

    Kiitos vinkistä. Tarpeen olisikin silmänympärysvoide aurinkokertoimin. Tänään jo mietin, että lippistä pitää alkaa taas päähän sovitella, sen verran aurinko porottaa ja aurinkosuojan lisäksi on hyvä olla muutakin suojaa.

    Meillä ei tänä talvena ollut yhtä ainoaa lumipäivää. Yhtenä aamuna oli vähän lunta maassa ja se oli sitten poissa parissa tunnissa. Pienen lumipyryn olisin ottanut vastaan mielelläni.

  • Guinot:n tuotteet on tuttuja menneiltä vuosilta, kun niitä luottokauneushoitolassa käytettiin hoidoissa ja myytiin myös. Tykkäsin kovasti (en nyt kyllä enää muista yhtään, mistä erityisesti, koska merkki on vaihtunut) ja olispa kiva, jos niitä voisi ostaa edelleen paikanpäältä. Kuulostaa nimittäin aika huipulta tuo kertoimilla varustettu silmänympärysvoide. Samoin kuin tuo Sensain UV-suojaseerumi.

    Aina vaan tärkeämpää olis muistaa ottaa kaikki suojat ajoissa käyttöön, eikä odottaa sitä kevään ensimmäistä golfkierrosta, joka käräyttää ihon punaiseksi. Ei kärsisi enää yhtään palamista.
    Ja sama koskee aurinkolaseja. Silmälääkäri mulle jo kauan sitten sanoi, että loka-marraskuussa ja joskus ehkä joulukuussakin saa olla ilman, mutta muuten pitää käyttää. Sitä neuvoa on kyllä tullut turhan huonosti noudatettua, mutta nyt kun ongelmasilmässä leijailee kaikenlaista kaistaletta, jotka erottuu lumihankea vasten harmaanakin päivänä liian hyvin, on pakko laittaa lasit päähän silläkin uhalla, että näytän maanantai-aamuisin töihin kävellessäni siltä, että on mennyt edellinen ilta vähän pitkäksi 😀

    Ladyvita on mulla kokeilematta, mutta menee harkintaan. Mun suurin ongelma tosin on ihan ultimaattinen yöhikoilu, josta kertaalleen pääsin eroon, kun olin pari kk syönyt Vogelin Menoforce Strongia (sisältää salviaa). Loppui yhtäkkiä kuin seinään ja unet parani huomattavasti, mutta sitten purkki loppui, enkä muistanut viikkoon-pariin ostaa uutta ja ongelma palasi. Plaah. Nyt sitten vissiin pitää syödä toiset 2 kk ja odottaa, auttaako vai oliko vaan kertakäyttöinen apu.

    Mukavaa viikonloppua Tiia <3

  • Kiitos vinkkauksesta, minulle uusi juttu silmänympärysvoide kertoimilla.
    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

  • Tuo Sensain suojavoide olisi varmaan hyvä. Tietäisi vaan mistä sitä täältä meiltä saa. Mulla on just tuo kokemus aurinkosuojavoiteista että naama kiiltää ja on tosi inhottavan rasvainen ja kaiken lisäksi saan helposti finnejä kun käytän aurinkovoiteita.
    Ihana kuva sinusta ja Samusta<3

  • Aurinko kyllä vaikuttaa todella paljon mielialaan. Muistan pari vuosikymmentä sitten, kuinka eräs kreikkalainen opiskelija kuvaili päivää, jolloin hän saapui tammikuun harmaudessa Suomeen ja Savonlinnaan. Kuinka masentuneilta ja tylyiltä ihmiset vaikuttivat tuijottaessaan maahan suupielet alaspäin ensimmäisten harmaiden viikkojen ajan. Ja sitten, eräänä helmikuun päivänä aurinko paistoi ja simsalabim: kaikki vastaantulijat hymyilivät!

    Kiitos tuosta silmien aurinkovoidevinkistä. Olen ollut aina todella huono käyttämään aurinkovoiteita kasvoihin, sillä vihaan rasvaisuuden tunnetta. Onnekkaan rypyttömänä olen säilynyt tähän ikään asti, vaikka olen asunut kasvoja suojaamatta maissa, joissa aurinko porottaa todella vaarallisesti. Vasta kun ihotautilääkäri vinkkasi aurinkovoiteen, joka ei jätä ihoa tahmaiseksi, olen ryhtynyt käyttämään sitä. Kyse on Eau thermale Avene -suojavoiteesta, suojakerroin 50, jota saa apteekista. Täytyy testata tuota esittelemääsi silmänympäryksiin, joihin selvästi alkaa jo ryppyjä kertyä. Vaikka naururyppyjähän ne ovat. 🙂

    Mukavaa sunnunaipäivää, Tiia <3

  • Ihana Samu! Kamera on viisas, kun tietää, minne kohdistaa!

    Kauniita kuvia ja upeita tuotteita. Jotain vitamiinia tässä pitäisi varmaan saada. Halolla tulee taas päähän, mutta kaipa se on meikäläisen kohtalo. Elämä on aika raadollista, sanoisin.

    Kivaa sunnuntaita, Ihana Tiia.

  • Samu on aika hyvin maastoutunut hankeen tossa yhdessä kuvassa. 😀 Sensailta lemppareita on vaikka kuinka, Guinotilta myös, mutta varsinkin Newhite -sarja on ihan lemppari. 🙂

    Mukavaa sunnuntaita Tiia. <3

  • Nyt kyllä aurinkoisina päivinä olen jo miettinyt, että aurinkosuojat täytyy ehdottomasti kaivaa esille. Kevätaurinko on ihanaa mutta myös aika petollista jos on vielä lunta maassa. Olen jopa kerran yhtenä keväänä onnistunut pitkällä ulkoilulenkillä polttamaan nenä auringosta!

    Toki auringon esille tulo ja pidentyneet päivät ovat ihania koska ne enteilevät kyllä jo kevättä. Ja kohtahan on jo kevätpäiväntasaus ja sitten valo lisääntyykin ihan hurjaa vauhtia. Tänään sunnuntaina ilma meillä Espoossa on tasaisen harmaa joten ei houkuta kyllä yhtään ulkoilemaan.

    Kivaa sunnuntaita Tiia <3

  • Samppa is best!
    Kyllä se aurinko vaan tekee hyvää ja mieli kirkastuu. Olen samaa mieltä, ettei talvi olisi niin rankka, jos aurinko suvaitsisi enemmän esiintyä:)
    Sensai Veil on jäänyt vielä korkkaamatta, mutta jonossa on! On vaan ihania kaikki Sensait:)
    Guinot on ollut joskus mulla käytössä ja hyvä sekin oli. Mukavaa sunnuntaita ja hei, nyt se pyry loppui, jee!

Vastaa käyttäjälle JonnaH. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud