Olenko jo niin ”vanha.”

Olenko jo niin ”vanha.”

Froosh ja kirja saatu

Siinä taas sulassa sovussa mummin ja vaarin kesäpaikalta pelastettu Marimekon purkki, toisen vaarin kotoa Arabian vanha maljakko ja miehen veljeltä ja veljen vaimolta saatu Greengate muki.

Koti koostuu monenlaisista rakkaista kerroksista, mutta samalla tässä iässä tulee mietittyä tuota sanahirviötä ”kuolinsiivousta.”

Ensin sitä hulluna tekee pesää ja tämän jälkeen iskeekin puhdistautumisriitti.

Pitäisikö viisikymppisenä vielä nauttia vaan menemään ja olla miettimättä vielä vanhuutta. Toinen mummini eli 102-vuotiaaksi ja toinen 97-vuotiaaksi eli voisiko sitä hengähtää ja ajatella, kyllä sitä vielä voi elämästään ja ”roinistaan” nauttia.

Huomaan, että joku aivan ihmeellinen ikäkriisi on vallannut meikäläisen kehon jo pari vuotta sitten. Jostain syystä ajattelen, että olen vanha. Vaikka oikeasti tässä on miltei parhaimmassa iässä. Sanoin miehelleni, että tunnen oloni jotenkin vanhaksi tai en ns. tunne, mutta pidän itseäni vanhana. Aina järkevä mieheni totesi, no olemmehan me jo elämän ehtoopuolella. Omg. No jos olen isovanhempiin tullut, voisin sanoa, että olen elämän puolessa välissä ja aika pitkä matka on tullut jo taivallettua. Onhan näihin vuosiin mahtunut vaikka mitä.

Nuoruuden huolettomuus hävisi siinä kohden, kun astuin meidän perheeseen, jossa oli entuudestaan kaksi ihanaa lasta. Pari huippua lasta tuli vielä lisää, juu ei, ei enää huolettomia päiviä. Nyt sen ymmärtää vasta, mitä oli nuoruuden todellinen huolettomuus ja kuolemattomuuden tunne.

Nyt ”kuolema” tuntuu lurkkivan olan päällä, kytäten ja vähän jo haistellen, milloin sitä olisi valmis poimittavaksi. Pitäisi elää hieman enemmän ”kerran täällä eletään” metodilla ja tyyliin, wow mikä lahja elämä on. Mutta murehtija geeneistä en pääse mihinkään ja jopa tässä kohden murehdin, että mitäs jos kuolla kupsahdetaan ja lapsille jää kauhea työ hankkiutua eroon meidän roinasta. Ei kukaan halaja tätä kirjamäärää esimerkiksi.

Tiedän, että esivaihtarit siellä taustalla synkistelee ja rakkaan mummin poismeno ja mummin kodin tyhjentäminen laukaisi uusia tunteita, että tässä on koti kaikkine rakkaine tavaroineen ja yhtäkkiä kotia ei enää ole. On vain muistot. Mummin tavaroista onneksi kaikki menivät lapsille ja lapsenlapsille, paitsi kirjat. Meillä kaikilla on niin paljon kirjoja, ettei sellaista määrää kirjoja, mitä mummilla ja vaarilla oli, kukaan pystynyt kotiuttamaan. Iso kirjasto oli mummin ja vaarin kodin sydän ja toki kauniit astiat myös. Onneksi nuo Nupposen tammikirjahyllyt saivat kodin sedältä, serkulta ja meiltä.

En tiedä miten näistä tunteista pääsee eroon, tarvitsenko troppia esivaihtareihin vai mielelle vai onko tämä taas yksi mielen prosessi, joka täytyy vaan käydä läpi ja prosessin jälkeen koittaa ahaa-elämys ja helpotus.

Tunnustaa oma kuolevaisuus, hyväksyä se ja alkaa ihan hulluna nauttia elämästä ja joka Disney kupista, jotka on tullut haalittua joskus keräilyvimmassa, ryystää niistä mukeista kahvia kuin viimeistä päivää ja lukea hamstrattuja kirjoja yön pikkutunneille, koska aikuisena saa luvalla valvoa.

Mikä ihana aamu meillä Dianan kanssa, Dianan kanssa täällä aamu otettu löysäillen ja herkut kohdallaan.

Dianalle minttua tarjolla ja emäntä nauttinut pumpkin spice lattea ja uutta Froosh smoothieta, jossa on ananasta, aloe veraa, punajuurta ja inkivääriä, iso nam.

Luentaan otettu ihana romanttinen kirja, jossa on myös syvempiä kerroksia.💖 Kirjat nyt vaan on niin ihania ja aina sitten kuitenkin ajattelen, no kyllä meille aina vielä yksi kirja hyllyyn mahtuu.

”Tosirakkaus ei katso ikää eikä asuinpaikkaa.Vaihtamalla paranee! Hittikirja Kimppakämpän tekijän raikas uutuus on iloinen sekoitus rakkautta, ystävyyttä ja maisemanvaihdoksia!

Burnoutin partaalla sinnitellyt Leena Cotton romahtaa töissä ja joutuu lomalle. Hänen isoäitinsä Eileen haluaisi treffeille, mutta yorkshireläiskylästä ei löydy miestä, jolla olisi omat hampaat ja vaatekomerossa muutakin kuin tweediä. He päättävät tehdä vaihtokaupat kahdeksi kuukaudeksi: Leena osallistuu kylätalkoisiin kumisaappaissa, ja Eileen muuttaa Lontoon trendikaupunginosaan ja kirjautuu deittisovellukseen.”Tämä on niin mun kirja ja eiköhän tänä viikonloppuna pääse jo omalla pihalla lukemaan. ”

Miten siellä, käyttekö jo kodin puhdistautumisriittiä läpi tai onko se teillä alati vallitseva olotila. Miltä keski-ikäisyys tuntuu, huolettaako tuleva ja millä konsteilla olette kiinni hetkessä, ettekö murehdi turhia?

Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3



16 thoughts on “Olenko jo niin ”vanha.””

  • Mielestäni kuuluu ihan ihmisluontoon miettiä kuolemaisuutta, elämä on rajallinen ja juuri nyt. Menneisyyteen ei enää voi vaikuttaa, tähän hetkeen voi.

    Itse olen miettinyt sitä, että vaikka elämä ei mennyt niin kuin toivoin, se kaikki on kuitenkin arvokasta ja se kaikki on tehnyt minusta minut. Olen ymmärtänyt, että olen vaatinut niin paljon monilta ihmisiltä, ehkä yhtä paljon kuin itseltäni tai enemmänkin.

    Kaikesta huolimatta hyvää ja valoa kohti mennään. Baby steps. Muiskuja Tiia, elämä kantaa. <3

    • Näin on ja kuoleman kanssa olisi hyvä tulla sinuiksi. Tähän auttaa olla yhtä universumin tähtipölyn kanssa hih ja myös se, kuka haluaisi elää ikuisesti eli ihan kauhea ajatus. Mutta meneehän tämä elämä vinhaan, ehkä hieman liian nopeasti.

      Niin hienosti kirjoitat, se on juuri noin, että vaikka asiat eivät ole menneet kuten sitä nuorena idealistina visioi niin kaikki ne asiat ovat muovanneet meistä sellaisia kuin olemme. Kasvamassa täällä myös ollaan.

      Oikein ihanaa viikonloppua ja kiitos tästä Taru. <3

  • Mulla oli varmaan ne pahimmat ”ikäkriisit” 1-2 vuotta sitten mutta se jotenkin vain meni ohitse sen jälkeen kun täytin 50 vuotta – nyt tunnen olevani ”nainen parhaassa iässä” 🙂

    • Se on juurikin noin ja pitäisi päästä ajatuksesta, että olen vanha. Mutta miten.

      Ihanaa viikonloppua Nadine. <3

  • Vanhalle tuntuu ja vanhalta näytänkin. Alan pikku hiljaa antaa periksi. Seitsemän autoimmuunisairautta on jättänyt jälkensä. Sori, synkistelen.

    Aurinkoista sunnuntaita, Tiia.

    • En ihmettele, sillä en ymmärrä miksi sinua on kirottu noin monilla sairauksilla, niin kurjaa Satu. Ymmärrän, etä nimenomaan sairaudet saavat olon tuntemaan siltä mitä kuvailet. Minä tässä sori sanon, että synkistelen vaikka olen vielä terve.

      Halaus ja viikonloppuja. <3

  • Hei Tiia! Minulla oli kanssa ihan järkyttävät mietteet jossain kohtaa. Nyt elän tätä päivää ja nautin joka hetkestä, vaikka ei niin nautinnollista olisikaan. Olen neljä kuukautta pätkäpaastoillut 16:8 ja lisäksi aloitin serelys tuotteen syömisen. En tiedä mikä on isoin apu ollut, mutta nyt tuntuu että elämä maistuu. Kannattaa kokeilla kaikkia juttuja, millä saisi sen mielen korjattua niin ettei mieti turhia.

    • Uskon, että ruokavaliolla on valtava vaikutus ja ulkoilulla. Täällä nukutaan muutama yö vuodessa hyvin ja viime viikolla nukuin yhtenä yönä kuin tukki, kiitos migreenin ja vissiin sitten migreenilääkkeen ja seuraavana päivänä olisin voinut vallata koko planeetan. Kun saisin jotenkin unet kuntoon, sitä täytyy pohtia enemmän ja kyllä pitäisi syödä terveellisemmin.

      Oikein ihanaa viikonloppua Terhi. <3

  • Oikeastaan olen miettinyt vain sitä, että en kyllä mitenkään pysty tekemään työtäni täyteen eläkeikään, niin paljon on kulumia ja vaivoja jo nyt. Osaa tietysti voisi helpottaa pudottamalla painoa, mutta nyt en jaksa sitäkään tehdä. Muuten ajattelen kyllä olevani ihan parhaassa iässä, tiedän mitä haluan ja tiedän miten sen saan. On rakkautta miehen kanssa ja olen saanut hänetkin vihdoin puhumaan tunteistaan. Ihan mahtavaa kuulla hänenkin avautuvan tuntemuksistaan. Lapset on aikuisessa iässä, vaikka pojasta vielä huolehditaankin. Kaikki siis aika ok ja jotenkin en halua vielä vanhuutta ja kuolemaan tämän enempää ajatella, koska eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
    Aurinkoista sunnuntaita sinulle rakkahin Tiia <3

    • Outi rakas. <3 Tuo varmasti painaa mieltäsi ja jaksat aina olla niin valoisa. Työsi on kuitenkin myös fyysistä.

      Ihanat sinä ja Rachid ja niin sitä pitää. Parisuhde on myös ikuista kasvua <3

      Näin se juuri on, ettei mennyttä, eikä tulevaa pitäisi liikaa murehtia.

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

  • Heippa taasen Tiia,

    pikaisesti vaan kirjoitan, että ymmärrän sua ihan täysin. Itse(kään) en koe olevani vanha, koska mun mielestä 56 -vuotias ei ole vanha ollenkaan, mutta jonkunlainen paniikki itselläkin nyt on päällä ja tämän tästä lasken todennäköisyyksiä siitä, kuinka monta kesää itsellä ehkä vielä on jäljellä. Ja vaikka eläisin 100-vuotiaaksi, totuus on se, että siihen lukuun on jo paljon lyhyempi matka kuin syntymään ja se ahdistaa välillä ihan todella. Että mitä kaikkea jää mahdollisesti kokonaan näkemättä ja kokematta. Ja vaikka sitä tiedostaa koko ajan, että elämä on tässä ja nyt, en silti osaa elää yhtään sen enempää kuin elän. En tiedä, miten se tapahtuu. Nyt vaan lähden aamuisin töihin (olisin ihan valmis jollekin osa-aikaeläkkeelle), tulen sieltä kotiin, ulkoilen, istun illalla sohvalla, menen ”nukkumaan”, nousen aamulla ylös, menen töihin ja sitä samaa rataa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Välissä joku vapaa ja pieni lomanpätkä, mutta siinä se. Ja eläkeikä sen kun karkaa aina vaan kauemmaksi , joten puntaroin sitäkin, odotanko niin kauan vai onko ”sitten kun olen eläkkeellä”-ajattelu ja mielikuvat pelkkää toiveajattelua ja oikeasti ei koskaan niitä päiviä edes näe. Tai sitten on jo niin loppu, ettei enää jaksa tehdä mitään kivaa. Huuuh. Ihan alkoi ahdistaa tämä oma teksti, mutta sellaista se välillä on. Onneksi ei ihan koko aikaa, mutta kyllä tää joku ihmeellinen vaihe nyt on. (Jos saan suositella, niin olen itse kuunnellut viimeaikoina ”Kuumat aallot”-podcastia, jossa on ollut todella hyviä jaksoja, joihin pystyy samaistumaan. Voin suositella.)

    Koitetaan olla murehtimatta Tiia. Vaikka tiedänkin, että on helpommin sanottu kuin tehty.

    • Hei ihana Annukka. <3

      Niin totta, ei me numeroissa kenties olla vanhoja ollenkaan. Toki se, kun ympärillä sairastuu ja jo menehtyy ihmisiä, alkaa tuntumaan, että hei aletaan olla siinä iässä.

      Samaistun täysin pyörittelyyn ja pohditaan mitä kirjoitat, koska hyvin samanlaisia olen pyöritellyt ja miettinyt, että sitten kun on aikaa, niin onko sitten mennyt elämänhalu. Ehdottomasti täällä koen, että elävimmilläni olen ollut, kun lapset oli pieniä.

      Mietin johtuuko huonoista unista vai esivaihtareista kaikki, että tämä onkin sitä. Olen yrittänyt hakea apua, mutta näihin fiiliksiin ei sieltä gyneltä tullut apua, kun vaihtareita ei vielä ole. Mutta tuntuu silti, että on. Sitten mietin, että pitääkö mennä hakemaan jotain troppeja uneen tai mielelle, mutta kun nämä oireet viittavat juuri vaihtareihin, niin niihin tarvitaan hormoneja.

      Huhheijaa tämä on ihmeellinen vaihe ja ymmärrän kirjoittamaasi täysin, samaistun. Ihan samalta tuntuu täällä ja tuntunut jo jonkin aikaa. Kaipaan enemmän sitä päivä kerralla ajattelua, mutta miten sen saa takaisin.

      Koitetaan, mutta en vielä tiedä avaimia siihen.

      Hurjan mukavaa viikonloppua Annukka ja ihan massusta nippasi, kun luin sun tekstiä, kuvaat niin hyvin tunteitasi ja myös miltä täälläkin tuntuu.

      <3

  • Elämän rajallisuus käy tasaisin väliajoin mielessä. Anopilleni kävi niin, että hän ei ehtinyt nauttimaan eläkepäivistään, vaan menehtyi hyvin nopeasti päästyään eläkkeelle. Se on monesti pitänyt miettimään, että omaa elämäänsä pitää arvioida ja miettiä, että mitä haluaa eikä vaan odotella, että sitten joskus tulevaisuudessa, kun minulla on aikaa. Sitä aikaa ei välttämättä tulekaan tai se aika voikin olla sellaista, että ei ole mahdollisuuksia tehdä niitä unelmoituja asioita. Siksi paras aika tehdä asioita on nyt. Tokihan itseäni rajoittaa perheeseen liittyvät vastuut. Ei tästä niin vaan lähdetä toteuttamaan itseään vaikka ananasfarmariksi Havaijille, kun pitää huolehtia ja rahoittaa kolmen pojan elämä.

    Kuolinsiivousta en ole miettinyt hetkeäkään. Lupaan pitää omaisuuteeni liittyvät paperit kunnossa. Muun jäämistön pojat voivat vaikka myydä kuolinpesien ostoliikkeelle tai polttaa roviolla 😉

    • Aivan kohtuutonta ja näin kävi täälläkin appivanhemmille. Muistisairaudet iski molemmille miltei yhtä aikaa.

      Niin nuorena oli enemmän haaveita, nyt niitä haaveita pitää toteuttaa. Monet niistä haaveista täälläkin liittyy matkailuun, mutta minkäs teet. Mutta elää ja kipinöidä voi nauttia myös Suomessa, kun lähtee mökkihöperöitymästä sieltä kotoa.

      Tuo loppu auttoi, lämmin kiitos siitä. Miksi sitä murehtia tuollaista. Kai sitä on jotain huolintapalveluita, jotka tulevat hakemaan kaiken pois tai vaikka mitä.

      Mukavaa viikonloppua. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud