Uusi menopeli ja mieletöntä palvelua!

Uusi menopeli ja mieletöntä palvelua!

Essie ja Korresit saatu

Eipä ole ikinä tullut laitettua someen autokuvia vaikka rakastin edeltävää autoa kovasti. Nyt on pakko spämmätä tästä pulleasta punaisesta, etenkin kun sukulaiset juksautti ottamaan muunkinlaisia klassisia poseerauskuvia.

Kaihomieli jäi kun hylkäsin vanhan auton, sillä autoilla on sielu ja autoihin kiintyy ja on koettu ratin takana monet seikkailut.

Mietin pahoitinko toisen mielen, kun noin hylkäsin ja lähdin kauniimman matkaan.

Mutta yksikään automobiili ei ole saanut oloa kuplimaan ilosta aiemmin, auto on ollut vain auto eli menopeli, jolla on päässyt paikasta A paikkaan B.

Mutta tämä Mini on tämän sisustajan unelma jokaista nappia ja autonkahvaa myöten ja sisältä kuin vintage avaruusraketti eli voin jopa kuvitella tässä autossa istuessa olevani astronautti🚀

Kävin niin kierroksilla, että kello kertoi stressistä, mutta kerrankos sitä omaan autoonsa lovestuu.

Kaksi ihmistä on tällä viikolla sanonut, että kerran täällä eletään ja kannattaa toteuttaa unelmiaan, kun pähkäilin tätä auton vaihtoa, aina sitä murehtii mikä voi mennä pieleen.

Mutta tämä viikko ja tämä auton vaihto ei toki mennyt kuin rasvattu.

Olimme pitkään ajatelleet, että ajan entisen autoni loppuun, mutta oma rakas meni ja löysi tämän punaisen taikamaton netistä. Miksi mies netissä katseli punaisia Minejä, jaa-a vaikea sanoa. Luulen, että miehet käyvät alati läpi auton kyttäysprosessia.

Niinpä menimme koeajamaan unelmieni autoa. On ollut kolme sellaista materia unelmaa, jos niitä siksi voi kutsua: asua puutalossa, asuttu kahdessa, punainen Smeg ja nyt on meillä vielä punainen Helkama jääkaappi ja sitten punainen Mini. Olin kyllä jotenkin tyytynyt kohtalooni ja ajatellut, ettei kaikkien unelmien kuulu toteutua, etenkään materia unelmien.

Kun mies sitten ehdotti mennäänkö koeajamaan kyseistä Miniä ja ostopäätös tehtiin, iski hyökyaalto, etten ole tätä unelmaa ansainnut, ettei vielä, vielä pitää vähän odottaa. Mieli on hyvin merkillinen, mutta sitä asettaa itselleen tietynlaisia etappeja, milloin on soveliaat natsat elämässä ansaittu, että voi saada jotain.

En tiedä mitä pitää odottaa, sitä että kuolla kupsahtaa, mutta jotenkin tulvi voimakas olo, että salamalla päähän, jos saan tämän unelman ja millä kauhealla tavalla rangaistaan, jos toteutan pitkäaikaisen haaveen.

Onko tällaisessa pyörittelyssä mitään järkeä, ehkäpä se on intuition ja järjen yhtenäinen prosessi, jolla on tarkoituksena lopulta tehdä oikea ratkaisu. Joskushan tunteet vie, eikä sitä ymmärrä edes miksi, mutta koeajon jälkeen suustani tulvi kaikenlaista, miksi ei vielä. Auton vaihto tuntui isolta ja pelottavalta asialta ja jossain sisimmissä kumpusi, että mikä voi mennä vikaan.

Menimme tosiaan tätä punaista leppäkerttua koeajamaan ja en ollut nukkunut edellisenä yönä juuri lainkaan. Meidän Diana-kisu ei tullut edellisenä yönä lainkaan kotiin, mikä on tavatonta ja olin aivan varma, että Diana on kuollut. Sitä edellisenä yönä valvoin muiden asioiden vuoksi eli olin kyllä aika herkässä tilassa, kun tätä autoa pääsin tunnustelemaan.

No mutta oma autoni oli ollut ennen koeajoa juuri huollossa ja kaikki hyvin. Mutta eipä ollutkaan vaan jarrupoljin painettaessa sihisi. Kyllä sihisi, enkä ollut moista suhina ääntä itse huomannut lainkaan, mutta autoliikkeen myyjä huomasi. Kun rakkaus tähän punattareen oli jo voimakas ja piti ajaa vanha auto takaisin Porvooseen jännittäen, että mikä vika, kuinka kallista, ehditäänkö korjata vai meneekö Miniseni ohi suun.

Mies sattui vielä olemaan kalastushommissa pari päivää, normaalisti mies kuskaa kotiin ja vie korjaamolle, kun auto on huollossa. Nyt sitten mietittiin, että jos ja kun vanha autoni jää korjaamolle, niin otan taxin. Mutta ihana ystäväni tuli hätiin ja kuskasi korjaamolta kotiin, ehdittiin kietaista välissä vielä sushit huiviin.

Onneksi sain Porvoon Öljyvaihdosta ajan, vanhoja asiakkaita ollaan ja pojat lupasivat selvittää jarrujen käärmeen sihinän syyn ja korjata auton, niin että pääsen lauantaina vaihtamaan autoja.

Jarrutehostin piti uusia ja olipa muuten aikamoinen möhkäle, kun korjauksen jälkeen pääsin tuota kapinetta ihailemaan. Öljyvaihdossa tilasivat heti aamusta uuden tehostimen, kaksi miestä korjasi autoa, että saavat auton saman päivän aikana korjattua ja rämpäyttivät iloisesti ennen 17, että nyt voisi auton hakea. Siinä sitten sanoin omistajalle, että olen motissa täällä kotona, että ystävän kanssa päästäisiin vasta illalla hakemaan auto, että voinko tulla maksamaan huomenna.

Nyt tulee se paras pala, mitä ihmettä, voiko tällaista edes tapahtua, mutta tapahtui kuin tapahtui. Öljyvaihdon omistaja tuli pakettiautolla hakemaan kotoa korjaamolle! Voi elämän kevät, tällaista palvelua täällä maalla, sanattoman onnellinen ja vielä siksi, että sain auton perjantaille, jolloin oli hirmuinen lumimyräkkä, eikä niin kiva toisen tyttären ajaa skopalla kouluun tai toisen kävellä.

Mykistynyt tästä palvelusta ja meillä oli hyvin hauska juttutuokio matkalla. Juurikin tämä Öljynvaihdon omistaja mieheni lisäksi sanoi, että elämässä pitää toteuttaa unelmiaan ja yksi niistä on ajaa unelmien autolla. Taivasteltiin Minin hienoja ominaisuuksia myös sisältä ja miten on kuin avaruusraketti nippeleineen ja nappeleineen.

Lisäksi sain hyväksynnän, että loistava päätös ja ostos, sillä Minillä on ajettu vasta 32 000 km, on 3 vuotta vanha ja ollut yhdellä omistajalla ja on aikamoinen kone alla ja vielä pieni kulutus.

Eli vaikka päätös oli ensin tunnetason päätös, lopulta myös järki voitti ja järjen päätös oli helpompi hyväksyä.

Hei ja muistuttaisin, että vielä tänään saa koodilla ”TIIAK25” 25% alennuksen Korresin verkkokaupan aurinkotuotteista.

Mitä kaikesta tästä kieputtelusta tällä viikolla opin, että joskus pitää vain uskaltaa nauttia. Toinen asia mitä taas sain kokea, että hyviä ihmisiä on paljon.

Miten siellä, minkälaisia unelmia teillä on ja toki saa olla materia unelmia, koska niitähän tämä postaus koskee, mutta toki olisi mieletöntä kuulla minkälaisista unelmista tahansa ja miten ne ovat toteutuneet tai ovatko vielä toteutumatta ja mitä vaaditaan, että unelmat voi toteutua. Eli ihan mitä vaan unelmista olisi kiva kuulla. En itse juuri unelmoi, mutta sitten on jotain juttuja, joista joskus tulee haaveiltua tai ihailtua.

Toki suurin unelma on oma perhe. <3

Iloista päivää kaikille. <3



25 thoughts on “Uusi menopeli ja mieletöntä palvelua!”

  • Miten entisellä omistajalla on voinut olla niin samanlainen maku kuin sulla? Jos ei tietäisi, voisi luulla, että toi auto olisi täysin sun alusta asti valitsema, värejä ja raitoja myöden. Ollaankin tästä toisinaan puhuttu, et tää jos mikä olis sun näköinen auto, en kyllä olisi osannut ajatella sun kuvaavan sitä entistä sun blogiin, koska noh, se oli vaan kulkuneuvo, eikä mitenkään sun näköinen. Huomasi, että se on miehen valitsema, ei sun. 😉 Tää sen sijaan on kyllä myös rekvisiitta kuviin, joka kuvaa sua täydellisesti. En malta odottaa, että pääsen kyytiin. <3

    • En tajua, tämä on just eikä melkein ja niin hyvin mut tunnet. <3

      Juu muut autot ovat olleet kulkupelejä, mutta tämä on niin paljon muuta.

      Toivottavasti se päivä koittaa, että pääset kyytiin. Ihanaa päivää Jonna. <3

  • Onnea uudesta punaisesta autosta. Olen kerran ollut Minin kyydissä ja pidin kyllä sen ajo-ominaisuuksista mutta minun pitkille jaloille siellä ei yksinkertaisesti ollut riittävästi tilaa. Näppärän kokoinen ja kaupungissa todella pieniin parkkiruutuihin mahtunut. Itse olen vuosia sitten jäänyt koukkuun Audiin ja en edes muista monesko on jo menossa. Mukavaa viikonloppua Tiia ja turvallisia ajoja <3

    • Jännä juttu. Oma mies on 192cm ja koki ajamisen todella hyväksi, eikä haitannut pituus. Toki hänen takanaan ei voi kukaan istua, mutta muuten.

      Audeilla on hyvä ajaa, täällä ajettu niin A6, kuin kolmosta.

      Ihanaa uutta viikkoa ja kiitos Marjo. <3

  • Onnea upeasta autosta! Itselläni oli sininen mini vajaan vuoden. Sitä oli ihana ajaa, mutta ei sopinut puutarhaihmiselle. Oli liian pieni. Minun minissäni oli myös vain kaksi ovea ja peräluukku. Sinulla on kauniimpi ja käytännöllisempi.

    Minun unelmani oli aina asua maalla vanhassa, mansardikattoisessa puutalossa. Ei se unelma koskaan toteutunut, eikä toteudu.

    • Oi ihana kuulla ja ymmärrän ettei ole tilaihme.

      Ihana unelma Satu.

      Aurinkoista uutta viikkoa. <3

  • Onnea uudesta ihanasta autosta <3 sopii sinulle hyvin, ihan sinun näköinen auto 🙂 itsellä on autoja ollut kymmeniä, muutama ollut tosi rakas ja harmittaa tänäkin päivänä niistä luopuminen. Itsellä on haaveissa E-sarjan Mersu kaikilla herkuilla, neliveto, automaatti musta farmari. Eli sama mikä nytkin mutta paljon uudempana. Kallis auto ostaa, liian kallis ylläpitää enkä tarviisi edes dieseliä mutta materialismionni <3 ei niitä rahoja saa hautaansa mukaan 😉

    • Lämmin kiitos Taina. <3

      Se on niin totta, että joihinkin autoihin kiintyy.

      Kuulostaa niin upealta haaveelta ja hei kerrankos täällä eletään. Just näin, rahoja ei saa hautaan mukaan.

      Ihanaa uutta viikkoa. <3

  • Olet tainutkin joskus mainita tästä punainen auto unelmastasi, ihanaa, että se nyt toteutui. Auto on kaunis ja jotenkin niin heti sun näköinen ihanuus.
    Tänään toteutui mun materiaunelma, näät sen huomenna blogissa 🙂
    Kaunista iltaa sulle ystis <3

    • Mini on sähäkkä ja söpö yhtä aikaa. Autoista en haaveile, mutta kaikenlaisia pieniä haaveita ja unelmia on. Toki jos lottovoitto tulisi, menisi autokin heti vaihtoon. Siihen asti ajellaan vanhaa loppuun.

    • Niin ihanaa, että sunkin unelma toteutui Outi. <3 Ihanaa uutta viikkoa. <3

      • Oli järkevä vaihtaa tässä kohden, vanhasta sai vielä hyvin vaihdossa. 🙂 Ihanaa uutta viikkoa Tuuli ja kiitos. <3

  • Oi, miten suloinen auto!!!
    Joskus on ihana toteuttaa niitä materiaunelmia. Minullakin on autounelma, mutta se tuskin ikinä toteutuu. Haluaisin 60-luvun Corveten 🙂 Minulla voisi olla joskus teoreettisesti rahaa ostaa sellainen, mutta ei rahaa huoltaa ja korjata sitä 😀 Ellen sitten saa autonasentajaa perheeseen. Mutta en siis suhtaudu kovin vakavasti autounelmani toteutumiseen.

    Materiahaaveita minulla tuntuu olevan vuosi vuodelta vähemmän. Alan olla siis siinä kohtaa elämänkaarta, jossa perustarpeet on jo aika lailla tyydytetty. Haavelistallani on kylpyhuone- ja keittiöremontit. Jossain vaiheessa ainakin kylpyhuone on pakko rempata.

    • Lämmin kiitos. <3

      Oi mikä unelma ja hyvin voi toteutua vielä. Tätäkin ajattelin, että haaveilen, ettei toive ikinä toteudu eli varo vaan, vielä hyvinkin omasi toteutuu.

      Ihan sama juttu ja totta, haavelistalla on muutama remppa täälläkin.

      Ihanaa uutta viikkoa. <3

  • Onnea uudesta söpöläisestä! Kyllä kelpaa nyt ajaa. Jos minä saisin valita uuden auton, se olisi myös punainen. Surun takia tällä hetkellä unelmani ovat murtuneet. Ehkä vielä jonakin päivänä huomaan unelmoivani.

    • Punainen on niin kiva auton väri. <3

      Marja ymmärrän täysin, eikä mikään unelma tunnu miltään, kun olet joutunut kohtaamaan pahimman surun.

      halauksia. <3

  • Olipa kiva lukea positiivinen juttu unelmista. Meillä oli sattumalta just meneillään Unelma-projekti, mutta jostain syystä kaikista kirjoituksista tuli synkkiä 😂 Ehkä aika n sellainen, joka ei unelmointiin kannusta.

    Ihana muotokuva auton kanssa! Hauskaa, miten näin klassinen kokonaisuus voi tuntua niin freesiltä.

    Miten kissan kanssa kävi muuten?

    • Kiitos kovasti Nadine. Hirveästi ei unelmai ole, mutta tämä oli yksi ja aivan yllättäen toteutui.

      Kissa tuli aamulla kotiin, anteeksi että unohdin kertoa. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Nadine. <3

  • Upea hankinta kerrassaan ja olisi kuule jäänyt harmittamaan, ellet olisi ostaa paukauttanut tuota punaista kaunotarta! Jännä miten sitä kiintyy autoihin, muistan jokaikisen hankintani ja kyllä myönnän tunteneeni luopumisen tuskaa, kun on ollut vaihto edessä – jokainen auto on ollut oma yksilönsä ja toki niihinkin tietyllä tasolla kiintyy. Ainakin muistoja niihin liittyy! Minun autounelma oli vuosia Porche Cayenne, mutta nyt kun googlasin kerran uusia malleja, eipä enää sykähdyttänyt : ) Pienemmän tähtäimen unelma on ulkoporeallas, meillä olisi just sopiva paikka patiolla sille, oi että, se toiis kyllä luksusta eloon ja hyvän olon fiilistä vuosiksi!

    Vauhdikkaita, mutta turvallisia kilsoja sinne <3

    • Lämmin kiitos. <3

      Kyllä ovat yksilöityjä, joita rupeaa ajattelemana hieman persoonina, inhimillistämään. Mutta kun on koettu niin monet seikkailut yhdessä auton kanssa.

      Oijoi mikä unelma ja ehkä se vielä toteutuu ja poreallas taatusti.

      Lämmin kiitos Heli ja ihanaa uutta viikkoa. <3

  • Onnea uudesta ihanasta, juuri sinun näköisestä, autostasi.
    Tottakai unelmia voi toteuttaa ilman, että taivas tippuu niskaan.
    On ihana lukea, kun joku uskaltaa tänä päivänä kertoa rohkeasti myös materiaalisten unelmiensa toteutumisesta.
    Itse haaveilen, että perhe pysyisi terveenä ja osin se onkin toteunut.
    Unelmoin biologisen isäni tai hänen muiden lapsiensa löytymisestä. Ehkä toteutuu joskus.
    Ja matkoista haaveilen aina. Tosi monesti olenkin päässyt matkoille.
    Puutarhaihmisenä haaveilen kaikenlaisista pienistä parannuksista pihalla 😀
    Mahtavaa viikkoa sinulle! Ajelehan maltillisesti! <3

    • Lämmin kiitos Kirsti Kaija. <3

      Ehkä salamalla päähän, kun uskaltaa materia unelmoida, mutta varmaan monilla on muutama materia unelma, täällä tämä oli yksi niistä, enkä ajatellut ikinä edes toteutuvan.

      Sama haave täällä, se suurin haave, jossa Minit sun muut kalpenee.

      Ihania haaveita siellä. Aurinkoista uutta viikkoa Kirsti Kaija. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud