Tuhkimo sai ajattelemaan, minne oma rohkeus on kadonnut?

Tuhkimo sai ajattelemaan, minne oma rohkeus on kadonnut?

Tässäpä kaksi Disney klassikkomuki Tori.fi löytöä ja tällä kertaa toinen puoli jäi odottamaan myöhempää valokuvausta, kääntöpuoli on hyvin erilainen.

Tuhkimon viisauksiin kuuluu hyvyys, rohkeus, unelmointi ja usko siihen, että elämässä on taikaa ja tulla nähdyksi ja rakastetuksi omana itsenään💙

Kaikki varmasti sellaisia asioita, joista jokainen meistä elämäänsä toivoo.

Rakkaudessa olen aina ollut pikemminkin sellainen, että kaikki huonot puolet tiskiin heti ja katsotaan kestääkö toinen ja jos ei, niin eipä ollut sitten tähtiin kirjoitettu.

Rohkeus on viime aikoina hieman hiipunut, nuorena olin varsin peloton, mutta samalla todella epävarma.

Unelmoida en oikein osaa, enemmänkin nykyään murehtia, joten kyllä nämä Tuhkimon viisaudet kolahti ja kovaa heräämään siihen, että keski-ikä on tasoittanut joitakin tärkeitä palasia minuudesta.

Saisikohan vielä edes osan, edes pienen hippusen lapsen silmin maailmaa katsomisen taikaa takaisin elämään.

Luin Nadinen postauksen ikääntymisen tuomista hyvistä asioista ja mietin, että hei tuolla itse olin joskus vähän alle viisikymppisenä, noin minustakin tuntui. Nadinen postaus laittoi miettimään, että minne oma rohkeus on hiipunut, minähän olin se henkilö, joka rohkenin asettaa itseni jopa pilkan kohteeksi, hakiessani nuorten joukossa avaruusseikkailulle. Silloin tunsin oloni todella vahvaksi ja päättäväiseksi tavoitellessani tuota unelmaa, joka oli joillekin ihmisille liikaa tyyliin ”äänestin nuorta poikaa, mene mummo kotiisi.” Aijai anna mun kaikki kestää. 🙂

Niin ja näiden ihmisten kommenteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa ja pääasiassa ihmiset suhtautuivat tuohonkin hullutukseen positiivisesti ja ehkä annoin jopa rohkeutta joillekin tavoitella unelmia missä iässä tahansa, ettei elämä lopu tiettyyn ikään.

Mutta missä oma rohkeus on nyt?

Syytän kaikesta kyllä hormoneja, hormonit ovat laittaneet kyykkyyn. En vieläkään ole löytänyt tasapainoa tässä pilleriviidakossa ja alan kallistua hormonikierukkaan, mutta pelottaa, sillä mitä jos sekään ei auta. Täällä aiempi kattavampi blogijuttu aiheesta. Se tunne, että haet lääkäreiltä apua, niin esivaihtareihin ja myös univaikeuksiin, joista myöskin syytän esivaihtareita ja kun sitä apua saa, mutta se apu ei toimi.

On itse asiassa aikamoinen kynnys hakea apua, etenkin kun on univaikeuksia. Silloin jaksaa kaiken sen mitä on tarjottimella, mutta ei hirveästi ylimääräistä. Terveyskeskuksessa taas 3h jonottelu ei oikein nappaa ja jostain syystä aivan hirvittävästi pelottaa tuo hormonikierukan laitto. Kyllä osittain kauhukertomusten vuoksi, mutta myös siksi, että se on viimeinen oljenkorsi. Oljenkorsi leijuu mukavasti ilmassa, mutta jos oljenkorsi ei toimi, sitten jää tyhjän päälle. Niin kauan kuin oljenkortta ei ota käyttöön, on vielä toivoa.

On ärsyttävää, että on normaalit kuukautiset tai normaalit ja normaalit, kestävät noin kolme viikkoa, hirveät migreenit ja sitten on esivaihtarit. Jos ei olisi kuukautisia, sanoisin, että tuikatkaa suurella pitoisuudella oleva hormonilaastari peffaan vai minne ne lämäistään ja josko se auttaisi. Mutta nyt pitää ajatella kahta asiaa ja tämä keski-ikäisen sekopäinen hormonielämä on jo aikamoinen hirvitys, hoitaa kuukautis asioita ja esivaihtareita yhtä aikaa.

Sopivaa cocktailia ei ole vielä löytynyt, mutta moneen kertaan olen miettinyt, että jestas miten nuorena oli helppoa, kun näitä asioita ei tarvinnut lainkaan ajatella, on rasittavaa ja kuluttavaa ajatella itsestäänselvyyksiä, jotka kuitenkin tällä hetkellä kinnaa elämää.

Luultavasti oma rohkeus on hiipunut tähän taisteluun, miten saada nukuttua ja miten saada kierrot, mieli ja pää vakaaksi. Miten himputissa löytää tasapaino.

Pari kolme vuotta sitten vielä kirjoittelin täällä, että kaikki elämän vastoinkäymiset ovat muokanneet rohkeaksi ja ikä on opettanut sen, ettei kaikkia tarvitse miellyttää. Niin totta, mutta ah jotenkin myös sinisilmäistä tekstiä, sillä mitäpä sillon tiesin keski-ikäisyyden karikoista.

En tuolloin vielä tiennyt, mitä on hormonihemmetti, miten unettomuus vaikuttaa mielialaan vaikka valvottu on lasten kanssa tuhat ja yksi yötä. Lasten takia jaksaa mitä vaan, se vaan on niin eri asia.

Itkettää jos joku sanoo piip, paitsi anonyymit kiusaajat, ne saa onneksi täällä estoon ja heihin olen turtunut. Vaan jos rakkaat ihmiset sanoo piip, niin heti on tippa silmässä. Kaikki herkistää ja on herkillä, tulevaisuuskin pelottaa, on tunne ettei tämä tästä paremmaksi enää muutu. En ole saanut edes voimaa edesmenneen rakkaan mummini sanoista päälle ysikymppisenä ”olen pikkuhiljaa alkanut nauttia elämästä, kun ei tarvitse enää passata ketään.”

En itse asiassa ymmärrä lainkaan miten mummi selvisi viimeisenä mohikaanina kaikista menetyksistä, kaikki ystävät, sisarukset ja puoliso menivät ensin. Mistä löytää positiivisuutta vanhoilla päivillä, jos jää yksin. Onneksi mummilla on ollut osallistuvat lapset, mutta vanhusten päivät ovat pitkiä, loputtoman pitkiä.

Tulee kolotuksia, tulee sairauksia, tulee lähimmäisen ihmisen menetyksiä tai ties vaikka jos kuolo korjaa oman itseni. Alapää muuttuu Saharan autiomaaksi, tämä on asia josta kukaan ei puhu. Kukaan ei puhu miten sitten puolison kanssa asiat sujuu sitten, kun on vaihdevuodet tai vaihdevuodet ohi.

En koskaan puhu täällä ihan näin intiimeistä asioista, enkä puhu nytkään, mutta toivoisin että joku muu puhuisi, anteeksi sinulle joku siitä. Aihe on täysin tabu. Pelottaa jo tulevaisuus tämänkin suhteen. Joo joo puhutaan, että on voiteita sun muita, mutta mitä olen ystävien kanssa jutellut, joilla on jo vaihdevuodet, niin halut loppuu ja kaikki tekee kipeää vaikka olisi mitkä voiteet? En ole yhdeltäkään ihmiseltä kuullut mitään positiivista tämän aiheen suhteen.

Näinkö tämä menee oikeasti. Olisihan se mukava juttu, että puolison kanssa olisi tärkeää puolisoiden välistä rakkautta myös 100-vuotiaana. Ja jos tämä teksti on jollekin liikaa, ymmärrän hyvin, on se itsellenikin vähän liikaa, mutta aihe on kuitenkin yksi tulevaisuuden peloista, johon olen hakenut tietoa, mutta aina sitä saamatta ja pettyen. Kaikkihan me täällä ollaan eläviä todisteita siitä, että ihmiset tällaisiakin kujeita harrastaa. Näihin asioihin ei saisi liittyä häpeää!

Ja jos naiset kirjoittaa meille naisille yleisön palstoilla näin: ”Mitä varten teillä yli viiskymppisillä vaihdevuosi-ikäisillä naisilla pitää olla mies? Mitä te teette enää miehellä? Ette te miehiä tarvitse enää vaan ruokaa ja lämmintä. Kauhean kuuloista on se tekonauru, kun ollaan vielä niin nuorekkaita.” -nainen Suomi

Apua, elämä pitää loppua tiettyyn ikään ja tällaista kommentointia olen saanut osakseni paljon anonyymeiltä. Naiset älkää olko toisille naisille susia vaan puhukaa, auttakaa, tukekaa, olkaa avoimia, kertokaa kipupisteistä ja peloista, kenenkään ei tarvitse jäädä yksin ja ajatella näin karusti loppuelämästä.

Miksi muuten pitää hankkia sitä tietoa jo nyt, torjua jo nyt tulevaisuuden pelkoja, mitä jos kaikki menee ihan hyvin. On varmasti mahdotonta torjua kaikkia mielikuvituksen tuottamia mörköjä jo ennakkoon, sitähän hukkuu niiden alle, möröt syö kitusiinsa. Toisaalta mielestäni tämä kuukautiset ja esivaihtarit yhdessä on jo niin inha kombo, että väkisin sitä ajattelee, että aktiiviset vaihdevuodet sitä vasta onkin.

Koko ajan myös pelkään, että lapsille sattuu jotain. Onko tämä sitä napanuoran katkomista tai sitä, etten enää hallitse tilannetta, ei ole taaperoita, jotka ovat koko ajan omien valvovien silmien alla, olen menettänyt kontrollin.

Elämä on tällä hetkellä hapuilua ja korona on antanut siihen tietenkin omat mausteensa. Koska en ole nähnyt ihmisiä, omat ajatukset ovat saaneet liikaa valtaa eikä ole ollut riittävästi vuorovaikutusta. Puolison kanssa toki jutellaan paljon, mutta ei hänkään ole mikään jätesäkki, jolle koko ajan vuodattaisin näitä ajatuksia, että hei pelottaa tulevaisuus todella paljon.

En ole vielä edes näissä pisteissä ja yritän ajatella, mitä jos käsittelisin asiat pala palalta, sitten kun kohtaan ne oikeasti, että mennään nyt näillä mitä hyppysissä on ja haetaan apua vallitseviin ongelmiin. Koska tulevaisuuden kaikki surut ja huolet tuntuu kauhukimpulta, sellaiselta jonka alle tukehtuu.

Miksi murehdin niin paljon nyt. Univaje tekee kummia temppuja ja maailma muutenkin tuntuu turvattomalta paikalta.

Haluaisin muuttaa viidakkoon tai metsään ja niin, että kaikki rakkaat olisi siellä mukana suojassa. Mutta olisiko se elämää, välillä makustelen, että se saattaisi olla sitä aitoa elämää, mennä ajassa taaksepäin, elämän ytimeen, tehdä fyysistä työtä elantonsa eteen aamut illat, olla omavarainen.

Noh nyt olen päättänyt, että haen taas gynekologilta apua, olen varannut jopa ajan psykologille, jotta saan työkaluja ja neuvoja siihen, miten elää hetkessä, eikä pelätä asioita, jotka eivät kaikki välttämättä edes toteudu. Josko tuleva kesä toisi apua oikeaan unirytmiin. Toivoa siis on ja suohon ei kannata jäädä rypemään vaikka niljakas ja tahmeaotteinen tuo suo on, välillä siellä tulee viivyttyä aika tovi, että saa riuhtaistua itsensä sieltä irti.

Ja ei oma elämä ole pelkkää surua, murehtimista ja kökköä, mutta nämä kirjoittamani asiat ovat saaneet liikaa valtaa, jopa niin paljon, että tietynlainen rohkeus olla se vahvin minä, on nyt hieman heikommissa kantimissa. Eli silloin pitää hakea apua, jotta voisi olla taas täysi minä tai jopa vielä rohkeampi minä.

Taitaa siten tämä viisikymppisyys olla aikamoista myllerrystä ja etsikkoaikaa tämäkin ja ajatuksena on ihana, että tässä ollaan menossa kohti jotain rohkeaa suvantovaihetta, mutta aina ennen etappeihin pääsyä, pitää ensin hieman kriisitellä.

Samaistutteko ja ihan varmasti tiedän, että moni samaistuu ja osa ei. Mutta neuvoja molempiin kategorioihin kuuluvilta kaipaan? Hei ja kaikki samojen aiheiden kanssa kriisittelevät tai aikoinaan kriisitelleet, emme ole yksin ja vertaistuessa on valtava voimavara. Puhukaa ihmiset, puhukaa kipupisteistä, tulevaisuuden peloista, ihan kaikesta, sillä puhumalla ”puff”, moni asia pienenee silmissä.

Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3



27 thoughts on “Tuhkimo sai ajattelemaan, minne oma rohkeus on kadonnut?”

  • Voi Tiia, postauksesi oli ihana. Tuli mieleen, että ehkä minullakin on esivaihdevuodet, ja on kai aikakin, kun olen kohta 56-vuotias. Surustani huolimatta nukun hyvin, eikä ole muita mielialahäiriöitä. Koputan puuta. Ikä tuo kaiketi murehtimista. Lohdullisia nuo mummosi sanat. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    • Ihana kultainen Marja, kiitos. <3 Onneksi nukut hyvin, eikä ole muuta, että jaksat suuressa surussasi. <3 Mummin sanat ovat kyllä moneen kertaan myös lohduttaneet eli kyllä ne taas pian lohduttaa.

      Ihanaa uutta viikkoa Marja. <3

  • No kuule, juuri eilen kirosin Rachidille sitä, että minun tiputteluvuoto ei tunnu millään loppuvan. Kierukka siis täällä nyt ollut 4kk ja vuotoa tulee vähemmän, mutta edelleen se kestää melkein 3 viikkoa ja välillä tulee vähän tiputtelua. Kyllä alkaa ärsyttämään tämä. Minua vähän pelotti, että kierukka vie halut mennessään, koska olin siitä kuullut muutamalta ystävältäni, mutta tätä en kyllä ole havainnut itselläni. Olisi jotenkin kamalaa, että ei tuntisi halua olla oman rakkaan kanssa. Meille ainakin suhteen fyysinenkin puoli on todella tärkeää.
    Minusta tuntuu, että koskaan ei äitinä voi olla huolehtimatta omista lapsista. Juuri oma äiti laittoi minulle viestiä, että on niin huolissaan minun jalasta ja pyyteli anteeksi on on niin hömppä äiti. Minusta on ihanaa kun hän huolehtii vieläkin vaikka olenkin jo keski-ikäinen akka 🙂
    Toivottavasti tämä vastaukseni ei nyt ollut liian suoraa tekstiä, pahoittelut jos on!

    Ihanaa viikonloppua sulle Tiia <3

    • Eikä, aina vaanko jatkuu ja vielä, kun sulla on rautavarastot tyhjät!

      Hyvä, että muuten kaikki toimii vaikka et saanut tuohon vuoto asiaan helpotusta.

      Olette niin ihania äitisi kanssa. Sydämellistä uutta viikkoa Outi. <3

  • Voi Tiia ♥ Etähalaus täältä kaukaa, voin osittain niin samaistua. Vaikka hormonikierukan kanssa ekan vuoden elo oli juuri tuota Outin mainitsemaa tiputtelua, en hetkeksikään vaihtaisi pois sillä nykyään ei tipittele, ei mitään paitsi pari pisaraa ehkä puolen vuoden välein.Lämpimästi kyllä suosittelen, sillä helpottaa elämää kummasti.

    Esivaihtarit kuumottelee täälläkin, ne ei todellakaan helpota elämää mutta jotenkin mua helpotti kun tein sellainen estrogeenitestin joka vahvisti että ne on alkaneet. Ei tarvii enää ihmetellä miksi on kuuma, miksi valvon, mitä milloinkin.
    Uni on myös kyllä niiin tärkeä asia ♥ Ihan pienetkin murheet tuntuu valtavilta kun on väsynyt.

    Et ole tosiaankaan noiden pohdintojen kanssa yksin ♥

    • Aaargghh mutta onneksi ekan vuoden jälkeen helpotti. Voisiko tiputtaa enemmän niillä, joilla ei ole vaihtareita vielä lainkaan?

      Juu se jo auttaa, että tietää mistä on kyse. Väillä on todella hyviä päiviä ja välillä hormonit vie tai olisiko pikemminkin hormonittomuus.

      Niin totta, uni vie ilon kaikesta.

      Mitä ihaninta uutta viikkoa Maikku ja lämmin kiitos viestistä. <3

  • Varmasti jokainen äiti tuntee huolta lastensa asioista. Joskun enemmän kuin olisi kohtuullista.
    Rohkeus ja usko tulevaisuuteen, eivät ainakaan itsellä, ole mitenkään vakio-olotila, vaan vaihtelee oman terveydentilan, väsymyksen, raha- tai muiden huolien myötä.
    Minulla oli jatkuvaa vuotoa/tiputtelua sinä kesänä, kun täytin 57. Syyksi paljastui kohdun runko-osan syöpä. Viisi vuotta aikaisemmin minulta oli leikattu oikea munuainen syövän vuoksi. Radikaalissa leikkauksessa vietiin kohtu, munatorvet, munasarjat ja imusolmukkeita. Kuukautiset loppuivat kertalaakista, ja minulle povattiin hankalia vaihdevuosioireita, koska korvaavaa hormonihoitoakaan minulle ei voitu antaa. Toisin kävi, olen päässyt vähällä. Johtuu ehkä kasvispainotteisesta ruokavaliosta. Elämänlaatu kasvoi kohisten, kun kasvaimet olivat poistettu. Yllätyksekseni myös seksielämä sujui. Eli kaikki tulevaisuuteen lataamani pelot olivat turhia.
    Oikein hyvää viikonloppua Tiia <3

    • No ihan niin totta, että tunteet ja asiat vaihtelee kovasti riippuen monista seikoista.

      Olet kokenut niin kovia, mutta onneksi kaikki päätyi hyvin. Lisäksi vielä ettei tullut hankalia vaihtareita, koska sait todella kärsiä enemmän kuin moni muu jo muutenkin.

      Viisaita sanoja, miksi murehtia niin kovin tulevaa, koska tokkopa ainakaan ne kaikki kauhuskenaariot toteutuu.

      Oikein ihanaa uutta viikkoa kultainen Kirsti Kaija <3

  • Mullahan oli se hormonikierukka ja nyt sanon että ei enää ikinä mitään hormonivalmistetta minulle. Jälkeenpäin katseltuna niin muutuin kuin eri ihmiseksi, sain kaikki oireet siitä ja itseäkin itketti olla niin hirveä. Jatkuva tiputtelu, jatkuvat riistävät mahakivut ja suututti niin kun pakotettiin sellainen laittamaan ja kehuttiin sen olevan hyvä ja oireeton. Maksoin vielä 160 e siitä perkeleen vehkeestä jakolmen kk päästä otatin pois koska viilteli mahaa. No sehän ei ollut edes paikoillaan ja tulossa pihalle. Että sellainen 160 e hupikokeilu, olis silläkin rahalla saanut kaikkee vähän kivempaa.

    • Tämä on juuri niitä kauhukertomuksia, jotka laittaa arveluttamaan Ihan järkyttävä kokeilu ja täällä menee vielä kierukan päälle se pari sataa yksityisellä käymiseen, niin huh, jos on vikatikki. Toisaalta on myös viimeinen oljenkorsi eli pakko sekin on kokeilla.

      Voisiko olla, että kun kierukka ei ollut paikoillaan, niin se oli syypää oireisiin? Mutta on kyllä pirullista kuulla, että asetuksen kanssakin voidaan mennä noin mönkään, voi ei.

      Kiitos kun jaoit omat kokemukset, jotka eivät olleet todellakaan ne kivoimmat.

      Sydämellistä uutta viikkoa Taina <3

  • Voi Tiia, osaan eläytyä hyvin. Mulla on menossa vaihe Olen olemassa, mutta en elä. Epämääräinen tulevaisuudenpelko vaivaa.
    Erosin omasta toiveestani ja nautin kun on yksi passattava vähemmän, mutta toki välillä tajuan olevani aika yksin.
    Ja noi seksihalut. Voi kirosana. Mä en muista miltä haluaminen tuntuu. Ajattelin et tässä kun selibaatissa elän niin kyllä se halu herää. No ei oo herännyt.
    Ihan en tunnista tätä itseä 🙄

    Mut tiedän että kyllä kaikki taas hyväksi muuttuu.

    • Voi ei kaimasein. Hyvin samoja fiiliksiä ja tiedän, että nämä fiilikset jakaa moni oma ystävä myös. Miksi naisen elämän tulee olla näin inhaa.

      Olet todella rohkea, että olet uskaltanut erota ja heittäytyä elämään yksin. En tiedä eron syitä, mutta parempi onnellinen yksinäisyys, kuin ei toimiva liitto. <3

      Voisiko ne halut olla nyt uinumassa, kun ei ole kohdetta ja jos ne syttyy liekkeihin, jos ja kun uusi ihminen ja ihastuminen ilmaantuu. <3 Omasta mielestä naisella on oikein sellainen suojakeino, että jos ei ole pitkään aikaan seksiä, halut pienenee siinä samalla. Tai voi liittyä ikäänkin.

      Kaikki muuttuu hyväksi, elämä on tällaista vuoristorataa.

      kiitos kun jaoit omia fiiliksiä ja oikein ihanaa kevään jatkoa. <3

  • Huomenta Tiia!

    Toivottavasti nukuit tänään edes hieman paremmin. Ja kiitos maininnasta 😊.

    Olen tuota postausta kirjoittaessa miettinyt, että ikä tuo ja vie eri asioita, mitä nuorena kuvittelisi. Ikääntymisestä ei puhuta tarpeeksi, ja se luo jonkin sortin vääristynyt kuva siitä. Mahdollista sairauksista ja riskeistä puhutaan paljon, mutta ei lainkaan luonnollista prosesseista, jotka käyvät kehossa iän myötä.

    Olen juuri kuunnellut vaihdevuosia käsittelevää webinaaria ja olin tavallaan pettynyt. Vaikka paikalla oli myös gynekologi, puolet vaivoista jäi käsittelemättä. Muuten univaikeuksista kärsiviä oli siellä yli puolet.

    Minulla oli hieman nolo olla siellä, koska jokainen osallistuja luuli, että olen siellä silkasta uteliaisuudesta. Mut kun en ollut. Minulle on kyllä kova pala tunnustaa, että olen vajaat 45 vuotta vanhaa vaihdevuosista kärsivä nainen. Kaikki on paikalla: heikentynyt unen laatu, migreenit, kivut, kuiva alapää, hikoilut ja kylmät väreet vuorotellen. Lääkäri ensin ei meinannut uskoa, mutta varhaiset vaihdevuodet meillä on suvussa. Äidilläni menkot loppui kokonaan 52-vuotiaana, mutta oireilu sitä ennen oli 7-8 vuotta. Eli tiedän, mitä odottaa 😉

    Onneksi minulla oli ihana gyne, joka jaksoi kuunnella ja vaihdella hormoneja resepteissä. Toistakymmentä valmistetta tuli käyty läpi, ennen kuin se oikea oli löytynyt. Syön niitä ja 2-3 pv kuukaudessa migreenin ehkäisylääkkeitä, vuotoa 1-2 pv (jolloin olen työkyvytön silti), mutta muuten elämä pyörii normaalisti.

    Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    PS Mulle ei muuten tule ilmoituksia uusista kommenteista/vastauksista sun blogista. Onko se vain mun ongelma? Vai jotain asetuksista? Mutta on se sitten hyvä syy käydä kahlaamassa blogissasi ja katsoa, mitä ihmiset on kommentoineet 😁

    • Lämmin kiitos Nadja. Vaikka on nyt ne pitkäkestoiset melatoniinit, niin nukun kevyttä unta, mutta sekin on parempi kuin se valvominen ja murehtiminen yön pikkutunneilla. Eli voisi sanoa, että siinä mielessä paremmin. Vielä kun pääsisi siihen syvään uneen. Pari kolme kertaa, kun vuodessa tulee nukuttua hyvin, niin wow sitä voisi valloittaa koko planeetan.

      Olet niin oikeassa, että hirmuisen vähän puhutaan iästä ja sen tuomista ongelmista ja juuri vaihtareista, kaikki kärvistelee yksinään, korkeintaan läheiselle ystävälle rohkenee puhua ja toki täällä mies on saanut kuulla näitä olan takaa. Parempi miehellekin, että tietää missä mennään, kuin etäinen vaimo

      Niin kurjaa, että vaihtarit siellä alkaneet noin aikaisin. Ei ole reilua tämä naisen osa. Onneksi äitisi puolesta tiesit mistä on kyse, muuten olisit voinut olla ihan kuutamolla, että mikä vaivaa.

      Lohduttavaa ja ei lohduttavaa kuulla, että parikymmentä valmistetta olette käyneet läpi, mutta että apu löytyi lopulta, niin ihan mahtavaa. Tuo toivoa tännekin.

      En tiennyt, että migreeniin on estolääke. Sain migreenilääkettä, mutta siitä meni kuuppa sekaisin ja en halua käyttää niitä. Ei ole kyllä reilua tuokaan, että pari päivää kk olet työkyvytön. Miksi naisen pitää näin kärsimän.

      En osaa vastata tähän viimeiseen tältä istumalta, olet ensimmäinen joka sanoo, ehkei muut tule lukemaan mitä vastaan.. Mutta siis, varmaan on tämän blogin asetusten ongelma. Jahka energiaa, yritän selvittää asiaa, aika ärsyttävä piirre meinaan eli kiitos kun kerroit. <3

  • Tulipa tuo mun kommentti oudon näköiseksi ulos 🤔 Ja vieläpä väärällä nimellä. Mun koko nimi on Nadija Jyrjivnä, joten en käyttänyt sitä vuosiin, koska kukaan ei kuitenkaan pysty lausumaan tai kirjoittamaan sitä oikein (en edes passissa enää). Eikä tätä pätkä tarvi hyväksyä 😊

  • Olen tässä pohdiskellut ja lueskellut (toinenkin artikkelisi aiheesta), ja päästin ettei rohkeutesi kadonnut mihinkään. Rohkeutta on myös puhua asioista, joista vaietaan tai joita hävetään. Vaihdevuodet on naiseuden osa, vaikka niistä ei tosiaan puhuta. Ei edes naisten kesken, niin kuin sanoit.

    • Lämmin kiitos, ehkä sitten niin. <3 Tuntuu vaan, että tietty taistelutahto on kadonnut ja se itkukin on ihan liian herkässä. Missä on se sisäinen dynamiitti.

      Oikein ihanaa viikon jatkoa Nadine ja lämmin kiitos, että jaoit omat kokemukset täällä. <3

  • Itse en ole vielä kokenut vaihdevuosia, mutta voisin kuvitella että ne vaikuttavat kokonaisvaltaisesti eloon ja oloon.

    Minäkin olen ollut rohkea monesti. Kuitenkin elämän pettymykset, vaikeudet ja oikeasti kaikki koettu paska on vaikuttanut mm. siihen, että en enää uskalla ihastua tai rakastua. Itsesuojelua? Silkkaa tyhmyyttä? Mene ja tiedä. Pohdinnat jatkuvat.

    Iloa lauantaille Tiia <3

    • Toivottavasti vaihtarit menee sitten helpolla. <3 Ei kaikilla ole kurjia vaihtareita eli toivoa on ihana Taru. <3

      Ymmärrän ja ei tyhmyyttä Taru lainkaan, itsesuojelu on viisautta. Mutta jossain kohden on vain laitettava itsensä likoon tyyliin kerran täällä eletään. <3 Tai ehkä se oikea tulee vastaan vaikka koiralenkillä .<3

      Ihanaa uutta viikkoa Taru. <3

  • Itselläni vielä säännölliset kuukautiset, mutta hormonikierukan ansiosta tosi niukat. Olen käyttänyt jo 10 vuotta hormonikierukkaa ja ollut tosi tyytyväinen.
    Esivaihtarit oireilee unettomuudella ja huonounisuudella, joka on ollut ongelmani koko ikäni. Lasten ollessa pieniä nukuin tosi huonosti ja pelkäsin koko ajan jotain kamalaa tapahtuvaksi. Nykyään en enää edes pelkää, eikä muitakaan ongelmia ole, mutta en osaa nukkua kuin pienissä pätkissä. Kaikki äänet häiritsee nukkumista, mm. miehen kuorsaus. Harmi ettei asunnossa ole täysin hiljaista tilaa, johon vetäytyä. Korvatulpatkaan ei oikein toimi.
    Olen päättänyt antaa itselleni anteeksi, etten osaa nukkua.
    Vietän sitten enemmän aikaa sängyssä makoillen, torkun, lepään noin 10 tuntia päivässä.
    Tällä menetelmällä pystyn tekemään työni ja olen melko virkkuna.

    • Kuulostaa niin hyvältä. Olen päättänyt nyt tuon hormonikierukan ottaa, olen saanut paljon viestejä eri kanavista ja liputusta kierukan puolesta.

      Kuulostaa kaikki kuin omasta elämästä. Nuorena nukuin vielä hyvin, mutta lasten kanssa valvottu aika on jäänyt päällä ja herään jokaiseen narahdukseen. Ei auta tulpat, ei mikään.

      Täällä toinen hidas herääjä ja sellainen, joka tarvitsee aikansa sängyssä loikoilleen ja rauhallisesti heräillen ja kevyen unen sijaan enemmän syvää unta, mutta miten sitä saisi.

      Hienoa Sanna, että olet keksinyt menetelmän joka toimii sinulla. Täällä myös jos saan kunnon pitkät unet, silloin sitä syvää unta saattaa kertyä riittävästi, mutta tämä on harvinaista herkkua. Odotan kesälomaa, jotta saa loikoilla rauhassa.

      Mitä ihaninta uutta viikkoa ja ennen kaikkea unia Sanna. <3

  • Olethan sinä rohkea!
    Itsensä jatkuva kuvaaminen tuhansien nähtäväksi ei onnistuisi moneltakaan meistä tavan tallaajista. Eihän sitä moni toisaalta haluaisikaan. Tai jos haluaisi (vaikka somevaikuttajan työstä haaveileva) ei siihen kuitenkaan rohkenisi.

    Hinta on monelle liian kova.

    Arvostelun ja loukkaavien kommenttien kohteeksi alkaminen vapaaehtoisesti – niinpä! – sopii hyvin harvoille.
    Omasta elämästä kertominen avoimesti ja oman haavoittuvuutensa paljastaminen on rohkeaa. Omista heikkouksista ja muista kipeistä asioista avautuminen tuhansille tuntemattomille – onhan se rohkeaa.Ja vielä omalla nimellä esiintyminen. Ja oman kotipaikkakunnan paljastaminen.

    Joskus rohkeutta on määritelty näin: Rohkeus on sitä, että jokin muu asia tulee tärkeämmäksi kuin pelko.

    Jatka rohkeasti valitsemallasi polulla. Teitä rohkeita tarvitaan!

    • Oi ei.

      Tiedätkö olen se henkilö, joka ei pitkään aikaan uskaltanut laittaa Facebookiin profiilikuvaa. Kaikki sellainen omien kuvien laittaminen ym. omalle sukupolvelle ja omalla kasvatukselle sellaista, ettei sovi tehdä itsestään numeroa. Siksi olen käynyt aikamoisen taistelun ja prosessin ja häpeän tunteita blogin suhteen, koska se on vaatinut loppupeleissä paljon myös heittäytymistä. Tosin voisi tätä tehdä kasvottomanakin.

      Olen sinut kaikkien huonojen puolien kanssa ja ulkoiset seikat eivät ole tekijä, eli jos joku niitä arvostelee, ei haittaa. Tiedän sekä hyvät ja huonot puolet, eikä niitä kukaan vieras ihminen voi kumota tai viedä pois.

      Mutta toki henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit, vyön alle, vainoaminen ja elin henkilökohtaisessa elämässä erittäin vaikeaa aikaa, kun vaino oli päällä, niin kyllä nämä joskus turhautti ja sai joskus vihaiseksi.

      Eli pitkä matka siitäkin tultu, että mitä väliä. Silti pidän tarkasti hihnat käsissä, mitä henkilökohtaisia asioita en täällä paljasta, enkä niitä heikkoja pisteitä, joiden suhteen olen arka. Koska niistä kommentointi voisi sattua.

      Tosiaan tämä blogin pito on ollut myös jonkinlainen kasvuprosessi. En ole kovettunut, mutta olen oppinut olla välittämättä turhista. Eli teen mistä itse tykkään ja en pyri miellyttämään muita, koska se on mahdoton tie, enkä mieti enää, mitä nyt ajatellaan, kuten varmaan blogin pidon puoleen väliin asti.

      Ihanasti sanottu tuohon loppuun. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi vaikka huijarisyndrooma yritti täällä nostaa päätään. Minäkö rohkea, mutta rohkeus on toki suhteellista.

      Aurinkoisia kevät- ja kesäpäiviä Madame Dragonfly <3

  • Täällä myös yksi esivaihtareiden linkouksessa pyörivä. Välillä vuotaa 3 viikkoa, välillä 4 päivää, mutta niin runsaasti ettei mikään suoja ole riittävä. Toisinaan kuukautiskivut ovat kuin teini-ikäisellä: turvottaa, kolottaa, särkee, paleltaa ja mieli painuu syvään mustaan aukkoon.
    Rakkaus puolisoon ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin. Lasten aikuistuessa, arjen aikataulut ovat välijä, soviteltavissa, eikä pakollisia rutiineja ole aiheuttamassa eri puraa ja ärsytystä. Haluaisi haluta ja toisinaan haluttaakin, mutta seksistä on tullut jotenkin työlästä ja sotkuista. Sellainen spontaani ”ryhdytään hommiin” (josta pikkulapsiarjessa vain haaveili) ei tapahdukaan noin vain. Joko kuivuus, vuoto yms. vaatii ”erityis järjestelyjä” ja vaikka huumori on suureksi avuksi tässä (-kin) asiassa, saattaa tunnelma allekirjoittaneella läsähtää lähtötelineisiin. Toisaalta, joskus uhmassa ajattelen, että eikö minulla nyt vihdoinkin ole oikeus omaan vartalooni, tahtooni ja haluuni. Miksi minun pitää tehdä seksistä suoritus, koska iltapäivälehtien mukaan KAIKKI pariskunnat harrastavat seksiä keskimäärin 2,1 kertaa viikossa. Ja koska, kaikkialla toitotetaan, että se on suhteen liima, yhtä tärkeää kuin ravinto ja uni. Nyrjähtääkö maailma, jos meillä lemmitään toisinaan kerran kahdessa viikossa , joskus villisti useamman kerran viikossa ja sitten on päiviä, viikkoja jolloin haluan vain käpertyä puolison kainaloon villasukissani ja kulahtaneimmissa pyjamapöksyissäni?
    Koska, ihan oikeasti, on se aika, jolloin nainen saa syyllistämättä/syyllistymättä kuunnella vain ja ainoastaan omaa kehoaan ja mieltään ?

    • Linkous sana kuva tätä kyllä niin hyvin.

      Juuri tuota, kolme viikkoa voi vuoto kestää ja yksi viikko on kuukaudessa hyvää, siis ihan päätöntä!

      Tuo musta aukko kuvaa myös hyvin ja yritän silloin aina selittää, tämä menee ohi, kestä pari päivää tätä pahinta ahdistusta ja kohta taas helpottaa. Ei ole silti mielestäni reilua, että edes pari päivää kuussa pitää olla tuo pms-ahdistus ja sitten on vielä sellainen yleinen vireystila nolla kaiken kattavasti. Eli esivaihtarit ja kuukautisten ilot pahimmillaan

      Huumori ja avoin puhe ovat parasta lääkettä ja onhan se toki outoa, että asiat jotka ovat joskus ennen olleet helppoja ja spontaaneja ja niitä ei ole tarvinnut ajatella, niin nyt vaatii välillä esivalmisteluja ja sehän tappaa herkästi fiiliksen, kun sitä ajattelee, olen tällainen vaivainen epänaisellinen vaan. Eikä tämä ole edes totta, mutta silti vahva tunne, joka vie maanrakoon. Ymmärrän ja samaistun täysillä.

      Kyllä suhteen liima monella tapaa on, mutta on suhteessa paljon paljon muutakin. Enkä usko noihin lehtien tilastoihin vaan pikemminkin erilaisiin viikkoihin, mielentiloihin ja vaiheisiin.

      Mielestäni tuo teidän elo kuitenkin kuulostaa todella hyvältä ja normaalilta, sillä kaikilla on erilaisia viikkoja, stressejä, kiireitä, mielialoja, myös niillä miehilläkin.

      Tuo loppu, niinpä, sillä uskoisin, että tämä kaikki olisi paljon helpompaa,jos tästä saisi syyllistämisen tunteen itseltään pois, eikä tarvitsisi välillä tuntea oloaan maan matoseksi, epänaiselliseksi ja vaivaiseksi. Jos voisi ajatella, että kaikki tämä on ihan normaalia ja kuuluu tähän ikään. Hirveät paineet meillä naisilla vaikka on ne paineet tosiaan miehilläkin, ne vaan saattaa olla erilaisia.

      Tärkeintä on, että puheyhteys säilyy ja hellyys ja noin muuten ei se määrä vaan sitten se laatu. Vaikka eihän sitä aina itseään niin laadukkaaksi kaikkine vaivoineen tunne, mutta se yhteys, se ratkaisee paljon.

      Lämmin kiitos tästä kommentista, samaistuin tähän kovin monella tapaa ja oikein ihanaa kevään ja kesän jatkoa Riia, ollaan armollisia itsellemme ja puhutaan niille meidän rakkaille silloin kun jokin riivaa. <3

  • Noihin ongelmiin ei välttämättä löydy ratkaisua aivan helposti, mutta kyllä niihin apua saa. Joskus se voi vaatia useampia kokeiluja ja lääkärikäyntejä. Hyvä, että olet aktivoitunut etsimään hoitoa! Ole sinnikäs!

    Olen kärsinyt elämäni aikana useista vuotohäiriöistä sekä hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksista. Omalla kohdallani yritettiin vaikka mitä ja lopulta lääkärit alkoivat ehdottelemaan kohdunpoistoleikkausta. Kaiken muun vaivan lisäksi kohdussani oli myös hyvälaatuinen, mutta kookas kasvain. Muista syistä johtuen sitä ei voinut tehdä tähystysleikkauksena vaan se piti tehdä avoleikkauksena. Jouduin kypsyttelemään päätöstä jonkin aikaa ison leikkauksen ja 4-5 viikon sairausloman vuoksi. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt mennä leikkaukseen ihan saman tien. Söin niin paljon särkylääkkeitä kuukautiskipuihin, että sain niistä akuutin vatsakatarrin. Hetkeäkään en ole katunut kohdunpoistoleikkausta, se nosti elämänlaatuani todella paljon! Pahimpina aikoina olin jatkuvasti aneeminen ja kamppailin vatsaoireiden kanssa yrittäessäni olla rautakuurilla. Yleensä vähintään kerran vuodessa hemoglobiinini romahti alle 100, ferritiiniarvot olivat myös aina surkeat. Viimeksi mitattuna hemoglobiinini oli 147. Koska munasarjojani ei poistettu, hormoonituotantoni säilyi ennallaan ja pääsen nauttimaan kaikista esi/vaihdevuosijutskista 😀

    Melatoniin käytöstä kannattaa myös jutella lääkärin kanssa. Tiedän ihmisiä, jotka käyttävät 3*1,9mg tablettia joka ilta nukahtamisen tukena lääkärin ohjeistuksen mukaisesti melko jatkuvasti. Minä olen vuorokausirytmiltäni todellinen yöeläjä ja joudun aina ajoittain tahdistamaan vuorokausirytmiäni aika runsaalla melatoniinimäärällä.

    Tsemppiä!

    • Kiitos tästä Rva Kepponen ja olenkin ajatellut, että olisiko tuo kohdunpoisto sitten juuri se ihan viimeinen vaihtoehto, jos mikään ei toimi. En kyllä tiedä saisinko ikinä sitä, yritän olla sinnikäs vaikka kun mielin on hieman alhaalla ja sellainen saamaton olo, niin haasteellista se on välillä ajaa omia etuja.

      Mutta huhhuh mikä matka kyllä ollut ja vielä vatsakatarri kaupan päälle. Miksi naisen elo pitää välillä olla tällaista tasapainottelua. Nuo rauta-arvojen romahtamiset, niin en tiedä miten olet jaksanut.

      Sain lääkäriltä reseptin pitkäkestoisen melatoniinin käyttöön eli on hieman erilaista kaiketi, kun apteekin. On auttanut nyt sen verran, etten valvo öisin, mutta silti en nuku syvää unta, mutta parempi tuo kevyt uni kuin valvominen ja murehtiminen öisin.

      Lämmin kiitos tästä ja kivaa uutta viikkoa. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud