Mitäs tänne?

Mitäs tänne?

Dermosil kaupallinen Instagram yhteistyö

Ensinnäkin ollaan miehen kanssa käyty katsomassa varmaan seitsemän elokuvaa viime viikkojen aikana. Pieni katsaus niistä ja laitetaanpa paremmuusjärjestykseen. Mitään syvällistä katsottavaa näistä mikään ei ole ollut, mutta viihdyttävää kylläkin.

A Quiet Place Part II. Harvemmin kakkososat ovat parempia kuin ykkösosat, mutta tällä kertaa ehdottomasti näin. A Quiet Place Part II toi syvyyttä ja taustaa ykkösosaan ja oli hurjan jännittävä alusta loppuun. Ensimmäinen osa oli oikein ok, mutta kakkososa suorastaan loistava kyseisen genren elokuva. Mistä sitten on kyse ”Elokuva sijoittuu maailmaan, missä kuulon perusteella metsästävät avaruuden örkkimörkit ovat tappaneet ihmiskunnan sukupuuton partaalle ja vain kourallinen erittäin hiljaa eläviä ihmisiä koittaa selvitä tässä ympäristössä.”

Kyseessä on ns. kauhu-ja scifielokuva, mutta toimii varmasti jännitys-ja maailmanlopun elokuvista pitäville. Tykättiin ja jännättiin todella paljon.

Marvel Black Widow. Marvel laatua ja hurjaa kyytiä alusta loppuun, hassulla perhekokoonpanolla ja silauksella huumoria. Elokuva oli varmaan siksi myös niin hyvä, että tämä katsastettiin yli puolen vuoden leffatauon jälkeen. Mutta onhan nämä Marvelin leffat pääsääntöisesti hurjan laadukkaita toimintapläjäyksiä.

”Marvel Studiosin toiminnantäyteisessä vakoojatrillerissä Black Widow Natasha Romanoff alias Black Widow joutuu tekemään tiliä elämänsä hämäristä hetkistä, kun hänen menneisyyteensä liittyvä vaarallinen salaliitto tulee ilmi. Natasha saa peräänsä vastustamattoman voiman, joka on päättänyt vakaasti nujertaa hänet, mikä pakottaa hänet kohtaamaan aiemman uransa vakoojana sekä paikkaamaan rikkonaisia välejä, jotka hän jätti taakseen kauan ennen kuin liittyi Avengersiin.”

Old. Trailerin perusteella järkyttävän pelottava kauhuelokuva osoittautui mielenkiintoisella juonella ja mukavan erilaisilla eurooppalaisilla näyttelijöillä varustetulta elokuvalta, jota jännäsi loppuun asti, että mistähän kaikessa on kysymys ja kuka selviää hengissä. Ei lainkaan niin pelottava kuin traileri antoi ymmärtää, välillä hidastunnelmainen ja viipyvä, joka toi juuri erilaista tunnelmaa elokuvaan, mutta ehdottomasti jännittävä.

”Visionäärinen elokuvantekijä M. Night Shyamalan esittää hyytävän trillerin tropiikissa lomailevasta perheestä, joka huomaa kauhukseen, että syrjäinen ranta, jolla he ovat viettäneet muutaman tunnin rentoutuen, saa heidät ikääntymään nopeasti, jolloin kokonainen ihmiselämä mahtuu yhteen ainokaiseen päivään.”

M. Night Shyamalan leffat ovat aina olleet erikoisella tavalla jännittäviä ja hyviä, mutta koskaan eivät ihan viittä tähteä meikäläiseltä saa, aina se jokin viimeinen silaus jää uupumaan, se tunne, että henki salpautuu, kun leffaa katsoo. Toisaalta tämä on ainoa näistä elokuvista, jolloin unohdin syödä leffakarkit ja juoda leffalimun eli olihan tämä nyt todella jännittävä.

Chaos Walking. Tässä elokuvassa oli loistava juoni ja mahtavat näyttelijät mm. Mads Mikkelsen, mutta jotain jäi uupumaan, mutta viihdyttiin ja ehdoton valkokangaselokuva.

”Lähitulevaisuuden maailmassa Todd Hewitt (Tom Holland) löytää metsästä mysteerisen lentoaluksellaan pakkolaskun tehneen tytön Violan (Daisy Ridley). Viola huomaa yllätyksekseen laskeutuneensa planeetalle, josta kaikki naiset ovat kadonneet. Jäljelle jääneet miehet ovat puolestaan altistuneet voimalle nimeltä ”Ääni”, joka saattaa miesten pienimmätkin ajatukset ääneen kaikkien kuultaville. Viola huomaa pian, että miesten hallitsemassa maailmassa hänen henkensä naisena on vaarassa. Todd päättää auttaa Violaa pakenemaan. Kaksikon pakomatka käynnistää tapahtumaketjun, joka paljastaa uuden yhteiskunnan synkimmät salaisuudet.

Menestyneeseen kirjasarjaan perustuvan elokuvan on ohjannut Medusan verkko- ja Edge of Tomorrow -elokuvistaan tunnettu Doug Liman. Pääosissa nähdään Tom Holland, Daisy Ridley sekä Mads Mikkelsen.”

Hitman’s Wife’s Bodyguard. Tästä elokuvasta emme tienneet mitään mennessä leffaan. Vaikuttava näyttelijäjoukko imi katsomaan ja saimme leffateatterissa kuulla, että tähän on tehty ykkösosa, jonka katsoimme myöhemmin kotiteatterista ja ei ollut kummoinen. Mutta tämä kakkososa oli hauska ja kunnon actionpläjäys, oikein viihdyttävä ja hauska. Tuumittiin, että hyvä, että käytiin katsomassa.

”Maailman oudoin ja tappavin parivaljakko – henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) ja palkkamurhaaja Darius Kincaid (Samuel L. Jackson) – ovat palanneet uuteen hengenvaaralliseen tehtävään. Edelleen ilman lisenssiä ja valvonnan alaisena olevan Brycen on pakko auttaa Dariuksen entistä epävakaampaa vaimoa, Sonia Kincaidia (Salma Hayek). Kolmikko sekaantuu maailmanlaajuiseen salaliittoon ja huomaa pian, että he ovat ainoat, jotka seisovat Euroopan ja kostonhimoisen hullun (Antonio Banderas) välillä. Mukana kaaoksessa legendaarinen Morgan Freeman.”

Wrath of Man. Kunnon miehinen vauhtipätkä, jonka parissa tämä nainen myös viihtyi. Guy Ritchie taikoi samanlaista tunnelmaa, kuin upeaan The Gentleman elokuvaan eli ohjaaja oli kyllä tunnistettavissa, mutta ei kyllä millään päässyt samalle viivalle nerokkaan ja nokkelan The Gentleman leffan kanssa, jossa katsojaa pyöritettiin moneen kertaan.

”Valpas mutta arvoituksellinen uusi arvokuljetusauton vartija (Jason Statham) yllättää työtoverinsa tekemällä ryöstöyrityksen tyhjäksi kylmäverisillä otteillaan. Kuka hän oikein on ja mistä hän on tullut? Tappajan vaistot omaavan turvamiehen perimmäinen motivaatio paljastuu pian, kun hän ryhtyy tasaamaan tilejä määrätietoisin ja peruuttamattomin askelin.”

Luokkakokous 3-Sinkkuristeily. Viihdyin kyllä tämän leffan parissa vaikka huumori oli kärjistettyä, näytteleminen ylinäyteltyä ja välillä meni niin överiksi. Mutta leffassa on kiva käydä, kolmannessa osassa oli kiitos Renny Harlinin hieman maailman luokan elokuvan tuntua ja nauroin yhdessä kohdassa vedet silmissä tovin ja niin, että sain suonenvedon.

Luin kyseisestä elokuvasta Hesarin arvostelun, yksi tähteä. Sanoisin, että yksi tähti hurjasta naurukohtauksesta, kolmas elokuvassa viihtymisestä ja kolmas maailman luokan meiningistä ja siitä miten Sinkkuristeilyn laiva oli mm. sisustettu erittäin komeasti. Tässä elokuvassa oli panostettu yksityiskohtiin.

Hesarista en voi muuta sanoa, ettei yksikään ”älykkö” kehdanne antaa enempää tähtiä kuin sen yhden. Näistä elokuvista ei vaan sovi tunnustaa ääneen tykkäävänsä, tuskin useimmista näistä joita olemme käyneet katsomassa.

Mutta jos viihdyit, pää nollaantui, olo keveni, niin eikö ajanut asiansa. No kyllä. 🙂

Tänään tämä pieni Rommi-Pommi kävi kastraatiossa, rokotuksessa ja sirutuksessa.

Lisäksi kaikille karvateille tupsahti antibioottikuuri, sillä Romsteri oli tuonut maalaistalosta korvapunkkeja mukanaan.

Kuunneltiin myös Rommin sydäntä, koska helteellä touhusi niin paljon, että läähätti leikkiessä pari kertaa, mutta sydämessä kaikki mallillaan.

Rommilla on myös hieman sammakkojalat ja niihin löytyi syy, maalaistalon nakkiruokinta. Eli on kyllä todella tärkeää, mitä lemmikeille ruoaksi antaa.

Toisen koipijallurat eivät ole saaneet riittävästi luuston kehittymiseen kalsiumia.

Kaikenlaista, mutta nyt Rommilla on erinomainen ruokavalio, niin toivottavasti pikkuisen jalat vahvistuu ja kipittää Rommi todella kovaa, mutta hyppiminen ei suju ihan niin mallikkaasti kuin pitäisi.

Voi Rommi-Pommi, meille olet täydellinen sammakkojalkoineen kaikkineen.🐸❤️

Hullua oli, että antibiootit kolmelle karvaiselle, voin sanoa, että kirveli, kustansi saman verran kuin kastraatio, rokotus ja sirutus eli huhhahhei, eipä ihmisten antibiootit maksa noin hurjasti. Samun antibiootit maksoi esimerkiksi yli 70€. Miksi jokaisessa pakkauksessa oli mukana kolmas ylimääräinen annos, kun punkit häipyy kahdella annoksella.

Mutta nyt Rommi entistä ehompana kasvaa isoksi kolliksi. 😻

Oli Instagramissa kaupallinen yhteistyö Dermosilin kanssa ja ajattelin huikata täällä blogin puolella teille myös alekoodin, jos sieltä löytyy muita Dermosil-faneja.

Kuinka monille on tuttu kosmetiikkaa valmistava suomalainen perheyritys Dermosil, jonka tuotteet ovat ihoystävällisiä ja hinta-laatu-suhteeltaan loistavia?

Muistan miten Dermosilin tuotteet tulivat tutuiksi jo 90-luvun lopussa, tilatessa kimppatilauksia työpaikalle🤍

Tuotteiden tilaaminen kotiin on ihan yhtä helppoa ja moni tuote on tullut vuosien saatoksi tutuksi ja suosikkeja löytyy monia.

Keräsin koriin muutamia omia kesäsuosikkeja vartalon ihon hyvinvointiin: ihanan tuoksuiset suihkugeelit, voidemainen dödö, ihoa hoitava ja päivetystä korostava porkkanaöljy, herkälle iholle tarkoitettu suihku-ja kylpyöljy, joka on fantastinen tuote myös säärikarvojen ajoon ja Kaura-sarjan hemmottelevan lempeät tuotteet.

Koodilla ”tiia15” saat 15% alennuksen tilauksesta ja koodi on voimassa heinäkuun loppuun saakka.🧡

Sydäntä hykerryttää myös se, että Miki pesee pikku-Rommia. Eläimet kyllä avaavat sydämensä helpommin kuin ihmiset vaikka toisin luullaan, voisin väittää.

Luin eilen, miten Vappu Pimiä on valittu Estee Lauder kasvoksi. Mahtava juttu, että aina paikat ei mene niille nuorimmille. Vappu mielestäni myös edustaa hienosti suomalaista naista ja on kuitenkin iso julkkis Suomessa. Mutta toki se seikka, että Vapun sisko on Estee Lauderin maajohtaja, niin eihän siinä toki mitään, mutta ehkä olisin heinä molempina jättänyt tämän diilin tekemättä ihan hygieniasyistä. Mutta äkkiäkös tuo unohtuu ja uskon, että Vappu on hyvin samaistuttava kasvo Lauderille.

Mutta jäin keittiön pöydän ääreen lukemaan ihmisten kommentteja Vappu Pimiän valinnasta ja niitä oli paljon ja vain muutama positiivinen.

Mistä ihmiset löytää aikaa kommentoida haukkuja ja negatiivisia kommentteja ja varmaan vielä sieltä kotisoffalta naureskellen. Sehän on niin jännittävää hommaa anonyyminä ihmisiä haukkua turvassa piilossa omassa kotipesässä. Mädännäisyys taas oikein takertui ja tuli tunne, juu en enää lue näitä kommenttiketjuja, huvinsa kullakin, mutta ei ole oma juttu. Negatiivisuudesta tulee paha mieli ja siitä, että ihmistä haukutaan, ihmistä joka ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa.

Miehen kanssa ollaan edelleen käyty useissa Porvoon ravintoloissa syömässä ja niistä raporttia pukkaa myöhemmin. Nyt pakko tunnustaa, että hiljakseen alkaa jo maistua kotiruoka eli sama ilmiö kuin ulkomailla. On ihanaa syödä ulkona aikansa, mutta lopulta haluaa normi arkiruokaa.

Mutta ehdottomasti on ollut loman tuntua, jopa ollaan saatu huijattua itseämme ”ulkomaan kosketuksella,” lämpö, ravintolaruoka, terassilla syöminen illalla, niin ihan samanlaista se on kuin Kreikassakin.

Niin ja tietenkin pitää joka kerta mainita hormoneista. Taas eilen pukkasi miljoona ihmeellistä pikkufinniä nassuun, mutta jos se on se ainoa miinus, niin ihan sama. Toki toivoisin, että estrogeeni olisi tuonut jonkun varsa laitumella pomppufiiliksen, ratkiriemukkaan nuoruuden ilon. Mutta ehkä tässä iässä on jo sen verran painolastia, että tuo on jo turha unelma.

Tuntuu aidosti, että ollaan oltu lomalla. Kiireettömät valuvat aamut, ulkona syömiset, lukemattomat leffat, eräs kiva tehty minilomaprojekti, josta pääsen kertomaan myöhemmin, mutta samalla siinä mennään syville vesille ja myös lamppu syttyi erään asian suhteen.

Ei todellakaan tarvitse olla kohokohtaa, reissua varattuna tai reissun päällä, täällä Suomessa voi viettää erittäin nautinnollista lomaa ja tänä kesänä ollaan oltu siinä hyviä.

Lisäksi ollaan tehty hulluna hommia ja hävitä 5 tavaraa päivässä on täyttynyt jo ajat sitten. Kirjoja, puolet peltipurkeista, kaikki ylimääräiset vaatteet lähtee kiertoon ja vaikka mitä. Kaatopaikalla tietenkin käyty, mies tykkää, minä en niinkään, koska kaatiskeikan jälkeen pitää syväjynssätä itsensä puhtaaksi. Mutta vaatekaapit siivottu, makkari siivottu, naisluola siivottu, keittiö siivottu ja en tarkoita perussiivousta, enkä suursiivousta vaan sitä, että tavaraa on laitettu pois urakalla.

Ai niin kakkosrokotus saatu ja ei minkäänlaisia oireita. Ehkä väsymys seuraavan päivän iltana, nukahdin aikaisin sohvalle, mutta sehän nyt voi olla normi soffanukutus muutenkin.

Rokotuksiin en ole ottanut kantaa, mutta se, että on kaksi rokotusta, kenties kertoo jo oman kannan ja luotto terveydenhuoltoon, lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Jos ajatellaan miten paljon terveydenhuolto ja rokotukset itsessään ovat pelastaneet ihmishenkiä ja pidentäneet ihmiselon elinkaarta, niin tähän nojaan mieluiten.

Lisäksi se, että tehohoidossa on nyt vähemmän ihmisiä, kertoo rokotusten puolesta omaa kieltään. Enemmän pelkäsin koronaan menehtymistä tai vakavasti sairastumista kuin rokotusta, joista aina jotkut valitettavasti saavat sivuoireita. Etenkin kun nyt jo kaksi blogikamua ja vielä suht nuorta on sairastunut koronaan todella vakavasti.

Eli tulipa sitä kantaa otettua nyt kuitenkin, mutta jotenkin koen, että vastuuta voi kantaa näin tärkeän asian suhteen ja kertoa mielipiteensä, sitä koko ajan kuitenkaan toitottamatta tai muille tyrkyttämättä. Tämä on minun mielipiteeni asiasta ja pyrin kunnioittamaan muiden mielipiteitä asiasta, ilman että intän tätä omaani muiden päälle tai pitäisi ryhtyä vihanpitoon kenenkään kanssa.

Miten maailma sitten tulevaisuudessa makaa, joudummeko elämään koronan keskellä kuten influenssan, koska vaikka kuinka toivoisi, niin ei korona ole katoamassa mihinkään. Milloin maailma vapautuu, kun muuta ei voida ja koronarokotuksista tulee arkipäivää, jotka otetaan kuten influenssarokotus joka vuosi tai jopa pari kertaa vuodessa.

Näihin asioihin vastausta ei varmasti kukaan vielä tällä hetkellä tiedä, mutta toivottavasti olemme pian viisaampia.

Miten siellä sujunut heinäkuun viikot ja onko jotain mistä olet samaa mieltä tai eri mieltä?

Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3



24 thoughts on “Mitäs tänne?”

  • Vähän nauratti. kun luin teidän leffoistanne, sillä en ole nähnyt mitään noista. Enkä edes muista milloin olen ylipäätänsä käynyt elokuvissa. Pisti silmään, että yhdessä oli ihastukseni Mads Mikkelsen – en väsy koskaan katsomasta hänen totista, mutta niin komeaa karismaansa 🙂
    Enpä ollut kuullutkaan Lauderin uutisista; olen kyllä siitä samaa mieltä että menee uskottavuus tuon sisaruusaspektin vuoksi. Miksi pitää olla julkkis? Täällä on monia kauniita esim 70-luvulla olleita, nyt aikuisia malleja, joista voisi löytyä upeita ehdokkaita.
    Mitään erityistä en ole tehnyt, pääosin mökillä ja silloin kun ollaan oltu kotona, olen kyllä pistäytynyt virkistäytymässä ihanissa kahviloissa ja muissa, niistä on blogissakin juttua.
    Mukavaa heinäkuun loppua Tiia <3

    • Juu me tykätään käydä leffoissa, siellä rentoutuu ja saa mielen nollattua hetkessä. 🙂

      Mads on kyllä karismaattinen. Häiden jälkeen leffan jälkeen, miten näytteli pelkillä silmillä, aloin fanittamaan näyttelijätyötä.

      No ehkä olisin valinnut toisin, ettei siskoa kuitenkaan kasvoksi, kyllä siinä piilee eturistiriita, mutta kai tuokin asia pian unohtuu. Mutta toki riittäisi vaikka miten upeita naisia ja malleja, näyttelijöitä kasvoiksi, siinä olen samaa mieltä. Mutta Vappu on mielestäni myös luonnollisella tavalla upea ja toki on iso julkkis.

      Ihania mökkipäiviä siellä. Täytyypä taas tulla kurkkaamaan sun blogia. <3

      Ihanaa viikonloppua Maarit. <3

  • No voihan nakki sentään, kaikkea sitä pienelle kissalle syötetäänkin.
    Onneksi Rommi sai teiltä hyvän kodin ja terveellistä sapuskaa.
    Meidänkin nuorin kissa on maalaistalosta, ja laitoin merkille, että kissoja siellä riitti, oli ne luovutusikäiset 12 viikkoiset ja lisäksi pihalla pyöri ihan pikkuisia karvapalloja. Elikkä kun niitä kissoja on niin paljon, ei niiden ravintoon liiemmin perehdytä.
    Meidän kisu oli oppinut pissat tekemään ulos, oli söpöä kun se pissahädän tullen naukui ulko- ovella. Laitoin kisulille valjaat, mentiin pihalle, ja sinne kisu kaivoikuopan johon pissasi.
    Oppi kyllä pian hiekkalaatikon idean myös.

    Rokotuksista olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, ja yritä toki ymmärtää heitä, jotka ajattelevat toisin.
    Kiitos super ihanasta blogistasi, luen jok’ikisen postauksesi, vaikka laiska olen kommentoimaan, saati kirjautumaan. T. Selja

    • Sanos muuta Selja, että nakit aiheuttaneet sammakkojalat, voi että toista. Ilmankos meillä ollut kauhea ahmatti, kun saa kunnon ruokaa. Varmasti tuolla maatalon isännällä on ollut parhaat aikeet, ei vaan ole tiennyt paremmasta. Hyvin rakastavasta hän eläimiin suhtautui ja oli rokotuttanut nämä pienet pallerot myös.

      Kyllä kissat on fiksuja ja teidän kisu erityisen viisas, pakko sanoa. <3 Ihana, kun osaa pissiä ulos.

      Ehdottomasti kunnioitan eriäviä mielipiteitä ja ymmärrän pelot rokotetta kohtaan. Sanotaanko nyt näin, että kahdesta "pahasta" valitsin itse rokotuksen ja kyllä rokotuksen ottaminen jännitti. Mutta jos joku tekee toisin, se on hänen asiansa ja annan hänelle kehorauhan. Tämä on kyllä hirmu vaikea ja kipeäkin asia. Kunpa maailma ei jakaantuisi vielä kahtia tämän vuoksi.

      Kiitos sinulle Selja superihanasta kommentista, tulipa valtavan hyvä mieli tähän illan päätteeksi.

      Sydämellistä viikonloppua sinulle ja kaikkea hvvää. <3

  • Ei mulla oikeestaan muuta, kuin Mads Mikkelsen ❤️ The Salvation oli aivan hieno länkkäri ja siinä oli Madsin lisäksi myös Mikael Persbrandt ❤️. Siinäpä leffa jossa ei liikoja puhuttu, mutta näköjään hyvän näyttelijän ei paljon tarttekaan.

    • Mads on huikea! Mikael myös erittäin hvyä näyttelijä, ihan samaa mieltä ja karismaattisia ovat. En ole varma muuten olenko nähnyt tuota leffaa, pitää laittaa listalle. 🙂

      Ihanaa viikkoa Sari. <3

  • Voi pientä sammakkojalkaa, onneksi pääsi teidän rakastavaan kotiin kasvamaan vahvaksi kisuksi.
    Kaksi rokotetta täälläkin saatu ja olo on huojentunut, joten siinä minun mielipiteeni rokotuksista.
    Täällä alkaa loppua viimeinen virallinen lomapäivä ja ensi viikolla kutsuu taas työt. Loma on ollut hyvä ja rento.
    Ihanaa viikonloppua Tiia ❤️

    • Toivottavasti työt ovat lähteneet mainiosti käyntiin. Mitä ihaninta viikon jatkoa Outi ja sammakkojalka kiittää myös. <3

  • Paljon mielenkiintoisia elokuvia! Meillä oli eilen Roba-sarjan katseluputki 😀 Siinä samalla virkkasin. Eilisen päivän satoi, niin ei hotsittanut ulkohommat. Minä olen saanut molemmat rokotukset ja oireita ei kummastakaan ole tullut. Just eilen illalla soitti ystäväni jonka perhe sairasti koronan. Kaksi ystäväperhettä on myös sairastanut tänä kesänä. Täällä on koronatilanne nyt kurja ja hurja. Kesälomaa on nyt viikko jäljellä. Suunnitelmia kesälle oli paljon ja osan niistä olen toteuttanut. Tavoitan hyvin nuo fiilikset, kun on tehnyt isomman siivouksen. Me siivosimme pihavaraston; seinällinen uusia hyllyjä, turhat ravirata kierrätykseen,rikkinäiset lajiteltuna roskiin. Koko päivä siihen meni, askelia yli 10 000. Vielä pitäisi keittiön kaapit siivota ja makkarasta vaatekaapit. Onhan tätä listaa jäljellä 😀

    • Ihana kun pystyy kutomaan samalla, kun katsoo sarjaa. <3

      Ei hitsi, olette olleet todella ahkeria, eikö tulekin hyvä mieli. <3 Mutta kurjaa kuulla, että ystävät ovat sairastaneet, on hurja tauti joillekin tuo korona.

      Tsemppiä siivoushommiin Tarja ja ihanaa viikkoa. <3

  • Mads Mikkelsenin ihailijoihin lukeudun minäkin. Olen nähnyt tuon Luokkakokous-elokuvan mainoksia enkä voi sietää yhtäkään noista näyttelijöistä, joten katsomatta minulta jäisi.
    Dermosil on sarjana tuttu ja monta hyvää tuotetta olen sieltä tilannutkin. Toivottavasti Rommi voi hyvin ja miksei jo voisi kun on saanut noin huolehtivaiset kasvattajat. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle<3

    • Lämmin kiitos Kristiina. Juu Luokkakokous ei taatusti puhuttele kaikkia. Tykkään käydä leffoissa päätä tyhjentämässä ja menee tällainen sisään ja ulos pätkä keposaan myöskin.

      Ihanaa päivän jatkoa. <3

  • Suomessa voi tosiaan viettää kesäpäiviä ’kotimaan turistina’ ihan kivasti, ainakin tänä kesänä välimerellisissä lämpötiloissakin. 😉 Meilläkin tykätään leffoista ja niiden parissa rentoudutaan, mutta useimmiten niitä tulee tsekkailtua kuitenkin kofisoffalla. Viimeisin leffateatterissa näkemäni elokuva taisi olla The Post, jota voin kyllä suositella. Kiitos koronarokotekokemuksista, olen pohtinutkin että bloggariyhteisöissä tätä keskustelua voitaisiin käydä hyvässä hengessä ja jakaa kokemuksia. Jokainen kokemus on arvokas.

    • The Post on muuten näkemättä, kiitos muistutuksesta, pitääpä se katsoa sitten taas kotiteatterissa. 🙂

      Olen samaa mieltä, että näistä asioista voitaisiin hyvin jutella avoimesti ja ketään syyttämättä tai riitelemättä. Jokainen kokemus on arvokas ja kaikki olemme uuden äärellä ja pelottaa. <3

      Ihania elokuisia päiviä Petra. <3

  • Näiden elokuvien kanssa taitaa olla sama tilanne kuin romanttisen kirjallisuuden. Näitä käydään katsomassa ja kirjat myyvät, vaikka kriitikot sanovat, mitä sanovat. Mitään noista en ole nähnyt, vaikka ennen koronaa kävimme suhtkoht ahkerasti elokuvissa. Mutta nyt noista on helppo valita mieluinen.
    Vähän hirvitti nuo pikku-Rommin aikaisemmat eväät. Toivotaan asioiden korjaantuvan.
    Eläimistään huolehtiva, jäätää ennen vaikka omat lääkkeet ostamatta kuin lemmikin. Siksi niillä on hyvä rahastaa.
    Oikein ihanaa elokuuta Tiia!

    • Se on juurikin näin, että eläimistä välillä huolehditaan paremmin kuin itsestä. <3

      Toivottavasti pian pääsette taas leffailemaan.

      Kivaa viikkoa Kirsti Kaija. <3

  • Teillä onkin ollut kiva elokuvakesä ♫ Pitääs kans ottaa ittiänsä ”niskasta kiinni” ja käydä elokuvis. Joskus nuorempana käytiin useenkin kattomas leffoja.
    Voi Rommia mitä onkaan tapahtunu vääränlaisen ruuan myötä, mutta nyt on saanut hyvän kodin ja oikian ruokavalion.
    Lemmikien ruokinta onkin tarkkaa, ei voi syöttää mitä sattuu löytymähän kaapista ☺
    Juuri eilen yksi lapsenlapsi haki salaattipenkistä evästä pupulle. Pupuulla on myös omat ”evähät” ja salaattiakin vain niukasti. Ovat opettaneet pupun aamupallalle, -salaatinlehti- ☺
    Kaunista pyhäpäivää ja alakanutta elokuuta Sinulle Tiia ♥

    • Rommilla vieläkin sojottaa välillä jalat kuin balettitanssijalla ja on kömpelö, mutta koko ajan vahvistuu.

      Ihana lapsenlapsi ja puhu, voi miten suloista.

      Oikein ihania elokuun päiviä Marja-Terttu. <3

  • Voi suloisia eläinystäviä❤️ Toivottavasti Rommin jalat vahvistuvat.

    Minulle rokotuksen ottaminen oli itsestäänselvyys, eikä kummastakaan annoksesta tullut oireita. Luotan tieteeseen ja mielestäni sairastumisen riskit ja pitkäaikaisetkin oireet ovat paljon pahempia kuin rokotuksen jälkeen tulevat mahdolliset oireet. Tänään juuri luin artikkelin, josta ilneni, että rokotuksesta tulleet oireet rekisteröidään ilmoittajan oman merkinnän mukaan. Osa on saattanut kirjata oman vuorokauden kestäneen väsymyksen tai käsivarren säryn vakavana haittavaikutuksena, kun minä en edes vaivautuisi niitä ilmoittamaan.

    • Pikkuhiljaa jalat vahvistuvat, mutta en toki tiedä tuleeko niistä koskaan ihan tavallisia. <3

      Sama juttu, jos kahdesta riskistä piti valita, oli rokotus aivan ehdoton valinta. Ja en pidä minäkään käsivarren särkyä haittana vaan asiana, joka kuuluu asiaan.

      Ihanaa viikkoa. <3

  • Rommi on <3

    Minähän tykkään Vapusta hurjasti ja on superihanaa että 40 + kasvoja nähdään ryppyvoidemainoksissa.
    Ehkä olisin siltikin miettinyt kaksi kertaa tuota hommaa. Eräs kamu kommentoi asiasta: ei cool enkä ole täysin eri mieltä.

    Iloa elokuulle Tiia <3

    • Sama juttu Vappu on ihana ja ihan yes näin, mutta ehkä olisin miettinyt kerran jos toisenkin silti. Mutta toisaalta äkkiä tuo asia unohtuu.

      Ihanaa viikkoa. <3

  • Minulla on vielä tämä viikko töitä ja sitten alkaa kauan kaivattu loma. Olen ajatellut, että leffaan on päästävä, koska edellisen kerran kävin leffassa muistaakseni vuosi sitten, joka on ihan liian pitkä aika.

    Voi Rommi-Pommi! Ihana kisuliini. tuli mieleen, että Herra karvajalka eli Manni huohotti pikkukissana myös, kun leikit kävivät liian rajuiksi. Ei malttanut lopettaa, vaan jatkoi siihen asti, että oli aivan loppu. Vain yksi eläinlääkäri sanoi kerran, että sydämestä kuuluisi sivuääniä, mutta se oli yhden kerran. Johan se sydän pomppailee miten sattuu, jos on kauhusta kankeana eläinlääkärin pöydällä, eikä tykkää kyseisestä eläinlääkäristä.

    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tiia. <3

    • Ihanaa lomaa Mannilainen, voi että vihdoin pääset lomailemaan. <3

      No todellakin sydän pamppailee pelottavan lääkärin luona villinä, ei voi olla normaali! Ymmärrän täysin. Niin ja oli kyllä kovat helteet ja riehunta ihan päätöntä.

Vastaa käyttäjälle Selja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud