Rippijuhla tunnelmissa

Rippijuhla tunnelmissa

Viikonloppuna juhlittiin perheen kuopuksen ripille pääsyä, etappia ettei toinen ole enää pieni tyttö vaikka kuinka äitinä herkistäisi välillä niin ajatella. Oman ”Kreikka-mekkosen”, löysin Ulla Hirvaksen pop-up shopista, joka on kuun loppuun torikortteleissa. Jos Helsingissä pyöritte, kannattaa käydä kurkkimassa, siellä on vaikka mitä värikästä ja ihanaa ja pieni kirpputoritanko, koruja ja taidetta.

Kirkossa mukana oli rippilapsen isosisko ja ystävä ja kummit. Kirkkoon sai kukin perhe saapua paikalle 8 hengen ryhmänä. Rippilapset siunattiin ja ehtoollinen jaettiin kolmen ryhmissä. Toki se tuntui hieman hassulta ja ehkä ylisuojelulta, sillä rippikoululaiset istuivat kuitenkin kirkossa vierekkäin ja olivat juuri olleet yhdessä rippileirillä.

Mukavaa oli, että isovanhemmat ja muut läheiset saattoivat katsoa rippijuhlia livenä YouTuben kautta. Isovanhemmat kertoivat, että livelähetys oli rakennettu todella huolella ja kivalla tavalla, kuin olisivat olleet mukana.

Itse juhlat olivat kummien ja mummien ja lähiperheen kesken ja porrastetusti vielä varmuuden vuoksi.

Taidan olla ruosteessa, sillä tällä kertaa otin enemmän stressiä juhlatarjoiluista kuin menneinä vuosina. Silloin lasten synttärijuhlat menivät rutiinilla, mutta nyt tuntui, ettei samoja tarjoiltavia haluaisi tarjoilla ja jotain uutta pitäisi keksiä. Noh keksinkö, en, vaan taas miltei samoilla mentiin.

Sopusointuja Maarit ehdotti, että laittaisin reseptit blogiin, joten tässä tulee.

Fetapastasalaatti:

Sekasalaattia

Viinirypäleitä, mustikoita ja tomaattia

Paahdettuja makeita ja suolaisia pähkinöitä

Lidlin tomaattitäyteisiä pastanyyttejä

Fetaa

Päälle oliiviöljyä

Lohipiirakka:

Riisiä kalaliemessä

Sekoitin riisiin 3 rkl kermaviiliä, mustapippuria, tilliä ja emmental juustoraastetta ja levitin voitaikinan päälle ja tämän päälle 300g kylmäsavulohta

Lihariisipiirakka:

Keitin riisiä lihaliemikuution kanssa

Riisiin sekoitin 3 rkl kermaviiliä, mustapippuria ja valkosipulia

700g jauhelihaa

Päälle Emmental juustoraastetta 150g

Tonnikalajuustopasteijat:

Iso purkki valkosipuli Creme Bonjouria ja yksi purkki tonnikalaa öljyssä. Purista öljyt pois. Sekoita ja lisää vielä tuoretta valkosipulia.

Tahnaa noin 2 tl per pasteija.

Nämä pasteijat ovat kaikkien suosikkeja ja viime jouluna, kun tein näitä kolme pellillistä, joulupäivänä ei ollut yhtäkään jäljellä. Ottakaa huomioon, että oli muutakin jouluruokaa. 🙂

Lisäksi tarjolla oli aiolia, juustoja, ciabattaa, hilloja, keksejä, parmankinkkua, minitomsuja, pähkinöitä, suolakeksejä ja nakkikääröjä.

Kakut tilasin Cafe Cabriolesta. Tapahtui myös pieni arviointivirhe. Tilasin kolme 15 hengen kakkua ja vielä yhden 6 hengen kakun ja laskin, että 3×15 on 35. 🙂 Sanoin tämän vielä kahvilalle, että kyllähän nämä kakut riittänee vähän yli 20 hengelle, kun kakkua tulee 35 hengelle.

Sillä kuuden hengen kakku oli ylimääräinen hätävara Ellen Svinhufvudin kakku, jonka tiesin, että se tulee tämän viikon aikana popsittua vaikka omaan suuhun. Mies sitten nauroi, että tilasit kakkuja 51 hengelle. Mutta olipa kiva antaa kaikille kakkua kotimatkalle mukaan.

Rippilapsen siunaus kummien toimesta koronan takia jäi pois konfirmaatiotilaisuudesta, mutta ihanaa, että kummit jaksoivat juhlia meidän kanssa kaksi päivää kummilapsen ripille pääsyä.

Annele World koru saapui sopivasti rippijuhliin. Ihastuin Annele koruihin ihan hulluna, kun bongasin näitä vaikka kuinka monella maailman tähdellä. ”Annele-merkin takana on espoolainen Iina Annele, jonka suunnittelemia koruja ovat käyttäneet esimerkiksi Zara LarssonKaty PerryZooey DeschanelKelly Rutherford ja The Crown-sarjassa Dianaa näytellyt Emma Corrin.” Näissä on sitä jotain ja tulee jännästi mieleen 70-luvun muhkeat korut.

Aika mahtavaa on, että Annele on muuttanut miehensä kanssa muistaakseni viime helmikuussa Englannista Porvooseen.

Nyt on yhdet juhlat taputeltu ja kiitollinen saa olla, että juhlat saatiin pienimuotoisena pitää. Molempina päivinä säät yllättäen suosi vaikka sunnuntaina hieman vettä ripotteli, mutta pystyimme istumaan ja syömään ulkona katoksen alla.

Vielä vertailun vuoksi, kakut 51 hengelle maksoivat Cafe Cabriolesta tilattuna 140€. Kun vaihdoin kuulumisia Espoossa asuvan ystävän kanssa, Espoossa kakut 40 hengelle maksoivat 160€.

Kukkakauppa Kukkapalvelun valtava kukkakimppu maksoi 35€. Mielestäni Helsingissä saa piskuisen kukkakimpun tuolla hinnalla.

Eli jotain on maalla parempaa.

Terveisiä myös blogin lukijalle Päiville. Oli aivan mahtavaa törmätä nepalilaisessa Khukuri ravintolassa lauantaina. Kiitos, että tervehdit, olet ihana. <3

Miten siellä, mikä on juhlapöydän paras herkku ja helpoin tai mitä vaan juhliin, kömmähdyksiin juhlissa, reseptejä, tunnelmia, olisi kiva kuulla.

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille. <3



14 thoughts on “Rippijuhla tunnelmissa”

  • Ihanat juhlat teillä! Ja voi että noita herkkuja, ainakin tonnikalapasteijoita pitää kokeilla joku kerta.
    Meillä oli myös ihanat juhlat, vaikka draaman kaariakin koettiin meistä riippumattomista syistä.
    Pääasia kuitenkin, että poika oli ikionnellinen ja pitämäni puhe ei (liikaa) nolostuttanut häntä.
    Iloa viikkoon <3

  • Onpa ihania herkkuja teillä ollut. Ja onneksi kakkua oli riittävästi. Se on kauheaa, jos loppuu kesken.

    Silloin harvoin, kun pitää jotain keksiä juhlapöytään, on se aina yhtä vaikeaa. Miehen muistotilaisuus oli todella pieni, koska koronarajoitukset olivat silloin tiukkaakin tiukemmat. Itse tein tarjottavat ja äiti toi jotain mukanaan. Muistaakseni voileipäkakku sai paljon kiitosta.

    Ihanaa viikkoa sinulle Tiia! <3

  • Hienot on tarjoilut ja mitäs tuosta, vaikka kakkua onkin yllin kyllin, ettei lopu kesken. 🙂
    Niin se on teidänkin pikkuinen jo iso ja oma aikakausi lähtee tästä liikkeelle. Ihana, kun pystyitte juhlan järjestämään, sillä onhan se iso asia nuoren elämässä. <3

  • Ihanat tarjottavat ja niin upean värikkäätkin. Olipa hauska kakkumoka. Ei varmaan ketään haitannut ottaa kakkua vähän kotimatkallekin mukaan 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa sinne ja onnittelut vielä kerran S:lle ripille pääsyn johdosta<3

  • Kaikki on niin kaunista. Asut, kattaus ja tarjottavat.
    Ajattelepa, jos olisit laskenut alakanttiin kakun menekin, eikä tilauksen vastaanottajakaan olisi huomannut. Parempi näin päin. Ehkä tällaisen poikkeuksellisen ajan juhlat jäävät vielä paremmin mieleen kuin normaalioloissa eleltäessä jäisivät.
    Meillä oli heinäkuussa lapsenlapsen ylioppilasjuhlat, edelliset olivat vuoden 2020 heinäkuussa.
    Ihanaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikkoa Tiia!

  • Teillä oli aivan ylenpalttiset tarjoilut! Varmasti tytär koki että nyt oli hänen juhlansa ja niihin oli panostettu vimpan päälle. Pidän itsekin siitä kun tarjolla on useita sortteja monipuolisesti; teillä ei niitä puuttunut eikä myöskään väriä <3 Kerrassaan ihana pöytä!
    Pasteijat vaikuttivat ihanilta ja tämä olikin hyvä muistutus voitaikinan monista mahdollisuuksista.
    Kävin itsekin Ulla Hirvaksen pop-upissa ihan pikaisesti ennen kampaajaa, mieletön uniikkien vaatteiden ja asusteiden aarreaitta.
    Meillä synttäreillä ja muissa juhlissa ehdoton hitti on siskon tekemä 12 minuutin suklaakakku, joka on vähän mutakakun tyyppinen mutta sisältä aivan valuva, ja ohje oli blogissakin taannoin.
    Mitä parhainta viikkoa Tiia sinulle <3

  • Olipas teillä ihanat juhlat ja mitä herkkuja, nam. Meilläkin jäi viime vuonna juhlista kakkuja yms yli ihan hirmuisesti, koska osa vieraista perui ja olin tilannut/valmistanut tarjottavia aivan liikaa. Nyt naurattaa, mutta vuosi sitten ei 😀 Tuota salaattia täytyykin kokeilla.

    Onnea vielä koko perheelle ja iloa viikon alkuun ♥

  • Onpa ihanan näköiset tarjoilut. Kakutkin näyttää herkuilta. Lapset kyllä kasvaa hirveää tahtia, mä aloin oikein miettimään, et miten ihmeessä sun kuopuskin voi olla jo rippi-iässä. 😮

    Ihanaa viikkoa Tiia. <3

  • Voi, miten hyvät ja kauniit tarjoilut olit tehnyt. Suolaisista herkuista teen noita tonnikalapasteijoita. Ihanasti tonnikalaa ja juustoa.

  • Onnea rippilapselle ja toki myös vanhemmille. Minusta on hyvä, että kakkuja ja ylipäätänsä tarjottavia on riittävästi. Olin vuosia sitten yksissä juhlissa, joissa pöydässä oli todella vähän mitään ja kun ensimmäiset ottivat kakkupalansa ei meille jälkeenpäin tulijoille ollut tarjolla kuin kakkulapio ja murusia lautasella. Lisää kakkua pöytään ei tuotu. Eihän sitä edes kehdannut vieraana kysyä tai huomauttaa, että tarjottavat olivat loppu.
    Kivaa tiistaita Tiia <3

  • Onnittelut rippilapselle ja koko perheelle! Täällä juhlittiin myös muutama viikko sitten ripiltä pääsyä ja oli mielenkiintoista vertailla, miten erilaiset käytännöt ovat olleet. Meillä kirkkoon sai tulla vain kuusi läheistä ja ehtoollisen saivat vain rippinuoret. Rippileiriläiset oli jaettu vielä kahteen ryhmään, jolloin ensimmäisen ryhmän konfirmaatio oli klo 9.00 ja toisen ryhmän klo 11.00. Toimitusten välissä otettiin ryhmäkuva (?!). kirkossa nuorilla oli koko ajan maski ja kummit pääsivät siunaamaan…eli hieman on ollut erilaisia käytäntöjä.
    Tärkeintä on ollut se, että pääsimme juhlimaan, sillä vuosi sitten täällä jopa rippileireistä tuli ns. päiväleirejä ja konfirmaatiot juhlineen siirtyivät pitkälle syksyyn.
    Onpa teillä ollutkin komeat ja herkullisen näköiset tarjoilut. Meillä päätettiin jo hyvissä ajoin ulkoistaa juhlat ja olimme juhlaväen kanssa pienessä idyllisessä ravintolassa syömässä (oli siis yksityistilaisuus). Vähän sain onneksi sentään suunnitella juhlia, sillä vastasin juhlapaikan koristelusta ja kakun tilaamisesta.

    Nyt on juhlat onnellisesti ohi ja kauniina muistona vain.

    Mukavaa viikkoa sinne! <3

  • Onnea nuorelle neidolle ripillepääsyn johdosta sekä koko perhelle! On kyllä teidän nuorimmaiselle niin kaunis juhlalookki ja mekko <3

    On kyllä kauniisti esille laitetut tarjoilut ja niin mun makuun kaikki. Itsekin oppinut delegoimaan ja jotakin tilaamaan valmiina, säästyy ylimääräiseltä stressiltä ja ei tarvitse ihan kaikkea itse tehdä.

    Mukavia elokuun päiviä sinne!

Vastaa käyttäjälle Mannilainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud