Syntymäpäivätunnelmat espanjalaisittain

Syntymäpäivätunnelmat espanjalaisittain

Kaupallinen Instagram yhteistyö Scarlett Dark

Toteutin kaupallisen yhteistyön Instagramin puolella Scarlett Dark punaviinin/Viikon viinin ja Somessa.com kanssa ja ajattelin, että hei laitanpas reseptit ja kuvat tänne blogiin myös.

Koska ihana elokuinen ilta, mies tuli kalastusreissulta ja seuraavana päivänä on vielä miehen syntymäpäivät, niin mitäs sitä elämässä juhlistaisi, jollei näitä kohokohtia ja merkkipaaluja.

Paellapannun olemme aikoinaan ostaneet Barcelonasta ja colorantea riisille kullankeltaista väriä antamaan, saa erilaisista etnisistä kaupoista.

Mies on aina meillä kokannut paellat, mutta tällä kertaa teimme kaiken yhdessä. Lihojen: possun-ja kananlihan marinointi jäi meikäläisen vastuulle edellisenä päivänä, koska mies oli reissussa. Marinointi on aina vakava paikka, jotta lihasta tulee mureaa ja maukasta ja että suolaa on riittävästi, eikä liikaa.

Konsultoin tätiäni ja hän sanoi, että kiloon lihaa kaksi teelusikallista sormisuolaa hieman murennettuna lisää ja se on siinä. Lisäksi lisäsin marinadiin sitruunaa, kasoittain valkosipulia ja öljyä ja mustapippuria. Kerrankin onnistuin, viimeksi tuli aivan mauttomia lihoja.

Mukaan menoon erikseen grillatut jättikatkikset ja tomsut. Lisäksi papuja, herneitä, katkarapuja ja simpukoita.

Mutta jo on merkillistä, ettei Porvoosta yhdestäkään liikkeestä löytynyt kuorellisia sinisimpukoita eli näillä mentiin. Päälle vielä leikattiin persiljaa ja puristettiin sitruunaa. Oltiin yhdessä ihan ihmeissämme, että nyt kyllä osui jokainen palanen kohdilleen ja paella onnistui jetsulleen ja jatkossa tehdään tällä samalla meiningillä.

Jälkiruoaksi mutakakkua, mansikoita, suklaakastiketta ja vaniljajäätelöä. Scartlett Dark punaviini, josta löytyy kahvin, vaniljan ja suklaan makua oli täydellinen suklaiselle kakulle, kuin myös lihaisalle ja kalaisalle paellalle. Dramaattisen upean näköinen muuten tuo pullo ja jetsulleen täydellinen romanttiseen elokuun illanviettoon.

Mikäs siluetti se siellä taustalla on. 🙂

Ensi viikolla alkaa arkinen aherrus, lapsilla koulu ja meillä tyttären rippijuhlat. Nyt saa vinkata helppoja, mutta herkullisia reseptejä juhliin, olisin ikikiitollinen teidän avusta.

Miten siellä, teettekö usein paellaa ja mitä ainesosia teidän paellaan kuuluu?

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille ja ennen kaikkea herkullista sellaista. 🙂

*Noudattaen alkoholilaisäädäntöä, joudun kaikki alkoholiin liittyvät kommentit muokkaamaan tai poistamaan



11 thoughts on “Syntymäpäivätunnelmat espanjalaisittain”

  • En ole koskaan tehnyt itse paellaa, mietin, että voisiko nuo merenelävät valmistaa jotenkin erikseen?
    Ihanat synttärijutut siellä ollut. Onnittelut miehellesi ja ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Tiia ❤️

    • Merenelävät toki voi halutessaan jättää pois. Ihanaa päivää Outi ja kiitos. <3

  • Paella on kuin paremmankin ravintolan annos! Upean näköinen.

    Tsemppiä rippijuhliin!
    Minä olen jo vähän harkinnut ensi kesän, jolloin meillä toivottavasti on rippijuhlat, helppoa menua. Alustava lista on kirsikkatomaatti-minimozarellasalaatti (ei tarvitse kuin sekoittaa ja laittaa yrittöljyä sekaan), kanacesarsalaatti (suoraan kaupan tiskistä), melonia ja parman kinkkua (melonit voi pilkkoa valmiiksi, nopea kasaus), saaristolaisleipää ja savulohta ja graavisiikaa. Makeana jonkun konditorian kakku, nätteihin kertakäyttömukeihin tehtyjä pannacottia ja marjoja päälle (voi tehdä edellisenä iltana) ja jos leivontainspis iskisi niin tekisin poikien suosikkeja cookieseja tai runsaasti koristeltuja mokkapaloja.

    • Lämmin kiitos ja vinkeistä. Otan näistä koppia, kirsikkatomsu-mozzarellasalaatti lähtee matkintaan, melonit, parmankinkut, oliivit sun muut, loistava idea. Sitten toki sellaisia, mistä juhlakalu itse tykkää.

      Ihanaa viikon jatkoa ja täälläkin muuten mokkapalat lemppareita. <3

  • Näyttääpä kerrassaan herkulliselta.
    Ihanasti punaista kuvissasi, pisti silmääni, kun itse olen miettinyt mitä punaista kuvaan yhteen valokuvaus-haasteeseen. Meillä nuoret tekevät paellaa, jota syödään yhdessä. Nuoret vastaavat nykyisin myös kaikista juhlien järjestämisestä, joten minulla ei enää raksuta näissä asioissa.
    Hyvää koulun aloitusta lapsille ja muutenkin hyvää viikkoa koko teidän perheelle!

    • Lämmin kiitos ja ihanat punaiset kuvat blogissasi. Ihanat nuoret siellä ja te. <3 Kivaa tätä viikkoa. <3

  • Ihanan näköistä ❤️ Paellaa en ole syönyt vuosiin, mutta pari viikkoa sitten ystävien luona syötiin ja oli niin hyvää.

    Juustotarjotin on aina hyvä, asetteluun Instasta inspistä #cheeseplatter

    • Hauska sattuma eli pari viikkoa sitten vuosien jälkeen. <3 Paella on kyllä hyvää. Ihanaa viikon jatkoa ja hei tuo platter on loistava idea. 🙂 Kiitos vinkistä. <3

  • Niin suloista viettää syntymäpäivää koko perheen kesken. Paella näyttää herkulliselta. En ole aikoihin tehnyt sitä. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud