Kun huomaat puutteita, avaa rohkeasti suusi

Kun huomaat puutteita, avaa rohkeasti suusi

Bongasin Plusterveys hammaslääkäri mainoksen ja teksti kolahti jonnekin syvälle sisimpään. Kuin sisimmissä asuisi kaksi ihmistä. Toinen joka toppuuttelee aina, ei jaksa nähdä vaivaa, tiedät jo paremmin, turha nostaa omassa mielessä vellovia epäkohtia esiin, koska niistä nousee monesti vaan rasittava ”myrsky”, jota ei jaksa itsekään.

Lisäksi sisimmissä kummittelee, rauha maassa, antaa nuorten kouhkata ja muuttaa maailmaa. Milloin omasta mielestä tuli näin väsynyt? Syytän vaihtareita, jotka ovat tehneet meikäläisestä jonkin sortin tiskirätin.

Kirjoitin kuitenkin Instaan näin, jokin tarve kuitenkin oli ja Instaan tuli hyviä kommentteja paljon. Sain myös ihan uutta näkövinkkeliä tähän asiaan, ettei sitä aina tarvitse mölytä vaan voi näyttää esimerkkiä omalla käytöksellään. Ihan paras neuvo. Olla mitä on ja terveellä ylpeydellä.

En koskaan tietenkään ole ajatellut olevani mikään ”esikuva” ja kammoan sanaa vaikuttaja. Mutta hei eikö me kaikki voida omalla esimerkillä näyttää, että kaikki kukat kukkikoon ja jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.

”Pieninkin olento voi muuttaa maailmaa.” Beatrix Potter🧡

On tullut mietittyä sitä, että vaihtarit ovat tehneet pläts pannukakkusen ja vieneet terän. Aiemmin esimerkiksi blogin kautta tykkäsin mölytä, jos huomasin jonkun epätasa-arvoisen asian, johon kaipasin muutosta.

Nytkin osa sisimmässä sanoo, että pitäisi nostaa ääntä, mutta osa sisimmässä sanoo, pääset helpommalla kun vaikenet.

Nuoruuteen kuuluu yritys vaikuttaa asioihin, usko siihen, että asiat muuttuu ja mm. tasa-arvo asiat ovat selkeästi hitaasti muuttumassa, koska niistä pidetään ääntä.

Koen, että paljon pidetään ääntä ihonvärin, painon, sukupuolen moninaisuuden jne. tiimoilta ja niin pitääkin, mutta ikätasa-arvosta puhutaan vähän.

Oma ikäluokka vaikenee, minä vaikenen. Onko se hyvä vai huono asia, sitä täällä pohdin. Löytyisikö vielä särmää yrittää nostaa sitä seikkaa ettei elämä lopu tiettyyn ikään.

Välillä näkee iäkkäämpiä ihmisiä joissain mainoksissa, mutta aniharvoin pyöreämpää iäkästä. Siinä kohden, kun harmaahapsia kokoon katsomatta alkaa näkyä, koen että ikärasismi alkaa helpottamaan.

Kaipaan erilaisuutta joka saralla verkkokalvoille.

Joskus sisin ääni sanoo, maailma on nuorten, piiloudu, nyt on nuorten vuoro, mutta miksi ei saisi näkyä, kuulua, räiskyä ja kukoistaa joka iässä.

Ehkä se, että meidät aika hyvin piilotetaan lehdissä, mainoksissa, televisiossa, vaikuttaa omien korvien väliin.

Enpä haluaisi elää Hollywoodissa, siellä vasta karua ikäiselläni naisella on.

Kun menee hedelmällisyyskyky, naisen voi lakaista vai voiko?

Samaistutteko näiden asioiden pyörittelyyn, kaipaatteko markkinoille kaikenlaisia ihmisiä eli kaiken ikäisiä vai onko nyt nuorten vuoro, kuten joku joskus blogiini kommentoi, että ”miten kehtaan pitää blogia piiloon vaan.”

Ai niin, ei suostuta piiloutumaan🧡

Tässä vielä muutama Instagramiin tullut kommentti, koska niin viisaita ja herkullisia näkökulmia tupsahteli kommenttikenttään. Jos ei muuta, kun vähän ”mölyää”, voi saada ihan uusia ja erilaisia näkökulmia omaan ajatteluun.

”No tämä🔥 Varsinkin viime päivinä oon miettinyt paljon sitä minkälaisena minun ikäiseni, kokoiseksi, näköiseni ihmiset esitetään. Oon huomannut olevani karikatyyri, huumorityyppi, naurun aihe. 50+, pyöreä nainen jolla olisi sanottavaa ja tietotaitoa, viisauttakin, mutta joka on se rasittava, nalkuttava ämmä. Miksi? Mistä tuo kuva tulee ja mikä sen on saanut aikaan? Tuumasin, että sillä ei ole mitään väliä koska on meidän tehtävämme muuttaa se. Meidän jälkeemme tulevat jatkavat siitä mihin me jäämme, mutta on meidän asiamme tehdä asialle jotain. Nyt. Ja huomenna.” Riikka

”Ihan kuin omia ajatuksiani! Mietin monesti kuvan, tai vaatteiden tai jopa ilmeiden kohdalla, että kehtaanko, onko ok mun iässä🤔 Ja olen saanut sellaista puoliksi piilotettua kettuilua ihan lähipiiristäkin, josta voi lukea, että kaikkien mielestä ei ole ok, että tämän ikäinen nainen keikistelee jossain sosiaalisessa mediassa. Ja siitä huolimatta, tai ehkä just sen takia mä teen tätä. Mediatodellisuus kaipaa kaikenikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia ihmisiä! Ja onneksi tulee sitäkin palautetta, että onpa kiva nähdä esim. joku vaate oman ikäisen, tavallisen naisen päällä❤️” Kaunismäessä

”Pakko myöntää, että pikkuhiljaa olen alkanut itsekin huomata ympärillä tätä keski-ikäisten naisten ”näkymättömyyttä”… Mulla vaan on edelleen hieman vaikeuksia tajuta, että olen itsekin keski-ikäinen, mutta kyllä sekin vaan vähitellen alkaa konkretisoitua.

Itse tässä kohtaa ajattelen, että vähät mainoksista: huomaathan Tiia kuinka paljon itse itseasiassa teetkään tuon ikätasa-arvon eteen? Se ei mun mielestä tosiaan vaadi mitään ”älämölöä”, vaan jokainen hymyilevä ja naurava postaus omana kauniina keski-ikäisenä itsenäsi, ihanissa mekoissa ihan sellaisena kuin olet, vie tätä maailmaa eteenpäin!” Sari


”Kyllä 👏 niin samaa mieltä kanssasi! En edes jaksa tykätä sellaisista kuvista instassa, joissa on vain nuoria, kauniita ja laihoja malleja 😂 Joskus tuhahdan, että olisivat laittaneet tuohonkin jonkun pyöreän ihmisen 😅. Leppoisaa lauantaita sinne kuitenkin.” Nannam


”En koe tarvetta piiloutua mutta kaipaisin tosiaan ikäisiäni keskivartalotukevia naisia vaatemainoksiin, olisi huomattavasti helpompi tehdä ostopäätöksiä 🤔 Meillä on kuitenkin keskimäärin enemmän rahaa käytössä, verrattuna parikymppisiin.” Mape


”Ei anneta Tiia periksi, vaan olla just niitä upeita tämän ikäisiä naisia. ❤️ minusta taas tuntuu, että viime aikoina on hiukan enemmän mainoksissa näkynyt erikokoisia ym. henkilöitä. Harmittavasti vaan olen jopa ystäväpiiristäni +50 v. naisilta kuullut, kuinka odotetaan eläkeikää tai ettei enää tämän ikäisenä voi tehdä sitä tai tätä. Eli me naiset itse itseämme lyttäämme ja sitten jos joku haluaakin tehdä toisin, niin kateushan sieltä pilkistää. Surullista, mutta valitettavan totta. Silti – säihkytään menemään. ✨” Tiina

”Kuka naiset nostaa esiin ellemme me NAISET, me aikuiset, elämää nähneet, ajan ja kokemusten muokkaamat naiset❤️
Olen tehnyt työtä pukeutumisneuvojana, rakastin sitä❤️Joku kysyi miten jaksan kohottaa toisten naisten itsetuntoa..mutta minä iloitsin vähintään yhtä paljon kuin asiakas, jolle löytyi vaatteesta oikea koko ja malli, jossa vartalon kauniit kohdat tulivat edukseen, löytyi väri joka sopi, oma tyyli joka sai asiakkaan hehkumaan❤️
Kyllä jonkun pitäisi tehdä vallankumous ja esitellä mainoskuvissa vaatteet aidon, rehevän yli viisikymppisen naisen yllä, silloin vaate näyttääkin joltain..eivät naiset ole langanlaihoja henkareita, eivät haluakaan olla❤️
Kuka sitten muuttaa ikääntyvän naisen näkymättömäksi?! Eihän vain nainen itse?! Minä ainakaan en suostu, en ole koskaan edes kuvitellut olevani näkymätön- minusta nainen naisena vain paranee iän myötä..ja minä aion näkyä loppuun asti❤️


Naisten soisi kehuvan, kannustavan toisiaan, yllyttää pukeutumaan, punaamaan huuliaan, SÄTEILEMÄÄN🌟liian usein kuitenkin ystäväkin voi olla kateellinen, latistaa, vallankin jos toisesta tulee ’liian nätti’🤭

Päätetään, että näytään❤️räiskytään❤️kukoistetaan.” Sirpa

”Kaikkien pitäisi näkyä! Olipa ikä, koko, väri, muoto tai mikä tahansa. Erilaisuus kunniaan. Myös sairauksista pitäisi pystyä enemmän puhumaan”.  Mervi

”Hyvä, että Instassa näkyy eri tyylejä ja ikiä. Tämä on muuten pirteä tili! Ihminen on elinvoimainen loppuun asti. Koko ajan saa yrittää ja pistää parastaan.” Kidehileblogi

”Mun perhe tietää mun blogista niin vähän että ne ei edes osaa hävetä 😂😂😂. Tyttären mielestä olen cool, se on hienoo.”  E-autoilija

”Mitä ihmettä: onko joku oikeasti sanonut että miten kehtaat pitää blogia? Olen itsekin miettinyt tätä keski-ikäisyyden stigmaa, mutta olen huomannut että ikäisiäni naisia kuitenkin palkataan ja itsekin sain työtarjouksen tällä viikolla. Elokuvissa ja sarjoissa on jo muitakin kuin vain nuoria naisia. Mainosmaailma on hidas ja menneisyyteen juuttunut, mutta kaipa sekin muuttuu väkisin tässä väestön ikääntymisen myötä.” E-autoilija

Ehkä aina ei tarvitse ainakaan vihaisena olla vaatimassa ja keuhkoamassa oikeuksia myös meidän ikäisille tai näkyvyyttä mainoksiin. Ehkä tosiaan riittää, kuten Sari sanoo, että omalla esimerkillä, olemalla oma itsensä, voi olla hieman rohkea sillä omalla tontilla ja ehkä rohkeus siten tarttuu lähipiiriin ja sieltä eteenpäin. Kenties yksilö voi vaikuttaa olemalla oma itsensä?

Tykkään Instagramista, koska siellä näkee paljon erilaisia persoonallisuuksia, värikkyyttä ja rohkeutta ja myös ystävällisyyttä. Instagramin puolella rohjetaan kehua sydämen pohjasta ja sanoa toisille ihmisille nätisti, mitään säästelemättä. Hyvä kiertää aina.

Millä fiiliksillä näistä ajatuksista siellä päässä? Sydämellistä sadepäivää kaikille. <3



17 thoughts on “Kun huomaat puutteita, avaa rohkeasti suusi”

  • Hei. Niin omia ajatuksia. Että pitääkin vanheta. Ja silti roikun somessa. Aattelen välillä, että säälistä käyvät tykkäämässä kuvista. Välillä on niitä päiviä, että tekis mieli jäädä eläkkeelle ja kotiin mummoilemaan. Kun mieli kuohuu ja mikään ei tunnu kivalta. Silti, joku toinen päivä hymyilen koko maailmalle. Tunnistan myös itsessäni nuo kaksi eri ihmistä. Että on niin mukavia nämä vaihtarit. Mutta ei muuta kuin ilon kautta syksyyn.
    -Sintsu-

    • Symppaan Sinikka sua niin, tämä on vaikea ikä. Yhtä hormonimyrskyä, mutta merkillisellä tavalla. Juuri nuo kaksi ihmistä ja niiden kanssa tasapainottelu. Ei ole mukavia vaihtarit yhtään ja odotan, että ovat ohi, sitten kuulemma helpottaa.

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle ja kirpsakkaa ja kuulasta syksyä. <3

  • No minä ainakin olen keski-iän jo reippaasti ylittänyt kun ensi vuonna tulee seitsemänkymppiä täyteen, mutta kyllä olen somessa mukana, sekä blogilla että Instagramissa ja facebookissakin. Harmittaa kyllä toisinaan kun joku nuori mannekiinivartaloinen esittelee jotain selvästi ikääntyneimmille tai pyöreämpivartaloiselle tarkoitettua tuotetta. Enemmän ihan tavallisen näköisiä ihmisiä pitäisi tuoda esille. Ehkä silloin hiukan helpottaisi tuo ulkonäköpainotteisuus.
    Ihanaa päivää sinulle ihana Tiia<3

    • Ihana esimerkki olet meille ja en kyllä ikinä olisi uskonut 70-vuotiaaksi. <3

      Mainosmaailma on kieltämättä hassu ja vanhanaikainen. Onneksi asioista pidetään paljon meteliä. Ehkä seuraava sukupolvi on viisaampi.

      Kivaa viikon jatkoa Kristiina. <3

  • Kun itse kirjoittaa kauneusaiheista blogia, niin aika hyvin on tullut ilmi, et harvemmin meillä vanhemmilla halutaan mainostaa tuotteita. Anti-age -tuotteetkin markkinoidaan pääsääntöisesti nuorilla. Tämä on lisääntynyt tosi paljon. Varsinkin kauneusjutuissa on Suomessa ns. yksi kiintiö ”vanhus” ja loput hoitavat sitten nuoret.

    Ollaan kaiken kaikkiaan jotenkin tosi näkymättömiä tässä nykymaailmassa. Ihan kuin meidän haluttaisiin piiloon. Eihän se hyvältä tunnu, kun ei edes tunne itseään mitenkään ”vanhaksi”. 😀

    Ihanaa sunnuntaita Tiia. <3

    • Tämä on kyllä sekä hassua, että turhauttavaa yhtä aikaa. Kenties myös ihmisten aliarvioimista, sillä pitää olla samaistumispintaa.

      Jep valitettavasti olen huomannut samaa ja myös asioiden taantumista entiselleen.

      No hei niinpä, just niin hyvin sanottu. Ei tunnu hyvältä yhtään.

      Kivaa maanantaita Jonna. <3

  • Heti muistui mieleen vanha sanonta, vaikeneminen on kultaa…paskanmarjat ole, puhuminen on kultaa! Me ollaan täällä ja meidänkin kuuluu näkyä. Aina on ihmisiä joita häiritsee meidän näkyvyys, mutta ei se mitään, ei se poista meitä somesta. Ollaan just sellaisia kuin ollaan ja ollaan samalla ylpeitä siitä mitä ollaan. Täälläkin heilun ylipainoisena, masumakkara roikkuvana, mutta kun laitan kivan mekon päälle ja vähän pakkelia nassuun, niin johan kuule peilistä katsoo kivan näköinen keski-ikäinen nainen. Vois sitä hommat huonomminkin olla!
    Jatketaan siis näkymistä ja kuulumista myös <3 Ihanaa sunnuntaita rakas ystis <3

    • Hih oot Outi paras. <3

      Mielestäni jokaisen tulee saada olla sellainen kuin on, ihan niin kuin katukuvassa, yhtälailla somnessa.

      Olet niin oikeassa, asiat voisi olla huonomminkin, tämän kun muistaisi aina.

      Ihanaa päivää Outi. <3

  • Jos ei olisi kaltaisiasi upeita ihmisiä, jotka ovat rohkeasti esillä eri kanavissa, reilusti oman ikäisinään, tuo nuorten suosiminen vain lisääntyisi. En tiedä minkä ikäisiä mainostoimistojen ihmiset ovat, mutta itse olen huomannut koulu- ja toisen asteen koulutus-ikäisten kunnioittavan itseään vanhempia aikuisia, aivan toisella tapaa, mitä jokin aikaa sitten nuoriso kunnioitti vanhempia. Heillä ainakaan tuskin olisi mitään sitäkään vastaan, että erilaisia tuotteita mainostaisivat kaikenikäiset ihmiset.
    Hyvää sunnuntai-illan jatkoa Tiia!

    • En kestä, miten osaat aina muotoilla sanat niin ihanasti. En ole koskaan osannut ajatella tuosta kulmasta, sitä vaan on.

      Kyllä olen niin samaa mieltä, ehkä seuraava sukupolvi sitten, kun ikääntyy ei enää suostu tällaiseen mainosmaailmaan. Ovat kovasti tasa-arvon asialla, kenties sitten ikätasa-arvon, kun ovat itse meidän ikäisiä.

      Ihanaa päivää. <3

  • Mää en oo ikinä ymmärtänyt tota sanontaa, että nyt on nuorten vuoro. Vuoro mille? Vuoro mihin? Jos on aina nuorten vuoro, ni millon on sitten kaikkien muiden vuoro? Jotenkin tosta sanonnasta tulee semmonen olo, että ne muut kuin nuoret vie tilaa ja pitäis saada pois näkyvistä tai jotain. Eikä se ole oikein mun mielestä. Kyllä täälä on tilaa kaikille, kaikenikäisille, näköisille, painoisille jne. Eikä tää maailma oo semmonen, että on vuoroja asioihin, esim. just vaikka näkyvillä olemiseen. Jos aina näkyy vaan vaikka tietynikäisiä ni se vääristää sitä kuvaa, miltä maailma oikeasti näyttää. Niinkuin on jo tehnytkin, kun esimerkiksi vuosikymmeniä vain laihat ihmiset ovat päässeet mainoksiin ja muutenkin näkyville. Mm. sen takia sitte kaikki oppinu ajattelemaan, että vain laihat ovat hyväksyttäviä ihmisiä. Se on väärin. Siksi tarvitaan kaikkia ihmisiä, eikä vain tietynlaisia, näkymään.

    • Aivan loistavasti kiteytetty, kiitos. Juu siis minulle on sanottu suoraan, että nyt on nuorten vuoro, että kannattaa lopettaa näistä höpöttäminen ja kaiketi ymmärtää oma arvo. Mikä arvo, juuri sitä tässä haetaan, että jokaisella meillä on arvo. Mutta jos kerron, että olen ollut tilaisuuksissa, joista julkaistaan aina kuvia vain nuorista ja me iäkkäämmät, jotka olemme olleet paikalla, meitä ei näytetä missään, niin tuleehan siitä sellainen piilotettu jännä olo.

      Ihan jetsulleen näin, mainosmaailma on omalta osalta vääristänyt ihmisten mielikuvaa, minkälainen ihmisen muka pitäisi olla. Jokaisen kannattaa katsoa katukuvaa ja nähdä minkälainen ihminen aidosti on.

      Mukavaa uutta viikkoa LauraKatarooma. <3

  • Niin totta tuo, ettei pyöreitä ikäihmisiä näy mainonnassa. Ehkä se on paras kantaa itsensä omana itsenä vähän ylpeästi. En minäkään jaksa enää taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

    • Sepä, kun ei se valittaminenkaan näytä kivalta. Haastava homma, maailmaa pitäisi muuttaa ja jos nuoret hakee tasa-arvoa ja haastaa maailmaa niin se on eri juttu, kun jos iäkkäämpi hakee, sitä on rutiseva vaihdevuotinen eukko.

      Kivaa maanantaita Marja. <3

  • Hyvä teksti Tiia. Mediassa on kapea kuva naiseudesta, niin koon puolesta kuin iänkin. En ole vielä keski-iässä, mutta ei tässä montaa vuotta sinnekään ole. Mikä nyt sitten lasketaan keski-iäksi. Olen ihmetellyt kuitenkin jo monta vuotta naisten alasajoa tietyn iän jälkeen, ihan yleisesti elämässä, ei pelkästään mediassa. Tämä nyt vähän poikkeaa aiheesta, mutta ei voi mit, olen rönsyileväinen.
    Työmarkkinoilla voi olla nihkeää, vaikka kaikki tietotaito olisi hallussa. Sanomisia vähätellään. Ja jos on jotain mieltä, varsinkin eri mieltä jostain, on vaikea nainen. Minusta naisten pitäisi tukea toisiaan enemmän. Unohtaa ne typerät nainen on naiselle susi -jutut. Ja sitten vielä, eräänlainen naiseuden alasajo. Tällä tarkoitan sitä, että puhutaan ääneen kuinka tietyn ikäisen naisen kuuluu pukeutua. Kuinka tietyssä iässä ei saa tehdä sitä ja tätä. Sekä paras, tietyssä iässä (tästä kuullut muutamankin ikäversion) ei saisi olla pitkiä hiuksia. Yllättäen ja valitettavasti monet näistä asioista olen kuullut naisten suusta. Ja on se vain ärsyttävää tämä tällainen ulkoapäin tuleva paine siitä, miten on korrektia käyttäytyä ja miltä saa näyttää. Kirjoitit kuinka ”oma ikäluokka vaikenee”. Saattaa johtua edellämainituista asioista, siitä kuinka selän takana kuuluu kuiskauksia, että miten tuo kehtaa. Ja katso nyt tuota. Sellainen vaikuttaa rohkeimpaankin mieleen. On helpompaa olla ihan hiljaa kuin vaikuttaa.
    Jospa jokainen vain saisi olla sen näköinen ja kokoinen kuin on ja kunnioitettaisiin sitä.

    • Ei poikkea aiheesta vaan hyvin kiteytetty. Naisen alasajaminen on niin totta, kun tietty ikä tulee. Tavallaan kun hedelmällinen ikä loppuu, nainen joutaa pois ja on epäseksikäs. Tiedän monia upeita iäkkäitä naisia, eli eihän tämä toki pidä paikkaansa. Moni meidän sukupolven edustaja ei myös uskalla näkyä ja kuulua, meidät on kasvatettu kilteiksi tytöiksi.

      Juuri tuo, ei saisi vaikka olla pitkiä hiuksia, ei saisi pitää hihattomia, koska allit, ei saisi olla liian lyhyttä hametta tai minimekkoa, no koska iäkäs, ei saisi pukeutua Disney huppariin, koska? En edes tiedä.

      Niin totta ja tässä tapauksessa nainen on joskus toiselle susi, on vaikea sietää erilaisuutta, jos itse ei uskalla olla rohkeasti oma itsensä.

      Kiitos aivan mahtavasta kommentista, sain siitä koppia monet kerrat.

      Ihanaa uutta viikkoa Tiina. <3

  • Hitsi, kuin hyviä kommentteja olit saanut.
    Jotenki mua ärsyttää sanonta, ikä on vaan numero. Tämän olen kuullut sanottavan juurikin naisille. Myös itselleni. Vaikka se ehkä juuri niin onkin.
    Mukavaa iltaa sinulle Tiia

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud