Pari ajatusta parempaan fiilikseen

Pari ajatusta parempaan fiilikseen

Instasta bongasin tänään itsensä rakastamisen vahvistamisesta, jota en ole ikinä osannut harjoittaa.

Plupsahti kuitenkin mieleen, että miksi on helppoa velloa omissa huonoissa puolissa, mä nyt oon vaan tällainen ja tällainen ja sitä on sokea omille hyville puolille.

Jos haluaisin listata omat huonot puolet, listasta tulisi pitkä, hyviä puolia joutuisin hikikarpalot otsassa pohtimaan.

Hyviä puolia kuitenkin on pakko olla, sillä ympärillä on ihmisiä jotka välittää ja rakastaa, sehän on todiste. Mikä oivallus!

Univaikeuksiin apua, miten? Jotta saisin unta, joskus kun muistan, harjoitan pikkulapsiaikaisia mielikuvaharjoituksia, joissa olen turvassa peittoon paketoituna ja paketin ulkopuolella on vaikka kuinka pelottava jännittävä maailma tai vaikka hyytävän kylmä meri ja peittopaketti on pelastuslautta.

Harjoitusta olen voimistanut sillä, että olen laittanut vaikka käden lämpimän peiton alta kylmää seinää vasten ja ajatellut seinän olevan jotain uhkaavaa ja kappas miten suloista on käpertyä kokonaisuudessaan tämän jälkeen lämpimän peiton alle, olla turvassa.

Olen kuitenkin ihminen joka on sellainen liikaakin järjen kautta pohtiva, joka ei usko oikein mihinkään, heh paitsi tietenkin avaruusolioihin. Mutta noin pääsääntöisesti kaikki elämäntaito-oppaat sun muut ei ole ollut ominta juttua. Mutta mielikuvaharjoituksia voi olla hyvin erilaisia.

Kuten pysähtyminen, lepo, meditaatioharjoitukset ym. Jokainen keksii ne itselleen parhaat keinot. Huomaamatta olen käyttänyt lapsena löytynyttä mielikuvitusta rauhoittumisen voimavarana. On ihanaa kokea olevansa turvassa ja ehkä tästä syystä katson kaikenlaisia maailmanlopun sarjoja, koska tuntuu turvalliselta katsoa niitä suojassa omalta kotisohvalta ja ajatella miten hyvin kaikki siellä soffalla on.

Huomaan myös, että nyt kun on aikaa enemmän itselle, tulee pysähdyttyä monien kysymysten äärellä. Kaipaa jonkinlaista hengellisyyttä, jotain näkymätöntä voimaa johon liittyä, olla osa jotain suurempaa. Kaipaan oivallusta. Tiedostan, että ikäkriisiä, haavoittuvaisuutta elämän ehtymisen edessä.

Yksi yö heräsin siihen, että unessa tai silmien edessä oli näky vauvasta kohdussa ja näky oli hyvin ihmeellinen, kuten lisääntyminen on. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin selkeää, että jos elämässä on jotain näin ihmeellistä, jotain suurempaa on pakko olla.

Monella tapaa on tullut pysähdyttyä, mietittyä, mitä minulle kuuluu, miten voin, mistä pidän, mistä tulee hyvä olo ja mistä huono. Minkälaisia valintoja tulee tehdä, jotta voi paremmin.

Vaikka en psykologilla enää käy, hyvin hän kiteytti, hyvät unet ovat monen asian summa. Tätä summaa lähden nyt koostamaan.

Oli tässä maha kipeänä 10 vuorokautta, enkä oikein vieläkään tiedä mistä johtui. Mutta tuo suosikki, väsymykseen auttava turruttaja vehnä, niin olen jättänyt vehnän tällä viikolla pois ruokavaliosta ja massu voi kyllä paljon paremmin. En ole dieetillä vaikka pitäisi, en tiedä kauanko pystyn tähän.

Joten tässä vielä banskulettusten ohje, nimittäin herkullista mutta vehnätöntä.

2 munaa

1 banaani

1/2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

Voit halutessasi lisätä vaniljajauhetta, kanelia, kardemummaa jne. Luulin laittaneeni kanelia, mutta laitoinkin Pumpkin latte mausteseosta ja näistä tuli taivaallisia.

Loppuun vielä tämä, jos oikein möksytyttää ja tuntuu ettei mikään maistu miltään. ”Elät tällä hetkellä ainakin yhtä rukousta/haavetta, jota rukoilit/haaveilit. Reagoi siihen tänään.

Tämä herätti, oi kyllä. Suurin haaveeni oli saada perhe eli todellakin elän haaveitteni elämää ja kunpa muistaisi aina vahvistaa kiitollisuutta siitä. Vaikka aina ei ole elämä helppoa ja suuressa perheessä on aina jotain päällä ja äidin huoli on loputon.

Mutta silti. Elän juuri sitä elämää, josta niin suuresti haaveilin.

Miten siellä? Nyt saa kehua itseään, mikä juuri sinussa on hyvää? Mitä keinoja käytät saadaksesi unta, käytätkö mielikuvaharjoittelua? Mitkä asiat tuntuvat hyviltä, mitkä huonoilta, miten edetä parempaa oloa kohden? Hengellisyydestä, oli se minkä muotoista tahansa, oletko hengellinen ihminen?

Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3



9 thoughts on “Pari ajatusta parempaan fiilikseen”

  • Elämä on ihanaa! Ja hyvä just näin. Ilonhetkiä on ollut sopivasti, myötätuulta monien asioiden suhteen. Välillä möksötyttää, kun elämä kolhii. Mielikuvaharjoituksissa nukkumisongelmissa en ole vielä oikein onnistunut, mutta pitää yrittää sitkeämmin ja harjoitella – ei ole kukaan mestari syntyessään.

  • Mää vuosi sitten syksyllä alotin iltarutiinin. Meen klo:20-22 välillä sänkyyn ja luen niin kauan, että alkaa silmät lupsua. Se auttanu paljon, ku kerkiää rauhottua yötä varten lukiessa. Joskus luen 1h ja joskus 3h, riippuen rauhottumisen tarpeesta. Saa hyvin kehon kierrokset laskemaan tälleen. Seki auttaa, että on säännöllinen heräämisaika ni nukkumaanmenoaikaki pysyy säännöllisenä. Välillä vähä huvittanu, että keski-ikä lähenee, ku tarvii tämmöstä rutiinia. Ja ehkä sekin, ku lapsena ei ollu nukkumaanmenoaikoja eikä ruoka-aikoja ja nyt huomannu, että ne on tärkeitä oman hyvinvoinnin kannalta.

  • Enpä tiä, onko möksötystä vai mitä. Joskus tuntuu jotta jee, oonkin ihan hyvä, kunnes polijetahan maan rakohon. Se jos mikä viöö yöunet ja saa aikahan painajaaset, niiden minuuttien aiajksi, kun on taju kankahalla. Yöaikahan asiat saa jättilääsmuodon ja mieli pyörittää niitä vain isoommiksi ☺
    Vaikka mulla on hyvä tsemppaja vieres, niin joskus se ”möksy” vain kolokutteloo, ei voi mitää ☺☺

    Isoosta perheestä olen enemmän kuin kiitollinen, kuten tosi ystävistä, joilta saa voimia ja jaksamista tähän kummallisehen aikahan.
    Näistä sinun aina niin upeista kuvistasi voi myös ammentaa hyvää mieltä ♥Kiitos Tiia kun olet ♥

    Kaunista viikonloppua Sinulle ♥

  • Minulla tuo lista huonoista ja hyvistä puolista olisi suuruudeltaan sama. Meidän sukupolven tytöt kasvatettiin yleensä kilteiksi ja pojat rohkeiksi ja raisuiksi. Kiltti näkee itsessään huonoja puolia enemmän kuin rohkea. Minulla nukahtamiseen auttaa yleensä parhaiten kirjan lukeminen, kaikki digi pois.

  • Uniin auttaa viileä makuuhuone ja lämpöinen peitto ja minun tapauksessani ilmeisesti myös psyykkisesti ja fyysisesti raskas työ 🙂 Kyllä koen olevani hengellinen ihminen, vaikka en siitä juurikaan kylillä huutele.
    Olen juuri sellaisessa koulutuksessa, jossa pitää löytää omia vahvuuksia. Hirmuisesti löysin vahvuuksia muista ihmisistä, mutta omien vahvuuksien listaaminen oli yhtä tuskaa. Jos nyt jotain tuli mieleen, niin olen luova ihminen ja olen myös hyvä kuuntelemaan muita.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiiuli <3

  • Olen ollut aina ’hyvä nukkuja’. 😉 Taisi tulla harjoiteltua jo lapsuudessa venereissuilla, joissa kovassakin aallokossa uni maistui. Nyt vaihdevuosien kynnyksellä uni on muuttunut katkonaisemmaksi, mutta edelleenkään en kärsi juurikaan varsinaisista uniongelmista, paitsi kovissa stressitilanteissa. Jos kaipaan mielen rauhoittamista, luen Raamattua tai muita hengellisiä (erotan nämä ns. henkisyys-teemoista) tekstejä, tms. Rukoilen. Suosittelen myös TV 7 musiikkiohjelmia ym.

  • Ihana postaus, uskon että aika moni meistä haluaa voimaantua ja tuntea olonsa hyväksi, vaikka peruspalikat olisivatkin kunnossa.

    Itse olen ollut aina huono kehumaan itseäni, ”ei tehdä itsestä numeroo” on mottoni, erityisesti työelämässä. Tähän toivon työkaluja esim terapian kautta. Jospa sitä osaisi olla aina itsensä paras ystävä, eikä ruoska.
    Muista, että upea ja tärkeä just noin!

  • Mitä minulle kuuluu? Miten minä voin? Nämä ovat kysymyksiä, joita jokaisen pitäisi toisinaan kysyä itseltään. Usein, etenkin äiti-ihmiset laittavat kaikkien muiden tarpeet omiensa edelle.
    Pitkät lenkit koirien kanssa, puutarhatyöt ja hetki kirjan parissa takaavat minulle hyvät yöunet. Omien hyvien puolien luetteleminen on vaikeaa. Koen olevani hyvä kuuntelija. Enemmän osaisin luetella huonoja puoliani. Ehkä nuo aika ajoittaiset riittämättömyyden tunteet tulevat seuraamaan minua hamaan hautaan asti. Olenhan jo 73-vuotias ja silti niitä joskus tulee. Kun saan itseni kiinni huonommuuden tunteesta, vakuuttelen itselleni olevani ihan just yhtä hyvä kuin kuka muu tahansa. Tai sitten kerron itselleni huonommuuden tunteen johtuvan lapsuudestani ja ettei sillä ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa. Oikein ihanaa tulevaa viikkoa sinulle Tiia <3

  • Meditoin joka päivä ja teen myös unimeditaatiota, jotta muistaisin omat uneni. Koen itseni henkiseksi ihmiseksi ja olen työstänyt paljon asioita pääni sisällä. Tämä aika on todella herättänyt monessa suhteessa ja saanut kasvamaan.

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud