Kaikenlaista mahtui viime viikkoon

Kaikenlaista mahtui viime viikkoon

Mugler Alien Goddess tuoksu saatu ja Lidl kosmetiikan sponsoroi Lidl Suomi.

Hei jutellaan pari riviä säästä. Kyllä ovat syyssäät hellineet ja ihan jo huolettaa, milloin lehdet tippuu puusta ja alkaa marraskuun loska. Pimeys on jo osittain täällä, mutta vielä ehtii nauttia ihanasta syyssäästä. Kun syksy on näin kaunis, marraskuun läpi jaksaa porskuttaa paremmin. Sen jälkeen joulu tuo omat mausteensa talveen, mutta sitten alkaa pitkä pimeä putki ja yleensä helmikuussa olen jo aivan raatona. Jokainen talvi hirvittää hieman enemmän. Ei sitä nuorena ymmärtänyt lainkaan, miltä tuntuu pimeässä Suomen talvessa tarpoa. Onneksi on kirkasvalolamppu ja väittäisin, että siitä olen saanut hieman apua.

Viime viikolla mies osti veneen ja ei kun sitä hakemaan hyvin kaukaa. Matkaa tehtiin noin 7 tuntia viikonloppuna suuntaansa. Yksi yö hotellissa. Mutta tässä meidän pysähtymispiste Jyväskylässä. Suut messingille Vaajakosken Pandan tehtaanmyymälässä ja massut pulleiksi Jyväskylän JokoThai-ravintolassa. Ai että oli hyvää ruokaa, raikas sisustus, ihana palvelu ja meidän riisi oli laitettu sydämen muotoon. Tästä paikasta jäi hyvä mieli ja olisi ollut kiva poiketa paluumatkalla myös, mutta vene perässä hieman haastavaa.

Vene on toki kesäretkille, mutta myös miehen kalahommiin.

Ukkeli kohta kehrää ja fisustelee ja hitsi vieköön ensi kesänä telttaretkille eri saariin ym. seikkailuja. 🤩

Ainoa mikä telttareissuissa hieman etukäteen kuohuttaa, on miehen yölliset heavy-konsertit ja tässä iässä yölliset puskareissut. Ehkä omat teltat ja potta? 🙂

Yövyimme Lapland Hotellissa ja pakko antaa iso peukku kyseiselle hotellille. Tyyli on erittäin viihtyisä ja aamiainen erinomainen ja pullollaan erityisherkkuja. Munakkaita sai pyytää erilaisia. Ainoa lilliputtimiinus eli latte maksoi 5€ aamiaispöytään. Hieman kyllä kallis ja lattekone kuuluisi erinomaiseen aamiaiseen ihan lúonnostaan.

Nämä kaverukset ovat niin ihania. Samu kävi viime viikolla eläinlääkärissä ja nyt odotamme tuloksia. Huoli on kova, mutta kerron tästä enemmän, kun on enemmän tietoa. Nyt vain odotellaan.

Reissussa pitää olla aina mukana tuoksu ja toistan itseäni, mutta nyt tämäkin venereissu on pullotettu tällä kertaa Muglerin Alien Goddess-tuoksupulloon. Alien Jumalatar, nyt on kyllä nimi minun mieleen.

Tuoksu on voimakas, mutta kun suihkauttaa suihkauksen pään yläpuolelle ja astuu tuoksupilveen, antaa ihanan vaniljaisen lämpimän tuoksun päivään. Ei kuitenkaan ole Muglerin voimakkain tuoksu kyseessä.

Korumaisen kaunis tuoksupullo sädehtii valoa ja kultaa.

Tuoksukuvaus: Muglerin kukkaisitämainen uutuustuoksu, hehkuva ensituoksu Arabian jasmiinista ja nerolista, lumoava tuoksun sydän kashmirista ja seetristä, maaginen pohjatuoksu vaniljasta ja ambroxista.

Saatavuus Suomessa: Vain EdP 30 ml ja seuraavilta jälleenmyyjiltä: Stockmann Helsinki ja stockmann.com, Sokos 7 pistettä: Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti ja sokos.fi-verkkokauppa, Kicks.fi-verkkokauppa.

Välillä hieman kreikkalaista ruokaa reissun päällä.

Daniel Graigin jäähyväisleffa aiheutti ristiriitaiset tunteet. Alku järisyttävän naulitsevan mielenkiintoinen ja juoni hyvä, mutta miksi niin hirveästi pitää leffoissa mätkiä koko ajan. Alkoi jo haukotuttamaan. Mätkintää pois ja leffa lyhyemmäksi, niin tämä Bond olisi pysynyt napakasti kasassa, eikä aiheuttanut haukottelua. Vaikka Daniel ei ole omaan makuun, niin karismaa riittää. Lemppari Rami Malek, oli taasen kuin hassu sketsihahmo tai joku kärjistetty sekopää Batman maailmasta.

Instagramin puolella kiva Lidlin sponsoroima arvonta, kannattaa klikata itsensä sinne.

Sarjavinkki, jos ette ole aiemmin katsoneet Yle Areenalla ”This Way Up.” Sarja on nokkela, aito, miten britit osaa aidon elämän makuisen dialogin ja näyttelemisen niin hyvin.

Palkittu brittiläinen draamakomedia sisaruudesta ja yksinäisyydestä ”Hauska ja koskettava brittiläinen draamakomedia sisaruudesta ja yksinäisyydestä. Lontooseen muuttaneen irlantilaisen Ainen elämä olisi onnellista, jos hän vain ei olisi taipuvainen masentumaan. Hän muuttaa pois kuntoutuskeskuksesta asuttuaan siellä hermoromahduksen takia. Sarja seuraa Ainen paluuta takaisin arkielämään: opettamaan englantia maahanmuuttajille ja jatkamaan deittailua Lontoossa. ”

Tällaista kaikkea tällä kertaa. Mitäs teille sinne kuuluu? Onko Bond katselulistalla tai katsottu jo? Ihanaa uutta viikkoa kaikille.<3



18 thoughts on “Kaikenlaista mahtui viime viikkoon”

  • Onpas teillä ollut reissu, 7 tuntia suuntaansa. Ja onnittelut uudesta veneestä! Ihailen tuota hajuveden tuoksun kuvaamista. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

  • Rachidin kanssa voisin kyllä tuon Bondin käydä katsomassa. Ollaan muutenkin niitä yhdessä katseltu aina. Onpa teillä ollut kunnon veneen hakureissu. Hotelliyöt aina kruunaa tuollaiset reissut. Toivottavasti Samulla olisi kaikki kunnossa <3
    Ihanaa viikkoa sinulle Tiiuli <3

    • Lämmin suositus ja toivottavasti tykkäätte Bondista. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Outi. <3

  • Voi, olisipa vene! Pitkä reissu teillä, mutta joskus pidemmät matkat on ihan kivoja, varsinkin kun pääsee nautiskelemaan hotelliin välillä. Mielenkiintoiselta kuullostaa tuo tuoksu <3 Ihanaa viikkoa!

  • Onnea uudelle veneelle.
    Onnistunut valinta yöpymispaikaksi.
    Toivottavasti Samulla ei ole mitään vakavampaa.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle Tiia <3

    • Lämmin kiitos Kirsti Kaija ja ihanaa viikkoa. Seuraavassa postauksessa enemmän Samusta. <3

  • Bond on suunnitelmissa katsoa syksyn aikana, jonkinlainen traditio aina katsoa ne.

    Aika yllättävää, että Lapland hotellissa latte maksaa erikseen. Kahvi (ja mehu) on monen muuten hyvän hotelliaamiaisen kompastuskivi.

    Voi Samu-kulta, toivottavasti saatte hyviä uutisia.

    • Kyllä ja 5e maksoi. Clarionissa ei myöskään ollut lattekonetta ja oli niin ruuhkaisaa, etten tiedä olisiko voinut joltain tilata latten

      Ihanaa viikkoa. <3

  • Onnea uudelle menopelille.
    Huh, pitkä automatka. Mulle kauhistus, kun tuo meniere ei tykkää.
    Voi, toivottavasti Samulla ei mitään vakavaa.
    Hyvää viikkoa sinne.

    • Samu lähti eilen taivasmatkalle. Oli pahanlaatuinen kasvain, jonka epäilivät hengityksestä päätellen levinneen keuhkoihin. Kaikki kävi hyvin nopeasti ja kunto huononi.

      Sydämellistä viikon jatkoa Leena. <3

  • Vene on kyllä kiva olla olemassa, tietysti miehen kalastusreissuille, mutta muutenkin kiva irtiottoihin kotinurkista. Ja hei en ollut edes noteerannut että tulee uusi Bond, hyi mua. No se kertonee siitä etten niin seuraa enkä ole tainnut edes kaikkia nähdäkään, ehkä pitäisi korjata tilanne sillä onhan ne olleet huimia.
    Me oltiin mökillä muutama päivä ja sitten jatkettiin suoraan kavereiden mökille, nyt kotona lepäilemässä 🙂
    Samulle halit, toivottavasti ei ole mitään vakavaa <3 Ja sulle kivaa viikkoa <3

    • Kyllä, ensi kesänä tehdään varmasti kivoja veneretkiä. 🙂

      Bondit on ihan ok viihdettä eli lämmin suositus.

      Kiitos kovasti. Samu lähti eilen taivasmatkalle. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa. <3

  • Onnea veneen omistajille!
    Minähän haaveilen veneestä, mutta mieheni ei todellakaan jaa haavetta. Hän vastustaa kaiken sellaisen hankkimista, josta on huoltotoimenpiteitä 😀 Perustellusti toki siitä syystä, että emme meinaa selvitä kunnialla nykyisistäkään huoltohommista. Mies on toistaiseksi sanonut, että ne pari kertaa kesässä, kun sää on hyvä ja meikäläinen joutaisi veneilemään, niin rouva voi ottaa sen taksiveneen keskustasta ja ajaa sillä syömään eväitä johonkin saareen 😀 Mies on luvannut jopa maksaa sen kalliin taksiveneen. Toistaiseksi en ole saanut tuotakaan aikaiseksi 😀 Mutta eihän sitä ikinä tiedä, että josko veneilykuume nousee joskus vielä sellaisiin lukemiin, että pakko saada vene.

    • Lämmin kiitos. <3

      Ihanat te. Meillä vene enemmän miehen haave ja kalastushommiin ja toki yhteisille retkille. Mutta niin totta, että sen verran kuin itse ajattelen veneileväni, niin voisi vaikka vuokrata veneen. Toivottavasti mies jaksaa käydä paljon kalassas.

      Näinpä, ei ikinä tiedä, jos kohta seilataan kaikki merellä.

      Kivaa viikkoa. <3

  • Sinulla on ollut mukava viikko, vaikka Samun tilanne huolestuttaakin. Se huolestuttaa myös täällä. Toivottavasti kaikki on hyvin.

    Huomasin just, että täällä on ollut lähes kuukauden sometauko. Täytynee paikata tilanne. Liikaa kiireitä, syysflunssaa jne.

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle Tiia. <3

    • Samu lähti eilen viimeiselle matkalle. Tosiaan kasvain tuli ja oli ilmeisesti levinnyt keuhkoihin, lääkärin puheiden ja Samun hengityksestä päätellen. Kaikki kävi hyvin äkkiä ja kunto romahti nopeasti

      Sometauko tekee taatusti välillä hyvää.

      Ihanaa viikkoa Mannilainen. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud