Häpeä ja syyllisyys

Häpeä ja syyllisyys

Häpeä ja syyllisyys.

Kävi tänä iltana sellainen pieni episodi, ei kuitenkaan mitään maailmaa mullistavaa. Tilasin Woltilla sapuskaa. Miehellä iltamenoa ja tytöille tehnyt ruokaa, mutta sitten alkoi valtavasti tekemään mieli nepsua eli nepalilaista ruokaa.

Kaikki meni mallikkaasti ja ulko-oveen koputettiin ja ketään ei enää näkynyt, kun ehdin ovelle (olin jättänyt tilaukseen viestiin, että saa jättää kotiovelle) ja mitäs silmäni näkivätkään, yhden annoksen sijaan oli kassissa kolme annosta. Yksi oli tilaamani annos kanaa korianteri-sipuli-inkiväärikastikkeella ja kaksi muuta oli lempeää currykanaa.

Jonkin ajan päästä oveen taas koputettiin ja tyttäreni oli avannut oven ja sieltä tupsahti hyvitykseksi taas uusi annos tilaamaani kanaa korianteri-sipuli-inkiväärikastikkeella.

Tuli kauhean syyllinen olo. Tunsin huolta ja syyllisyyttä kuskin puolesta, ei kai tästä tule hänelle vaikeuksia, ei kai hän joudu korvaamaan kyseisiä ruokia omasta pussistaan ja jäi illan tienestit saamatta. Tuli paha mieli ravintolan puolesta, että he joutuivat tekemään monta annosta ruokaa ja hävisivät rahaa tässä. Onneksi olemme kyseisen ravintolan ahkeria kanta-asiakkaita ja onneksi olin laittanut kuskille tipin mukaan, koska tekevät iltapimeässä rankkaa työtä. Mutta silti jäi huono mieli heidän huonon mielensä takia, sillä totta tosiaan tiedän miten oma sekoilu ottaa päähän ja miten siitä päivä voi mennä pilalle.

Episodin myötä pyyhkäisi yli ja mieleen monta eri asiaa, joista olen tuntenut syyllisyyttä. Muistan aina, miten pystyimme Latviassa asuessa tarjoamaan eräälle mummelille puutarhatöitä. Tunsin aina kauheaa häpeää sisällä istuessa, kun toinen puursi pihalla ja jos minä käkin sisällä. Vaikka hän oli varmasti iloinen saadessaan tuloja.

Toinen asia mikä tulvahti mieleen, kun tunnen huonommuutta ja häpeää itsestäni, jos joku ei vastaa sähköpostiini. Tähän eräs ystäväni hyvin sanoi, ei sinun tarvitse tuntea toisen vastaamattomuudesta tai huonosta käyttäytymisestä ylipäätään häpeää vaan kyseisen henkilön itse olisi ennemminkin syytä hävetä.

Kolmas asia mikä pulpahti myös mieleen, miten aina pelkään reissuilla, jos saan huonekaverin. Ei siksi, että huonekaveri itse olisi rasittava, vaan koska pelkään niin kovasti, että kuorsaan. Eräällä pressireissulla, missä kaikki nukkuivat kaksin huoneissa, jännitin kauheasti tätä asiaa ja joskus on vaan hyvä sanoa jännittämisen minimoimiseksi asiat ääneen. Tähän Aamukahvilla blogin Henriikka minulle vastasi, että ”ei se ole sinun ongelma jos kuorsaat vaan sen toisen.”

Aivan mahtavasti kiteytetty Henriikalta. Joskus se vastuu mitä muut ajattelee sinusta, pitää siirtää kohtaamallesi ihmiselle. Totta kai täytyy olla ystävällinen ja käyttäytyä hyvin eikä todellakaan ole kiva, jos huonekaveri kuorsaa, mutta jos vaikka joku ei sinusta pidä, niin ei se ole sinun ongelma, eikös vaan. Hyvä oppi todella moneen juttuun, mikä vaatii täällä vielä paljon opettelua.

Tähän vielä viimeisenä eilinen pressitilaisuus, jossa tarjottiin mahdollisuus ulko-altaassa poreiluun ja saunomiseen. Otin uimapuvun mukaan, koska tuumin, että voi kaduttaa, jos missaan näin kivan mahdollisuuden. Samalla aika varmasti tiedostaen, että en kehtaa mennä pulikoimaan, jos en tunne ketään. Etten vaan ole riesaksi ja vaivaksi muille. Ettei muut joudu ajattelemaan, mitähän tuon kanssa juttelisi. Etten vaivaannuta muita.

Toki tähän vielä kuorrutteena uimapukuhäpeä. Rakas aikuinen tyttäreni tälle pelolleni sanoi, koska juttelin hänen kanssaan ja tunnustin nämä kipuilevat häpeän tunteeni hänelle, että ”altaassahan kaikki ovat abstrakteja hahmoja.” Hih ihan paras. Siellä kaikki möllötetään, eikä kukaan tutkaile toisia ja kaikilla meillä on varmasti kipupisteemme ja epävarmuutemme ja tosiaan vedessä hilluvan häilyvät epämääräiset muodot.

Insta storiesiin laitoin eilen kuvia tyytyväisen näköisestä naisesta, joka kylpi iloisena ja joku on saattanut kuvista päätellen näin juuri ajatella, jos ihmiset tällaisia nyt toisista ylipäätään miettii (taas ansa, mietin mitä muut miettii), mutta sinne poreisiin meneminen ei omalla kohdalla ollut monellakaan tapaa itsestäänselvyys.

Aurinkoinen Aarni Mikkola kuitenkin eilen sanoi, että ”totta kai tulet meidän kanssa poreammeeseen” ja Aarnin aidon tervetulleesta kommentista rohkaistuneena menin. Onneksi menin, sillä meillä oli aivan mielettömät keskustelut ja naurut. Opin tuntemaan monia uusia nuoria ihmisiä. Nuoria ihmisiä joita jännitin, kyllä eikös sen pitäisi olla toistepäin, että nuoret jännittää aikuisia. Heh ei enää vaan niin se meni omassa nuoruudessa. Jännitin siis siksi, että mietin, että mitä nuoret ajattelevat, kun mummo heidän seuraan oikein änkee. Yritin välttää kivan poreilun siksi, ettei muut vaivaannu?! Siis oikeasti taas mietin, voiko ihmismieli todella toimia näin.

häpeä, syyllisyys, ujous, nolous,
Mukana menossa Kira Kosonen, Siina Leppä, Aarni Mikkola, Mona Bling ja Ina Mikkola

Sain poreissa kuulla henkilökohtaisia juttuja, jakaa mm. synnytyskokemuksia, nauraa vedet silmissä ja ennen kaikkea, jos ensi kerralla törmään näihin ihmisiin, he ovat tuttuja kasvoja, joita ei tarvitse enää jännittää.

Sitten siihen uikkariasiaan vielä. Ennen häpesin mahaani, nykyään en tiedä miten päin olla uikkarissa esillä, häveten takapuoltani vai etupuoltani. Heh kaikkea kanssa. Elämä on yhtä häpeää ja sitten kuollaan pois. Vanhana taatusti mietin, että pitikö sitä hävetä niin paljon.

Koitetaan vaan olla ja hengittää ja tuntea vähemmän häpeää ja syyllisyyttä. Faktahan on, että muut ihmiset eivät mieti niin paljon sinusta, kuin sinä itsestä.

Kiitos taas kaikille ystäville ja blogitutuille viisauksista.

Woltin kanssa kävi vielä sillä tavalla, että vaikka sain ruokaa yllin kyllin, Wolt laittoi perään viestiä ja pahoitteluja ja vielä 28€ Wolt krediitteja, Hoidettiinpa niin upeasti homma kotiin, ettei koskaan. Suuret kiitokset Wolt ja Porvoon paras nepalilainen ravintola Khukuri.

Miten siellä, vastaavia häpeän tunteita? Onko jakaa kokemuksia?

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3



12 thoughts on “Häpeä ja syyllisyys”

  • Juuri tuo, mitä muut minusta ajattelee, rajoittaa elämää, vaikka itse asiassa itse ajattelee enemmän itseään kuin muut. Etenkin nuorena tuo vaivasi minua. On niin paljon häpeän aiheita, esimerkiksi suuret ja pienet mokat, mitä tuli sanotuksi tai miten käyttäytyi, vääränlaiset vaatteet tilaisuuteen…

    • Se on näin, että ei muut ajattele niin paljon kuin sitä luulee muiden ajattelevan.

      Häpeään voi takertua ihan kaikki. Onneksi häpeä helpottaa ikääntyessä, mutta silti ei siitä vaan kokonaan pääse irti.

      Kivaa päivää Marja. <3

  • Uimapukuhäpeä on tuttua 😀 Käyn kerran viikossa vesijuoksemassa ja jumppaamassa (fysioterapeutin ohje). Kunto pysyy yllä, mutta tokkopa tulen ns. rantakuntoon 😀 Onneksi olemme altaassa abstrakteja hahmoja ❤

    • Hihi ihana, onneksi tosiaan olemme altaassa abstrakteja hahmoja. Niin tuttua tuo. <3 Ihanaa viikonloppua Tarja.

  • Voi kyllä… vaikkakin vaikutan varmaan monen silmään itsevarmalta ja menevältä…jännitän muiden ajatuksia tosi paljon. Juurikin, niinkuin tuossa ennen todettiin; jos sanon jotain hölmöä…väärät vaatteet… jos tiputan vaikka jotain kun ollaan syömässä… jne jne…ja toden totta… kyllä tuo uimapukujuttu on niin tuttua! Pitäisi ajatella juurikin niin, että ei koko maailma jaksa katsoa minua, mitä teen ja sähellän..ja kaikki ei nyt vaan ole minun ongelmani, vaan vastaanottajan…mutta aina sitä ei osaa.. joten opettelua tääläkin, askel kerrallaan..taas. Tuntuu, että vielä tämä korona- aika, kun on ollut enempi itsekseen ja miehen kanssa kotona..niin vielä vaikeampi mennä ihmisten ilmoille niinkuin on! Huh elämää…. halauksia ihanuus ja mahtavaa päivää ❤

    • Ihan niin kaikki tuttua ja uskon, että todella moni meistä kärsii samoista asioista, ihmiset ei vaan puhu näistä asioista juurikaan. Häpeä todellakin helpottaa puhumalla.

      Ikuista opettelua, mutta hurjasti on tämä asia helpottanut ikääntyessä. Voi Luoja sitä häpeän määrää nuorena! Miten rankkaa on olla nuori.

      Ihan niin totta, että sitä tulee mökkihöperöksi, niin tuttua.

      Ihanaa viikonloppua, halauksia ja pää pystyyn upeus. <3 Ja kyllä susta aistii suuren herkkyyden, kaikki miten kirjoitat ja se lämpö mitä annat meille muille. <3 Pus.

  • Minä häpeän usein sitä miltä näytän ja että näytän rumalta toisten seurassa yms. Varmasti monilla on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, aina löytyy jotain mitä häpeää tai mistä tuntee syyllisyyttä. Ehkä pahin syyllisyys tuli kerran, kun meidän poika oli 5 vuotias (huom! muistan tämän vieläkin) kun pääsin töistä aikaisemmin, enkä mennyt heti poikaa hakemaan kun piti hoitaa yksi kela käynti. Järki sanoi, että asia tulee nopeammin hoidettua kun poika pysyy siellä hoidossa, mutta olin niin tottunut siihen, että heti kun pääsen töistä, niin haen pojan pois hoidosta. Syyllisyyden tunne, silloin kun siihen ei ole mitään oikeaa syytä, vie vaan voimia…voi kun pääsisikin tuosta tunteesta.
    Oi kun minäkin näyttäisin uikkareissa yhtä hyvältä kuin sinä, turhaan siis häpeilit!
    Ihanaa torstaita Tiia <3

    • Voi Outi rakas ja täällä tunnetaan lapsiin ja lapsiin liittyviin muistoihin lukemattomia syyllisyyden tunteita. Miten olisi voinut olla parempi, olisinpa ollut ikinä suuttumatta, olisinpa sitä ja tätä ja tota. Äitiys on yhtä syyllistymistä, voi ei.

      Oot mahoton! Ihanaa viikkistä. <3

  • Ihmismieli on tosiaan outo… Häpeän ja nolouden tunteita pukkaa ihan ihmeellisistä asioista ja siksi saattaa tosiaan missata monta ihanaa asiaa ja ihmistä, nuorta ja vanhaa. Totuushan on juurikin niinkuin sanoit, ettei muut mieti ja ajattele sinua todellakaan niin paljon kuin sinä itseäsi! Miksiköhän sitä ei tajua omaa upeuttaan, että sitä on ihan yhtä kiinnostava ja kiva kuin kaikki muutkin! Elämä on kyllä oppimista ja ymmärtämistä lapsesta vanhuuteen saakka, ikinä ei ole valmis…

    • Kyllä, just tuo, että saattaa missata aivan mahtavia ihmisiä. Juuri tuo, että miksi sitä olisi niin paljon vähemmän kiinnostava kuin muut. Ai että sitä osaa olla ankara itselleen, ihan mahdotonta!

      Näin on, tämä on ikuinen matka vaikka häpeä on helpottanut suuresti sitten nuoruuden. Onneksi sentään. Mutta ei silti poistunut

      Ihanaa viikonloppua Sari. <3

  • Voin samaistua koko tekstiin, myös sapuska-episodiin, toki meidän päättyi vähän eri tavalla. Englannissa tilattiin tutusta paikasta pizzat ja olin iloinen kun mukana tuli pussillinen wingssejä. ’Hei, niillä on varmaan joku tarjous minkä missasin-wingssit kaupan päälle’ ajattelin ja popsimme wingssit heti alkupaloiksi. Kohta soi ovikello ja kuski siellä seisoi, halusi wingssit takaisin kun ne ei ollut meille. No, niistähän oli vain luut jäljellä. Kuski alkoi huutaa ettemme olisi saaneet syödä niitä, ja mitä hän sanoo toiselle asiakkaalle. Mitä mä voin tehdä ’umm, en voi auttaa, sinä annoit ne meille, ja me ollaan ne nyt syöty, sinun on haettava uudet wingssit’. Hän alkoi kiroilla ja huoritella, kunnes mun lähes 2 metrinen satakiloinen ukkelini saapui ovelle ja toivotti kuskin vähemmän mairittelevin sanakääntein pyörälleen ja F*O* 😀 Ukkeli oli niin vihainen ettei voinut syödä koko pizzaa enää ja mentiin pizzeriaan tekemään kuskista valitus.

    Häpeän kanssa olen taistellut koko aikuisikäni, mutta viime keväänä mä heräsin. Mun psoriläiskät ja makkarat on ehkä ulkoinen ”vika”, mutta niillä jotka niitä ”vikojani” ilekästi tuijottelee, tai kommentoi, vika on syvällä sisällä. Mä mielummin olen ulkoisesti ”vikainen” kuin sisäisesti. Mummi aina sanoi että komeassa pitää aina olla koloja, ettei ole liian täydellinen 😀 Mun läiskät on mun superpower!

    • Apua mikä sapuska episodi, en kestä! Voihan hilluntaa mikä meno.

      Aivan ihanasti kirjoitettu ja aika pitkälle kaikilla meillä on ulkoiseen olemukseen liittyviä häpeän tunteita. Mutta omilleen sitä on niin ankara.

      Juuri tuo, että ennemmin vikoja, kuin ilkeä!

      Ihana mummi ja mummin viisaus, jetsulleen näin. Sun superpower on myös sydämen suuruus, oot ihana. <3

      Kivaa viikonloppua Hanna. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud