Will Smith löi, onko lyöminen koskaan ok?

Will Smith löi, onko lyöminen koskaan ok?

Hiukset ovat monille yksi identiteetin näyttävimpiä osia ja osa minuutta. Hiustenlähtö syystä tai toisesta, on traumaattista, myös se, ettei saa sairastaa arvokkaasti vaan tärkeä osa identiteettiä lähtee eli hiukset. 


Olen myös äitinä pohtinut Will Smithin reaktiota, sillä toisen kustannuksella nauraminen ei ole koskaan ok, saatikka sairauksien kustannuksella nauraminen, joka on ihmiselle jo muutenkin valtavan haavan kokoinen kipupiste 


Lapsille olen opettanut ettei saa lyödä, mutta onko lyöminen silloin ok, kun sen tekee oikeasta syystä? Jos kaikki puolustaisivat itseään tai läheisiään loukkaavilta sanoilta lyömällä, maapallo olisi edelleen villi länsi ja sitä se toisaalta muutenkin on… 


Mutta perimmäinen kysymys onkin, puolustaisinko rakkaitani, jos joku nauraisi heidän kustannuksellaan.

Mitä luultavammin sanan säilällä ensin, mutta jos tilanne riistäytyisi äärimmilleen, taustalla olisi historiaa,  jokaisessa meissä on se perimmäinen raivo, se primitiivinen puoli, se lopullinen turhautumispiste, joka saattaisi johtaa lopulliseen maltin menettämiseen.


Mutta lopputulemana, kumpikaan ei ole ok, ei vitsailla toisen sairaudella, eikä lyöminen. Usein kun joku nauraa toisen kustannuksella, ihmiset herkästi vaikenee ja tilanne hiljaa hyväksytään ja nauraja saa vielä olon, jos ei kohde naura mukana, että kohde on huumorintajuton. Joskus nauraja jopa leiskauttaa ”huumoria vaan tai kyllä sinä minun huumorin nyt tiedät älä nyt ole tuollainen tylsimys ja niin vakava.” Monesti näissä tilanteissa ihmiset ovat kiusaantuneina hiljaa kuin yhteisestä sopimuksesta, koska eivät halua haastaa riitaa. Luulen, että jokainen meistä on kokenut monia vastaavia tilanteita elämänsä aikana. 


Mikään ei laita muiden kustannuksella naurajaa niin kyykkyyn, kuin kysymys, miksi? Miksi vitsailet vaimoni kustannuksella/minun kustannuksella, miksi olet ilkeä? Voin kertoa, ettei tähän ole yksikään naureskelija kyennyt suorilta vielä vastaamaan. On paha paikka joutua framille muiden edessä ja paljastua kaikkien edessä kiusaajaksi. 

Paha teko ei koskaan oikeuta toista pahaa tekoa, näin yksinkertaista se on vai onko?

Mitä olette mieltä?

Lempeää viikon jatkoa kaikille. <3

(Nyt en kirjoita sodasta ja miten sodassa joutuu puolustamaan omaa maataan ja perhettään vaan ihan ihmisten välisestä kanssakäymisestä.)



26 thoughts on “Will Smith löi, onko lyöminen koskaan ok?”

  • Itse olin tosi järkyttynyt toisen ulkomuodon vitsailusta maailmanlaajuisessa gaalaohjelmassa, varsinkin kun ko. henkilö tiesi sen johtuvan sairaudesta. Täysin asiatonta. Toki lyöminenkin on väärin, mutta pitäisi olla myös jotain sääntöjä, mitä juontaja saa puhua tuollaisissa tilaisuuksissa. Toisen tahallinen loukkaaminen (sanallinen kiusaaminen) on myös väärin.

    • Tämä vitsailu on asia, jota ei voi millään käsittää, etenkin koska Rockilla on ollut aikaa ajatella, käsikirjoittaa teksti? Vai tuulestako tuo irvokas vitsi temmattiin?

      Olen niin samaa mieltä kanssasi, molempi väärin ja tuollainen törkeä vitsailu tuollaisessa tilaisuudessa on jotain sellaista, mitä ei vaan voi käsittää.

      Tässä on nyt sellainen kombo, jota pyörittelee ja pyörittelee ja ei ymmärrä. Sympatiani on Willin puolella vaikka jos kaikki alkaisimme lyömään ihmisiä, jotka ovat meidän kustannuksella nauraneet tai meitä suoraan loukanneet, maailma olisi taistelutanner, villi länsi. Tästä syystä on sääntöjä ja lakeja ja lyömisellä voi olla aina vakavampia seurauksia. Hyvä on myös irrottaa julkisuus kontekstista ja miettiä, mitä jos tässä olisi kaksi tavallista tallaajaa.

      On inhimillistä ymmärtää Willin reaktio, mutta Rockin vitsiä ei voi ymmärtää millään, siksi sympatiani on Willin puolella vaikka lyöminen ei ole koskaan ok. Koskaan ei voi myös tietää, miten itse reagoisi, jos jokin asia menisi äärimmilleen. Toivon kuitenkin siinä tilanteessa, että pystyisin sanomaan ”mitä sanoit, mitä tarkoitat, miksi sanoit ja pyydä anteeksi.” Jos toinen vielä nauraisi, sitten en enää tiedä miten menettelisin. Luultavasti kääntäisin selän, enkä antaisi ikinä enää anteeksi.

      Tästä tuli mieleen tapahtuma bussipysäkillä, missä nuorehko mies sanoi minulle kaikkien edessä ”oletko raskaana vai muuten vaan läski.” On ollut silloinkin kun olin hoikka ja painoin 47kg, pieni pömppömaha, mummilta peritty. Sanat sattui, muistan ne vielä, mutta olisiko ollut ok, jos olisin lyönyt kyseistä poikaa? Siinä se vastaus tulee, ei olisi ollut.

      Sydämellistä viikkoa Sanna ja on tämä maailma merkillinen paikka.

      • Voi Tiia, tästä tulee mieleen monen vuoden takaa tapahtuma, joka tuntui oudolta. Firman juhlissa ventovieras naishenkilö otti käsivarresta kiinni ja kysyi oletko raskaana. Sanoin, että en, kuinka niin? Kun kuulemma ”hehkun niin onnesta”.
        Kerroin, että olen vain nousuhumalassa (kuten olinkin) ja että pömppövatsani ei ollut edellenkään litteä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen.

        • Oi ei ja voi meitä. ❤️Mutta vauvapömppövatsa on ylpeydellä kannettu ja sitä ennen täällä mikä lie ranskanleipä-ja suklaamaha.

          Mies varmasti kömpelöllä tavallaan halusi kehua hehkuvaa olemustasi. ✨💖✨

          Ihania unia Sanna. 😘

  • Lyöminen ei ole koskaan ok, mutta ei ole toisen nolaaminen, haukkuminen ja julkisesti mollaaminenkaan. En tajua, miten tuossa tilaisuudessa päädyttiin tällaiseen ”komboon”, en voi ymmärtää, miksi aikuiset (ihan fiksut?!) ihmiset toimivat näin. Lyömisreaktion ymmärrän seurauksena, vaikka en sitä hyväksykään.

    Minna

    • Olen täysin samaa mieltä kaikesta. Jos vielä miettii, että Rockin vitsi oli käsikirjoitettu ja on ollut aikaa ajatella. Rockin olisi ehdottomasti pitänyt pyytää anteeksi Jadalta. En tiedä onko näin tapahtunut, koska olen nähnyt vain yksittäisen videon itse tilanteesta.

      Ensimmäinen reaktioni oli Willin puolella ja juuri, jos antaa tunteille vallan, voi tapahtua ylilyöntejä. Kuitenkin järkeni sanoo, ettei lyöminen ole ok koskaan, oli se kuinka oikeutettu tai syy inhimillinen.

      Täytyy yrittää irrottaa julkisuus ja itse tilanne ja miettiä vain itse hirveää vitsiä ja lyömistä vaikka arkisella Helsingin kadulla. Jos kaikki hutkisimme ihmisiä, jotka ovat meitä loukanneet, minkälainen maailma olisi. Tästä syystä on säädetty säännöt ja lait, jottei jatkuvaa nujakointia olisi ympäriinsä. Lyömisellä voi olla myös kohtuuttomia seurauksia, lyöty voi kaatua ja lyödä vaikka päänsä.

      Silti sympatiani on Willin puolella, sillä niin sairas huumori tuohon lyöntiin kirvoitti, jota ei vaan voi mistään kulmasta käsittää. Kuten sanoit, miten tällaiseen komboon päädyttiin. Kaikki olemme ihmisiä ja vajavaisia, sen tämä jälleen kerran todistaa. Joskus itse ihminen ei osaa vastata jälkikäteen, että miksi.

      Sydämellistä viikkoa Minna. <3

  • Olin järkyttynyt siitä, miten raukkamaista on irvailla toisen sairaudella. Olisi ollut aiheesta pyytää molemmin puolin anteeksi. Lyömistä en hyväksy, mutta olisin humauttanut itsekkin.

    • Kuin myös ja julkisesti ja oletan, että kyseinen mauton vitsi on käsikirjoitettu vielä eli on ollut aikaa ajatella. Molempien olisi syytä pyytää anteeksi, en tiedä olenko missannut jotain, mutta en ole nähnyt Rockin anteeksipyyntöä? Rockin sanat koskettivat Jadaa, olisiko aiheellista pyytää Jadalta anteeksi ja ohittaa vaikka Willin reaktio?

      Sama juttu, lyömistä en hyväksy ja on ollut pakko pohtia tätä perusteellisesti. Willin teko oli inhimillinen, mutta väärin. Will on kuitenkin kuullut vaimonsa tuskan ja ollut olkapäänä ja siitä tuskasta lyönti kumpuaa ja se mistä lyönti kumpuaa on ymmärrettävää. Mutta jos me kaikki mätkisimme ihmisiä, kun meidän kustannuksella nauretaan, meitä pilkataan, poliisilla olisi ruuhkaa ja meidän maailma olisi vielä erilaisempi kuin nyt. Lyömisellä voi olla myös vakavampia riskejä, toinen voi kaatua, lyödä päänsä jne. Näistä syistä ei vaan saa lyödä. Sympatiani on kuitenkin Willin puolella.

      Sydämellistä viikkoa Enkuli. <3

  • En katsonut gaalaa, enkä ole nähnyt tapausta, joten nimet ei ole mulla nyt hallussa, mutta olen sitä mieltä, että vaimoaan puolustavan miehen spontaani reaktio oli erittäin ymmärrettävä ja sanoisin, että tässä tapauksessa jopa se ainut ja paras tapa tai ainakin ok. Kuulostaa rajulta kommentilta, mutta jos oikein ymmärsin, asia tuli molemmin puolin loppuunkäsiteltyä yhdellä lyönnillä. Kirjaimellisesti. Ja se, että lyödyksi tullut ei nostanut syytettä, todistaa mielestäni sen, että hän koki itsekin saaneensa mitä tilasi. Ja toivottavasti myös katui sanojaan.
    Oletan, että myös lyöjä on pyytänyt anteeksi ja elämä jatkuu.
    Jos olisin sairauteni takia pilkan kohteeksi joutunut vaimo, olisin mieheni reaktiosta jopa ylpeä. Enkä aio nyt lähteä selittämään sen enempää, että en tietenkään hyväksy väkivaltaa tai lyömistä noin niinkuin yleisesti ottaen. Mielipiteeni koski vain tätä yksittäistapausta sen perusteella mitä olen siitä kuullut. Oscar-gaaloista en ole kiinnostunut, joten en niitä katso.

    Tulipas nyt jyrkän kuuloinen kommentti 😅. Toivottavasti et sitä säikähtänyt ja toivottavasti koronelli (sait inhottavan kiusalaisen kuulostamaan ihan karamellilta) on ymmärtänyt jo vaihtaa maisemaa tai ainakin höllentää otettaan ❤️. Kuulostaa kurjalta taudilta.

    • En säikähtänyt ja tämä on hirmu kimurantti juttu vaikka kuinka pohtisi. ❤️

      Olen täysin samaa mieltä ja tästä syystä symppaan Williä ja toki Jadaa erityisesti. En katsonut gaalaa minäkään ja en tiedä taustoja pilkuntarkkaan minäkään. Se, että oltiin julkisesti gaalassa ja kyseessä julkkikset tekee asiasta vielä kimurantimman. Jos tapahtuma olisi tapahtunut kadulla, olisiko syntynyt käsirysy? Se, jos kyseessä olisi ollut kaksi tavista, miten sitten?

      Minäkin olisin miehestäni ylpeä, jos puolustaisi, mutta mieheni tuntien se tapahtuisi sanan säilällä, mies on tässä äärimmäisen hyvä. Jos mies löisi, riippuisiko lopputuloksesta, olisinko ylpeä? Jos syntyisi isokin tappelu,näin voi käydä, kun toinen lyö, silloin toivoisin, että tappelu loppuu.

      Lyöminen ei varmaan ole koskaan ok, oli puitteet mitkä ja syyt mitkä tahansa ja yleensä lyönti tapahtuu, kun sanat loppuu. Silti ymmärrän täysin Willin reaktiota ja mistä suuttumus kumpuaa.

      Mietin myös, tekeekö omalla kohdalla tilanteen analysoiminen juuri siksi niin vaikeaa, että lyöjänä oli karismaattinen Will, joka ”romantisoidusti” puolusti vaimoaan gaalassa.

      Hyvä kysymys myös on, tarvitsemmeko nykynaiset miestä puolustamaan itseämme lyömällä? Eipä ehtinyt tässä käänteessä Jada sanoa mitään, sehän olisi voinut olla joku hyvin sanottu lause.

      Jos tämä tapahtuisi bussipysäkillä, luultavasti ihmiset pitäisi lyöjää hulluna.

      Hirmu vaikea tapahtuma analysoida ja miten näin pääsi ylipäätään tapahtumaan. Emmehän kuitenkaan halua palata menneisyyden villiin länteen, jolloin miehet nujakoi ja naisilla ei ollut juuri oikeuksia.

      Sympatiat Willille ja Jadalle, Rockille ei sympatioita heru.

      Koronelli ollut tiukassa, vielä kova nuha, mutta etiäpäin. Kiitos Annukka ihanuus, kun kysyit.

      Sydämellistä viikon jatkoa. ❤️

  • Toisen kiusaaminen ei ole koskaan oikein ja jotenkin ymmärrän, että Will Smithillä kiehui yli, varsinkin kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Olisi toki ollut sivistynyttä jättää lyömättä, mutta ymmärrän, että hän tässä tilanteessa koki, että vaimoa on puolustettava, harmillista kun se vain tapahtui gaalan aikana. Jos mietin, että me Rachidin kanssa olisimme samanlaisessa tilanteessa, niin voit vaan kuvitella, että samaan lopputulokseen olisi päädytty 🙁
    Halauksia iltaasi Tiia <3

    • Kyllä voin hyvin kuvitella. Will on myös se henkilö, joka kulissien takana on nähnyt Jadan tuskan ja kipuilun ja varmasti sieltä kumpuava epätoivo johti lyöntiin.

      Silti tämä on joka kulmasta katsottuna haastava pohdinnan aihe ja yksi asia myös pohdituttaa, että en haluaisi, että mies olisi tuppisuuna, jos minua loukattaisiin, mutta tahtoisin ensin mahdollisuuden puolustaa itseäni. Mutta näin jälkikäteen voi spekuloida vaikka kuinka, tilannetta joka Willin osalta on tunnekuohussa syntynyt ja Rockin osalta harkitusta käsikirjoituksesta. Se on ainakin päivänselvää, kumpi on julmempaa, jos näitä tekoja edes kuuluu rinnastaa toisiinsa, toisaalta vaikea tästä kombosta irrottaakaan.

      Sydämellistä iltaa Outi. ❤️

  • Ymmärrän Will Smithin suuttumuksen, mutta en tapaa, jolla se purkautui.
    Tosin hän on esittänyt julkisen anteeksipyynnön Chris Rockille ja kertonut myös häpeävänsä lyöntiään.
    Rockin vitsailu gaalassa oli täysin asiatonta, joten ymmärrän kyllä Willin reaktion, vaikken toisen lyömistä hyväksykään.
    Pikaista paranemista sinulle Tiia! <3

    • Samalla linjalla ja en tiedä onko Rock pyytänyt anteeksi. On myös kiviaikaista toimia näin, nyt ei Jada päässyt itse ääneen, puolustamaan itseään.

      Ihanaa viikkoa Kirsti Kaija. <3

  • Lyömistä en hyväksy, mutta Chris Rockin ”vitsailu” Jadan hiuksistaoli täysin asiatonta, kun hän ilmesiseti tiesi hyvin miksi Jadalla on lyhyeksi ajellut hiukset. Osa Will Smithin arvostelijoistsa oli sitä mieltä, ett äHolywoodissa pitäisi olla kovanahkaisempi j akoomikoilla pitäisi olla oikeus vitsailla kenen tahansa yleisössä olevan kustannuksella tai sitten he eivät ollenkaan kommentoineet Chris Rockin hävytöntä heittoa, vain Willin reaktiota. Olisiko heidän mielestään sitten ok vitsailla miltei koko maailmassa näkyvässä suorassa televisio-ohjelmassa vaikkapa jonkun gaalaan osallistuvan syövästä, vammaisuudesta, anoreksiasta tai lyhytkasvuisuudesta? Missä menee raja?

    • Juuri tämä, missä menee raja. Kumpikin toimi väärin, mutta toki Will olisi voinut antaa Jadan puolustaa itseään sanoin vaikka symppaan Willin reaktiota. Will varmasti on saanut kotona kuulla, miten Jada kärsii ja sieltä kumpusi tuo lyönti. Mautonta huumoria, lyöminen ei myöskään ok. Hirmu outo paletti tämä.

      Kivaa viikkoa Tuuli. <3

  • Will Smithin teko on ymmärrettävä, mutta ei OK. Sanalliseen hyökkäykseen on vain vastattava sanallisesti tai vaikenemalla. Ei se oikeuta kajoamaan toisen ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen. Se on pyhä. Aivan sama rokotusasioissa. Ketään ei saa koskaan milloinkaan pakottaa ja painostaa ottamaan piikkiä. Vaikka silti työelämän k-passia nyt kulisseissa puuhataan. Se on väärin, oli piikeistä mitä mieltä tahansa, se on väärin. Nyt elämme maailmassa, jossa oikeasta on tullut väärää ja väärästä oikeaa. Kohta tämä maailma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Siirrymme uuteen, parempaan aikaan.

    • Ja olisihan Will voinut antaa vaimonsa puolustaa itseään, tässä feminismiin pyrkivässä maailmassa, se olisi ollut tasa-arvoa, eikä kivikautista, kuten Willin reaktio. Sympatiaa tunnen ja ymmärrän mistä kumpusi ja mielestäni aina on hyvä yrittää ymmärtää, eikä suorilta vaan teilata, että jokin teko on vain paha ja jokin hyvä.

      Mukavaa kevään odotusta Vivi. <3

  • En nähnyt tuota ohjelmaa, mutta taisi olla melkoinen, kun toista lyötiin. Suulliseen soimaukseen on vastattava suullisesti. Ei väkivaltaa, vaikka mieli teksisi. Voihan lyödä vain mielikuvissaan.

    • Hienosti sanottu ja ainahan loukattu itse olisi voinut puolustaa itseään. 🙂 Sydämellistä viikkoa Marja. <3

  • En voi sanoa kuin, hoh hoijaa! Kyllä jotenkin niin tyhmää touhua! Molemmat tekivät väärin. Jotenkin silti tuntuu, että somessa ollaan kuitenkin Will Smithin puolella. Hänhän osoitti olevansa todellinen uros, puolustaessaan naarastaan. Jota on pettänyt muuten kyllä heidän avioliittonsa aikana. Ja taitaa olla pettäminen molemmin puolista…
    No, kyllä tässä olisi itsekkin saanut olla elämänsä aikana ihan lapsesta saakka nyrkit ojossa. Läskiksi, rumaksi, lehmäksi, eleffantiksi ja vaikka miksi on haukuttu. Eikä kukaan ole ollut puolustamassa! En silti hyväksy kenenkään lyömistä, koska ”ei haukku haavaa tee!” ja kyllä tänne maailmaan suunsoittoa mahtuu.

    • Molemmat tekivät väärin, niin totta. Pettämiseen en ota kantaa, koska heillähän on yhteisestä sopimuksesta vapaa liitto eli kyseessä ei pettäminen, koska kerran luvalla mennään ja molemmat.

      Ihan niin totta ja aina voi vastata sanallisesti takaisin, jos on edes sen arvoista. Kun olen näin tehnyt, aina olen katunut, ylpeämpi olen ollut, jos olen osannut vaieta. Mutta en toki aina osaa.

      Kivaa kevään odotusta Marketta. <3

    • Lämmin kiitos Arja kauniista sanoista. Tähän lopputulemaan minäkin päädyin, sympatioista huolimatta, ei tehnyt oikein kumpikaan.

      Sydämellistä kevään odotusta sinulle. <3

  • Toista ihmistä ei saa lyödä kuin vain itsepuolustustilanteessa. Minusta Will Smith ei puolustanut vaimoaan lyödessään Rockia, vaan Smith yksiselitteisesti hyökkäsi väkivaltaisesti Rockin päälle. Aika monta askelta oli myös heidän välissään, jolloin olisi lavalle kävellessä pitänyt tunteiden hiukan rauhoittua. Jos selittää lyömistä tunnetilalla, voisi kuka tahansa missä tahansa tilanteessa oikeuttaa lyömisensä voimakkaaseen tunnetilaansa vetoamalla. Toisaalta Chris Rock teki väärin vitsaillessaan vakavasta sairaudesta, mutta nythän Rockin ’rankaiseminen’ vaikeutuu, koska hän on tilanteessa ollut myös väkivallan uhri. Minusta molempia pitäisi rankaista, miten mistä syystä ja miten, sitä en kyllä osaa yhtään arvioida.

    • Se on juurikin noin, että jos kaikki toimisi noin, niin tämä maailma olisi villi länsi, moni ihminen pääsisi hengestään ja putkat olisi täynnä.

      En minäkään tiedä miten, ehkä keskenään sopivat ja se riittää. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että näinä feministisinä aikoina, Jadan olisi pitänyt saada puolustaa itseään ja verbaalisesti.

      kivaa kevään odotusta Irja. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud