Kun taas mieleni pahoitin osa 100 ja HBO:n The Lust sarja!

Kun taas mieleni pahoitin osa 100 ja HBO:n The Lust sarja!

Tiedättekö, olen onnellinen, mikä on sinällään ristiriitaista, että olen taas löytänyt sisäisen ”kärttyni.” Olen tässä 3 vuotta ollut lapamato lahna, pelkkä uumoileva fisu, joka on sanonut ”pulipuli ja piip piip”, jos joku on sanonut jotain vaikka aavistuksen ponnekkaammalla äänenpainolla. Nyt tunnen taas kärttyisyyttä ja se on kuulkaas mojova tunne! Eli tosiaan estrogeenipillerit ovat purreet ainakin toistaiseksi.

Mielenikin olen pahoittanut, kuin mielensäpahoittaja itse tai Ove, elokuvasta ”Mies joka rakasti järjestystä.” Tunnen itseni hieman Oveksi tätä kirjoittaessani. Te, jotka olette kirjan lukeneet tai elokuvan katsoneet, tiedätte justiinsa mistä kirjoitan.

Noh sitten HBO:n varsin mainio sarja The Lust, jota tähdittää vuosimallia 1969-1975 syntyneet upeat ruotsalaisnäyttelijät Sofia Helin, Anja Lundqvist, Julia Dufvenius ja Elin Klinga. Kyseessä on komedia, joka sanoittaa viiskymppisten keski-ikäisten naisten elämää ja murheita.

Sarjassa jutellaan rohkeasti seksuaalisuudesta, haluttomuudesta, ikäsyrjinnästä, työpaikalla tapahtuvasta ikäsyrjinnästä, uskottomuudesta, kun mies vaihtaa nuorempaan jne. ja ihan siitä riittämättömyyden tunteesta monella tasolla.

Sarjan kaikki hahmot ovat jotakuinkin sketsihahmoja, etenkin miehet. Hetken mietin, että voinko sarjasta pitää, koska miehet olivat kaikki hyvin kärjistettyjä hahmoja, suorastaan tomppeleita. Mutta toisaalta olivat kai juuri se kytkin naisten itsensä etsimisen saralla. Olivat naiset hassusti kärjistettyjä hahmoja toki myös.

Nauroin, surin, samaistuin universaalisti kaikkien meidän keski-ikäisten puolesta. Kerrankin sarja, suoraan kohdennettuna meille.

Totta kai sarjasta voi kaiken ikäiset pitää, mutta juttelimme mieheni kanssa aiheesta, että voimme katsoa hyvin nuorten sarjoja, koska olemme eläneet sen vaiheen, mutta keski-ikäisen ongelmiin voi olla nuorempien vaikeampi samaistua.

En sano, etteikö voisi tuntea empatiaa, mutta samaistua tiettyihin ongelmiin, joita tietyn ikäiset kokee elämässään, se saattaa nuorille olla haastavampaa. Miksi edes kosiskella nuoria katsomaan sarjaa, miksi ei yritetä löytää sarjan teeman mukainen kohdeyleisö?

Bongasin, että sarjan tiimoilta oli pidetty kutsuvierastilaisuus, nuorille… Ehkä siellä jotain iäkkäämpiä osallistujia oli myös, mutta vaikea tietää, koska yleensä tilaisuuksista näytetään jostain syystä vain nuorten kasvoja. Mikähän siihen on syynä?

Viikonloppuna sitten osui silmään, että sarjaa yritetään markkinoida 20-30-vuotiaiden vaikuttajien, mm. missien kautta nuorille? Heille oli lähetetty varmaan ne XS koon collageasut ja Kaalimadolta jotain ”kivaa.”

Jotenkin absurdeinta, että The Lust sarjassa käsitellään mm. työpaikoilla tapahtuvaa ikäsyrjintää ja itse sarjaa promotaan ikäsyrjivästi.

Täytyy myöntää, että loukkaannuin. Loukkaannuin kaikkien meidän ikäimmeisten puolesta, että miksi pitää nuorten ”omia” sarja, jossa kerrankin kipuillaan viiskymppisen naisten ongelmien parissa?!

Kaikki saavat katsoa kaikkea, kaikki saavat tykätä kaikesta. Mutta eihän nuorille suunnattuja sarjoja mainosteta meidän viiskymppisten kasvoilla, ellei leffana satu olemaan tyyliin Harry Potter ja Dumbledore kuuluu asiaan.

Ajatelkaa, jos maailmassa oikeasti mainostettaisiin nuorille aina juttuja iäkkäiden kasvoilla? Eikö hullua, no ihan yhtä hullua on mainostaa meidän ikäisille täysin tarkoitettuja juttuja nuorten kasvoilla, mutta tätä ei kyseenalaisteta millään eikä missään. Tämä on se ristiriita mikä tässä mättää ja pahasti.

Sama koski Sinkkuelämää sarjan jatko-osaa Just like that. Sinkkuelämää toki katsoo kaikki, mutta kyllähän Sinkkuelämää naiset ovat vanhentuneet juuri meidän viiskymppisten kanssa samalla aikajanalla, joten mitä jos olisi tätä markkinoitu MYÖS keski-ikäisille eikä vaan nuorille? En vaan kestä, mikä tätä maailmaa vaivaa?!

Vedän tähän nyt vielä kolmannen ketutuksen aiheen samaan syssyyn. Eräs hyvin tunnettu ruotsalainen apteekkibrändi käyttää virallisissa mainoksissa kyllä myös ikäimmeisten kasvoja tai ainakin yksiä kasvoja, mutta somessa mainostavat vain nuorille, eivät lainkaan anti age-sarjaa ja suurin pöyristyksen aihe oli kamppis, jossa mainostivat kolmekymppisille intiimipesutuotteita ”kuiville limakalvoille”, joita juuri meidän ikäiset tarvitsee.

En sitten tiedä, että eikö meille vaan tarvitse mainostaa tietyn merkin apteekkituotteita, koska meidän ikäiset ravaa apteekeissa alvariinsa hakemassa mm. menopaussiin kaiken maailman rohtoja. Apteekeissa troppeja hakiessa, valitsen aivan muut apteekkisarjan merkit, kuin tätä ruotsalaista, onneksi on mistä valita. Kaikki nämä muut sarjat ovat onneksemme hoksanneet, hei keski-ikäiset ja sitä iäkkäämmät ramppaa eniten apteekeissa, mitäs jos mainostetaan myös heille. Miksi tukisin sellaista sarjaa, joka ei ole pätkääkään kiinnostunut meidän ikäisistä?

Mutta ainakin tämä The Lust-sarja, jonka pinnan alla kytee paljon muutakin, kuin vain seksi! Eli puidaan myös niitä haluttomuuden syitä ja niiden syyt voivat olla vaikka kuinka moninaiset tai silkkaa biologiaa. Monilla vaihdevuosi-ikäisille ihan se estrogeenin puute voi aiheuttaa haluttomuutta, ei siinä Kaalimadon lelujen lähettämiset NUORILLE auta.

Kirjoitin viikonloppuna Insta storiesiin aiheesta ja kyselin miten viiskymppiset naiset kokee, että heille mainostetaan tai muuten omia fiiliksiä tästä iästä. Moni vastaus puristi ihan rinnan alla, koetaan että meille mainostetaan vaan Tenoja ja ryppyvoiteita, koetaan, että viiskymppinen nainen on roska, näkymätön ja mielenkiinnoton ihmisroska.

Totta kai paljon lähtee omasta arvostuksesta ja kriiseilystä. Vaihdevuodet vaikuttaa myös mieleen ja aiheuttaa itsetunto-ongelmia, ainakin itsellä. Mikä voisi olla upeampi, kuin itsensä kantava iloinen ja näyttävä aikuinen tyyppi.

Meidän ongelma on kiltin ihmisen sukupolvi, ei saanut koreilla, ei ylpeillä, ei itseään kehua. On poliisin pelko, opettajien pelko ja vanhempien pelko aivosoluihin juurtuneena.

On tärkeää miten itselle puhumme ja miten itseämme kannamme, jotta näytämme esimerkkiä seuraavalle sukupolvelle, jotta maailmassa ei esiintyisi enää niin paljon ikäsyrjintää, jotta seuraavalle sukupolvelle ikääntyminen olisi luontevaa, koska heidän vanhempansa ovat näyttäneet arvokkaalla ikääntymisellä esimerkkiä. Arvokkuus voikin olla sitten mitä vaan, kunhan se ei ole itseään mollaavaa. Se voi olla rokkitukka ja nahkatakki tai mummomekko ja tarrasandaalit. Kaikki lähtee mielestä.

Mutta HBO, teidän sarjoja katsoo muutkin kuin alle 30-vuotiaat ihmiset ja jos sarja on ihan aikuisten oikeasti suunnattu keski-ikäisille, niin markkinoikaa nyt ihmeessä meille myös. Voin vaikka veikata, että tämän postauksen jälkeen sarjasta kiinnostuu useampi kuin se, että nuori missi vilauttaa collareissaan The Lust-kassia ja kiittää Kaalimato lelustaan.

Sarjasta arvosteluja voitte käydä lukemassa, täältä, täältä ja täältä.

Sarja on nokkela, pinnan alla kytee, sarja on myös hassu ja syvällinen ja sarjan saa ottaa vakavasti, kunhan ei odota hahmoilta liikaa. Älykkösarja tämä ei ole, mutta viihdyttävää katsottavaa ja harvinaista herkkua meille keski-ikäisille.

Ja muutenkin HBO:lle tiedoksi, että keski-ikäisiä ihmisiä on Suomessa paljon eli varmaan olisi löytynyt meidän ikäisiä julkkiksia ym. joita kutsua sarjan lanseeraukseen ja joille lähettää vaikka sitten se Kaalimato hommeli tai sen sijaan jotain tyylikkäämpää, mutta tosiaan ehkä sitten sen collariasun olisi tullut olla kokoa XS-XXXL. Ehkä se tosiaan siinä kohden olisi mennyt liian vaikeaksi..

Tässäpä vaikka vinkkinä Nelkytplusblogit, joka on pullollaan toinen toistaan upeampia keski-ikäisiä vaikuttajia.

Kyllä sitä myös mietin, että olisiko nämä upeat keski-ikäiset näyttelijä naiset vuosimallia 1969-1975 halunneet, että sarjaa mainostetaan näin Suomessa? Ruotsissa meinaan meidän ikäisetkin naiset kelpaa, paitsi yhdelle apteekkibrändille.

Ehkä vaan luullaan, ettei meidän ikäiset ole somessa. No voin kertoa, että se menestynein vaikuttajasukupolvi, joka on koko homman aloittanut, alkaa olla neljänkympin korvilla ja onkin. Eli siinä iässä, kun itsellä alkoi ihan ne ensimmäiset esivaihdevuosioireet. Ja onhan meillä ihanat ja upeat Sumarin siskokset, peukut L’Oreal Paris ja Lancome, jotka olette valinneet heidät keulakuviksi täällä Suomessa.

Katsokaa ihmeessä hieman kieli poskella The Lust ja antakaa sarjan mennä myös ihon alle. <3

Iloa kaikkien viikkoon ja tasa-arvoa. Nuoret taistelee lujaa erilaisten tasa-arvo asioiden puolesta: mutta he eivät (vielä) voi käydä meidän taistelua.

Ihan mitä fiiliksiä vaan saa vapaasti kirjoitella, kunhan ei nyt sellaiseen ilkeyteen lähdetä taas, että ”älä sinä mummo siellä edes yritä”, katsokaas kun yritän, niin kauan kuin henki pihisee ja toivon, että muutkin yrittää ja tuleva jälkipolvi myös, sillä elämä on tehty elettäväksi siihen viimeiseen elinpäivään asti. <3

Keyword:Love blogin Jonna sivuaa myös postauksessaan aihetta ikäsyrjintä, kannattaa lukea Jonnan juttu täältä. <3



16 thoughts on “Kun taas mieleni pahoitin osa 100 ja HBO:n The Lust sarja!”

  • On kyllä ihmeellistä kuinka joitain nimenomaan meidän ikäisillemme suunnattuja tuotteita mainostetaan nuorilla kasvoilla/kanavilla. Ei samaistumispintaa varsinaiselle asiakaskunnalle eivätkä näiden nuorempien seuraajat saa vääränlaisesta sisällöstä mitään irti.

    Monella meidän ikäisellämme on myös rahaa enemmän käytössä kun usein lainat on maksettu ja lapset kasvatettu, tätäkään ei markkinoinnissa näytetä paljoa hyödynnettävän.

    • Tämä The Lust sarjan kohdentaminen nuorille oli jo liikaa, kuten näkyy. 😉 Apteekkisarjasta taas sen verran, että he mainostavat kyllä somessa, mutta eivät tosiaan anti age-tuotteita ja olen miettinyt tosiaan, että myyvätkö ne muutenkin niin hyvin. Mene ja tiedä, mutta kun on monta linjaa, niin olisi ihana, että kaikkia linjoja mainostettaisiin ja jos mainostetaan intiimituotteita, joita toki kaikkien hyvä käyttää, niin mikä valtava kohderyhmä vaihdevuosi-ikäiset naiset on. Just saying.

      Ihanaa viikkoa Tuuli ja koitetaan taas porskuttaa. <3

  • Tää suuntaus ”nuoruus myy” on edelleen ja näköjään pysyy tapetilla vuosi toisensa jälkeen ja se suorastaan raivostuttaa. Niin toivon muutosta asiaan, me 40 -50 v olemme kuitenkin todella iso joukko naisia, ja suuri osa meistä on vakavaraisia ja haluamme panostaa elämän laatuun ja ehkä myös enemmän itseemme. Keski-ikäiset maailmankartalle <3 ps. itse olen alkanut karttaa yrityksiä, jotka kohdistavat mainonnan vain "nuorille".

    • Päättömäksi asian tekee, että nuoret mainostaa nuorille ja nuoret mainostaa meidän ikäisille. Ihan oikeasti, mitä jos meidän kasvoilla mainostettaisiin 20-30-vuotiaiden telsusarjaa, aivan yhtä absurdia!

      Kyllä, sama juttu vaikka toki sarjan katsoin, mutta noin muuten rahani laitan muihin merkkeihin. Vaate hommeleissa vasta haastavaa onkin, sillä tosi harva brändi mainostaa meidän ikäisille vaatteita. Surullisin on Marimekko, jota rakastaa moni jo mummonmaidossa. Kosmetiikassa on menty selvästi eteenpäin jo. Ehkä se maailma muuttuu, kun raivataan tietä ja ollaan ja näytään ihan kaikki.

      Ihanaa viikkoa Taru. <3

  • Katselin The Lustin ja pyöristyin kun katselin viikonloppuna sun storiesit tämän tiimoilta. Ehkä se olisi liikaa, vanhempi ihminen ja Kaalimatolelu, yök. Eihän sellaiset seksiä harrasta vaan odottavat kuoleman korjaavan muiden silmistä. 😀

    Ongelma on myös se, että alalla on paljon nuoria ja en tiedä kokeeko ne meidät vanhemmat ihmiset jotenkin kiusaannuttavaksi olioiksi ja siksi on helpompi kontaktoida mainostamaistarkoituksessa niitä oman ikäisiä.

    The Lustiin palatakseni, niin kyllä ihmettelen suuresti mitä on oikein mainostoimistossa mietitty, onko tosiaan ollut HBO Nordicin toive, että joo sitten vedetään tää homma parikymppisillä vaikuttajilla. Tässähän olisi voinut tehdä niin, että olisi ollut nuorta ja vanhempaa. Niitä joilla asia on ajankohtainen ja niitä, jotka voisivat miettiä, mitä edessä tulevan pitää, mutta ei.

    Pakkohan tästä on ääntä pitää, koska kuka sitä muu hännän nostaisi kuin kissa itse.

    Ihanaa viikkoa Tiia. <3

    • Hih jos vaikka sarjaa olisi voitu markkinoida sen oikealle kohderyhmälle, ilman sitä lelua. Toki ymmärrän, että nämä verkkari asiat ovat vaikeita, koska ne tulevat yleensä aina XS-koossa. Olisi varmaan liian vaikeaa teettää monia eri kokoja, mutta ei mahdotonta. 🙂

      En osaa sanoa, tunnen alalla paljon ihania nuoria, jotka aina sanovat, ettei koko ajan vaan voi kohdentaa yhtä ja tiettyä ihmisryhmää. Noh jotkut ymmärtää ja jotkut ei, jotkut eivät edes halua ymmärtää.

      Samaa mieltä, koska uskon, että sarjasta voi tykätä nuoret myös, onhan sarja hulvaton, niin hyvin olisi voitu kosiskella kaiken ikäisiä. Tai sitten kerrankin tehdä rohkeat ja kosiskella juuri sen ikäisiä, kenestä sarja kertoo. Onhan maailma pullollaan upeita viiskymppisiä julkkiksia ja tämä sarja mielestäni on täydellinen jo siitä 40+ eteenpäin.

      Ehkä jokainen pieni ääni aiheesta vaikuttaa jossain, ehkä nykäys nykäykseltä oivalletaan, kenellä on rahaa kuluttaa ja keitä ei saisi aliarvioida.

      Ihanaa päivää Jonna. <3

  • Oikeaa asiaa, näin valitettavasti. Yksi syy on varmasti markkinointihenkilöstön ikä, osastoilla ei juuri yli 40-kymppisiä ole. Ikäsyrjintä on markkinoinnissa ja mainonnassa mittavaa, eli tästä ongelmasta päästään vasta kun ikärasismista työelämässä päästään. Kysypä lapseltasi tai naapurin nuorelta, kenet he valitsisivat mainoskampanjaan ja näytä kuvia eri ikäisistä naisisita… Yllätyt varmaan.

    • Täydellisesti kiteytetty, ei tähän ole mitään lisättävää. Toki on nuoria, jotka ymmärtää ettei kaikkia munia voi vuositolkulla laittaa samaan koriin, mutta pääsääntöisesti näin tämä maailma menee.

      Hyvin joku aikoinaan tänne kommentoi, että setämiehet haluaa nuoria naisia ja sieltä tämä hommeli alunperin lähtee. Varmasti totta sekin.

      Naisten on aika ”voimaantua”, kamala sana tuo ja pitää leuka pystyssä kaiken ikäisinä.

      Sydämellistä viikkoa Leena. <3

  • Minä ainakin olen henkilökohtaisesti kiinnostuneempi asioista ja jutuista, joissa näen itseni ikäisiä ihmisiä ja he kokevat samanlaisia asioita, joita itsekin koen. Suomessa olisi ollut ihan hurjasti upeita 40-60 vuotiaita naisia tuota sarjaakin lanseeraamaan. Ei ole nuorilla vielä kuumia aaltoja, mielenheittelyä, vuotovaivoja ja kuivia alakertoja, joista voisi kokemuksen syvällä rintaäänellä keskustella 🙂
    Minä kannatan tasa-arvoa näissä ikäasioissakin. Ja myös armoa siihen, että olemme jokainen juuri hyviä sellaisina kuin olemme.
    Haleja viikkoosi Tiia <3

    • Jos oikein ajattelee, niin on maailma hassu, miksi sille ikäryhmälle ei haluta kohdentaa, jolla on eniten rahaa käytössä, sitä tässä vaan mietin noin yleisesti.

      Juurikin näin, ihan mihinkään katsomatta, jokainen on just ihana just niin kuin on.

      Ihanaa viikon jatkoa Outi. <3

  • Niin pahoitin minäkin mieleni erään yrityksen epäonnistuneesta markkinoinnista. Asumme maaseudulla ja eräs yritys lähestyi meitä kyläläisiä hyvinkin tärkeällä asialla, sillä he puuhaavat kotipaikkakunnallemme valokuituverkkoa. Kyseinen yritys lähetti eri somekanavien lisäksi jokaisen postilaatikkoon perinteisen A4-kokoisen paperikutsun saapua asiasta järjestettävään infotilaisuuteen. Kutsu sisälsi tärkeät tiedot päivämäärästä kellonaikaan. Lisäksi kutsu oli kuvitettu nuoren kauniin naisen valokuvalla.

    Puhisin mielessäni, enkä sanonut mitään, mutta selvästikin koin, että tavoittelevat tilaisuuteen ainoastaan kylänmiehiä. Ja mikäs tällaiseen parhaiten tehoaakaan kuin nuori kaunis nainen. Minä taas en kokenut itseäni tervetulleeksi tuon kutsun perusteella tuohon tilaisuuteen. Soimasinkin siinä jo itseäni ahdasmielisyydestä ja katkeran vanhan akan -syndroomasta, kunnes 14-vuotias tyttäremme vilkaisi kutsua ja tokaisi, että mitä ihmettä tuo nainen tuossa kutsussa tekee?! Halleluuja ajattelin ja kiittelin fiksua tyttöäni, joka uuden sukupolven edustajana heti huomasi kutsussa esiintyvän ongelman.

    Osallistuimme molemmat mieheni kanssa infotilaisuuteen ja valokuitukin meille on tulossa – rouvan mielipahasta huolimatta.

    Ehkäpä tämä maailma kuitenkin muuttuu noiden nuorten ansiosta pikkuhiljaa paremmaksi.

    Aurinkoista kevään odotusta ihan jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta 🙂

    – Mielensäpahoittaja ja sen tytär maalta

    • Kerran sain tänne niin loistavan kommentin, miten setämiehet ovat kaiken takana. Niin kauan kuin setämiehet päättää valtaa istuvilla paikoilla, niin kauan käytetään markkinointikasvoina nuoria. En tiedä miksi sitten setämiehet eivät ymmärrä, että juuri tällä ikäryhmällä on eniten rahaa käytössä.

      Tämä teidän esimerkki pätee juuri tähän, oletetaan, että miehet hoitaa nämä ”haastavat” valokuituhommelit ja kosiskellaan heidän kautta tyyliin 50-luvun mainontatyylillä. Itseeni olisi purrut mainos, jossa on vaikka perhe, eläkepariskunta jne, ja mainostetaan miten netti toimii. Katsos kun tämän päivän eläkeläisetkin käyttää nettiä ja katsoo suoratoistopalveluita.

      Ihana, viisas tytär, ihmetteli tätä kummaa täkyä, jolla valokuitufirma kosiskeli teitä asiakkaiksi ja toivottavasti en veikkaa väärin, mutta luultavasti setämies on siellä päättänyt minkälaiset kasvot markkinointimatskuun tulee. Mene ja tiedä.

      On tulossa uusi uljaampia ja joviaalimpi sukupolvi ja uskon, että ”pojasta” polvi paranee. <3

      Ihana mielensäpahoittaja ja tytär siellä. Mekin muuten tarvittaisiin tänne maalle valokuitu. <3

      Sydämellistä kevään odotusta teille. <3

  • Ihana lukea, että sinun hormonikorvaushoito auttaa, tekee onnelliseksi. Ikäsyrjintää näkee ja kokee niin monissa tilanteissa. Se suututtaa.

    • Ihana kultainen sinä ja totta, kyllä ihmisessä pitää asua myös räyhähenki. <3

      Niin näkee ja etenkin viiskymppinen nainen ja siitä eteenpäin on epäsuosittu, valitettavasti. Mutta kyllä tekivät vaan niin mojovan sarjan nuo meidän ikäiset ruotsalaisnaiset ja ovat upeita kaikki.

      Sydämellistä viikkoa Marja. <3

  • Heippa Tiia!

    Luin tätä tekstiä junassa ja koska matka oli pitkähkö :D, oli hyvin aikaa ajatella tätä aihetta, jota olen ennenkin aiempien postaustesi pohjalta mietiskellyt. Noin niinkuin ihan vaan oman elämäni näkökulmasta. Ja kyllä se taitaa niin olla, että joko olen niin pönttö, etten tajua mitään tai sitten vaan yksinkertaisesti elän niin omanlaistani elämää pienissä piireissä, joissa ei ikäsyrjintää esiinny, vaan melkeinpä päinvastoin.

    Ehkä kaikkein kivoimpia juttuja on mm. oman vakkariliikuntakeskuksen 50+ – ikäisille suunnattu tarjonta, joka on koko liikuntalukkarin ehdottomasti monipuolisin valikoima. Ei mitään ”mummojumppaa”, vaan todellakin reipasta ja raskastakin meininkiä vähän lajista riippuen.
    Samoin tärkeän kesäharrastukseni golfin parissa on senioreille (50-vuotiaasta alkaen) tarjolla kaikenlaista treeniä, kilpailuja, leirejä, matkoja ja muuta häppeningiä. Myös hinnoissa on usein senioreille tosi hyviä tarjouksia mm. pelioikeuksista vieraskentille jne.
    Muutenkin laji on erittäin ikäystävällinen. Tai paremminkin sellainen, jossa iällä ei kertakaikkiaan ole merkitystä, vaan samassa ryhmässä voi olla yli 70 vuoden ikähaarukka ja kaikki ollaan samalla viivalla.
    Sama pätee kuntosaliin, jossa käyn. En ikinä koe olevani sielläkään mitenkään ulkopuolinen, vaikka usein treenaan yhtä aikaa pari-kolmekymppisten nuorten naisten tai miesten kanssa. Päinvastoin, avaan usein keskusteluja muutamalla ystävällisellä sanalla ja aina tulee samalla ystävällisellä mitalla takaisin.

    Ja siis tiedostan koko ajan, että nämä ei ole niitä juttuja, joihin tekstissäsi viittaat, mutta haluan kuitenkin kertoa tämänkin puolen, koska tämä on sitä elämää, jota itse elän ja jossa en koe ikäni takia jääväni mistään paitsi, vaan ennemminkin olevani etuoikeutettu.

    HBO:n sarjoista (on varmaan ainut maksukanava, jota meillä ei kaikkien urheilua sisältävien kanavien lisäksi ole) tai leffoista olen niin pihalla, etten osaa sanoa niistä tai niiden mainoksista mitään. Mutta hymyilytti kyllä tuo ajatus siitä, että jos meikäläiset alkaisi mainostaa jotain nuorisoleffaa :D. Tuskin tulisi mikään vuosisadan hitti siitä.

    Muotikin on mulle mahdoton aihe, koska olen varsin epämuodikas, mutta yhteen hassuun ikäaiheiseen asiaan törmäsin suosikkini Marimekon sivuilla. (Brändi, jota olen pitkään pitänyt itselleni liian pönöttävänä ja ministerimäisenä, mutta josta olen kiinnostunut uudelleen uuden raikkaan tyylin takia).

    Olen ostanut vajaan vuoden sisään kolme Marimekon ihanaa mekkoa läheisestä outletista, joten tiedän hyvin, että kokoni on joko S tai peräti XS, koska Marimekon koot on selvästi väljempiä kuin yleensä käyttämäni.
    Mutta huolimatta siitä, että tiedän kokoni, katselin verkkosivuilla yhtä uutta kivaa mekkoa ja kokeilin varmuuden vuoksi ”kokolaskuria”, johon laitettiin muistaakseni muutamia mittoja ja ruksittiin sen jälkeen vartalon malleja, joiden yhteistuloksena tuli teksti ”näytät olevan kokoa S” (tämän jo tiesinkin), MUTTA sitten tuli kohta, jossa kysyttiin ikää ja kun vastasin siihen totuudenmukaisesti 57, teksti vaihtui muotoon ”näytät olevan kokoa M”. Ja perusteluna se, että ikä kertoo Marimekon mukaan siitä, miten paino kropassa jakautuu. Heh. Eli yhtäkkiä kokoni hyppäsi ikävuosien perusteella yhdellä-kahdella koolla ylöspäin, vaikka näppäilin tietoja brändin XS-kokoisessa vallan sopivassa kukkaisassa kotimekossani :D.
    Huijasin sitten ikää laskurissa 20 vuodella alaspäin ja palasin takaisin S-kokoiseksi :D. Se hämmensi.

    Mutta se mitä sanot siitä samaistuttavuudesta vaatteita valittaessa, on mullekin totta. Ei niinkään (tai oikeastaan ollenkaan) ikäpohjalta, vaan kokojen puolesta.
    Jos otan esimerkiksi Marimekon malleista vaikka kauniin Lola Odusogan, en pysty hahmottamaan Lolan päällä olevia vaatteita itselleni, koska ollaan niin eri kokoisia. Sama koskee muutenkin oman ikäisiäni (no Lola toki vasta 44-v, mutta ”keski-ikäinen” kuitenkin). Vaikka olisi jämptisti samat vuodet mallilla ja itselläni mittarissa, mutta koko tai vartalon malli kovin erilainen, mallin yllä olevan vaatteen kuvittelu itselle on aika vaikeaa. Oli se kokoero sitten kumpaan suuntaan hyvänsä.

    Ja vaikka tämä on viimeinen niitti omalle pönttöydelleni, tunnustan, etten tunne edes apteekkibrändejä paria perinteistä lukuunottamatta ja siksi googlailin sanoilla ”ruotsalainen apteekkibrändi”. Ihan vaan päätyäkseni tähän postaukseen, joka tuli haulla ensimmäisenä näkyviin :D.

    En tiedä voiko tästä mitään johtopäätöstä nyt vetää, mutta ehkä se miten asiat kokee tai miten ne ihan todellisuudessakin eri ihmisille näyttäytyy, riippuu pitkälti siitä, minkälaisessa ympäristössä kukin elää (asuu, tekee töitä, harrastaa jne.) ja minkälaisia omat mielenkiinnon kohteet on.

    Terkkuja Tiia <3 ja voit olla varma, etten ole unohtanut sitä näkyvyysasiaa (julkista kiitosta), jolle odotan parempaa ja rauhallisempaa ajankohtaa. Tiedät varmasti mitä tarkoitan <3

    • Heissan Annukka💖anteeksi että kesti vastata.

      Et ole lainkaan pönttö ja ihan fakta on myös juuri tuo, että missä pörrää, mitä touhuaa, mitä oma elo sivuuttaa.

      Hihi juu kyllä onhan tuo vastakkain asettelu, että jos meidän kasvoilla mainostettaisiin nuorille kohdennettuja juttuja, niin se on hulluuden huippu, niin miksi ei olisi myös päinvastoin.

      On myös hyvä pointti, että totta kai sitä samaistuu oman näköiseen vartaloon kuvissa ja muotimaailman on aivan mahdotonta kaikkia vartaloita yhden mekon ympärille laittaa mainoksiin.

      Mutta en tiedä naurattiko vai itketti tuo Marimekon kokojuttu kohdallasi. 😬😵Myös keski-ikäisten vartalo voi olla ihan minkälainen vaan, kuten nuorilla ja sinun kohdalla hyvin pieni. Mielestäni tässä hämmennetään vain lisää.

      Marimekko on aivan ihana tänä päivänä, mutta mainostaa nuorten Kioski mallistoa ihan samoilla nuorten kasvoilla kuin muutakin mallistoa. Syö, että brändin vaatteet, jotka olleet mummini päällä, sivuuttaa ne ihmiset, jotka ovat ostajina saaneet Marimekon kaikkien huulille alun pitäen. Marimekko on kivi omassa kengässä, tykkään ja olen pettynyt markkinointiin, joka kuitenkin toimii hyvin myös maailmalla. Eli mikä olen mitään sanomaan, markkinointi tietää parhaiten, mutta silti surullinen maailma.

      Höpsis ihana Annukka ja jos näkyvyyttä, niin sitten sen ihanan brändin vuoksi ja aikaa on hamaan maailman tappiin asti. 💖

      Tänään tuntuu keväältä, nautitaan siitä. 🥰

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud