Vuodenaikakuva ja päivä Porvoossa ystävän kanssa. Kuvia meistä 70-luvulta!

Vuodenaikakuva ja päivä Porvoossa ystävän kanssa. Kuvia meistä 70-luvulta!

Laukku kaupallinen Instagram yhteistyö Globe Hope ja Weecos

Tammikuusta asti siirsimme ystäväni kanssa tärskyjä koronellin vuoksi ja vihdoin koitti päivä, että päästiin näkemään ja nappaisemaan vuodenaikakuva. Vaikka totta totisesti huhtikuu on jo kevätkuukausi.

Vuosi sitten talvipäivä näytti tältä.

Vuosi sitten saatiin iloinen ohikulkija lopulta auttamaan meitä vuodenaikakuvan kanssa. Kävi nimittäin vuosi sitten niin, että kun laitoin laukun roikkumaan vastapäiseen puuhun, selfietikun laukusta töröttämään ja kännykän tikunnokkaan, kännykkä suhahti lumikasaan viuh vaan ja mahdoimme olla näky, kun kauhoimme lunta hädissämme, etsien kännykkää lumikasasta.

Tällä kertaa laukku roikkui jälleen puussa ja selfietikku ja luuri samalla meiningillä. Tässä kuvassa voisi olla puhekupla, kun ukkeli soittaa Puuilosta jostain vessanpyttyaineesta kesken vuodenaikakuvauksen. 🙂

Lautanen pullollaan onnenhippusia <3

Aurinko pilkahteli välillä, aah.

Kun on itselaukaiseva päällä, niin pölkkypääkuvia löytyy aina kameran uumenista. Vuosi vuodelta rypyt myös syvenee, mutta omiin silmiin näytämme ihan samalta kuin vuonna 1975. Eikös vaan?

Kuvassa meikäläisen synskäjuhlat. Tuo mansikkalamppu on muuten meillä odottamassa aikaa parempaa tai kattoa tukevampaa.

Miksi luopua perinteistä, kun ne on erinomaisiksi havaittu. Oikeastaan odotetaan juuri näitä, sushia ja Cafe Cabriolen kakkusia. Tällä kertaa juuri nautinnollisen kirpeä passionleivos vei kielen mennessään. Tykättiin tästä leivoksesta hurjasti molemmat.

Ystävät vuodesta -75. Suokohan elämä meille vuodenaikakuvat vielä monen kymmenen vuoden päästä? Nautitaan joka hetkestä niin kauan kuin voidaan. <3

Tyylillä vedetty 70-luvulta lähtien.

Sinisissä tunnelmissa.

Olipahan hyvä päivä vaikka juuri sairastettu koronelli laittoi askeleen laahustamaan ja hengästyttämään. Näillä eväillä tällä kertaa nautittiin täydellisestä päivästä ja nyt on sanottava, että kohtahan on keväisen vuodenaikakuvan aika. 🙂

Täällä iloinen video meidän päivästä.

Miten siellä ystävärintamalla?

Sydämellistä pääsiäistä kaikille. <3



9 thoughts on “Vuodenaikakuva ja päivä Porvoossa ystävän kanssa. Kuvia meistä 70-luvulta!”

  • Ihania kuvia teistä, ja näytätpä onnelliselta. Laukku on upea, juuri sopivan kokoinen. Ja ah, mitä herkkuja!

  • Haha, hyviä noi vanhat kuvat, kun kamalalla tuurilla just ja just päät näkyy. 😀 Voi sitä jännitystä, kun ennen odotti kuvia kehityksestä. Saattoi olla koko rulla joskus pilalla ja valottunut. 😀

    Me just sovittiin parhaat ystäväni kanssa mökkiviikonlopusta kesälle, joten sitä odotellessa. Se on meidän yhteinen kesäperinne. 🙂

    Aurinkoista pääsiäistä!

    • Itse asiassa rajasin muut ihmiset pois, koska ei ole heidän lupaa julkaista kuvia ja yksi heistä menehtyi nuorena. <3

      Ihanaa, se teidän mökkiperinne on sulle niin tärkeä tai teille toki. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Jonna. <3

  • Siis niin ihanan pitkä ystävyys teilläkin jo ollut. Teistä on tullut ystäviä minun syntymävuonna.
    Karkkilan Mia on minun ystäväni ollut jo 38 vuotta ja juuri muuten palasin taas Karkkilan reissusta kotiin. Ystävien kanssa vietetty aika on kyllä kultaakin kalliinpaa.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle rakas Tiia <3

    • Te olette mielettömiä ystäviä ja Karkkila postaukset on mun lemppareita. Ihanaa uutta viikkoa Outi ja kiitos, että oot mun ystävä. <3

  • Ihana asukokonaisuus ja laukku sinulla. Monta upeaa otosta. Aina ei kuvat onnistu, vaikka malli/mallit olisi/olisivat miten hemaiseva/hemaisevia hyvänsä. Kaunis lamppu, vaikka voisi noissa kuvissa näkyä pikkuneitejäkin enemmän. Oikein hyvää huhtikuun jatkoa Tiia! <3

    • Kiitos niin paljon. Rajasin muut pikkuneidit pois, koska yksi on heistä nuorena menehtynyt. <3 Ihanaa tätä viikkoa. <3

Vastaa käyttäjälle Outi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud