Passi hommia eli ihan seko meininki!

Passi hommia eli ihan seko meininki!

Sanokaa, jos olen väärässä, mutta näin täällä meillä.

Mies haki passia keväällä ja oli aika käydä tunnistautumassa eli joka toinen passi pitää hakea niin, että käy poliisiasemalla paikan päällä tunnistautumassa, otetaan sormenjäljet sun muut.

Mies teki hakemuksen, laittoi kuvan menemään netin kautta, maksoi passin ja kävi tunnistautumassa ja sai Porvoon poliisiasemalta passin mukaan. Siellä oli passi valmiina.

Menin tänään tunnistautumiseen, olin tehnyt kaiken saman ennakkoon, mutta passi tulee parin viikon päästä R-kioskille. Kerroin, että mies oli keväällä saanut passin paikan päällä, juu ei mitään tällaista palvelua ole. No oli. Mutta voi olla, että on ollut ennen ja suloinen kesäapulainen ei tiennyt miten esimerkiksi keväällä ovat asiat menneet.

Noh menin hakemaan täysi-ikäisen tyttären passia R-kioskilta, tyttären laatimalla valtakirjalla. En saanut tyttären passia noudettua, koska passini on mennyt vanhaksi pari kuukautta sitten. Kysyin, miten nyt sitten oma passi, koska se tulee R-kioskille pian, että saanko sitäkään noudettua, mutta sen kuulemma saa omalla vanhalla passilla, kunhan passi on mennyt vanhaksi vuoden sisällä eikä yli vuoden aikana. No sitten tajusin kysyä, että miten tytär saa passinsa, koska on vaan mopokortti ja tyttären passi on koronan takia mennyt vanhaksi jo pari vuotta sitten, eikä sitä ole ollut mitään järkeä uusia tässä välissä, koska korona. Juu ei tytär ei saa omaa passia, jos vanha passi on mennyt vanhaksi yli vuosi sitten ja ei ole muita virallisia henkkareita!?

Kysyin mitä nyt tehdään sitten, niin tyttären passin voi hakea kuka vaan täysikäinen, jolla on voimassa oleva passi, tyttären laatimalla valtakirjalla. Antakaa mun nyt kaikki kestää, onko tämä totta oikeasti. Tytär voi laatia valtakirjan, jolla toinen ihminen voi hakea passin, mutta ei saa omaa passia haettua. Jotenkin mielestäni tässä kuviossa on jotain pielessä.

Mietin, että mitä sitten tapahtuu, jos passi palautuu R-kioskilta jonnekin, koska kukaan ei sitä saa haettua, minne se palautuu, lähimmälle poliisiasemalleko? Saako sen sieltä sitten haettua henkilöllisyyden tunnistamisella, varmaankin näin.

Jouduin muuten ottamaan pikapassin, koska olen menossa Gotlantiin pian ja mitä ihmettä sinnekö tarvitsee passin? Vissiin näin sitten, tätä muuten poliisiasemallakin ihmeteltiin, sillä Pohjoismaissa ei pitäisi tarvita passia.

Eli ei ole ihan helppoja aina nämä passi asiat. Vaikka omalla kohdalla kävi kaikki tänään todella jouhevasti. Netissä on kaikki ajat varattu heinäkuun ties minne asti. Menin klo 15:00 poliisiasemalle ilman ajanvarausta ja olin ensimmäinen jonossa ja tein henkilöllisyyden tunnistautumisen ja ensi viikolla pikapassi odottaa ärrällä ja saan sen vanhalla passilla, koska se on mennyt vanhaksi vasta kaksi kuukautta sitten.

Onko teillä kaikki mennyt helposti passi asioiden suhteen. Mietin ihmisiä, joilla on vaan ajokortti ja passi ja passi on mennyt koronan tiimellyksessä vanhaksi pari vuotta sitten. Että ei muuta kuin kenelle vaan aikuiselle, jolla voimassa oleva passi, valtakirjaa tekemään, niin näin sen saa sitten haettua.

Jos tiedätte toisin, niin kertokaa ihmeessä. Tai jos osaatte kertoa miksi sen on näin mentävä, mikä logiikka on siinä, että tytär voi kyllä kirjoittaa valtakirjan toiselle ihmiselle, mutta ei ole valtaa hakea omaa passia? Toki tajuan logiikan, että pitää olla virallinen voimassa oleva henkilöllisyystodistus, mutta silti en oikein tajua. 😉

No mutta ihanaa viikkoa kaikille ja onnea passi asioiden hoitamiseen. <3



22 thoughts on “Passi hommia eli ihan seko meininki!”

  • Voihan rähmä,. Oon myös kuullu, jotta passin hakeminen on tehty enemmän ku vaikiaksi. Itte en oo passia juuri nyt uusimas, ku huhtikuulla vanheni.
    Aurikoosta juhannusviikkoa Sinulle Tiia 🥰🍀❣

    • Ihan outoa menoa kyllä. Kannattaa kuitenkin uusia, ennen kuin vanha passi on mennyt yli vuosi sitten vanhaksi, ettei mene ihan mahottomaksi.

      Ihanaa juhannusviikkoa Marja-Terttu ystäväin. <3

  • Passiasiat kuuluu lohkoon: “Vain Suomessa”, joten nyt oli pakko kommentoida 😅. Meillä on kaikilla suomalaiset passit, mutta ID kortteja useista maista. Kaikkialla homma meni jokseenkin helposti. Jopa koronan aikana Maltalla homma eteni viikossa hakemuksesta noutoon mutkitta.
    Suomessa asiat ovat aina olleet toisin. Miehelläsi on käynyt uskomaton tuuri silloin keväällä, koska muulloin ilman mutkia ei selvinnyt kukaan tietämäni ihminen.
    Edellisen kerran ajoimme Tallinnasta Kirkkonummelle hakemaan passimme, koska pojan piti käydä henkilökohtaisesti luukulla silloin. Helsingissä oli niin pitkät jonot (jotain kuukausia), että näin oli helpompaa ja nopeampaa. Tosin passi oikeasti sai paikan päältä viidessä minuutissa. Pääsimme jopa samalla paikallisjunalipulla takaisin Helsinkiin.
    Viime kerran soitimme Tallinnan konsulaattiin, että milloin olisi aikaa varattavissa, että pääsimme laittaa hakemuksemme sisälle. No, tänään klo 12.45. Olimme silloin vielä Pärnussa, tulossa Maltalta omalla autolla. Oli kyllä ajamista. Saimme kuvatkin napsittua jossain matkan varrella. Aika räjähtäneeltä näytämme niissä kyllä 🙈. Onneksi passi on voimassa vain 5 vuotta.

    • En kyllä ymmärrä miten miehellä oli passi valmiina, kun meni henkilöllisyyden tunnistamiseen, mutta on ollut varmaan eri säännöt silloin ja ovat huomanneet, että vie liikaa aikaa tai mitä lie tai on hyvä tunnistaa henkilö oikeasti, ennen kuin itse passi on tehty. Mene ja tiedä, mysteeri on tämä.

      Onneksi passi on voimassa 5 vuotta, totta turiset ja ehdottomasti kannattaa passi uusia jossain muualla kuin Helsingissä. Tosin tyttärelle hankittiin kahdeksalta aamulla Pasilassa express passi ja se toimi kuin häkä.

      Onneksi ensi kerralla, ellei säännöt muutu, ei tarvitse mennä henkilöllisyyden tunnistamiseen vaan voi tilata passin netistä. Mutta toivotaan, että olisi tulossa helpotusta.

      Ihanaa juhannusviikkoa Nadine. <3

  • Mittasitko verenpaineet? Jo tätä lukiessa pomppas taivaisiin. Varsinainen sääntöviidakko, johon tarttis myös passin.

    • Mittasin, mutta kompensoitui hyvin, sillä tänään on huimannut ja ollut alhainen verenpaine, niin tämä niin kuin jysäytti verenpaineet kohdilleen. 🙂

  • Mustakin toi on ollut aina hassua, et itse ei voi vanhentuneella hakia, mut avot, kun kirjoitat valtakirjan, niin kuka vaan täysi-ikäinen voi sen hakea, jolla on voimassa oleva henkkari. 😀 Toki ymmärrän, et noissa henkkareissa on aina se, että kun ne on vanhoja ne on vanhoja, niin ilmeisesti tuollainen on sitten keksitty, millä pääsee pälkähästä.

    Tätä tän kevään passiruuhkaa seuratessa oon huokaissut, et oman uusinta osui pari vuotta sitten, eikä tähän ruuhkaan,,, Oli se jo silloinkin tosin temppuilua, kun koronan vuoksi joka paikkaan oli silloin kuukausien jono, lopulta sain Hyvinkäältä napattua vuoron, että sain jätettyä sinne sormenjälkeni. Onneksi nyt tuo seuraava passi on helpompi, kun ei tarvi lähteä mihinkään, täyttää netissä ja kohta pitäisi kilahtaa uusi tilalle. 😀

    Ihanaa juhannusta Tiia. <3

    • Joo on niin hassua, mutta piilee siinä toki se logiikka, että kuka vaan voi hakea, kunhan saa valtakirjan. Eli ihan kuka vaan. Kuinkahan paljon valtakirjoja väärennetään huoltajuusriidoissa/lasten kaappauksissa.

      No huh hyvä, että sulla ei passi nyt ajan kohtainen ja omakin tulee tuota pikaa, kunhan tämä tyttären asia saadaan hoidettua. 😍

      Ihanaa iltaa Jonna💖

  • On nämä passijutut vaan outoja. Toivottavasti mieheni passiasia saadaan hoidettua ilman pahimpia mutkia. Luojalle kiitos tuo Marokon konsulaatti toimii Helsingissä, niin ei tarvitse pidemmälle lähteä.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Tiia <3

    • Huh onneksi miehen passi asia selviää näin. Nämä ovat välillä todella helppoja välillä todella konstikkaita kuvioita.

      Ihanaa iltaa Outi. 💖

  • Taannoin mies huomasi perjantaina päivää ennen Kreikkaan lähtöä, että passini on vanhentunut. Onneksi sain lentokentältä lauantaina pikapassin. Kaikista erikoisinta oli, että olin jo yhden Kanarian matkan tehnyt pokkana vanhentuneella passilla, koska en itse eivätkä viranomaisetkaan huomanneet vanhentumista.
    Ja tosiaan itse en Ärrältä saanut passia haettua (edes sillä pikapassilla), vaan piti laittaa mies asialle.

    • Eikä, yksi reissu meni vanhalla passilla läpi, huhhuh. Täällä oli ärrällä niin tarkka poika, että heti sanoi, etten voi hakea tyttären passia, koska oma passi mennyt vanhaksi. Juu ja tuo on niin hassua, että voit laatia valtakirjan toiselle, mutta et voi itse hakea.

      Mutta hyvä, että sait pikapassin ja pääsit reissuun.

      Ihanaa juhannusta Sanna. <3

  • Melkoista passipaniikkia pukkas täälläkin, kun mun passi oli mennyt vanhaksi 3 vuotta sitten (!!). Olin kyllä asiasta tietoinen, mutten välittänyt, kun ajattelin, että haen sitten, kun sitä seuraavan kerran tarvin. Siinä kohtaa vaan alkoi vähän kuumottaa, kun lehdissä alettiin kirjoitella passijonoista ja pakko oli laittaa asia vireille.
    Muistaakseni maalis-huhtikuun taitteessa kävin kuvassa (siitä tuli hirveistä hirvein ikinä), täytin sähköisen hakemuksen (mies myös, koska hälläkin oli yli vuoden vanha passi) ja sitten toiveekkaasti aloin varailla aikaa tunnistautumiseen. Olis mennyt täällä elokuulle (koska käsittelijöitä vain yksi ja hällläkin jossain vaiheessa kesäloma). Ja mun piti muka lähteä huhtikuussa Tallinnaan (jonne pääsee myös henkilökortilla, mutta en sellaista ole koskaan omistanut, vaan ainoastaan museomallin ajokortin, joka ei enää kelpaa miksikään missään), mutta se kävi selväksi, että ei onnistu. Ajanvaraukseen ei voinut soittaa ja kysellä peruutusaikoja, koska sen yhden ja ainoan käsittelijän aika meni niihin käsittelyihin, eikä ehtinyt vastata puhelimeen. (Sääliksi käy tuota henkilöä, jolle vielä vihaiset ihmiset kiukuttelee, vaikka itse ovat jättäneet passiensa hankkimisen viime tippaan).
    Saatiin onneksi tunnistautumisaika järjestymään peruutuspaikalle 60 kilsan päähän Hämeenlinnaan. Siellä meni kaikki näppärästi, samoin kuin passin nouto täällä omalta poliisiasemalta. Valtakirjallista R-kioskivaihtoehtoa ei voitu mekään käyttää, koska kummallakaan ei ollut sitä voimassaolevaa omaa passia :D. Enkä kyllä suoraan sanoen halua passiasioissa edes asioida kioskilla.

    Itseäänhän tässä saa syyttää, ettei ole ollut ajoissa liikkeellä, mutta nyt on passit taskussa ja vielä kun jostain järjestyisi tilaisuus käyttää niitä, niin kaikki hyvin :).

    Ihanaa juhannusta <3

    • No vähän samoja ajatuksia j kun korona teki sen, ettei ole tullut matkustettua. Toisaalta kyllä tämän rupeaman myötä oivalsin, että ihmisellä kait pitäisi olla aito henkkari eli ajokortti ei kelpaa. Sillä olen itse suheerannut, kun passi meni umpeen.

      Sama homma, ei mitään aikoja, jotta varauksella olisi päässyt. Mutta tosiaan kun menin paikalle, ei ketään jonossa. Eli hyvä, että teilläkin kävi sitten Hämeenlinnassa tuo hommeli ihan eri tavalla. Mutta voi höh Tallinna ei jäi nyt sitten.

      Hihi juu, ei saa passia ärrältä, jos on yli vuoden vanha passi, mutta sen voi tosiaan joku muu hakea sitten, jolla on. Mutta en ymmärrä miten oma mies sai heti passin paikan päältä, siellä oli valmiina vai näinkö vielä keväällä toimittiin. Joka tapauksessa sai ja mahti homma hänelle ja tyttärelle, koska isä pystyi hakemaan passin valtakirjalla.

      No nyt on meillä kaikilla kohta passit taskussa ja saadaan huokaista muutamaksi vuodeksi.

      Ihanaa juhannusta Annukka. <3

  • Pfuuf, kuulostaa kunnon säädöltä. Me käytiin just viikonloppuna pojan kanssa tunnistautumassa ja 8-12 arkipäivän päästä siitä pitäisi hakea Matkahuollon pisteestä passit. Toivottavasti menee kivuttomasti! 😅

    • Kaikenlaista säätöä, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin ja uskon kyllä, että menee, on vaan tällaista erilaista säätöä ilmassa. Olisi todella hyvä, jos netin passinhakulomakkeessa olisi rasti ruutuun vaihtoehto tai systeemi jopa tunnistaisi onko passi mennyt vanhaksi alle vuosi sitten tai yli vuosi sitten ja jos yli vuosi sitten, niin ohjaisi haun suoraan poliisille, eikä ärrälle, josta sitä ei yli vuoden vanhalla passilla saa, paitsi toki, jos joku muu täysikäinen hakee, jolla voimassaoleva passi. Hih.

      Ihanaa juhannusta teille. <3

  • Mullakin oli passi vanhentunut ja hain torta på torta sekä henkilökortin että passin. Pomo haki omalla passillaan mun henkkarin ärrältä ja sitten hain passin pari päivää myöhemmin omalla henkkarilla.

    • Just tämä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta vähän säätöä vaatii. Normaalisti ei passit ole päässeet vanhentumaan, mutta nyt koronan vuoksi toisin.

      Ihania reissuja. 🌞💛🌞

  • Aivan käsittämätöntä meininkiä kyllä, logiikka hukassa pahemman kerran! Onneksi meidän passit ovat nyt voimassa vielä useamman vuoden, josko sitten olisi helpompaa uusia ja ruuhkatkin hellittäneet ; ) Ihanaa juhannuksen aikaa & tulevia reissuja!

    • Ihanaa, että vältyitte tältä korona ajan passirumbalta🌞💛🌞

      Ihanaa juhannuksen jatkoa Heli💛

  • Meillä oli just tilanne, ett mun passi mennyt vanhaksi yli 2v sitten ja piti hommata pässi sekä mulle että 13v pojalle. Piti käydä tunnistautumassa asemalla ja sen valmiin passin saa haettua vain asemalta (koska ei ole voimassa olevaa riittävän virallista asiakirjaa). Tavallaan ihan selvää pässinlihaa, vaikka tavallaan toki monta ”turhaa” käyntiä. Mutta näillä ehkäistään mahdollisia väärinkäytöksiä kuitenkin. Vaikkei ne meille kunnollisille kansalaisille tule mieleen, niin löytyy myös niitä jotka voisi pahimmillaan väärinkäyttää systeemiä..

    • On tosi hyvä, että on tiukat systeemit. Meillähän meni juttu niin, että tosiaan, kun joka toinen passi pitää käydä tunnistautumassa eli tyttären ei nyt tarvinnut, niin passi tulee ärrälle ja sieltä tytär ei omaa passia pari vuotta vanhentuneella passilla saanut vaan tytär kuitenkin pystyi valtuuttamaan isänsä, jolla voimassa oleva passi. Tavallaan hassua, että voi valtuuttaa, mutta ei voi hakea.

      Hassua myös oli, että miehen ja minun piti tällä kertaa käydä poliisiasemalla tunnistautumassa, mies sai passin keväällä heti paikan päällä ja itse haen taas ärrältä, jahka tulee valmiiksi. Molemmat toimittiin samalla tavalla netissä.

      Olen kyllä miettinyt väärinkäytöksiä vaikka lasten huoltajuuskeisseissä, toinen vanhempi voisi periaatteessa väärentää valtakirjan ja hakea lapselle passin.

      Pääasia, että homma kuitenkin sujui ja kaikilla passit kourassa.

      Ihania ja aurinkoisia reissuja teille. 🌞💛

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud