Minna Parikka, pupujänötossukat!

Minna Parikka, pupujänötossukat!

Voi mahoton, neljä vuotta käyttämäni jänötossukat yhtäkkiä levähtivät jaloissa ja eivät vaan pysyneet enää jaloissa. No kulutusaste oli kyllä valtava, kaiket kesät hiihdin kyseisillä tossukoilla.

Sydämessä läpätti lujaa, kun huomasin, että Stockmannin 160 vuotta juhlamallistoon tuli Minna Parikan kenkiä. Parikka lopetti kenkien valmistamisen ja myynnin olisiko ollut noin vuosi sitten.

Hinnat kuitenkin ovat kovat vaikka laadukkaat kengät on kyseessä. Odotin alennusmyyntejä, eikä vieläkään, mutta kun lisäale kosahti päälle, sitten lähti. Nyt on kahdet uudet Parikat ja toivon, että niillä tallustellaan monta kesää.

Tässäpä toiset uusista pupukengistä, lilat ballerinat.

Hih kamu oli, että nosta jalat kohti taivasta ja meikäläinen huonoilla vatsalihaksilla huusin, ”ota äkkiä se kuva!”

Kyllä Parikat ansaitsee ihan oman blogipostauksen, raksutan pupukenkuleita niin. Toki jakavat mielipiteitä, eivätkä ole kaikkien makuun. 🙂

Nyt, kun menin tätä postausta kurkkimaan, niin näiden ballerinojen hinta oli laskenut lisää! Omg.

Tykkäätkö Parikoista ja löytyykö omat Minna Parikat?

Kukkaisaa viikonloppua kaikille. <3



6 thoughts on “Minna Parikka, pupujänötossukat!”

  • Tosi upeat ballerinat! 💜Ja hienot kuvat! Pidän pupukengistä ja vuosia niitä katsellut. Vain katsellut, kotiin asti eivät ole hyppineet. Onneksi näitä vielä liikkuu käytettynäkin, kenties joku päivä vielä.

    • Kiitos niin paljon Tiina. Nyt näitä saa 130€ hintaan eli jo ihan käytettyjen hinnoilla, iiks ja vink vink. <3

      Ihania kesäpäiviä Tiina. <3

  • Kyllä noissa Parikan pupusissa on sitä jotain ja niistä löytyy monet sellaiset, jotka itselleni voisin napata.
    Pupuista uutta viikkoa sulle Tiia <3

  • Ihanat kengät. 💜

    Itsellä meni ehkä aavistuksen maku tähän brändiin, kun eka isolla kohulla pillit pussiin ja varastot tyhjiksi. Eikä sitten kauaakaan, kun taas alettiin myymään. 🙈 Ihan kuin olisi haluttu vaan saada varastot tyhjiksi. Yksi työkaveri hamstrasi sillon monta paria, kun Parikka ilmoitti lopettavansa kenkien suunnittelun, sanoin sille jo silloin, et oota vaan, kohta tekee comebackin, teki sen vaan aiemmin, mitä edes mä ajattelin. 🤣 En tiedä miksi, mut mulla oli koko ajan outo kutina koko touhusta. 🙈

    Ihanaa viikkoa Tiia. 💙

    • Tiedätkö miltä ero meissä on vaikka sisimmissäni ajattelisin mitä, en koskaan yrittäisi himmentää millään muotoa toisen iloa vaan iloitsisin toisen ilosta ja sanoisin ihanat kengät, jättäisin noi muut jutut ja räkänauruhymiöt väliin.

      Mitä Minna Parikkaan tulee, niin kyseessä on Stockmann 160v juhlamallisto ja vaikka ei olisi, niin ihan sama, ei himmennä kenkien ihanuutta lainkaan. Ihanaa, jos tulee lisää.

  • No onhan nut ihanat – kaukaa olen ihaillut noita Parikoita. Koskaan en ole edes sovittanut, täällä maalla ei edes ole sellaisia kenkäkauppoja, joissa niitä olisi ollut tarjolla. Lukemieni juttujen perusteella aika monen jalkaan sopivia niistä löytyy.

Vastaa käyttäjälle Tyylimurun Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud