Väsynyt öyhöttämiseen ja vöyhöttämiseen!

Väsynyt öyhöttämiseen ja vöyhöttämiseen!

Oletteko väsyneet kaikkeen öyhöttämiseen? Nuorempana olin jopa poliittisessa kerhossa hetken, koska halusin muuttaa maailmaa. Tai siis oikeastaan kerhoa ei ollut olemassa vaan ystäväni kanssa rämpäytimme erään puolueen toimistolle ja he sitten perustivat meille kerhon, jonka jäseniä oli ystäväni ja minä. Aivan mahtavaa, kävimme mm. pulkkamäessä!

Blogin alkuvuosina kirjoitin mielipidekirjoituksia, haastoin ja väsytin samalla itseni ja altistin itseni samalla vainoamiselle ja ilkeilylle. 

Somessa tällä hetkellä käytävät keskustelut mm. kuka saa kirjoittaa kirjoja, no lopputulema on kaiketi, että kuka vaan tätä ei kai kukaan kiellä, mutta yhtä arvostettu kirjailija ei koskaan voi olla somevaikuttaja kuin vaikka alan koulutuksen saanut kirjailija.

Viitataan taiteeseen, musiikkiin, että kirjailijaksi voi kutsua itseään tänä päivänä kuka vaan muusikoksi tai taitelijaksi ei voi kukaan itseään kutsua, koska näihin ammatteihin tarvitaan koulutus. En ole tosin aivan varma tästäkään, että tarvitaanko aina?

Mennään aikamatkalle ja mietitään Vincent van Goghia, Shakespearea, Mozartia jne. Koulutukseen vetoaminen on hyvinvointiyhteiskunnan etuoikeus. Tänä päivänä suuressa osassa maapalloa ei monilla taiteilijoilla ole kuitenkaan varaa koulutukseen.

Terävä timantti ja uskomaton kirjallisuuden helmi voi syntyä aivan minkälaisissa olosuhteissa vaan. Hyvä olisi myös pohtia, onko jokin itseltä pois vai olisiko tärkeintä, että kansa lukee ja lukuinspiraatio ja rakkaus kirjoihin voi vaikka lähteä kevyemmästä kirjallisuudesta, itselläni Viisikot ja tästä Dostojevskin Idioottiin.

Kaikenlaista kirjallisuutta tarvitaan, koska siitä vasta sota tulisikin, jos kustantamot suoltaisivat ulos silkkaa ylevyyttä ja älyllistä inspiraatiota.

Tarvitsen mieltäni haastavia kirjoja, tarvitsen mieltäni keventäviä kirjoja, tarvitsen itseäni sivistäviä kirjoja. Kirjojen avulla voin käydä eri maissa, eri aikakausilla, olla eri ammateissa, olla kuka vaan, kirjat parhaimmillaan haastaa ajattelemaan, tuo omaan kulmaan jotain uutta.

Kustantamojen täytyy myös elää, jotta voivat painattaa myös kulttuurillisesti arvokkaita teoksia.

Somevaikuttajien kirjat voivat myös heijastaa aikamme kuvaa ja kirjojen arvo voi myöhemmin nousta arvoon arvaamattomaan. Kukaan ei voi tätä ennustaa, mutta sen tiedämme, että on paljon vasta tänä päivänä post mortuumisti arvostettuja taiteilijoita ja kirjailijoita. Kirjat voivat toki muutenkin olla helmiä, tänään, tässä ja nyt.

Voisin pahoittaa mieleni miksi @wsoykirjat lukupiirissä tai kirjailijakoulussa on vain nuoria vaikuttajia. Tätä ikähommelia näkee kaikkialla ja välillä otan valtavasti kierroksia aiheesta ja mitä teen silloin itselleni, no huonoa. Hyvä heille, eikä ole minulta pois.

Koin sitten asiaa mietittyäni, että tässäpä on uusi virkistävä idea ja mahdollisuus hioa jo valmiista lahjakkuuksista varsinaisia helmiä. Tämähän voi jopa toimia kenelle tahansa inspiraation lähteenä, tavoitella päämääriä itsekin, jos siltä tuntuu.

Media tursuaa Marinia, lehdistön syy, vaikuttajien syy, Marinin syy ja niin taitavaa pyörittelyä etten itse enää tiedä mitä muuta ajattelen kuin, että tätä on hyvinvointiyhteiskunnan uutisointi. Enkä sano etteikö pitäisi uutisoida, kritisoida, olla valveutunut, yrittää muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta silti toivoen, että fokuksen kärki olisi joskus kirkkaampi.

Se mihin otan kantaa, että asian tiimoilta olen nähnyt ja lukenut aivan järkyttävää pahuutta, ilkeyttä ja itsensä ylentämistä, kun annetaan mahdollisuus tuomita, siitä myös nautitaan ja se nautinnollinen toisen ihmisen alas mäiskiminen, se on pahuutta. Toki asiasta saa keskustella ja pitääkin, en siihen viittaa.

Somea ja lehtien keskustelupalstoja lukiessa ei voi tulla muunlaiseen johtopäätökseen, kuin että hurjasti on ihmisissä omaa pahaa oloa, jota päästään purkamaan, kun valtaa pitävä ”nolaa” itsensä heidän silmissä tai nyt ihan kuka tahansa. Tiedätte varmasti nämä ihmiset joiden on vaan päästävä näykkäisemään ja osoittamaan toisen virhe, oli kyseessä vaikka niin pieni asia kuin esimerkiksi kirjoitusvirhe. Näin voi saada tunteen, että on fiksumpi kuin toinen vaikka tiedämme, että viisas vaikenee ja tiedostaa, että mokaa välillä itse myös. Otetaan ilo toisen ihmisen kärsimyksestä kuin Rooman gladiaattoritaisteluista aikoinaan. Ihminen on aina tämän planeetan julmin eläin.

Tulee välillä fiilis, että hankittaisiinko elämä ja viittaan myös itseeni, joka olen sortunut lukemaan mediaa viime päivinä liikaa ja saaden siitä itselle vain huonon ja hermostuneen olon ja tässähän taas parasta aikaa öyhötän sitten, voihan vöyhötys.

Kaikki ei toki voi olla lillukanvarsia ja pumpulihöttöä, huomenna voi kohdallani olla taas toisin, sillä olen vain ihminen, joka muuttaa mieltään, sekoilee, tuntee pienuutta, kateutta välillä, mikä on aina hyvä tunnistaa ja kysyä itseltä, miksi juuri nyt tuntuu tältä, mitä olen vailla tai mitä tuolla toisella on, jota itselleni mielisin.

Joskus aniharvoin olen itseni kanssa niin sinut, että näen vain kukkamerta, kissanpentuja ja päivänpaistetta.

Toivoakseni saan köllötellä vanhuksena puutarhakeinussa, silittäen kissaa, kuunnellen tuulen huminaa ja hymyillen, että olen löytänyt täydellisen rauhan ja vilpittömin mielin kaikki öyhötys, ihmisen pienuus on kaikonnut olemisesta, että tiedän salaisuuden, mitä en nuorempana mustavalkoisilta mielipiteiltäni ja tunteiden jyrkkyydeltä tiennyt. Tällaisia ihmisiä kun joskus kohtaa, voi kuinka kauniita he ovatkaan.

Viha voi olla voimavara, mutta sillä itsensä ruokkiminen on kasvain, joka ei koskaan tyydyty, joten miksi pitää olla ilkeä, ylevä tai parempi kuin joku toinen?

Loppuun viisas Dalai Lama: ”Minun filosofiani ja uskontoni on ystävällisyys.”

Millä fiiliksillä?



20 thoughts on “Väsynyt öyhöttämiseen ja vöyhöttämiseen!”

  • Olen lukenut myös tuota Marin-casea ja ei siitä oikein ota seppäkään selvää kuka on ja mitä on jne. Siihen on jo jossain saatu sotkettua jo tuomionsa saaneidenkin jutut. Ihmisillä taitaa olla sitkeässä sellainen leimaamisen ja määrittelemisen pakko – halutaan keksiä itse rajat mitä saa tehdä ja millä ”pätevyyksillä”. Jatketaan me tuolla Dalai Laman mallilla <3

    • Hirmu vaikea keissi pyöriteltäväksi, sillä miten on erilaisten miespoliitikkojen laita vaikkapa Kesärannassa, eivät ole olleet kuivia bileitä ne taatusti. Asian erottaa nyt vain se, että nämä pääsivät julkisuuteen nämä videot. Kosiskelee varmasti nuoria vaaliuurnille ja maailmalla on tykätty. Mutta videot olivat kuitenkin yksityisiä. Toki olen miettinyt, että miksi himputissa piti kuvata, kännykät pois. Mutta tätä voisi pyöritellä vaikka kuinka, ei nimittäin tanssimisessa ole mitään pahaa, mutta pääministerillä on toki tietty vastuu. Eli en saa itsekään kiinni, mitä olen keissistä mieltä.

      Viisaita sanoja Marke ja jatketaan me samaan malliin ja toki kun ihminen on, välillä sortuu tuomitsemiseen, joka ei ole hyvä olotila ja siitä on ravisteltava itsensä irti.

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Suoraan sanoen en ymmärrä Sanna Marinin videoiden ympärillä olevaa kohua, kukaan ei ole tehnyt mitään laitonta tai kiellettyä. On se toki mielestäni outoa, että pienten lasten vastuullisissa tehtävissä oleva vanhempi ennemmin bilettää kuin viettää aikaa lastensa kanssa vapaa-aikana, mutta ehkä se menee siihen ”raskas työ, raskaat huvit”- kategoriaan.

    • Niin ja en edes halua ajatella, mitä kaikki miespoliitikot ovat Kesärannassa puleeranneet ja kenen kanssa ja myös ihan muualla. Näitä hetkiä ei vaan ole kuvattu ja valitettavasti yksityiset asiat pääsivät nyt koko maailman verkkokalvoille. Nuoria äänestäjiä tämä kosiskelee varmasti ja heitä onkin hyvä saada vaaliuurnalle.

      Tuohon en osaa sanoa mielipidettä, että jos Marin on bilettänyt vaikka 3x kesän aikana, niin kyllä siinä jää työn luonteesta huolimatta paljon aikaa myös lapselle, se ei vaan näy mediassa, ei somessa vaan on yksityistä.

      Oikein kivaa viikonloppua Sanna. <3

  • Poliittinen kerho :D. Voi että miten hellyttävä ajatus, kun samalla pystyn niin mielikuvittelemaan teidän kahden ajatukset siitä, että tässä ollaan nyt ihan tosissaan ja asioihin on saatava muutos. Ja siihen päälle sitten lähdetään pulkkamäkeen, en kestä 😀 <3.

    Olen monesti aiemminkin kirjoittanut, että itselläni(kin) oli vielä parisenkymmentäkin vuotta sitten kova tarve kertoa oma mielipiteeni ääneen, ettei vaan jää epäselväksi. Sittemmin olen ymmärtänyt, että pääsen niin paljon helpommalla, kun en sitä omaa kantaani jokaikiseen asiaan (siis sellaiseen, jolla ei edes ole itselleni, läheisilleni tai työpaikalleni sen kummempaa merkitystä) tarjoa, koska se on kuitenkin vain mielipide muiden joukossa, eikä sen kummempi totuus kuin joku muukaan. Eikähän sitä omaa näkemystäni kukaan voi minulta pois viedä, vaikken sitä ääneen toitotakaan. Toki erikseen ne asiat, joissa oikeasti erilaisia mielipiteitä kaivataan, että voidaan yhdessä päättää mikä tuntuu siinä hetkessä parhaalta tieltä jatkaa eteenpäin, mutta tämän nyt tajuat muutenkin, joten turhaan selitän: (Koitan nykyään välttää myös kaikenlaista turhaa itsestäänselvyyksien selittämistä tyyliin "käytimme kyllä maskeja" ja "pidimme toki turvavälit" ja mitä näitä viimeaikoina kyllästymiseen asti viljeltyjä onkin).

    Ja kyllä. Olisi jäänyt aika monta kirjaa lukematta, jos aina pitäisi lukea jotain ylevää ja sivistävää. Raskaaksi kävisi. Samoin kuin jos pitäisi katsella pelkkiä poliittisia ja historiallisia dokumentteja, eikä koskaan voisi lepuuttaa päätään katselemalla jotain totaalista hömppää tai muuten vaan helppoa.

    Öyhöttämiseen en jaksa lähteä mukaan ihan oman mielenterveyteni takia, vaan pysyttelen mieluummin kaukana sellaisesta. Myös somessa. Mieluummin käytän aikani asioihin, joista tulee hyvä olo ja mieli. Ärsyyntyminen toisaikaiseen öyhöttämiseen jää vaan suotta päälle ja ärsyttää lisää, jos/kun tiedostaa, ettei itse kuitenkaan voi kaikkeen vaikuttaa, vaikka välillä haluaisikin. Enää en onneksi edes halua. Mieluummin lähden sinne pulkkamäkeen.

    Dalai Laaman viisat sanat oli kaunis lopetus tälle hyvälle ja pohtivalle postaukselle.

    Leppoisaa elokuun viimeistä viikonloppua Tiia <3

    • Sanos muuta, poliittinen kerho, jossa ei todella juteltu politiikkaa, mutta tärkeänä osallistuttiin ja aika kiva, että järkkäsivät meille tämän kahden jäsenen kerhon, hih.

      Niin totta, että vanhempana mieli talttuu, on nähnyt paljon, huomannut myös sen, ettei maailma huutamalla ja arvostelemalla muutu ja lisäksi, kenellä on varaa arvostella, ken on täydellinen.

      Joskus kun tulee oikein polttava tarve sanoa mielipide ääneen, niin kun ottaa aikalisän, niin johan mieli talttuu, eikä asia tunnu tärkeältä enää. Iskee jopa helpotus, hyvä etten työntänyt lusikkaani taas soppaan. Olen huomannut, että ne kerrat kun olen näin tehnyt ja kyllä vielä tässä iässä, tulee huono olo, menee yöunet ja seuraavana päivänä on henkinen krapula, ettei olisi pitänyt. Näistä hiljalleen opittu sitten. 🙂

      Viisaasti kirjoitat, että se on hyvä hyväksyä, että oma mielipide on vain yksittäinen mielipide monen joukossa. Lisäksi juuri tuo ettei sitä omaa näkemystä mikään mitätöi. Välillä on toki hyvä ja tarpeellista avata suu, mutta viisas valitsee tarkkaan milloin ja mielipiteen voi ilmaista, lisäämättä kaikkea omaa tunnemaailmaansa mukaan. Monesti tietenkin, kun ollaan subjektiivisia olentoja, mielipiteet kumpuaa oman kokeman kautta. Hirmu hedelmällisiä ovat keskustelut, joissa eri mieltä olevat ihmiset osaavat keskustella mielipiteistä ilman tunteita. Tai jos tunteita nousee, niin samalla kunnioittaa kuitenkin toisen mielipidettä. Yhdessä voidaan sitten todeta, hei oltiin eri mieltä, mutta ymmärrän mistä tulet ja miksi koet näin.

      Kyllä Dalai Laman viisauksien äärelle pysähtyen ja kun tuntuu, että pitäisi öyhöttää, eiköhän oteta se pulkka kouraan. Nimittäin Annukka tämän saman ystävän kanssa kesällä meidän kesämökillä laitettiin Fairyvettä kalliolle ja pulkkailtiin mereen eli pulkkailla voi kesät talvet. :=D

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Nykyajan ongelma on siinä, että kirjoittaa pitää sitä, mikä myy. Sekä kirjallisuudessa että mediassa. Sen takia lööpit alkavat olla sitä luokkaa, ettei järki pysyy päässä. Myös isot kirjatalot painavat sen, mistä saa enemmän rahaa. Valmiiksi promotut puolijulkiset on kuumaa kamaa. Kirjoitustaitoa pystyy opettamaan, tai sitten oikolukija ja editori avittavat. Ajatuksia herättävää kirjallisuutta on kiva julkaista, mutta sitä luetaan silti niukasti. Uutissyöte hoitaa tässä myös synkän puolen Dostojevski:n puolesta.

    Muuten, Mozart ja Shakespeare olivat saaneet aikansa nähden varsin edistykselliset koulutukset. Mozart oli opiskellut musiikkia 3-vuotiaasta asti. Shakespeare oli oman aikansa harvoja lukitaitoisia ihmisiä. Kieltämättä he olivat erittäin lahjakkaita, mutta he myös oppivat jatkuvasti ja tekivät paljon työtä sen eteen, että kehitystä tapahtuu. Van Goghin kohdalle en asiaan perehtynyt 😊.

    Viha voimalähteenä syövyttää ensitöikseen vihaajaa itseään. Näin on helpompaa elää, jos ei viitsi vihata ketään 🙂

    • Kyllä just näin, lööpit on sitä luokkaa ettei järki pysy päässä, hyvin kiteytetty. Lisäksi kaikkea tulee kaikkialta aivan liikaa, mutta tässä toki itsesäätely auttaa.

      Olet myös oikeassa, että ajatuksia herättäviä kirjoja kenties luetaan niukemmin. Hyvä on myös kosiskella nuorisoa kirjojen pariin, josko sieltä se lukuilo pääsisi syntymään ja lukuelämykset laajentumaan.

      Kiitos, että tarkensit, itse asiassa Mozartin tiesinkin, mutta mitään ei aivoissa taas toiminut, mutta Shakespearen koulutustaustaan en ollut tutustunut. Mutta löytyyhän näitä, upeita kouluttamattomia taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita toki myös. 🙂

      Kyllä ja aito anteeksianto on hieno voimavara. Joskus sitä antaa anteeksi, mutta mieli ei unohda, sekin on kuluttavaa, mutta olen huomannut, että aika auttaa ihan kaikkeen, en ole pitkävihainen. Viha voi olla jopa juovuttavaa ja siihen on koukuttavaa jäädä kiinni, silti tuhovoimainen voima, joka syö hiljakseen ja nakertaa sielua.

      Oikein kivaa viikonloppua Nadine <3

  • Marinin kiusaamista en ymmärrä ollenkaan. Nuori ihminen pitämässä hauskaa, onpa kamalaa!
    Suomalaisten perisynti on löytää kaikkiin tapahtumiin syyllinen. Ei voida vaan antaa asioiden olla.
    Itsekin olen väsynyt öyhöttämiseen…
    Joten siksipä toivotan vain leppoisaa viikonloppua ilman vöyhöttämistä 🙂

    • Juu kyllä syyllinen on aina löydettävä. Mutta joskus vaan syntyy surkeista sattumuksista lumipalloefekti, piste.

      Hih ja tässä sitä vöyhötän ja öyhötän, mutta juu postaus tosiaan koski sitä, että minne tahansa klikkaa, niin joka paikassa öyhötetään ja sen vähemmän se kaikki saa haluamaan ottamaan kantaa. <3

      Sydämellistä viikonloppua Outi <3

  • Hyviä pohdintoja. Taas kerran.
    Kyllä, kuka vaan saa kirjoittaa ja julkaista. Koko kohu vaikuttajista ja mikseivät saisi julkaista siinä kuin kuka tahansa muukin henkilö, on naurettavaa. Julkkikset, radiojuontajat, urheilijat, missit, ihan kuka tahansa voi kirjoittaa ja on kirjoittanut. Ja tasosta riippumatta niitä kirjoja julkaistaan.
    Ja aika jännä miten joku räppäri tai näyttelijä on hetkessä titteliltään ”kirjailija” kun on yksi kirja alla. Ha haa! Suomessa on erittäin helppo tulla kirjailijaksi. Lähtökohdista riippumatta.

    Sitten taas kun on esim. lääkäri alunperin ja sitten hetkessä ”kirjailija”, miksiköhän kukaan ei kyseenalaista? Onhan siinä ristiriita.

    Uskon, että alan koulutuksella hiotaan tekniikkaa, olipa kuvataiteesta tai kirjallisuudesta kysymys.
    Silti, täysin pystymetsästäkin voi luoda loistavaa taidetta ja toteuttaa itseään.

    Marinkeissistä vielä:
    Onhan se yksi surullisimmista. Olen tuntenut valtavaa myötähäpeää. Kuinka niinkin älykäs ihminen on ollut niin harkitsematon. Ja suorastaan typerä! Tehtyä ei koskaan saa tekemättömäksi, uskottavuutta ei saa millään takaisin. Nainen tai mies, ihan sama, nuori tai vanha, kaunis tai ruma, pääministeri on kuitenkin presidentin ohella maan ylintä johtoa. Harmi. Ja ikävä.
    Mitä nopeammin nousee tähdeksi, sitä nopeampi on yleensä putoaminen. Valtaa ei moni meistä kestä. Pissi nousee päähän ja luulemme, että olemme täysin kaiken yläpuolella.Ja olemme voittamattomia.

    Ja totta, tanssiminen ja biletys ovat tietysti ok, mutta miksi, oi miksi, on luotettu kyseenalaisiin ” ystäviin” ja päädytty koko maailman vitsien kohteeksi. Ja annettu törppöjen kuvata mitä tahansa edustustiloissa?

    Tuomariksi emme rupea, tuomitseminen ei tietenkään ole oikein.
    Mutta koko keissi ällöttää ja hävettää hänen itsensä, ja kyllä, Suomenkin puolesta.

    Sori, tällä kertaa tällaista avautumista.

    Tulipa mieleeni, kirjoittaisitko sinä muuten kirjan. Kokemuksistasi. Onhan sinulla valtavan värikäs elämä. Ja osaat oikeasti ilmeikkäästi, omalla äänelläsi kirjoittaakin!
    Loppukesäisin terkuin!

    • Aivan mahtavasti sanottu tuo, että sitten jos joku on lääkäri, kukaan ei kyseenalaista. Just näin. Fakta on, että kustantamoiden tulee elää ja jos jokin myy, sillä rahoitetaan sitten paljon muuta, myös niitä pienempiä julkaisuja, jotka eivät myy. Toki ymmärrän, että jos tässä vaikka itse olisi kouluttautunut sata vuotta ja olisi kirjailija ja eläisi kirjojen tuottamilla tuloilla ja olisi tiukkaa, niin totta kai se ärsyttää, että hei miksi tuo pääsee tuolta sivusta, kun minä olen tehnyt niin kovan työn. Noh ensinnäkään maailmassa ei mene mikään tasan, se on hyvä oppia ja toisekseen ihan, on hyvä kysyä itseltään, onko tämä minulta pois ja jos on, niin millä tavalla. Kulttuurin tai kirjallisuuden rappeutuminen on höttöä ja vai esiliina sille, että saattaa harmittaa, että toiset saa juttuja helpommalla. Koska kulttuurista rappeutumista kirjallisuudessa on aina ollut, vedetään nyt lonkalta vaikka harlekiinit. En tuomitse siis, mutta miksei sitten yhtälailla vaikka Harlekiinit rappeuta kirjallisuutta jne. jne.

      Kaikkien hulluinta tässä on, että keskustelun pääaloittajaa olen ollut kuuntelemassa kosmetiikkajätti L’Orealin tilaisuudessa ja näen tämän ihan samanlaisena mainontana ja palkkashekkinä, kuin jotkut vaikuttajat tekee ja hän kertoo omassa somessa, että tekee kestävää ja eettistä työtä. Näin se vaan on, että ihmiset ovat monesti sokeita itselleen.

      Marin keissistä en ole vielä saanut muodostettua mielipidettä, mikä on hämmentävää ja luulen, että aika moni muu myös on hämmentynyt. Nuoria äänestäjiä kyllä saadaan vaaliuurnille nyt kenties entistä enemmän.

      Tanssiminen on todellakin ok ja jokainen ansaitsee vapaa-aikansa, kuten sanotkin. En edes osaa kuvitella minkälaisia bileitä Kesärannassa on ukkelit pitäneet. Mutta miksi piti kuvata, en ymmärrä. Ehkä oli hauskaa, ehkä iski vauhtisokeus. Ystävistä en osaa sanoa mitään, koska en tunne, varmasti hyviä tyyppejä joukossa niin kuin nyt aina, mutta sitten joku joka vuosi jutut.

      Olen miettinyt, että olisin itse olettanut, Marinin seuraa nyt vähättelemättä, että Marin olisi hakeutunut kenties erilaiseen seuraan, sellaiseen joka haastaa ja jonka kunnioitusta haluaa nuorena naispääministerinä saada. Tuli sellainen fanityttöilmiö tässä, että hän on saanut siitä irti, että on liikkunut fanittamiensa ihmisten kanssa. Mutta sitten taas jo mietin, että mitä tämä mulle kuuluu ja pitää hankkia elämä, että tällaisia jaksan edes kelata. Sitten taas mietin, että pääministerin virassa on vastuu ja hän on Niinistön kanssa maamme keulakuva.

      En saa tästä nyt kiinni vielä, mutta ei hävetä eikä ällötä, mutta tissikuva oli Kesärannassa omaan pirtaan liikaa, mutta toisaalta menee nuoruuden hölmöilyn piikkiin. Koin etten pitänyt ihan sopivana, mutta en edes halua ajatella, minkälaisia vieraita Kesärantaan on kutsuttu miesten ollessa pääministereinä jne. Minkähänlaisia bileitä siellä on tosiaan pidetty. Mutta tässä tuli jälleen se fanityttö fiilis, että Sanna on halunnut tehdä vaikutuksen, hei mennään meille Kesärantaan bilettämään. No mutta, en tiedä, ja jos tälle haluaa antautua, on tässä pyöriteltävää.

      Eikä mitään sori, kaikki mielipiteet maailmaan mahtuu, etenkin kun ne perustellaan, eikä öyhötetä täällä kuten ano, joka kertoo ettei ole edes lukenut koko juttua. 😀 Kaikenlaista hiihtäjää mahtuu maailmaan.

      Kiitos kovasti, olen imarreltu, mutta en kyllä tiedä mistä kirjoittaisin, en pidä itseäni mielenkiintoisena. Mutta vaihtarikirjaa on toivottu ja välillä ajattelen, että haluaisin kirjoittaa aiheesta kirjan, jonkalaisen kirjan haluaisin itse aiheesta lukea.

      Kivoja viimeisiä elokuun päiviä. <3

      • Kiva kun vastaat aivan jokaiselle!
        🧡
        Sanoitit tuon Marin-asian paljon paremmin kuin minä: vauhtisokeus! Juurikin siitä voi olla kysymys. Hän nousi johtajuuteen aika nuorena, vaikka kokemusta jo politiikassa olikin. Tähteyteen sitten yhtä nopeasti. Kenen tahansa pää voi mennä sekaisin. Ja valtaa monikaan ei osaa käsitellä. Harkintakyky voi pettää, vaikkapa tämän ystäväpiirin suhteen
        Ja niin totta, sedät ovat bilettäneet ja jopa sikailleet kautta aikojen, mutta aika oli toinen, toimittiin kulissien takana ja heitä suojeltiin, mitään ei saanut vuotaa mediaan…
        En nyt muista kuka sen sanoi, mutta samaa mieltä sanojan kanssa: on epäreilua verrata Marinia Kekkoseen tai Ahti Karjalaiseen. Ajat olivat toiset.
        Eikä mielestäni Marin ole ’sikaillut’, hänen romahduksensa oli sallia kuvaaminen, ei itse tanssi tai biletys.

        Marin on itse valinnut julkaista elämäänsä somessa ja pyöriä somettajien kanssa porukoissa. Onhan hän siitä hyötynyt valtavasti. Nyt kun on tullut ylilyöntejä, voiko olla, että hän on itse valinnut olla noudattamatta turvallisuusohjeistusta – näitä emme ehkä koskaan saa tietää. Ja kuka petti luottamuksen?
        Mutta se siitä.

        Tietokirjan kirjoittaminen, jossa omaa ja muiden kokemusta, olisi muuten mahtava juttu!

        • Ennen vastasin ihan kaikkiin kommentteihin, mutta sitten tuli tämä vaihdevuosi alassyöksyminen ja energiataso nolla. Kuitenkin ehdottomasti haluan aina vastata näihin asia postauksiin, joissa vaihdellaan hyviä mielipiteitä. <3 Kiitos, kun viitsit kommentoida, arvostan kovasti.

          En tiedä sanoitinko nyt lainkaan paremmin, koska edelleen en saa kiinni mitä olen mieltä Marin keissistä. Vauhtisokeutta ja nuoruuden piikkiin ja näinhän käy, että kaikki haluaa olla kavereita. Edelleen uskon, että moni näistä ystävistä on kyllä hyvä tyyppi, mutta sitten siellä on toki mätämunia joukossa, kuten hän joka videot julkaisi.

          Jetsulleen näin, ei Marin ole sikaillut vaan tosiaan miksi nämä yksityiset asiat pääsi julkisuuteen. Tosin kaikkihan me tiedämme, että jokainen saattaa pitää hauskaa, mutta yksityisyyttä tulisi kunnioittaa, nämä eivät olleet kaikkien silmille.

          Olen minäkin jopa miettinyt, että oliko ensimmäisten videoiden julkipääsy tarkoituksen mukaista ja totaalista vauhtisokeutta, että tällä saadaan nuoria äänestäjiä. Videon julkaisija sanoo, että hänellä oli kaikkien suostumus ja tällä viittaan videoiden julkaisijaan yksityisessä ryhmässä, en henkilöön, joka ne tästä ryhmästä vuoti. Mutta tämän jälkeen on tullut lisää matskua ulos, joka ei ole enää ollut niin kivaa katsottavaa.

          Veikkaan ettei kirja koskaan kuitenkaan synny, tässä asiassa on sen verran vähän uskoa itseeni, etten usko, että yhtäkään kustantamoa kiinnostaisi tai näkisivät minua kiinnostavana julkaisijana. Kuitenkin pääsääntöisesti kaikki jutut menee kustantamojen osalta meikäläisten osalta nuorille, mikä on tavallaan vähän surullista myös.

          Mukavaa sunnuntaita. <3

  • Olipa taas pelkkää potaskaa. Ehkä olisi pitänyt lukea koko juttu.
    Hyvä Suomi! Tänne tarvitaankin bileministeri.

    • Voi elämän kevät, kiitos. Malliesimerkki siitä mistä juuri kirjoitan, ei olla luettu juttua, mutta öyhötetään, että pelkkää potaskaa. Kommentoidaan asiaa, johon en ottanut niin mitään kantaa, kuten Marinin bilettäminen. Noh juuri tätä on Suomi pullollaan, kiitos malliesimerkistä, pelasit just mun pussiin.

  • Rajaamalla löytää mielenrauhaa.
    Ystävällisyys on ydinvahvuus, jota soisi jokaisen tietoisesti harjoittelevan. Dalai Lamalla on viisaita ajatuksia. Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa? on hyvä kysymys. Siitähän ystävällisyydessäkin on kyse, sieltä hyväntahtoisuus kumpuaa. Vöyhötys ja öyhötys ovat kuluttavaa turhanpäiväisyyttä.
    Toivon sinulle Tiia seesteisiä syyspäiviä! Sydämellisin terveisin Tuikku

    • Sinä kaiken tämän niin viisaasti sanoitit Tuija, lähimmäisen rakkauteen kiteytyy kaikki. Ei olisi periaatteessa tarvinnut minunkaan öyhöttää näin pitkää tekstiä vaan kuitata nämä keissit näillä sinun viisauksilla.

      Ihania syyspäiviä myös sinulle Tuija kiitos sydämellisestä kommentista. <3

      • Tiia, teemme tärkeää työtä herättelemällä ihmisten näkökulmia ja ajatusmaailmamme kaipaavat ravistelua aika ajoin. Tanssahtelevin ajatuksin Tuija

        • Tuija oot ihana ja viisas. Lämmin kiitos. 🥰Kaikkea ihanaa päiviisi🧡

Vastaa käyttäjälle Outi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud