Tigerista hauskat halloweenkoristeet, Disney halloween muki ja Catrice meikit

Tigerista hauskat halloweenkoristeet, Disney halloween muki ja Catrice meikit

Catrice Cosmetics meikit saatu pr-näytteinä

Yksi lemppari Disney mukeista on tämä Nalle Puh halloween muki. Mukista voi aistia iltasadun lukemisen jännityksen. Mukin toisella puolella pöllö lukee jännittävää satua Nalle Puhin väelle.

Eilen poikkesin stadissa ja ajattelin, että käynpä katsomassa löytyisikö Tigerista halloween mukia. Olen jo vuosia halunnut hankkia kurpitsamukin ja sellainen myös löytyi ja haamumuki myös. Mutta löytyi myös hauskat kurpitsa kynttilänlyhdyt ja luurankokoristeet. Aika hauskoja. Kaikki nämä koristeet ja kaksi mukia, jotka eivät ole mukana kuvissa maksoivat n. 30€. Nyt ensimmäistä kertaa meillä on vähän halloween koristelua. Todella kiva tunnelma tulee näistä kynttilälyhdyistä tupaan.

Lisäksi tykkään halloween tyyppisestä koristelusta, syyslehdistä tehdyistä ovikoristeista ja kurpitsoista. Ensiaskel ennen joulua, mikä pitää syksyn hieman iloisempana ja värikkäämpänä.

Lisäksi perheenä muutimme Latviaan vuonna 2000 halloweenina, joten halloween on meidän perheelle erityinen päivä.

Sain yllärinä muutaman Catrice meikin ja onhan nämä pakkaukset aivan uskomattoman upeita. Tuossa pyöreässä on voidemainen valohohde, joka on täynnä eri värisiä helmiä. Tuossa oikean puolimmaisessa helmin koristellussa rasiassa on poskipuna ja 4 eri sävyistä luomiväriä, joista violetti ja vaalea ovat aivan mielettömän kauniita glitter luomivärejä. Upein on kuitenkin tämä kultainen luomiväripaletti keskellä.

Uskomattoman hieno on myös tuo kimallehuulipuna ja tällainen voisi olla kiva jossain muussa sävyssä tai tosiaan lilaa huuliin halloweenina ja joillekin sopii violetti huuliin, en vaan itselläni osaa ajatella.

Koristeletteko lainkaan halloweenina, oletteko löytäneet jotain kivaa Tigerista kotiin ja onko Catrice tuttu merkki?

Meikeistä enemmän @tiiakoivusalo TikTok.

Aurinkoista syysviikonloppua kaikille. <3



6 thoughts on “Tigerista hauskat halloweenkoristeet, Disney halloween muki ja Catrice meikit”

  • Onpa ihanat koristeet ja meikit. Glitteriluomivärejä pitäisi itsellenikin hankkia. Tässähän alkaa nyt juhlakaudet olla käsillä. Jotain kurpitsaista ajattelin meidänkin kotiin tuoda, mutta niiden hankinta saa pari viikkoa vielä odottaa.
    Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Tiia <3

    • Glitteriä luomiin ja kurpitsoita pöytiin. Mitä ihaninta viikonloppua Outi <3

  • Catricelta on nytkin ainakin rajauskyniä käytössä. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde! Halloweenkoristeluja ei pahemmin ole ollut, mutta nyt pyysin että mies tuo koristekurpitsoja jos niitä sattumoisin näkee Länsi-Ukrainassa jossa hän on avustusreissulla

    • Catrice ja Essence on kyllä huiput! Näin eilen nuo kurpitsat, niin kivoja ja on sun mies kyllä ihan super. <3 Kivaa viikonloppua Tuuli. <3

Vastaa käyttäjälle Marja-Terttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud