Lumo herkuttelua arjen kiireissä

Lumo herkuttelua arjen kiireissä

Kaupallinen yhteistyö 40+ -blogit/Valio


Keväällä ilmestyi Valiolta markkinoille uudet kevyemmät, sokerittomat, laktoosittomat Lumo proteiinirahkat kolmella herkullisella maulla, Vanilja, Kuningatar ja Mandariinijuustokakku. 

Ei turhaan sanota, että aamupala on päivän tärkein ateria ja jos se jää väliin, hyvin pian Kenkkutiia ainakin täällä nostaa päätään. Monesti aamuisin ei yksinkertaisesti muu maistu, kuin joko perinteinen puuro tai Lumo rahka. Oma suosikkini mauista on muuten Mandariinijuustokakku.  

Lumo rahkat toivat keväällä nostetta lenkkipoluille ja etenkin kesällä oli leppoisaa aikaa nauttia Lumo rahkoista monessakin muodossa. Lapset tekivät Kuningatar rahkasta esimerkiksi terveellisempiä jäätelöpuikkoja ja laittoivat kaikenlaisia erilaisia marjoja joukkoon, mm. vadelmia ja ”jäätelöpuikoista” tuli todella kauniin näköisiä. Harmi, että muksut popsivat ne niin salaa ja hetkessä, etten valmiista ehtinyt edes valokuvia napsaisemaan. 

Kesälomien loputtua on ollut haasteellista saada itsensä arkirutiinien muottiin. Somerauha iltaisin, aamu-ja iltalenkit koiran kanssa ja sitä kautta runsas hapensaanti tuovat arjen keskelle sopivaa mielenrauhaa. Yhteiset ruokahetket lasten kanssa ja sopiva määrä herkuttelua tuovat myös sielulle iloa ja piristystä. Kohtuus kaikessa on aika hyvä arjen motto. 🙂

Lumo rahkat taipuvat moneen herkutteluunkin ja Lumo Vaniljarahka on aivan ihana herkku yhdessä omenapiirakan kanssa. Minimoi hieman tuon herkullisen jälkiruoan kaloreita, jos ajattelee kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä rahkan sijaan. 
Lempimakuni Mandariinijuustokakku ja siihen pieni ripaus Lemon Curdia on aivan uskomaton yhdistelmä yhdessä lettujen kanssa ja lettujahan rakastaa kaikki. Jos en arjen kiireissä muihin jälkkäreihin taivu, niin lettuja jaksaa aina paistaa. 

Syksyn marjat tai pakkaseen säilötyt ovat täydellinen yhdistelmä joko Lumo Kuningatar rahkaan laitettuna tai vaikka näin lettujen kanssa. Kuningatar rahka, letut ja marjat ovat lasten ja miehen suosikki.

Omia arjen haasteita ovat olleet kesälomalla syömisen suhteen repsahdukset, kesäöinä liian pitkään vilkkuvan netin tuijottaminen ja unista nipistäminen. 

Arjen haasteisiin vastaan sillä, että viimeistään netti kiinni kello 22:00 illalla. Aika on myöskin huolettoman kesän jälkeen pohtia hieman tarkemmin mitä suuhunsa laittaa, sillä ei ole kiva tilanne, että ne isoimmatkin farkut kiristää. 

Lumo rahkaa leipäviipaleen sijaan, siinä on jo yksi askel vähentää turhia hiilihydraatteja ja mukaan terveellisiä marjoja tai hedelmiä, niin saa mukavasti C-vitamiinejakin tuoman vireyttä syksyyn.

Mitkä ovat sinun arjen haasteet ja miten syksy on lähtenyt käyntiin? Oletko maistanut Lumo rahkoja ja löytyykö mauista oma lempimaku?

Oikein pirteää uuden viikon alkua kaikille ja alla vielä Helin ja Lumon vinkit arjen kiireisiin ja herkullisia reseptejä, mihin Lumoa voi käyttää. 


Kiireisen päivän pelastajat ja selviytymisvinkit


Helppo rahkajäädyke





66 thoughts on “Lumo herkuttelua arjen kiireissä”

    • Kiitos kovasti Lumo <3 Samaa tuumin, kun teen usein latvialaisia pannukakkuja piimään, että onnistuisiko vaihtamalla ainakin osa piimästä Lumo rahkaan. Ihan pakko kokeilla. <3

      Kivaa päivää <3

  • Enpä olekaan noita vielä maistellut. Täytyypä napata ensi kerralla kaupasta kärryyn mukaan.

  • Näyttää niin hyvältä! Meidän pikku kaupungin kauppoihin Lumo ei ole ilmestynyt, joten en ole päässyt testailemaan tai kokeilemaan tuollaisiin yhdistelmiin.. Reissussa maistoin ja hyväähän se oli. – Emäntä

    • Kivaa, että olet päässyt kuitenkin maistelemaan, tosin harmi ettei lähikaupan hyllyiltä löydy. Toivotaan, että joku kuulee toiveesi. <3

      Kivaa viikkoa teille <3

  • Ihania kuvia taas kerran. Onneksi ehdin juuri syödä aamisien, niin ei ole nälkä. 🙂

    Eilen kun kävin kaupassa, katsoin juuri Lumo-purkkeja, mutta en ostanut, vaikka mietinkin, olisiko mandariini-juustokakku hyvää. Joudun ehkä seuraavalla kerralla ostamaan ja maistamaan.

    Kivaa viikkoa <3

    • Kiitos niin paljon <3 Juu ja letuthan maistuu aina, vaikka täyttäviä ovatkin. 🙂

      On se hyvää, varo vaan todella hyvää. 😉 Ensi kerralla sitten. <3

      Ihanaa viikkoa sinne <3

  • Housujen vyötärö ihistää täälläkin! Kiitos tästä rahkavinkistä,
    täytyykin kipaista kauppaan hakemaan noita herkkuja iltapalaksi.
    Mun on ihan pakko päästä eroon iän ikuisesta leipien popsimisesta,
    rahka korvaa hyvin voileivän ja kalorimäärä jää helposti puoleen.
    Kivaa uutta viikkoa sulle Tiia <3

    • Juu kyllä siinä kalorimäärä ja myös turha turvotus kummasti vähenee, kun vaihtaa leivän näihin tai edes osan leivistä. 😉

      Kivaa viikkoa Teija <3

  • Minulla oli viime torstaina tuo Mandariinijuustokakku jo kädessä, mutta sitten näin lakkajogurtin, sen Juustoportin uskomattoman. Maistan kyllä näitä kaikkia vielä!

    Arjen haasteeni ovat tänä syksynä kovaemmat kuin ikinä, mutta toivossa elän, sillä sipulikukkia istuttelen. Otaksun, että nyt viimeinen asia, jota aion miettiä tai tarvitsee miettiä on paino. Kerrankin näin. Hyvä, sillä löysin Ruthin leipomon Ruis100 ja olen ihan myyty.

    Ihania arjen haasteita eli puutarhaa, joka viikonloppu nyt perhettä talossa aina 89 vuotiaaseen äitiini ja tietty tyttären koiruudet. Tällä viikolla törsään huippukasvovoiteeseen ja ensi viikolla kampaaja ja lounas ulkona. Aurinko paistaa ja ruska alkaa lisääntyä.

    Värikästä syyskuun jatkoa sinulle Tiia<3

    • Lakkakin on niin hyvää. <3 Mutta varmaan pidät näistäkin ja jos olet raikkaiden ystävä, niin nappaa juurikin tuo Mandariinijuustokakku. 😉

      Leena anna palaa vaan siihen sinun ihanaan kasvovoiteeseen, onko sekin Lancome? <3

      Kampaaja ja lounas kuulostaa hyvältä ja kaikki asiat joista tulee hyvä mieli. Mieli on niin tärkeää kaikkeen jaksamiseen. Tiedät kyllä mitä yritän rivien väleistä kertoa. <3

      Hurjasti halauksia ihana Leena <3

    • Juu kun herää, ei oikein moni asia maistu, Lumo rahkat menevät suuhun keposaan unenpöpperöisenäkin. 🙂

      Juu pelkkä kahvi ei ole massulle lainkaan hyvä juttu, toivottavasti seuraavana aamuna vatsaa enemmän hellien. <3

      Kivaa viikkoa <3

  • Täällä samoija arjen haasteita. Itse yritän myös rauhoittaa illat somesta ja koittaa mennä nukkumaan ajoissa. Treenamisen aloitettua hankalinta on vielä nuo aamiaiset, ennen sitä on menty vain parilla kahvikupposella ja leivällä.

    Ihanaa maanantaita <3

    p.s. nuo lettuset <3

  • Upeita kuvia! Onko nuo rahkat minkä hintaisia? Mulla haasteena ruokailut…Ei meinaa millään malta olla herkuttelematta, kun työpaikallakin on herkkuja jatkuvasti tarjolla…Ihanaa maanantaita Tiia <3

  • Mä en edes katsonut piirakkaa, kun jäin tuijotteleen ton lautasen suloisuutta, en vaan kestä kuinka ihania noi on! <3 Mut hei, letut olis kelvannut mullekin. :p

    Aurinkoista päivää!

    • Tuo Villeroy Bochin Foxwood tales sarja on niin ihana ja harmi, kun yksi neljän vuoden ajan lautasista mennyt rikki.. Ihanaa päivää Jonna <3

  • Toihan voisi olla hyvä ideä omena-tai mustikkapiirakan lisukkeeksi, jotain valkoista kun sihen kaipaa.

    Makoisia hetkiä teille!

  • En ole huomannutkaat tuollaisia sokerittomia rahkoja. Itse asiassa olen vähentänyt rahkojen syöntiä rajusti, ensinnäkin koska niissä makurahkoissa on niin paljon sokeria (paitsi tuo uutuus) ja muutenkin, tulee vähän limaa kurkkuun liikaa maitotuotteista. Silloin tällöin innostun ostamaan jonkin rahkan, mutta useimmin se on jotain soijajogurttia mitä tarttuu mukaan.
    Kauniit kuvat muuten otit herkkuhetkistäsi!

  • Siis niin ihanat kuvat jälleen kerran! Täällä on pakko pitää sokerittomia välipaloja jääkaapissa kun iskee se iltapäivän väsymyspiikki…muuten vetäisin ihan mitätahansa noista mm. suklaakätköistä. Teen muuten räiskäleet nykyään ihan sokerittomina,tosin paistamiseen menee voita ; ) Kun lisukkeena on protskupitoisia lumoja niin varmasti vaikuttaa psykologisesti siten, että puolet vähemmän tulee itse lettuja nautittua! Tsemppiä arjen & tulevan viikon haasteiiin!

    • Heli kiitos niin paljon <3

      Juu hyvin äkkiä haukkaan keksiä tai muuta pahetta, joten siksi on hyvä, että Lumoja on aina kaapissa, niin voin sitten ottaa terveellisemmän välipalan, jolla saa jaksamisen taas nousuun.

      Täälläkään ei muuten laiteta sokeria lettutaikinaan, en ole muuten ikinä laittanut, hih kuuluuko se reseptiin muuten.

      Kiitos kovasti ja ihanaa viikkoa Heli <3

  • En ole maistanut, mutta niin herkulliset kuvat oli!
    Kyllä täytyy ostaa ja maistaa!😀
    Tuo mandariinijuustokakku kuulostaa hyvältä!
    Kivaa maanantaita Tiia!❤️

  • Syön jatkuvasti rahkaa, purkkitolkulla. Mutta pelkästään maustamatonta.
    Lumoon liittyen kysymys: koska kannessa mainostetaan sokerittomaksi, onko tämäKIN tuote siis asprataamilla tai muulla keinoaineella makeutettu, vai olisiko vihdoin tuote, jossa olisi vain hedelmien oma sokeri? (Joo, voisin käydä kaupassa lukemassa etiketin… ehkä seuraavalla kauppareissulla.)
    Nimittäin tällainen aspartaami/keinoaineallergikko saa aina primitiivireaktion kun nykyään joka paikassa kehutaan sokerittomuudella, joka on kuitenkin luonnontuote toisin kuin nuo käytettävät aineet…..

    Mandariinijuustokakku kuulostaa kyllä makuna hyvältä.

    Oih, lettuja!!! =)

    • Hei Vivi ihanuus, laitan sinulle Valion vastauksen kysymykseesi: ohessa Valion virallinen vastaus asiaan. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on arvioinut elintarvikkeissa
      hyväksyttyjen keinomakeuttajien käytön turvalliseksi. Liiallisen sokerin käytön
      haitat ovat kohtuullista makeutusaineiden käyttöä suuremmat.

      Aspartaamia ja Asesulfaami K:ta sisältäviä tuotteita voivat käyttää turvallisesti
      myös lapset ja raskaana olevat ADI-arvoista laskettujen käyttömäärien rajoissa.

      Ymmärrän niin hyvin yskän ja olisin kyllä voinut väärinkäsitysten välttämiseksi lisätä blogipostaustekstiin tuon makeutusasian.

      Ihanaa päivää Vivi <3

  • En ole maistanut näitä, vaikka rahkoista tykkään. Meillä kun ruokavalio meni maidottomaksi, niin itssekin tavallaan unohtaa näitä herkkuja ostella:)

  • En oo vielä kokeillut,vaikka mielessä on monta kertaa ollut. Meijän lähikauppa on vaan pikkusen huono, eikä sinne tuu uutuustuotteita kovin nopeesti.. Pitää siis lähtee cittariin 🙂 Mandariinijuustokakku kuulostaa kyllä aika täydelliseltä! <3

  • Mums mitä kuvia 🙂 miten minulle tuli taas nälkä vaikka hetki sitten söin iltateen kanssa näkkäriä…. 🙂

  • Ihanat kuvat! Rahka kermavaahdon tilalla kuulostaa muuten tosi kivalta idealta 🙂 Ja haha, mun mielestä taas letut on työläitä, en jaksaisi vartoa hellan ääressä 😀 Kivaa alkanutta viikkoa!

    • Kiitos niin paljon ja eikö vaan kuulostakin, kannattaa kokeilla. 🙂 Lettuihin ei tarvita mitään kikkailuja, siksi koen ne helpoksi. 😉 Mutta latvialaiset pannukakut vasta vikkelään tuleekin, suosittelen. <3 Ihanaa päivää Salka <3

  • Mä testasin Lumoja viikonloppuna ja ihastuin heti! Näppärä, herkullinen ja täyttävä välipala/aamupala/iltapala. <3

  • Kuvat on nättejä, niin kuin aina <3 Olen rahkan syöjä, hardcore;) Syön joka päivä sitä ja kaikki uudet jutut kiinnostaa sillä saralla, vaikka ihan maustamaton Ehrmannin jogurttirahka onkin lempparini.
    Mukavia päiviä ja aurinkoa:)

    • No niin, nämä voisivat tuoda vaihtelua siihen lemppariin, sitten jos ja kun se alkaa vaikka kyllästyttämään. Kiitos ihanuus kehuista ja aurinkoa päivääsi <3

  • En oo vielä tärmänny näihin Lumo rahkoihin, mutta rahkan ystävänä aijon kyllä kokeilla ☺
    Tuo Sinun lettuannos, nam nam, sai kyllä mietityttämään, josko tekis täs lättytaikinan ja pitääs sairasloma/pekkasen päivän ☺

    Tämän syksy/päivän haaste oli nimittäin tarttuminen painepesurin kahvaan ja pestä yks petari ja pari mattoa viime viikon matonpesun jatkoksi, mutta taitaa jäädä nyt haaveeksi, kun oiken käden ranne kenkkuilee, niin ettei kaffetkuppia saa saa nostettua, kuin vasemmalla kädellä, voihan rähmä, kun suunnitelmat ei pidä ☺

    Ihanaa keskiviikko päivää Sinulle Tiia Ystäväin ♫~♥~♫

    • Voi ei ma-te nyt jätät nuo painepesurihommat vahvaranteisimmille miehille! Laita mies paistamaan ne letutkin. 🙂 Onneksi rahjojen syöminen on kevyttä hommaa ja sujuu molemmilla kätösillä.

      Ihanaa keskiviikkoa ma-te ihanuus <3

  • En ole vielä kokeillut mutta kokeilen kyllä. Vähemmän sokeria on hyvä juttu. Rahkaa syön lähes päivittäin, maustamatonta sellaista. Mutta pitähään herkkuhetkiäkin olla 🙂
    Ihanaa syksyä sinulle!

    • Kyllä ja nämä sopivat niin aamupalaksi, kuin niihin herkutteluhetkiinkin <3

      Kuulasta ja kirpsakkaa syksyä sinulle PiuPau <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud