Avainsana: bambi

Ihanat joulumukit!

Ihanat joulumukit!

Pitkästä aikaa mukijuttuja tänne. Ohessa kolme aivan ihanaa jouluisaa mukia. Dumbo-muki ei sinällään ole joulumuki, mutta sävyjen puolesta taas on.

Olen jo useana vuonna hankkinut Shop Disneystä joulumukin, jos on viehättänyt silmää. Tänä vuonna Mikki Hiiri muki viehätti, kuten kuvista näkyy. Mikki Hiiri koristeen olen saanut ystävältä lahjaksi vuosia sitten ja on lemppari joulukoriste. Mies on nenun liimannut useaan kertaan nuppineulan päästä. Mikki taulun taas sain isältä myöskin vuosia sitten. Hih mitenhän juuri tällaisia lahjoja olen saanut. 🙂

Vastaavaa Dumbo mukia kannella kärkyin jo muutama vuosi sitten, mutta missasin sen, mutta nyt Mikki Hiiri mukin kanssa löytyi samalla kertaa.

Bambi mukin vinkkasi Souliina ja Tigerista löytyi tämä suloisuus.

Joulumukit ovat omaan makuun ihanimpia ja voi kenties johtua myös siitä, että olen armoton jouluttaja tai siitä, että sävymaailma on omaan makuun usein täydellinen ja punaista piisaa.

Löytyykö teiltä joulumukeja?

Ihanaa marraskuista viikonloppua kaikille. <3