Avainsana: sitruunamarenkipiirakka

Kaksi ystävää, kaksi kahvilaa ja kaksi mekkoa!

Kaksi ystävää, kaksi kahvilaa ja kaksi mekkoa!

Kaksi ystävää, kaksi kahvilaa ja kaksi mekkoa! Tai oikeastaan kolme kahvilaa, sillä kotikahvila. Lauantaina treffasin lapsuudenkamua eli ”kaksi urpoa” oli taas liikenteessä. Ystävä tykkää tulla tänne Porvooseen vaikka toki muukin maailma olisi avoinna meille. Mutta tästä on tullut jo vähän meidän yhteinen Porvoo juttu.

Ajattelin tässä samalla vinkata kaksi Porvoon kahvilaa, jollei vaikka jollekin ole tuttuja siellä. Porvoosta löytyy myös ainakin kaksi sushipaikkaa, Sakura ja Oishi Sushi. Sakura on lomalla 1.3 asti, joten suuntasimme vanhaan tuttuun Oishiin, jonka omistajan kanssa olemme tulleet jo hyvänpäiväntutuiksi. 

Sydämessä oli sykähdyttävää, kun Oishin omistaja kertoi miten heille on tulossa perheenlisäystä ja kun perheenlisäystä oli tullut. Aina höpötämme jotain pientä, mitä hän kiireiltään ehtii. Jos jostain ravintolasta voi olla mahdollista meikäläisen löytää hyvänpäiväntuttu, niin ilman muuta sushiravintolasta. 
Lauantaina kävimme ystävän kanssa kahvilla ja kakkusilla Cafe Cabriolessa, jossa on kyllä Porvoon parhaat kakut ja ilmapiirikin on ihastuttava. Cafe Cabriole ei ole sunnuntaisin auki, joten sunnuntaina saapuvan ystävän kanssa suuntasimme taas Tee-ja kahvihuone Helmeen. Jonka vanhanaikainen sisustus on ihan omaa luokkaansa ja kesällä aukeava iso pihaterassi on ihastuttava paikka nauttia leivoksia, suolaista piirakkaa ja kahvia tai teetä.
Eli suosittelen molempia kahviloita vaikka itse taidan kakkujen perässä enemmän rampata Cafe Cabriolessa. Jossa on tarjolla myös maittava lounas, suolaisia piirakoita salaatin kera. 
Välihuomautuksena, siis oikeasti miten meidän lapsuudessa oli noin järkyttävä hiusmuoti, ei vaan voi ymmärtää! Muuten kun tempaisin kahvilassa huulipunan esille, kamu sanoi ”mulla on toi sama sävy ja merkki”, kun vetäisin laukun uumenista toisen punan, sama juttu tapahtui. Ystävä laittoi myöhemmin vielä Whatsuppilla kuvia todisteeksi.

Juteltiin myös jalopenoista kamun kanssa ja miten ne ei sovi meidän massuille. Heh ystävä laittoi sunnuntaina kuvaa ruokaostoksilta ja siellä taas kärryissä jalopenoa ja menossa ystävän massua polttelemaan. No samaan aikaan söin itse tortilloja ja laitoin sitten kamulle kuvan, että katsos mitä täällä syödään, tortilloja mahaa käräyttävien jalopenojen kera. Ei voi ymmärtää, kai se vaan on niin, että ystävät on  herkästi veistetty samasta puusta. 


Tuo sushipötkylöiden vieressä oleva inkiväärijuoma on muuten pala taivasta ja juuri tämä merkki. Ostin tämän jälkeen Cittarista jotain toista merkkiä ja ei kuulkaas lainkaan toiminut se toinen ei. 

Tässä kaksi urpoa taas velmuilee, pikkutytöt eivät lähde koskaan meistä. Nauroimme taas kaikelle maha kippurassa ja meidän pihalla vielä istuessa autossa ja toisen olla lähdössä kotiin, taisimme istua tunnin vielä autossa naureskellen ja höpötellen. 

Niin ja menossa mukana on Indiskan mekko, joka on vielä todella mukavaa joustavaa materiaalia, mutta ei ole trikoota kuitenkaan. Eli tässä on mekko, joka on yhtä mukava kuin yöpuku eli hyvin joustaa ja paukkuu antaen tilaa kaikille leivos herkuille. 

Sunnuntaina sain vielä Kristallikimaran Minnan ilahduttamaan. Minna tuli katsomaan kissahöperönä meidän kissanpentua ja toki laukkasimme myrskyssä, sateessa ja tuulessa ja tuiskussa pitkin vanhaa kaupunkia. 

Hehe nauratti niin tuo oma fleda, suoraan Dallasista tai Dynastiasta tai omilta ysäri-ja kasariajoilta tuon etutötsän takia. Hih miten se noin puuhkassa olikaan. Sunnuntain mekko on aivan ihana paitismekko Cath Kidstonilta ja siinä on kirjailtuna koirien nassuja. Tämä mekko on uusi lemppari ja ihan meikäläisen näköinen ja oloinen. 

Hyvät oli Tee-ja kahvihuone Helmenkin suolaiset piirakat, mutta Cafe Cabriolessa ne taitaa olla aavistuksen edullisemmat ja mukaan saa salaatin samaan hintaan eli vähän vehreää kylkeen. 

Nautin molempina päivinä sitruunamarenkipiirakkaa ja nyt en pysty päättämään kummassa oli parempi. Hirvittävän hyviä molemmat. 

Aah hiustötterö on tuulessa ja tuiskeessa laskeutunut korkeuksistaan ja kehtaa jo olla kylillä.

Kotikahvilassa maistuu myöskin jokapäiväinen Pumpkin Spice latte ja tätä lattea olen ryystänyt viime Halloweenista eli kurpitsakaudesta asti. Aina teen uuden mausteseoksen, kun vanha loppuu. Vastajauhetut kahvipavut ja maitovaahto, pumpkin spice mausteseos ja liraus vaahterasiirappia ja kotikeittiössä saa ihan yhtä taivaallista sumppia, kuin erikoiskahveja taikovissa kahviloissa.

Tälläinen viikonloppu tällä kertaa, yhtä ystävänpäivän jatkoja eri ystävien kera. Miten siellä, miten teidän viikonloppu meni ja ovatko nämä Porvoon kahvilat teille tuttuja?
Sydämellistä uutta viikkoa kaikille. <3