Mattolaiturihommia ja Vero Moda trikoomekko pääsi neitsytmatkalle
Pari viimeistä päivää on ollut pelkkää älyvapaata siivoskelua. Älyvapaata siksi, että touhu tuntuu näin upeina kesäpäivinä ihan hölmöltä puuhalta. Yritin eilen irvistellen imuroidessa tuumia, että on hyvää treeniä, koska hiki tosiaan lensi. Itsepetos on paras petos, välillä manaan. 🙂
Siivoilun lomassa en ole tarttunut kirjaan vaan aloitinpa Netflixiltä hyvin omalaatuisen sarjan Hemlock Groven toisen tuotantokauden, joka oli niin jännittävä ja outo, että meinasi mennä kynnet, meinasi mennä hiukset ja meinasi mennä yöunet.
Onneksi järkyttävän raaka ja perin outo Hemlock on nyt katsottu ja koti niin siisti, että minun normeille välttää.
Espoosta Porvooseen muuttaneet ystävät, ovat perin ahkeria ja olemme tässä ihan lähiaikoina saaneet heiltä grillimarinadia, raparperichutneytä ja tänään heidän kasvimaallaan kasvaneen kurkun. Olin kurkusta jotenkin ihan wau, koska en itse kasvattele mitään. Homma tyssäsi siihen, kun toiveikkaina lasten kanssa istutettiin auringonkukan siemeniä, eikä auringonkukkia koskaan ilmestynyt. Tuumin silloin, että joillain on viherpeukalo ja jollain ei. Pienenä olen jo kuullut tarinaa, että kukat tykkää toisista ja toisista ei.. Tämä oli siis loistava veruke lopettaa kukkahommelit tuohon auringonkukkien istuttamiseen.
![]() |
| Sain kurkun kamujen omalta kasvimaalta, wow! |
Puuhakas ystäväni pyysi minua tänään mattopesulle. Olin hetken hieman önkkönä, mutta tiesin, että tämä mattopesuhommeli on lähtenyt osittain omista jauhamisista hänelle, että kuinka kivaa olisi mennä joskus mattoja pesemään, siis ihan haihattelua minulta. No nyt minut kutsuttiin, eikä auttanut kieltäytyä, oli kunnia-asia.
Olen jo parin vuoden ajan toiminut niin, että kun matto on mennyt likaiseksi, olen kasannut likaiset matot yksitellen autotalliin ja ajatellut, että menen mattolaiturille. Koskaan en ole mennyt ja koska kirppareilta saa kivoja räsymattoja, niin aina olen ostanut edullisesti uuden. Jopa taas itselleni selitellen edullisemmin, kuin mattojen pesu mattopesulassa….
No mattojen pesu mummin mökillä on ihan ilmaista ja sinne ystäväni kanssa suunnattiin. Mattojen pesu oli totaalisesti jotain muuta, kuin seksikkäissä autopesumainoksissa. Pesimme kapean lahon penkin päällä matot, penkki hajoili pariin kertaan ja lähtipä kerran siitä jalkakin irti.
![]() |
| Lisää kuvateksti |
Kivet olivat levästä perin niljakkaita ja plumpsahdin pari kertaa mereen ja mm.kengät irtosivat pariin kertaan jalasta. Koska jaloissani oli toissa kesänä -50% alella ostamani Guessit, menin hetkeksi paniikkiin, että nyt ne lempi sandaalit hukkui, mutta hei muoviset Guess sandaalit osasivakin uida ja nousivat pintaan!
Märkien mattojen kantaminen oli aikamoista puuhaa ja kamuni lopulta pesi vain yhden oman maton, koska kuulemma heidän mattolaiturilla on vesiletkut ja kaikki, eikä tarvitse kyyryssä pestä lahon penkin päällä. Kaiken lisäksi kamuni uusi matto värjääntyi, vaikka pestiin pesuohjeiden mukaisesti. Ihan kökkö reissu hänelle.
Pidän kovasti räsymatoista, mutta meillä on eteisessä karvamatto, koska on mielestäni aivan loistava hiekkastoppari. Karva mikä lie nukkamaton pesettäminen pesulassa on kalliimpaa kuin matosta maksettu hinta, joten ajattelin menee syteen tai saveen se matto pestään. Ja hei siitä tuli hyvä! On ihan voittaja olo.
![]() |
| Perinteinen harja on niin tehokas, oli ilo työskennellä tänään kanssasi. |
Kaksi mattoa pestynä ja nyt tuli himo pestä lisää! En malta odottaa, että pääsen taas mattoja pesemään. Pesen kaikki autotalliin parin vuoden aikana kertyneet ja kun talvella menee lattialla oleva matto likaiseksi, kaivan vain autotallista mäntysuopaparfymoidun puhtaan mattoni ja likaisen laitan odottamaan ensi kesää.
Jei, tässäkin iässä (45) voi oppia ja innostua jostain uudesta. Mitäköhän seuraavaksi.
Toinen typyistä jäi mökille yöksi sukulaisten kanssa ja toinen meni kaverin luokse ja saatiin mieheni kanssa vapaailta. Taas päädyttiin Rossoon, voi meitä surkimuksia, mutta söin kyllä älyttömän hyvää jälkkäriä. Pizzapohja oli laitettu kiinni ja sisällä oli herkullista kuumaa omenaherkkua ja päällä vaniljajädeä ja kinuskikastiketta. Oli hyvää.
Ja taas leffaan Porvoon Bio Rexiin, tällä kertaa Apinoiden planeetta 2 tai mikä lie. Pidin ja en pitänyt, kolme tähteä sille tuosta noin vaan humpsista. Apinat meni meikäläiselle hieman överiksi, mutta ihmisten ahneus ja julmuus oli kyllä hyvin alleviivatusti kuvattu. Ja tietenkin viimeiset eloon jääneet asuivat jälleen kerran jenkkilässä, kuten aina. 🙂
https://www.ign.com/articles/2014/07/16/hemlock-grove-season-2-review Hemclok Grovesta lisää oheisesta linkistä. Kategoriani kauhu 😉
![]() |
| Leffatrikoomekko vol 2 (Vero Moda) pääsi tänään neitsytmatkalle katsomaan Apinoiden planeettaa. |








