Kuukausi: syyskuu 2021

Tyhjän pesän syndrooma

Tyhjän pesän syndrooma

Kaupallinen yhteistyö @yitkoti ja Nelkytplusblogit kanssa

Tyhjan pesän syndrooma. Aihe jota olen sivunnut useamman kerran täällä blogissa ja kertonut, että käyn asiasta aikamoista kipuilua.

Ensin on talo täynnä vilskettä, lapsia kahdessa ikäsarjassa. Kädet täynnä, ei aikaa ajatella. Yhtäkkiä lapset kasvaa, isommat lapset muuttaneet jo vuosia sitten kotoa pois. Tulee päivä ettei teinit halua enää halata, alkaa irrottautumisvaihe. Äiti ei olekaan enää niin tärkeä tai ehkä on, mutta rooli on muuttunut.

Iskee pelko, kohta kaikki lapset ovat lentäneet pesästä, mitä sitten tapahtuu, miten oma sydän kestää?

Viimeisen parin vuoden aikana olen jopa valvonut öitä, murehtien tulevaisuutta. Miten selviän siitä päivästä, kun kotimme huoneet huutavat tyhjyyttään. Ei enää meteliä, ei enää kokkailua isolle porukalle, ei pyykkivuoria, aikaa itselle paljon enemmän. Satunnaisia puheluita, satunnaisia tapahtumia, kaikki rakkaani ovat lähteneet lentoon.

Miten selvitä siitä, että on n. 25 vuotta ollut tietyssä roolissa ja yhtäkkiä roolista joutuu miltei luopumaan. Miten olla tarpeellinen jatkossa, miten olla murehtimatta, kyllä elämä kantaa, kuten se kantoi omallakin kohdalla.

On ollut aika rankkaa kipuilla näiden asioiden tiimoilta jo etukäteen ja yrittää tunnustella miltä se kaikki sitten jonain päivänä tuntuu.

Mieheni kanssa meille tapahtui viime kesänä aika jännä juttu. Pääsimme vierailemaan YIT:n kutsumana Pasilan Triplaan YIT:n rakentamaan kerrostaloasuntoon ja vielä ylimpään kerrokseen.

Lähdimme asenteella, että nyt otetaan rennosti, lähdetään kuin hotellilomalle rentoutumaan Helsinkiin.

Emme kuitenkaan osanneet edes aavistaa miten silmiä avaavaa testipesässä asuminen voi olla. Testipesä oli avara yksiö eli toki meillä on haaveissa hieman isompi koti, lapsenlapsille tilaa temmeltää. Mutta etenkin mieheni on aina puhunut, että muutamme tilavasta omakotitalosta pienempään omakotitaloon tai rivitaloon.

Olen tätä muuttoa paljon miettinyt, että kuinka jaksaa vielä kahta muuttoa, emme mitenkään nuorru ja lasten lentämisestä pesästä on arviolta vielä 5 vuotta, kunnes tilanne realisoituu. Viiden vuoden päästä olemme jo miltei kuuskymppisiä.

Jos ei testipesäkokemusta olisi ollut, emme ehkä olisi koskaan voineet arvata, miten mahtava vaihtoehto meille myös kerrostaloasuminen voisi olla.

Oman lapsuuteni ja ensimmäiset 33 vuotta olen asunut kerrostalossa ja itse koen, että kerrostaloasumisessa on jotain turvallista ja kuin asuisi nimenomaan pesässä. Muiden naapureiden ollessa turva, ettei olo ole yksinäinen metsän keskellä hiljaisuutta kuiskivassa talossa.

Niin siinä kävi, että meillä oli testipesässä hirmuisen kivaa. Kävimme Helsingin keskustassa yhden junapysäkin päässä testipesästä elokuvissa ja drinksuilla ja junalla taas takaisin. Kävimme Triplassa syömässä pariin kertaan ja vielä vapaiden ja kesäloman kunniaksi aamupalaa. Kävimme myös shoppailemassa.

Vietimme iltaa tilavalla parvekkeella yömyöhään ja siellä meillä molemmilla syttyi lamppu kerrostaloasumisen suhteen. Parveke oli kuin ulkona olisi ollut, mutta ilman lumitöitä ja ruohonleikkuuta. Ihan mahtavaa. Huomattavasti myös sisäsiistimpää. Ei terassin öljyämisiä, ei jatkuvia lehtiä pihalla, roskia, loputonta siivoamista ja suojaamista eri säiltä.

Koimme, että parvekkeella oli jopa kivempaa kuin meidän omalla pihalla. Ylin kerros antoi oman mausteensa, näkymät Helsingin kattojen ylle olivat upeat.

Aloimme ajattelemaan asioista uudella tavalla. Mahdollinen muutto tilavasta omakotitalosta kompaktimpaan kerrostaloon, eikä enää muita muuttoja välissä. Muutot ovat todella raskaita ja nyt kun olemme tyhjentäneet appivanhempien kotia ja vuosi sitten isovanhempien, on oikein konkretisoitunut miten paljon muutossa on työtä.

Yksi unelmien kohde siintää meidän mielessä, mutta paikka on vielä auki, mutta lähempänä molempien synnyinkaupunkia Helsinkiä ellei jopa Helsingissä.

Nyt asumme maaseudulla ja aina jompikumpi on autolla. Emme voi käydä Porvoon keskustassa syömässä tai kauempana ellemme tule taxilla kotiin. Mieluiten olen ollut aina kuski.

Mutta nyt seikkailumme junalla Helsinkiin eli loistavat kulkuyhteydet mahdollistivat sen, että minäkin sen yhden skumppalasin nautin ilolla. Haluamme tulevaisuudessa asua julkisten kulkuyhteyksien lähettyvillä, jotta ei aina tarvitse olla autolla liikenteessä, etsiä parkkipaikkaa ja maksaa niistä kalliista parkkipaikoista. Ottaa ruoan yhteydessä drinkin tai kaksi.

Olen hirmuisesti pelännyt sitä, miltä sitten tuntuu, kun talo on tyhjä. Lastenhuoneet ammottavat tyhjyyttään ja oikein korostavat ikävää heitä kohtaan.

Oivalsimme sen, että muutto voi olla uusi iloinen alku meille. Meidän kahden ihan oma koti, sellaista meillä ei koskaan ole vielä ollut. Voimme suunnitella kodin täysin meidän tarpeiden mukaisesti, enää ei tarvitse ottaa kuin meidän molempien toiveet huomioon.

Aloin tuntemaan iloa ja seikkailumieltä tulevaisuuden muutosta kerrostaloon. Meillä mieheni kanssa koittaa aivan uusi seikkailu yhdessä. Elämä voi olla hyvää, ei vaan erinomaista. Emme tarvitse enää valtavia tiloja ja voimme asua Helsingissä tai lähempänä Helsinkiä. Käydä ravintoloissa syömässä, teatterissa, oopperassa ja elokuvissa ja tavata ystäviämme jotka asuvat lähempänä. Saamme myös vihdoin elää ihan meille, mikä on aika jännittävä ajatus.

Aika kuulkaa magee juttu. Tässäpä meidän onnelliset hymyt, jotka kertoo, että nautimme todella paljon testipesässä asumisesta. Katsokaa alla olevan kuvan auringonlaskua, kyllä kelpasi.

Aamulla vielä kahvit parvekkeella ja sen jälkeen aamupalalle kahvilaan. Mitkä mahdollisuudet meitä odottaakaan. Voimme testailla erilaisia brunssi-ja aamiaispaikkoja. Meidän jääkaappien ei tarvitse viikonloppuisin tai eläkepäivinä olla pullollaan erilaisia aamiaistarvikkeita.

Kenties myös se, että kun lapset eivät asu saman katon alla, niin ei tule enää valvottua öitä. On mahdotonta valvoa ja vahtia enää, kun toisilla on oma aikuinen elämä.

Meillä oli aivan mahtava seikkailu YIT.n testipesässä, mikä antaa toivoa tulevaisuuteen ja siihen, että meillä alkaa lasten lentäessä pesästä aivan uudenlainen vaihe elämässä, meidän kahden yhteinen seikkailu. Me myös aivan tosissamme jo kurkimme erilaisia kerrostalokoteja ja sydän läpättää uuden edellä.

Ohessa YIT Koti YouTube-kanavalla meidän haastattelu ja pääsette sieltä kurkkimaan, miltä se meidän testipesä oikein näytti.

Miten siellä. Lapset lentäneet pesästä tai ovat lentämässä, minkälaisia tuntemuksia teissä herättää? Mikä asumismuoto teillä on? Mitä ajattelette kerrostalossa asumisesta? Olisiko mahtavaa asua ihan ostoskeskuksen kyljessä niin, että hissillä pääsee oikeastaan miltei suoraan ostoskeskukseen? Asutteko YIT:n rakentamassa kodissa?

Ihanaa syysviikkoa kaikille. <3