Kuukausi: tammikuu 2019

Ajattelemattomuutta ja ajattelevaisuutta

Ajattelemattomuutta ja ajattelevaisuutta

Tiistaina oli ihan armoton lumipyry, mutta ajattelin säätä uhmaten lähteä kuitenkin Helsinkiin Pauligin kokkikouluun. Yleensä,  jos vaan voin, vältän ajamista huonolla kelillä. Johtunee vuosien takaisesta traumasta, kun ajoin tieltä ulos raskaana ja taapero kyydissä. Auton lähteminen ns. lapasesta on todella pelottava tunne ja tiedän tuosta kokemasta, että siinä ei ole paljon tekemistä, kun auto lähtee liukkaalla luisumaan. 

Silloin ei onneksi käynyt kuinkaan ja traktorillahan se autokin saatiin vedettyä pellolta lumikasasta, eikä edes taapero ymmärtänyt pelästyä vaikka massussa ollut tyyppi joutui varmaan tekemään extravoltin, äidin pelästyessä niin kovin. Se sillä hetkellä varma tunne, että nyt kuollaan, oli kamala. 

Tiistaina matka Helsinkiin meni mukavasti ja tiet oli sen verran hyvin aurattu, että tiennopeutta körötellen ei ollut mitään ongelmaa autoilla metroparkkiin. Kotimatka olikin ihan sitten toista ja olisi pitänyt ymmärtää madella vanhaa Porvoon motaria kotiin. 

Oikeanpuoleinen kaista oli ihan ok, mutta ohituskaista oli luminen ja näiden kahden kaistan välillä oli kunnon lumikinos pitkin matkaa. Lumikinos, joka oli täydellisen pöllyävää puuterilunta, joka on pöllytessään erittäin vaarallista. 

Ajoin tien nopeutta eli 80km tunnissa ja välillä laskien 70km tuntiin, jos näkyvyydessä tuli ongelmia. Tämän vuoksi autoni ohitettiin aika monta kertaa, koska ohittavat autot ajoivat 90-100km tunnissa 80km nopeusrajoituksella. 


Jotkut ohittivat tullen eteeni hyvinkin kaukaa, mutta jotkut kurvaisivat miltei suoraan eteeni, no mitä siitä seuraa. Täydellinen sokaistuminen, sillä autot kurvaisevat ohituskaistan välissä olevasta puuterilumikasasta aimo kasan renkaittensa mukana ja pöllyttävät kaiken eteeni. Näkyvyys on täysin nolla tälläisessä tilanteessa. 

Pahin tilanne tapahtui kuitenkin, kun rekka päätti ajaa ylinopeutta ja ohittaa meikäläisen ja kurvata ohituksen jälkeen suoraan eteen. Tapahtui hengenvaarallinen totaalinen sokeutuminen, en nähnyt yhtään mitään, en minne tie kaartui, en rekkaa, en mitään ja jouduin tilanteessa jarruttamaan, jotta en olisi kurvannut tieltä ulos. Jarruttaa motarilla…. Onneksi kaukaa takanani oli varovaisuutta noudattava autoilija, joka näki tilanteen ja otti hyvin etäisyyttä autooni, sillä tästähän olisi voinut seurata aikamoinenkin ketjukolari.

Rekkoja ei kannattaisi päästää ohittamaan, mutta kun rekka on jo ohittamassa, niin laitapa siinä nasta lautaan ja kurvaa liukkaalla ja pöllyävällä säällä rekan eteen, juu ei kannata ei. Oli kummin tahansa, tuossa tilanteessa olisi voinut käydä erittäin huonosti, sillä olin pöllyävän lumen sokeuttama pitkän matkaa. Eikä ole kiva jarruttaa motarilla myöskään, mutta eipä ollut kiva fiilis miettiä, että minne se tie jatkuu, että ajanko kohta tieltä ulos. 

Kaipaisin siten ajattelevaisuutta autoiluun. Koskaan ei ole niin kiire, että pitää yhtä ainutta henkeään uhmata. Onko pakko ajaa ylinopeutta erittäin huonolla säällä. Jos kuitenkin on ihan pakko ja ohitat tälläisen tien nopeutta sinun mielestä köröttelevän etanan, kun on sakeaa pöllyävää lunta pilvin pimein ajokaistalla, niin josko et ohittaisi suoraan eteeni ja sokeuttaisi minua täysin. Ota kunnolla välimatkaa, ennen kuin kurvaat ohitetun auton eteen. 

Hyvä opetus itsellenikin ja toivon todella, etten itse ole toiminut koskaan noin ja aiheuttanut vaaratilanteita jollekin toiselle autoilijalle. Elämä taas opetti, miten huomioida toisia liikenteessä ja miten liikenteessä kaikki on ihan onnestakin välillä kiinni, sillä kaikki ainekset olivat tiistaina kyllä auto-onnettomuuteen käsillä. 

Eilen sainkin sitten kohdata mitä sydämellisintä ajattelevaisuutta. Mies on kipeänä ja vanhempi tytär ja lumityöt ovat vastuullani tällä hetkellä. Eilen oli megapaljon lunta tiistain jäljiltä, mutta pyryttipä sitä lunta eilen mukavasti vielä lisää. Joka aamuhan, kun lunta on tullut turkasen paljon, odottaa pihassamme aura-auton tekemä valli. Eilen se olikin erityisen korkea ja autolla ei olisi päässyt pihalta edes poistumaan, ennen kuin valli olisi lapioitu pois. 

Pakko myöntää, että tuon tiistain autoepisodin vuoksi tuli nukuttua vain tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 4-tuntia ja miltei jopa itsesäälikkäästi kyynel meinasi nousta silmään, kun aloin lapioimaan tuota kovaa kivettynyttä vallia,  jossa oli mukana painavia jääkokkareita. Kun olin lapioinut n. metrin pätkän, ohitti minut traktori, jota ajoi nuori n. 20-vuotias nainen. 

Traktoripa kurvasikin takaisin meidän tielle ja otti kyytiinsä mukaan tuon painavan vallin. Sieltä tämä nuori nainen vilkutti minulle iloisesti ja minä hänelle kiitollisena ja kiitollisuudesta meinasi miltei se kyynelkin sieltä vierähtää. 

Tuli valtavan onnellinen olo. Toki siitä, ettei sitä kirottua vallia tarvinut itse lapiolla sittenkään lähteä purkamaan, kun koko pihan lumityöt vielä odotti ja autojen päältä lumen pyyhkimiset. 

Mutta erityisen hyvä fiilis tuli toisen ihmisen ajattelevaisuudesta ja pyyteettömästä teosta vierasta ihmistä kohtaan. Hänellä ei vallin poistamiseen mennyt minuuttiakaan, minä olisin jauhanut vallia varmaan puoli tuntia. Siltikin kuinka moni olisi kääntynyt auttamaan toista ihmistä tuossa tilanteessa, ei kovinkaan moni. 


Hyvyyden teoista syntyy vaan niin hyvä mieli ja kuten olen aiemminkin hokenut, laitetaan sitä hyvää kiertämään. Fakta on, että niin kauan kuin aivokopassani on muistia jäljellä, tulen muistamaan tuon aamun, kun lumitöissä jelppasi iloinen nuori nainen. Hänen tekonsa oli muistutus ihmisluonteen ajattelevaisuudesta ja siitä, että sydän oli toisella paikallaan. 

Miten siellä, vastaavia tilanteilta teiltä olisi mielenkiintoista kuulla ja ei ole toki pakko liittyä lumihommiin kuten täällä tällä kertaa. Toiveikasta torstaita kaikille ja laitoin mukaan tuon Paulig kokkikoulu videon, jos joku kaipaa drinkki tai reseptivinkkejä. Ai niin ja Pauligin Paula hiipuu nyt historiaan ja Paulig hakee brändilähettilästä ja brändilähettilääksi voi hakea kuka vaan, vaikka juuri sinä siellä. Ihanin Paula superammattilainen, kuvan Maija.