Kuukausi: tammikuu 2021

Sitä sun tätä

Sitä sun tätä

Kirjoitin aiempaan postaukseen, miten olen päättänyt hävittää, kierrättää, lahjoittaa 5 tavaraa per päivä. Hävittäminen on lähtenyt mallikkaasti käyntiin ja asian suhteen on niin isot kierrokset päällä, että täytyy itseään toppuutella, ettei hävitä tavaraa näin alkuun paljon enemmän päivässä.

En kestä miten kieroutunutta logiikkaa. Tulisiko tarttua tähän innon puuskaan ja hävittää paljon enemmän, koska sitähän ei vielä tiedä mitä tämä vuosi tuo tullessaan, että muistanko jatkaa tätä projektia vuoden jokaisena päivänä tai lopahtaako into?

Vai onko hiljaa hyvä tulee juuri oikea tahti ja tahti, joka palvelee tietynlaista pakkomiellettä. Meinaan huomaan, että heti lähdin suorittamaan tätä asiaa ja mieltä nakertaa, että mitä jos jonain päivänä unohdankin hävittää tavaroita, kauhea itsepetos sitten koko päätös.

Tein jopa listan, mihin kirjaan kaikki hävittämäni tavarat, jotta vuoden lopussa voin ihastella loputonta listaa, miten paljon on tullut putsannut kotia ja mieltä. Samalla taatusti myös häveten, miten paljon on tullut kerrytettyä turhaa tavaraa ympärille.

Heti tästä tuli kinkkistä, eikä lainkaan vaivatonta. Mieli alkoi tekemään omiaan.

No mutta, olen aloittanut kirjahyllystä ja poistanut sieltä kirjoja, joilla ei ole meille ns. arvoa. Siirrän nämä kirjat lähikirjaston ”lahjoita hyllyyn,” jotta kirjoista olisi vielä mahdollisesti iloa muille.

Samalla mietin, että olen oman perimäni vanki. Lapsuudenkodissa ja jopa kesäpaikalla oli isot kirjahyllyt pullollaan kirjoja. Kaikkien sukulaisten kotien kruunu on valtaisat kirjahyllyt. Kirjoja aloin ostamaan lukioaikana ja kirjahyllystä tuli suoraan suvun vaikutuksen alaisena oman kotimme sydän.

Mutta toisaalta mietin, mitä ihmeen järkeä on omistaa sellaista tavaraa, jota luen vain kerran ja sen jälkeen tuo tavara pölyyntyy kirjahyllyssä. No toki kirjoja lainaillaan paljon ja niitä lukee useampi perheenjäsen. Kirjojen selkämyksiä on kiva ihastella ja palata niihin muistoihin, joita kirjat ovat tuoneet. Mutta silti.

Luultavasti aina meidän kodissa tulee olemaan jonkin sortin kirjahylly, mutta näin ei voi enää jatkua, että kirjat valtaavat kotia pikkuhiljaa ja niitä on järjettömän paljon.

Pari peltipurkkia olen heittänyt myös pois. Peltipurkkeja on aivan liikaa, keräilin niitä kirppareilta jossain vaiheessa ja nyt mieli hikisenä puntaroin, mistä peltipurkeista raaskin hankkiutua eroon. Mutta poissa silmistä, poissa mielestä toimii hyvin.

Siirrä ensin purkki paikoiltaan pois ja pian purkista on myös helpompi luopua.

En hirveästi tykkää lainailla muiden viisauksia ja elämänviisauskirjat eivät ole oma juttu. Koen, että muut laittavat ajatuksia mieleeni ja suuhuni ja tulisi pureskella asiat itse.

Tämäkin on aikamoinen paradoksi, sillä vauvana sitä on tyhjä taulu, joka imee kaiken ympäristöstään. Kaikki mielen kaaret ovat tulleet ympäristöstä, kokemasta, geeneistä ja kasvatuksesta.

Eli annan luvan itselleni joskus lainailla muiden sanoja, kun jotkut ihmiset vaan osaavat sanoa asiat tuhat kertaa paremmin kuin itse.

Katsoin kolmannen kauden Star Trekistä ja sarjan kirjoittaja Gene Roddenberry oli viimeiseen jaksoon kirjoittanut näin:

”Todellisuudessa kaikki olemme avaruusolioita erikoisella planeetalla. (Tätähän tässä on aina tullut hoettua.) Koko elämän pyrimme kurkottamaan jonnekin, yrittäen kommunikoida.

Jos koko elämän aikana pystymme todella saamaan yhteyden ja aidon kommunikoinnin edes kahden ihmisen kanssa, olemme todella onnekkaita.”

Tästä tuli lohdullinen ja kiitollinen olo. Kiitollinen omasta perheestä ja ystävistä ja sukulaisista. Varmasti ihan se aidoin, ihanin, palkitsevin ja raadollisin yhteys tulee koettua oman puolison kanssa.

Kun uskaltaa olla täysin paljaana, ei esittää, ei peitellä mitään, kertoa omista peloista, kohdata toisen pelot ja samalla saada lohtua siitä, että kaikilla meillä on omat pelkomme ja kipupisteemme, mutta miten näiden asioiden jakaminen loiventaa pelkojen suuruutta.

Kohdata toinen aidoimalla ja syvimmällä tavalla, se on kuitenkin loppupeleissä harvinaista ja harvinaisen hienoa.

Joka vuosi olen hankkinut alesta yhden uuden joulukuusenkoristeen kuusta koristamaan, jotta jokaisesta vuodesta jäisi jokin muisto. Mietin tässä, että pitäisikö sekin lopettaa ja karsia jopa koristeita.

Veistelin aamulla miehelleni, jos en loppuvuodesta keksi enää mitään viittä hävitettävää, lähtee miehen perhot, vieheet sun muut, tyyliin ei se kuitenkaan huomaa mitään. Haha.

Sarjavinkkejä: Yle Areenalta ruotsalainen romanttinen draama ”Deitti”, joka perustuu suomalaiseen Klikkaa mua sarjaan. Klikkaa mua sarjaa yritin joskus yhden jakson verran, mutta silloin ei iskenyt, pitäisikö antaa uusi mahdollisuus?

Deitti on hersyvän ja aivan mahdottoman aidosti näytelty sarja. Samaistuin teinityttärien äitinä päähahmoon vaikka en ole deittiä etsimässäkään. Sivurooleissa ei koskaan vakiintuneessa parisuhteessa oleva ystävä, exä ja exän uusi tyttöystävä ja exän sisko perheineen ja siellä päässä kärsitään mm. vaihdevuosiongelmista.

Myöskin Yle Areenalta rikossarja ”Top Dog”, joka kertoo kahden maailman kohtaamisesta ja miten olemme monesti yhteisömme vankeja. Lapiduksen sarja oli jakso jaksolta parempi ja koukutti kivasti. Vaikka ei Rahalla saa leffojen kastiin kuitenkaan yltänyt.

C-Morelta hirmuista hömppää eli The Baker and the Beauty. Sarja jossa leipomon poika rakastuu yhteen maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. Leipomon pojan perhe on hersyttävää katsottavaa vaikka itse tähti on taas ihan hirvittävän ”tillunen” eli kovin teennäinen. Mutta joskus on ihanaa katsella tällaista sisään ulos hömpötihömppää.

Oivalsin, että olen viimeksi käynyt stadissa noin. 20.11.2020. Introvertille sopii nämä pienet kuviot tai sopeudun tähän hyvin. Mutta toki välillä jonkinlainen päivän tai viikkojen elävöittäminen olisi kiva. Ystäviä ei ole tullut nähtyä ja mitä vähemmän muita ihmisiä kohtaan, sen enemmän mökkihöperöidyin.

Toisaalta tiedän jo entuudestaan, ettei tähän vuodenaikaan mikään oikein huvita ja maaliskuussa sitä lähdetään taas uuteen nousuun. Mahdollisimman vähän menoja tammi-ja helmikuussa toimii hyvin ja sitten jaksaa taas kohdata muun maailman. Korona aika toki antaa tälle kaikelle omat mausteensa.

Luin noin alle viikko sitten erään järkyttävän uutisen, joka totaalisesti pysäytti. Sai miettimään miten paljon murehdin etukäteen kaikkea mahdollista ja miten järjetöntä se on. Tulevaa toteutumatonta surua ei voi etukäteen surra, tällainen toiminta on maailman suurinta ajatusten hukkaa.

Mutta miten päästä eroon tästä toimintamallista. Olla koko ajan murehtimatta. Mitä enemmän ikää, on murehtimisiin tullut uusi sävy, suuri pelko läheisten menettämisestä. Lisäksi elämän lyhyys ja hauraus askarruttaa mieltä. Voiko tuleviin suruihin edes valmistautua, ei voi tietää kuka täältä lähtee ensimmäisenä.

Vaihdevuosiakin on tullut stressattua aivan järjetön määrä. Pelättyä ja pohdittua, että tänne taatusti iskee sillä pahimmalla tavalla, että meikäläisestä kuoriutuu kauhea raivoava ja itkevä peto. Miten vaihdevuodet vaikuttaa parisuhteeseen joka tasolla. Tilanne askarruttaa ja kuormittaa mieltä vaikka yritän hokea, käsitellään asiaa sitten, kun tilanne on päällä.

Esivaihdevuodet ovat olleet jo sen verran viheliäiset. Jatkuvaa vessassa ramppaamista, surumielisyyttä, ajoittaista masentuneisuutta, muistamattomuutta, aloitekyvyttömyyttä ja merkillisiä ahdistuksen tunteita ja nivelsärkyjä.

Tällä hetkellä hormonien suhteen olen tohtoroinut itseäni eli älkööt kukaan ottako meikäläisestä mallia. Joka kolmas päivä minipilleri, pysyy välivuodot poissa ja migreeni. Kuukautiset ovat tulleet tällä menetelmällä normaaliin tapaan, mutta olen päässyt inhoista välivuodoista ja aivan järkyttävistä migreeneistä. Hieman migreeni yrittää taustalla kumista, mutta ei enää lyö päälle.

Kuten aiemmin kerroin, lieviin ahdistuksen tunteisiin olen saanut apua Ladyvita 50+ monivitamiinista, joka sisältää kasviestrogeenia.

En tiedä onko tämä nyt täydellinen kombo, mutta tällä toistaiseksi sutkutetaan eteenpäin. Tilannehan saattaa olla alati vaihtuva.

Hölmistystä tunsin, kun vallan kirjoitin lemppari brändille Cath Kidstonille, että nyt brexitin myötä, mistä maasta jatkossa toimitatte tuotteet? Jos Englannista, väkisinkin oma ostaminen loppuu tullimaksuihin.

Sain vastauksen, etteivät tiedä, että hinnat ovat edelleen ihan samat. Olin ihan, että what, mitä ihmettä just luin. Eli herran haltuun tämä ja anti olla.

Viestittelin Japanissa asuvan instakamun kanssa ja hän kertoi, että heillä tullimaksujen raja on 150€, kun meillä Suomessahan saat tilata peräti 22:lla eurolla ja paukahtaa tullit. Tähän ymmärtääkseni sisältyy vielä postarit.

Nooh toki Japani on markkinoiden kannalta isompi maa ja Suomi tarvitsee veronsa ja tullinsa… Mutta ei silti tarvi asiasta tykätä.

Eipä mitään, en juuri nyt mitään tarvitsekaan, mutta Cath Kidstonin oven lopullinen sulkeminen brexitin myötä tuntuu harmilliselta.

Eli paljoa ei juuri ole tapahtunut kuin mielen päällä. Viime viikon, me suomalaiset juttelimme paljon säästä. Talvi yllätti meidät. Ihana, kaunis, upea talvi, joka vie aivan jonnekin lapsuuden ytimeen. Eikös tällaisia talvet olleet silloin aina.

Kuuma kaakoa, lumiset lapaset, joista haukkaamalla irrotettiin lumen palasia, sukset luisti, välillä kaaduttiin ja kikatettiin, luistimien alla jään rapina, ihan oma äänesä, pulkkamäessä vapautunut kikattava nauru, punaiset posket, Vitaliksen tuoksu ja kahisevat toppahousut, voipaperiin kääritty voileipä.

Lumen myötä mieleen kihisi monen monta sykähdyttävää lapsuuden talvimuistoa mieleen. <3 Kiitos lumi. <3

Loppuun Liisa Ihmemaassa viisaus: ”On turhaa palata eiliseen, koska olin silloin (täysin) eri ihminen.”

Eli älkööt kukaan murehtiko turhia ja taputetaan itseämme päähän siitä, että joka päivä tapahtuu pienen pientä kehittymistä.

Tällaisia hölinöitä tällä kertaa. Miten siellä, miten selviydyitte lumimyräkästä? Murehditko paljon, mitä murehdit? Onko antaa sarjavinkkejä? Mitä tahansa mitä liikkuu mielen päällä. Käykö talvi raskaaksi vai auttaako lumi ja muutenkin valoisammat päivät?

Sydämellistä ja toiveikasta päivää kaikille. <3