fbpx

Kuukausi: elokuu 2016

Kun suusta pääsee sammakoita

Kun suusta pääsee sammakoita

Ajellessa tänään kotiin Helsingistä, mieleeni pulpahti aivan yllättäen sammakoita. Siis ei niitä kurnuttavia sammakoita, jotka omankin kotipihan puskissa illalla kurnuttaa, vaan ihmissammakoiden lausahduksia, jotka ovat ilmeisesti sieluni sopukoissa kirjoitettu kiveen. Miten ärsyttävää! 

Oli hyvä päivä, joten ei ollut minkäänlaista tilausta, tilata menneitä loukkauksia aivosolujeni sopukoista, vaan sieltä ne vaan mielen pintaan tupsahti. Ensin yksi, sitten toinen, sitten kolmas ja sitten ajattelin, että tästä täytyy tänään kirjoittaa listapostaus, mitenkään analysoimatta sammakoiden syitä tai niiden vaikuttimia. 




Tuumin, että ihan joka ikinen meistä on saanut niitä osakseen, joten voisiko olla hyvä niistä kirjoittaa ihan vertaistuellisista syistä. 

No sitten mietin, että sammakkohan on tahaton lapsus, mutta haluan kuitenkin kutsua menneitä loukkauksia sammakoiksi, sillä kuka haluaisi toista ihmistä ihan tahalleen aidosti sanoin satuttaa. 
Kaikki oikestaan nousi pintaan, kun housujani tänään taas pakottavasti kiristi, huolimatta siitä, että pöksyt ovat kuminauhalla varustetut. Tuo pakottava tunne nosti mieleen mahakkaita ajatuksia ja siihen liittyvän erään loukkauksen. 


Tuosta loukkauksesta olen kirjoittanut blogiin pari kertaa ennenkin. Nyt lauseen kestäisin, kuin mies, mutta nuorena olo oli paljas ja riisuttu. ”Oletko raskaana vai muuten vaan läski”, ohikulkevalta saman ikäiseltä pojalta 17-vuotiaalle minälleni. Tuota voisi jo kutsua klassikoksi, sillä niin vahvasti lauseen saamisen tyrmistys silloin ravisutti.

Sitten vaan pötkönä lisää muuta elämän varrella kuultua, miten sinä voit olla oikesti äiti, kun olit nuorena niin boheemi, noi kirjahyllyt olisi ihan kivat, jos niissä olisi erilainen yläosa, ostitko uudet kengät, varmaan menee tunti ja ne on jo likaiset, sulla on aika oudot polvet, noi sun varpaat on aika hassut, sun tanssityyli on jotenkin todella hauska, viuhdot käsiä näin ja noin ja sitten vielä demonstroidaan kaikille, miten ne kädet viuhuikaan. 

Julkisesti  on laskettu nauraen ruoka-annoksia, miten monta annosta oikein on, naurettu sille kuminauhalle housuissa, vaikka oikeasti se on ihan järjettömän kätevä olla olemassa. Oikeastaan naurettu vaikka mille, mitä olen ja mitä edustan ja miten tässä maailmassa kuljen. 

Rupesin tässä sitten näitä sammakoita oikein miettiessäni pohtimaan, että kun ihminen vaan elää ja hengittää, niin aina tulee olemaan joku ihminen jolla on jotain asiaan sanomista. Sammakoita on siis paljon liikkeellä. Olenko itse päästänyt joskus tahattomia sammakoita, no ihan varmasti ja olen joutunut pyytämään anteeksi väärin aseteltuja sanojani. 

Yksi asiaa kuitenkin erottaa tavallisen sammakon rupisammakosta. Sammakko laukoo vahingossa, rupisammakko nauraa ja yrittää muutkin saada nauramaan, sillä rupisammakko ei halua näyttää omaa epävarmuuttaan siitä, että on ihan tavallinen rupisammakko.

Olen siivonnut rupisammakot elämästä, mutta tavalliset sammakot säilyy ja pysyy, sillä on vain inhimillistä päästää välillä suustaan tahattomia lapsuksia ja olenhan itsekin aivan tavallinen sammakko. Sitten kun sammakko osaa pyytää vielä anteeksi, sammakosta kuoriutuukin prinssi.



Yritin vinhasti muistaa omia sammakoita, mutta ilmeisesti nuo lausahdushetket ovat olleet niin häpeällisiä, että olen halunnut unohtaa ne kaikki. Olen sanonut hiekkaan, vaikka olen saattanut kirjoittaa kiveen. Anteeksi sinä, jota olen joskus tahattomasti loukannut, olen ollut tuolloin pienillä sileillä aivoilla varustettu torvelo sammakko, kenties vieläpä aika rupinen. 

Miten teillä, rupisammakoita, sammakoita, sammakoita omasta suusta, legendaarisin sammakko jonkun muun tai omasta suusta. Onko joku lause, joka on saanut itkemään, oletko sanonut jotain niin kamalaa, että kadut sitä vieläkin? Kukaan ei voi olla aina skarppi, aina joskus vaan pääsee silkkaa kurnutusta suusta, mutta sillä a-kirjaimella alkavalla sanalla korjaa paljon. 🙂 Siksipä sana anteeksi on yksi kauneimpia sanoja. Mukavaa iltaa kaikille. <3