Kuukausi: tammikuu 2020

Kissantassuja ja kosmetiikkaa

*Lancome ja Nyx saatu
En tänään todellakaan tälläistä postausta aikonut tuutata ulos, mutta minkäs teet, tämä meidän Diana-kissanen valtaa mielen, kameran ja toista voisi vain tuijottaa ajasta iäisyyteen. Ollaan kaikki ihan myytyjä! Juuri sukulainenkin soitti, että miten pystyt tekemään mitään muuta kuin tuijottamaan sitä suloisuutta, NO EN MITENKÄÄN HIH. Sukulaiset kävivät tänään Dianaa meinaan vilaisemassa. 
Diana esimerkiksi aamulla leikki 1,5h Kinder Bueno kääreen kanssa. Ihan maailman paras lelu toisen mielestä, kevyt heittää, ottaa kiinni ja hauskan rapiseva. Kotiovelle, kun tuotiin Lancome lähetys, niin toinen oli kaikista tuotteista aivan innoissaan. 

Niistä vähän myöhemmin alhaalla, sillä pakko vinkata tämä Nyxin kissantassu meikkivoidesivellin, omg eikö ole ihana. Nämä Nyxin siveltimet ovat vielä mielettömän pehmeitä, mutta riittävän jämäköitä ja jos ostaisin jotain uutta Nyxiltä, niin tietenkin tämän siveltimen. 
Nyxiltä on tullut muutamia High Glass tuotteita, joita kävin eilen äkkiä vilaisemassa. Meikkaavat kauniin ”lasimaisen” ihon. Kokeiltiin iholle Illuminating puuteria ja antoi kyllä todella kivan luonnollista ja kyllä voisi sanoa, jännän lasimaista hehkua. Tässä on hohdepuuteri, joka on riittävän maltillinen meille aikuisillekin. Suosikki Nyx uutuuksista, jos ei kissantassusivellintä lasketa mukaan. 
Yhteiskuvassa L’Orealin sydämellisen ja ihanan Tarjan kanssa ja yhtä symppiksen ja sydämellisen Mieskin blogin Jurin kanssa. Jurin varmasti moni tuntee mallikuvista ja juontohommista ja Toimisto Makeup&Hair yrityksestä myöskin. Kannattaa ottaa Jurin blogi seurantaan, niin saatte miehen silmin monenlaisia vinkkejä, niin kosmetiikasta, reissuista, kuin vaikka hyvistä ravintoloista ja matkustamisesta. 

Laura Loukolalla on maailman kaunein iho ja kirjoittaa todella laadukasta kauneusblogia, jos kauneus, kosmetiikkaa ja ihonhoitovinkit kiinnostaa ja ihana Laura, kannattaa ottaa Lauran blogi seurantaan. Laura ottaa hyvin kauniita ja jotenkin ihastuttavan herkkiä kuvia. 

Tiitiäisellä oli toinen korva lurpahtanut ja tytär laittoi toisenkin korvan lurppaan, ei vaan kestetä mikä söpöliini! Toisella on hyvin pehmeät ja taipuisat korvat, joten kissaeläintä ei rääkätty näissä kuvauksissa. 
Kotiovelle tuotiin yllärinä upea Lancome lähetys ja en tiedä kumpi oli näistä kesän limited edition meikeistä enemmän sekaisin. Kauneudesta vissiin hyvin tietoinen Diana (juu kohta kutsun Prinsessa Dianaksi), sillä ”ken on maassa kaunehin”, voi itku tuota peilikuvaa. 
Näitä meikkejä ja tuoksua nuuhkutettiin oikein urakalla, taisivat tulla meille kissaystävälliseltä ihmiseltä. <3
Hieman aiemmin myöskin yllärinä kotiin rantautunut Lancôme LA NUIT TRÉSOR NUDE EAU DE TOILETTE selkeästi viehätti pikku-Dianaa ja pakko sanoa, että tässä on paras Tresor tuoksu ikinä. Tresor tuoksut eivät ole olleet ihan omaan makuun, vain yksi Tresor aiemmin on ollut sellainen huumaavan täyteläinen iltatuoksuna käytettävä. 

Hehkuvaruusu ja persikka-bergamotti antavat tälle tuoksulle raikkaan ja persikkaisen avauksen. Kookos ja vanilja täyteläistä makeutta, mutta hillityllä tavalla eli kyseessä ei ole lainkaan liian makea tuoksu, vaan raikas, makea ja lämmin tuoksu. Itse tuoksupullo on korumaisen kaunis ja herkän persikkainen sävy kruunaa kokonaisuuden. 

Tuoksulle tosin kävi niin, että 15-vuotias huudahti ”ihana” ja vei huoneeseensa. No mutta hih, käytetään sitten yhdessä. 
Ohessa tiedotteesta napattu info Lancomen uusista Mert&Marcus limited edition kevätmeikeistä. Näistä saa aikaiseksi kunnon iltajuhlalookin ja mitä näitä ehdin kämmeneen testata, niin sarjan nestemäiset luomivärit ovat jotain käsittämätöntä. Pienen pieni pisara riittää luomille ja saat tummaan yöhön upeat kimallukset ja iltajuhlalookin. 

Luomiväripaletissa on sävyjä, joita tulen käyttämään arkisin ja hohdepuikko on myös todella kätevä pitää käsilaukussa mukana. 

KEVÄÄN MEIKKIKOKOELMA 2020 
Duo Stick Highlighter –kasvomeikkipuikkoMeikkipuikko kasvojen piirteiden ja meikin korostamiseen.
Toisessa päässä korostusväri ja toisessa blur-efekti. Kaksi sävyä.
Eye Shadow Palette –luomiväripaletti Luomiväripaletti, jossa 10 upeaa, tummanpuhuvaa sävyä. Luo vaikuttava silmämeikki.
Eye shadow Cold As Ice- Eye Kit- silmämeikkipakkausKaksi sävyä
Flaming Lips Kit-huulipunapaketti
2 sävyä

*Uniikki kollaboraatio
Mert & Marcus ovat vaikuttaneet maailman tunnetumpien tuotemerkkien ja kuuluisuuksien imagoihin. Heidän vaikutuksesta Lancômen käsitys nykyaikaisesta kauneudesta on tarkentunut. Vuonna 2020 yhteistyö näkyy ennennäkemättömässä meikkikokoelmassa, jossa värit kohtaavat vastustamattomia koostumuksia. Kuten ilmiö keskiyön salamassa, täydellinen meikki täydellisen valokuvan saamiseksi.

No nyt jo viimeistään sydän pakahtuu, Samusta ja pikkuisesta on tullut jonkin sortin ystävät. Tai pikkuiselle Samu on unipehmo ja Samullahan onkin oma unipehmo suussa. On ne hassuja. 
Joskus tilanteet elää ja pieni kissanpentu hilluu tilanteissa mukana ja hillumisia tulee kuvattua ja sitten se päivän aihe onkin jotain muuta, mitä tuli ajateltua. Mutta jos siellä ruudun takana on kissaystäviä tai kosmetiikan ystäviä tai vaikka molempia, niin ehkä tästä blogipostauksesta löytyi jotain teille. Sillä maailmassa ei koskaan voi olla liikaa söpöyttä. 

Löytyykö suosikkeja Lancomelta, onko Tresor tuttu tuoksu. Oletteko kuulleet Mert&Marcusista ja löytyykö kissafaneja. 🙂 Sydämellistä viikonloppua kaikille. <3