Salaisuuksia paljastuu Lady of the Messin haastamana!
Kuuntelin pienenä Star Wars musiikkia pimeässä ja
omistin laskimen jossa oli fosforin vihreät numerot.
Liikutin laskinta lujaa pimeässä ja
kuvittelin sen olevan avaruusalus.
Avaruus kiehtoo edelleen ja
sen takia kaiketi lempikirjallisuus ja
elokuvat ovat scifiä ja fantasiaa.
onko avaruudessa elämää vai ei?
No tietenkin on,
olisi kovin inhimillisen ylimielistä pienenä
mikrobina maailmankaikkeudessa todeta etteikö olisi.
Ja haluaisinko törmätä avaruusolioon,
no en himskatti vie haluaisi,
kuitenkin söisi minut suihinsa.
Kyseinen ammatti on hieman vielä vaiheessa,
sillä eihän sitä koskaan tiedä
milloin ufo tulee ja kaappaa alukseensa
ja minusta tuleekin ilmielävä astronautti. Hehee.
pikemminkin sellainen italialainen matroona.
Tehdessäni ruokaa siivoan joka välissä,
että siinä mielessä voisi pieneksi kotitontuksi kutsua.
Kun ruoka on valmis, on keittiökin siisti
ja voin rentoutua nauttimaan ruuasta.
Mutta leipomukseni ovat aina könttiruokaa,
en jaksa piperrellä,
kuljen reseptien suhteen omia polkujani.
Ruokani on välillä kuitenkin hyvää, mutta ei juuri koskaan kaunista.
joka onnistuu täydellisesti ja Stroganoff..
Hööhh kuulostaapa tylsältä
![]() |
| Könttikakkuhan se siinä |
![]() |
| Jotain Kinuskikissan kalavoileipäkakkua tuli miehen kanssa piperrettyä, koska kaupoista ei löytynyt tummaa vuokaleipää, nuo avokadosydämet ovat valjuja.. Hermohan siinä meni, mutta maukasta oli. |
![]() |
| Pasteijoitakin jaksan väkästää, mutta kuten näkyy räjähtäneitä kaikki tyynni. |
Kirjoja, lapsia, eläimiä, sisustamista
ja löntystämistä ulkona,
kirppareita, ystäviä, kahvia.
Mutta ei ole ns.järjestäytynyttä harrastusta,
ahistaa semmoiset.
![]() |
| Minne uudet kirjat mahtuu?! |
![]() |
| Tästä mukista ei alkanut Disneyhulluus, se on jyllää jäytänyt jo 90-luvulta. Kahvikuppitiian elämä alkoi tästä mukista. |
![]() |
| Harrastuksiin ei jää aikaa (seli, seli) koska perheessä on nämä tyttöpedot ja… (p.s. meitsi on tuo pandahahmo;) |
![]() |
| koko ajan pitää siivota menemään… Niin pirhanasti purkkeja, että aikaa ei jää muuhun… |
American country style.
Himoitsen edelleen soikeaa räsymattoa,
joita jenkkileffoissa aina näkee,
eikö niitä himskatti vieköön voi saada Suomesta.
Perustan kohta jonkun oman mattopuljun
odotellessa avaruuslentoa ja alan kauppaamaan mattoja.
Kelim ja räsymatot,
punainen Smeg
ym.punainen vastaava sälä ja peltipurkit!
Klik kappaleiden nimiä
jos kiinnostaa kuunnella. 🙂
She Wolf
Titanium
Lovers in the sun
ja pääsisin avaruuslennolle.
On nostalgista ajatella vaikkapa halua elää 1700-luvulla,
mutta mitä luultavammin en kuuluisi kuitenkaan ylhäisöön
ja kirppuja ja täitähän olivat pullollaan aatelisetkin.
Varmaan 1700 -luvulla olisin kulkenut ruokkoamattomana yhdessä asussa
kesät talvet potta kainalossa,
varpaat sojottaen kuluneista kengistä ulos,
joten mieluiten tämä aika
tai valoisa avaruusohjelman täyttämä tulevaisuus.
ja aah oikoseksi omassa kodissa.
Siinä sitä on pakopaikkaa kerrakseen. Tällä hetkelläkin täällä pakoilen.
Toinen on meri, aavameri ja veneajelu,
aah mikä sielunrauha.
ja paljon muuta tätä nakutellessani.
Jos jaksoit ihan tänne loppuun asti,
ai hurja, olet aika sissi….
Kannattaa klikata alla
olevaa videota
ja rauhoittua.
Tunnelmallista
lauantai-iltaa. <3



























