Olen aiemmin kertonut täällä käsilaukkufriikkiydestäni, mutta jotta tämä hieman nolo juttu aukenisi teille satunnaisille tai uusille immeisille, niin paljastettakoon asia lyhyesti tässä.

Tuolla läjässä pikkulaukut ja juu kaapissa on samanlainen sekasotku kuin käsilaukun uumenissa…

Parikymppisenä olin varsin boheemi, vaikka ulkoisesti saatoin näyttää suht normaalisti pukeutuvalta. Olin tuolloin Helsingin keskustan Aleksin Kansallis-Osake pankissa töissä arvopaperiosastolla ja käytin kyllä joltisenkin klassisia vaatteita ylläni.

Sisin oli kuitenkin jotain ihan muuta. Silitin kauluspaidoistani vain etumuksen, kesät olivat erityisen ärsyttävää aikaa, koska piti silittää koka paita. Onneksi Suomen kesä on lyhyt ja pääosan vuodesta kävin töissä etumus ainoastaan silitettynä. Jos jakusta irtosi nappi kiinnitin sen hakaneulalla, nuo ompeluhommat eivät vaan ole minun heiniä, ei silloin eikä nyt.

Kiikutin tärkeät tavarani muovipussilla töihin, jota en pitänyt mitenkään eriskummallisena, ennen kuin ystäväni vihjaili, että voisi vaikka liittyä kirjakerhoon säälistä, jotta saisin liitäntälahjaksi käsilaukun! Näin tehtiin ja muistan kun sain uutukaisen käsilaukkuni, en tuntenut oloani mitenkään erilaiseksi.

Jonkinlainen herännäisyys iski 30-vuotiaana ja aloin kiinnostua käsilaukuista oikein toden teolla. Yhtäkkiä halusin että minulla on käsilaukkuja kaiken värisinä ja eri asuihin sopivina. Kotipsykologikin osaa taiten tämän laukkukeissin analysoida. Päivänselvää on, että alitajuntani heräsi postraumaattisen reaktion aktivoimana hamstraamaan käsilaukkuja, koska aikuinen minäni häpesi tuota nuoruuden minää.

Kassitrauman tulos….

Juurikin sama asia, kuin olisi se kilometrin pituinen karva sojottamassa nenässä ja kukaan ei siitä koskaan kertoisi…. Ja kun joku sitten lopulta huomauttaisi karvasta, häpeä nousisi pintaan. Niin taisi minulle nousta häpeä pintaan, että mitä ihmiset ovat ajatelleet minusta osakehommissa, sehän oli vielä juppiaikakautta ja minä hömelö elin stadin sykkeessä JA KULJIN MUOVIPUSSILLA…. Enää en muista, mutta kai sitten kävin baarissakin muovipussilla…

Kun ikää kertyy, laukkujakin kertyy ja niitä on kertynyt hävettävän paljon. Oi miksi tätäkin pitää hävetä, no mutta nöyrä tulee olla ja kaikesta tuntea syyllisyyttä, koskaan ei ole hyvä, muovipussilla tai miljuunalla laukulla.

Näitä kolmea kesäkassia juuri tällä hetkellä pyörittelen, yksi siivottu, kaksi jäljellä.

Joku kerta laitan laukkuesittelyn tänne, jos kehtaan ja muutama laukku tulisi laittaa myyntiinkin, jonnekin… Vaikka tänne?

No asiaan, eilen sain siivousinspiraation käsilaukkuni suhteen ja illalla brittisarja Monroeta katsellessa siivosin laukkuni. Laukkuun kertyy kaikki maailman kama mitä eteen sattuu ja siksi laukun siivoushomman miellän urakaksi.

Laukun sisältö siivottu!

Monesti sanotaan, sisin on tärkein ja se onkin, mutta ei laukkujen suhteen. Laukkuni ovat edelleen kuin paitani parikymppisenä, etumus silitettyinä/ulkoa kauniita mutta sisin on yhtä sekamelskaa. Vähän niin kuin keski-ikäisen elo. 😉

Voi himpulanpimpula, toisessa laukussa siivousurakka vielä odottaa!