Tule hyvä uni, älä tule paha uni.
Eilen illalla säätäessä unitavaroillani itseäni uniasentoon ajattelin, että näistä neurooseista täytyy kyllä kirjoitella tänne.
Joskus olen miettinyt, että tulisi saada nukkua bunkkerimaisessa kellarissa, ydinpommisuojassa tai pehmustetussa huoneessa, jotta huone olisi valoton, äänetön ja viileä.
Koska moinen ei kuitenkaan kotosalla ole mahdollista, olen ottanut käyttööni apuvälineet.
Juon iltaisin joko Celestialin Sleepy time teetä tai Yogin Bedtime teetä. Kyseiset teet ovat hyvän makuisia, etenkin Celestial ja luonnollisesti vailla kofeiinia. Onhan se mahdollista, että olen kovin harhaanjohdettava ja kyseessä placebo vaikutus, mutta uniteet auttavat saamaan unenpäästä kiinni. Muutaman kerran on käynyt peräti niin hassusti, että olen nukahtanut kesken teenjuonnin ja teet ovat kaatuneet rinnuksilleni. Ikävä herättävä sivuvaikutus tuo….
![]() |
| Yogitee rauhoittaa, ainakin uniminäni uskoo siihen. |
Yksi kurja puoli teen juomisessa on, se pissattaa, ainakin minua. Mieheni on kyllä kyennyt ryystämään kyseistä teetä vailla pisuefektiä, mutta olenkin tälläinen ”missä on vessa” tyyppinen henkilö, jonka tarvitsee aina varmistella alueen kuin alueen vapaat vessat.
Ilman silmälappuja en voisi ajatellakaan nukkuvani. Pimeys on tärkeä tekijä unenlaadussa. Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun lomalla nukkuu katastrofaalisen pitkään, koska hotellihuoneessa on pimennysverhot. Silmälapuilla valitettavasti sellainen sivuvaikutus, että silmälappujen kuminauhamainen lenkki tekee takaraivolle aina törkeät linnunpesät.
![]() |
| Simälappujen haittavaikutus, armoton takaraivopesä. |
![]() |
| Silmälaput, toiset kiristää hieman ja aiheuttavat vielä suuremmat takut takatukkaan. |
Korvatulppia olen jo käyttänyt vuosia. Etanaelli blogia pitävä ystäväni antoi muutama vuosi sitten minulle aivan mielettömän kekseliään syntymäpäivälahjan, korvatulpat suurinpiirtein eliniäksi.
![]() |
| Jotkut saavat koruja, jotkut laukkuja lahjaksi, minä sain Etanaelliltä loppuelämän korvatulpat. Voisiko parempaa lahjaa ollakaan! |
On hirmuisen tärkeää ettei tunge korvatulppia liian syvälle korvakäytäviin, uskokaa pois tästäkin olen kokemuksesta viisastunut. Korvakäytävissähän majailee korvia suojaavaa vaikkua, mikä on luonnollisesti aivan normaalia, mutta anteeksi että vien tämän näinkin ällöttäville sivuraiteille.
Joka tapauksessa, kun tunget korvatulpan liian syvälle, tunget myös käytäville nuokkuvat vaikkupalleroiset syvälle korvaan ja joka yö näin tehdessäsi tärykalvon eteen kertyy vaikkupesä. Ja kun tilanne äityy oikein pahaksi, ei auta muuta kuin mennä terveyskeskukseen puhdistuttamaan korvat. Lisäksi korvatulpat rustottavat korvakäytäviä, joten muistakaa valita korviinne sopivat palleroiset estämään melusaasteita.
Kaiken kukkuraksi minulla on vielä unirätti, ei siis mikään Jaska Jokusesta oleva Riepu, joka tuo lohtua, kaukana siitä. Silmälappuset raottavat hieman ja varsinkin kesäaikaan valoa pääsee silmälappusten sivuista häiritsemään muuten hyvin suojattua unta. Unirätti viimeistelee pimeyden heittämällä sen vielä kasvoille, silmälappusten päälle.
![]() |
| Uniriepu voi olla milloin mikäkin paituli, mutta ei saa olla teryleeniä. |
Kuulostaako mielenvikaiselta, jo vain niin kuulostaa minustakin. Mutta näitä apuvälineitä tarvitsen unen saamiseen, se tuleeko hyvä uni vaiko paha, sitä saakin jännittää joka ilta.
![]() |
| Ei koskaan kahvia kello 14:00 jälkeen, enkä ylitä annostuksia tai menee yöunet! |
Seuraan tällä hetkellä poikamme ja kummipoikamme suosituksesta Sons of Anarchy sarjaa Netflixistä. Kyseessä moottoripyöräjengi ja joka jaksossa taitaa kuolla joku ja välillä mitä raaimmalla ja kekseliäämmällä tavalla. Mieheni aina kyselee miksi katsot noita ihan sairaita televisiosarjoja, koska näet kuusi yötä seitsemästä painajaisia. Niin sanopa se… Koska ne ovat niin hyviä?
Kauhea vaiva unen saavuttamiseksi, joka onkin simuloitu hurjilla painajaisilla. En totisesti ole ihan balanssissa vielä, mutta sitä hakiessa. Kenties vanhempana mumisen ja saavutan joogailuissa seitsemännen asteen ja valaistun, pärjään yhden tunnin unilla ja syön ja juon kohtuudella, enkä tarvitse enää apuriepuja.
Arvostan hirmuisesti ihmisiä, jotka osaavat hakea hyvää oloa ja seesteisyyttä ja pitäytyvät siinä. Elämä on matka ja minä yritän matkustaa sinne, jos nyt kuitenkin vähän Sons of Anarchyä tähän väliin, jäi todella jännittävään kohtaan eilen..










