Kuukausi: elokuu 2014

Paljastavia sisustuskuvia meidän kodista

Paljastavia sisustuskuvia meidän kodista

Eilen ihastelin https://fabfortysomething.blogspot.fi/ blogin upeita kuvia pienistä yksityiskohdista hänen kodissaan. Kuvat olivat kyllä tarkempia kuin nämä omat otokseni. Mutta iski hirmuinen intohimo katsoa omaa kotia pienien yksityiskohtien kautta. Sitähän sokeutuu omalle kodille ja ei edes huomaa enää yksittäisiä tavaroita saatikka niiden kauneutta. Jostain syystähän ne on tullut kotona esille laitettua aluperin.




Vanha jenkkiläinen mankeli, ostettu Latviasta antiikkikaupasta. 



Hehku ohjelman yhteydessä Hehkun ohjaaja tuumi meillä käydessään, että meidän koti tulisi laittaa sisustusohjelmaan. Sanoi, että hänen näkökulmasta meidän koti on kodikas ja myös persoonallinen. Hän muistaakseni ohjasi Tila ohjelmaa aikoinaan, jos en nyt ihan muista väärin sisustusohjelman nimeä. Oli todella kivasti sanottu, mutta tuo kotona kuvattu Hehkuosio kuvattiin kylläkin meidän kylpyhuoneessa. Tuolloin en tohtinut lainkaan paljastaa kodin muita huoneita.


Isä ja äiti saivat vaarini siskolta Eva-tädiltä kyseisen kellon häälahjaksi ja sain sen isältä 30-vuotislahjaksi.





Häälahjaksi saatu ja toivottu Baltasar lamppu. https://www.baltasar.fi/

Mukeja tällä keräilijällä piisaa. Maatuskat kirpparilta ja Taalainmaan hevonen Ruotsista. Ylhäällä oleva punainen peltipurkki oli Kiti Kokkosen ja meikäläisen vaihtaripurkki. Annoin Kitille Tom ja Jerry purkin ja sain Kitiltä tuon ihanan vanhan punaisen kukkapurkin. Kivaa, että on muitakin peltipurkkihöppänöitä.
Mummilta saatu voipytty jossa näyttää Mailegin joulunauhaakin olevan. 😉

Olen tälläinen vinksahtanut keräilijä ja en voisi ajatellakaan jakaa kotiamme televisioon kaiken kansan nähtäville. Kaikki eivät kenties allekirjoita tälläistä hassua keräilyintoa ja monen mielestä osa tavaroistamme voi olla jopa kummia. Lisää arkuutta ovat tuoneet satunnaiset ihmiset, jotka ovat avoimesti kummastelleet kotonamme ”onpa teillä kummallisen paljon tauluja” tai ”enpä itse kuitenkaan keräisi x tavaraa niin paljon tai ”muuten kivat hyllyt, mutta muuttaisin niiden ulkonäköä tuolta ylhäältä”. Jos kerran omat satunnaiset tututkin huomaamattaan arvostelevat kotiamme, entäs sitten Suomen kansa.




Hartwallin laatikoissa sisustuslehtiä ja majailevat takan alla. 



Suihkutilan ikkuna ja häälahjaksi saatu purjevene 

Ei kyllä herkkä hipiäni kestäisi kuulla, jos kotimme teilattaisiin maanrakoon, koska kotihan on meidän oma kotikolo, pesä joka on rakennettu meidän mukavuutta ja makua ajatellen ja noudattaen.

Mummin ja vaarin Sipoon mökin venevajasta löytyi vaarin isän vanha uistin. Kehystin ja annoin miehelleni lahjaksi.

Latvian Jurmalasta pois muutettuamme poikamme kävi täyttämässä pullon Jurmalan hiekalla. 

Kylppärin tiiliseinää ja verkkopaino

Avotakka, Lexington tähtiä (Hanna Sumari sanoo, että out 😉 Notting Hillistä tuotuja vanhoja Rugby-ja baseball palloja. Isältä saatu kukko <3
Aarteita, Latviasta ostettu vanha mittanauha, äidinisäni hopeinen tupakkarasia, jossa kultaiset mummini, äitini ja tätini nimet. Mieheni tuoma messinkinen kompassi Intiasta, vaarini sodasta saatu mitali ja alla mummilta saatu vanha Singer.





Keräilen peltitauluja, peltipurkkeja, rakastan vanhoja talonpoikaishuonekaluja, vintage-ja nostalgiajuttuja, räsy-ja kelimmattoja. Vanhoja esineitä: suksia, luistimia, tennismailoja jne. Kaikkea sellaista myös kodistamme löytyy. 


Ystäväni Catharina Forsströmin tekemä lamppu. (Kuvan tekstissä lapsus.) Hän tekee porsliinipajassaan myös vastaavaa astiasarjaa, laukkuja, tauluja, kaikkea ihanaa. 
Kummallisen välitilan, jossa vaatekaappeja ja pyykit aina kuivumassa, tauluja. 

Rakastan myös moderneja koteja, romanttisia koteja eli kaikenlaisia erilaisia koteja. Aivan villiksi minut innosta saa, jos kodin asukit  keräilevät jotain jännää. Kaikki kodit ovat omalla laillaan kivoja, mutta mahdotonta valita omaan kotiin joka ikistä tyylisuuntaa, joten meille on tullut sitten tälläinen. 


Keittiön tuolit Latviasta
Vaatehuoneen hatturasioita


Mummilta saatu lepakkotuoli, ystävältä saatu tyyny, hyvin kuvaa minua. 😉 Takana vanha Liettuan kartta kehystettynä. Kyseessä vaatehuone. 
Seiniä kaadettiin ja laitettiin kantavat parrut. 
Tämä on paha, keittiön kaappien päällä mielipuolinen peltipurkkihulluus esittäytyy, tittidii.

Pieniä pilkahduksia lähtee teilauksen uhallakin jakoon. Koska minä nyt vaan rakastan kaikkia näitä romppeita ja roinia, joita tästä saatte pilkahduksen nähdä. 





Peltitauluhöpsötyksiä Lontoon Notting Hillistä
Espalta jo lopetetusta sisustusliikkeestä ostettu peltitaulu. Meillä on aina vähän niin kuin talvi. 😉

Aurinkoista sunnuntaita kaikenlaisille tyylitaitureille, pidetään sisustuksenilo kotonamme. <3


Lopuksi keräilyhulluuteni huipentuma Disney klassikkomuki Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Noin vuodelta -95.
Disney classicmug Snowwhite and seven dwarfs