Muksut ovat niin mahtavia. Eilen irtosi Kristalta hammas ja alkoi lapsilla valtava pulppuava kyselytulva ”äiti ja isi” te kuitenkin olette ne Hammaskeijut. Se luotto mikä lapsella on vanhempien sanomisiin on aika mieletöntä. Vaikka lapsilla oli kuinka yleispäteviä perusteluita kuin yleisellä syyttäjällä konsanaan, miksi Hammaskeijua ei ole olemassa ja miksi isi ja äiti ovat keijuja, se halu uskoa Hammaskeijuun, satuihin, kaikkeen yliluonnolliseen alkoi viemään voittoa. Sen näki lasten laajentuneista kysyvistä silmistä, voisiko kuitenkin olla niin, että Hammaskeiju käy öisin ja kerää lasten hampulit talteen ja tuo kilisevää ja kahisevaa.

Hammaskeiju tulethan vielä, vaikka olen jo melkein iso.

Tänä aamuna 10-vuotias Krista tuli aamulla sänkyymme syytellen, ”mä tiedän ettei Hammaskeijua ei ole, koska se ei käynyt”.  Uh iski kyllä niin huono omatunto, miten kummatkin olimme nukahtaneet ilman hammaskeijuilua. Tokaisin jopa syyttävästi miehelleni, että sinä nukahdit viimeiseksi, niinkin vakavasta asiasta oli kyse. No ei se  keiju ole aina ennenkään tullut ensimmäisenä yönä ja selitykset kuinka kaikki Hammaskeijut ovat näin elokuun loppupuolella kovin kiireisiä maapallon toisella puolella, suorastaan ylityöllistettyjä menivät kenties perille…


Peläten kuitenkin, että keijuilu jää unholaan tänäkin yönä, kävin sujauttamassa hammaskeijutyynyyn kahisevaa ja otin hampaan talteen. Läpi meni, kun vannoin ja vakuutin, että Hammaskeiju oli piilossa meillä tänä aamuna ja juuri rantautunut kiitolaukkaa Australiasta Sydney nimisen tytön luota, jolta oli irronnut kovin monta hammasta kerralla ja keijut menevät aivan sekaisin, jos monta hammasta irtoaakin yhdellä hampaiden noutokeikalla. Keiju joutuu jopa menemään takaisin hammasluolaan, jossa säilyttävät hampaita, kasvattaen niistä luonnon ihmeitä ja hakemaan isomman repun matkaan useampia hampaita varten. 


Onneksi tälläiset valkoiset valheet eivät vie lapsen luottamusta aikuiseen, koska kasvettuaan lapset tietävät, että heille on annettu lapsuudessa suuri lahja, sadun lahja. 


Tänään hampaaton tyttäreni saapui koulusta aivan kiihdyksissään, oli löytänyt omaakin sormeaan kookkaamman perhosen toukan. Se into ja ilo mikä toukan tuomisesta kotiin oli, oli jotain niin liikuttavaa. Kunpa osaisin nähdä maailman lapsen silmin, edes joskus. Toukka oli kyllä sen verran iso kääpä, että tuli sitä kyllä ihmeteltyä itsekin. 

Hampaaton tyttäreni toi tuliaisia!

Lasten ilot tulevat uskomattoman pienistä asioista ja heillä on taito tehdä hetkistä elämää suurempia. Elämän todellisuus vyöryy hiljakseen, mutta jokainen päivä joka vielä on lasten ihmetystä tulvillaan on kuten viisaat sanovat ” elä hetkessä” kertakaikkisen ainutlaatuista.  


Ooo niin imen näitä lapsuuden päiviä ja suukotan noita ipanoita varastoon ihan hulluna ja elän tässä hetkessä, enkä ajattele muksuja muutaman vuoden päästä takkutukissa ja meikit nassuissa, apua pelottaa. 🙂 Onneksi murkkuiästä toipuu, niin lapset kuin vanhemmatkin ja jurottavista kädet taskuissa maleksivista teineistä kuoriutuu perhosia. Kaksi takana ja kaksi edessä. Ah tämä on elämää. <3

Poikamme täytti keskiviikkona 18-vuotta ja pojallamme on aivan huikea tyttöystävä. Leipoi näin uskomattoman kakun syntymäpäiväksi wow. p.s. kirjoitin tähän postaukseen koko ajan Hammaspeikko, enkä Hammaskeiju….  Hammaskeiju kirjoitetaan kaiketi pienellä, mutta en voi niin merkittävää ja odotettua henkilöä minimoida pienellä alkukirjaimella, että näin.