Kotiäitiys valintana ja lapset katkovat napanuoriaan!
Välillä kyllä tämä äitiys ihmetyttää oikein urakalla. Kun aikoinaan nuorempana painiskelin vauvakuumeen vallassa, ajattelin hyvän tuoksuista pallerovauvaa, enkä esimerkiksi meikit naamassa olevaa takkutukkateiniä.
Uusperheestämme on jo yksi lapsonen lentänyt pesästä ja toinen täyttää tässä kuussa 18-vuotta. Heidän kanssa ollut rakkautta ja haasteita, kuten vanhempien ja lasten välillä aina on. Nyt kun tuo aikuisempikin nuoriso oli meillä yökylässä ja he kertoivat avoimesti vankoista tulevaisuuden suunnitelmistaan, naurettiin, juotiin muutama olunenkin, juteltiin kaikesta avoimesti. He haluavat tulla meille, mikä on jotenkin aivan mieletöntä. Nykyään sukupolvien kuilu on kavennut. Aina se ei ole hyvä asia, kun vanhemmasta tulee liikaa kaveri ja tämä onkin asia joka vaatii aikamoista tasapainottelua.
Nuorison suhteen voi jo hieman huokaista, vaikka huoli on ikuinen, kasvatustyö on tehty, mutta entäs sitten nämä pienet pirpanat.
Eilen 10-vuotias tyttäreni oli kaverilla ja soitti sieltä, että saako mennä jouluaattona kaverin luokse ja avata osan lahjoista siellä. Vastasin suorasta laakista ”ei”, sillä jouluhan on pyhä perheen juhla. 🙂 En ensinnäkään kehtaisi häiritä toisten joulurauhaa, saatikka että pirpanani olisi poissa osan jouluaatosta. Olenko omistava, no mielestäni en vaan koko idea oli lapseltani no suorastaan”lapsellinen”.
Sain heti luurin korvaan, jonka jälkeen tupsahteli tekstiviestejä tulemaan:
”sä pilasit mun joulu”
”kaverin äidillekin kävi sä aina oot se joka ei suostu”
”mä sit vaa puhun kokoajan kaverin kaa fasetimellä et moi”
Ensinnäkin huh, huh ja huokaus, joka päiväiset joulukeskustelut ovat alkaneet JO! Ja toisekseen näin se oma 10-vuotias kolmantena lapsena alkaa napanuoraa katkomaan. Aina se on yhtä järisyttävää, raskasta ja nykyään kolmannen lapsen kohdalla sille osaa myös nauraa.
 |
| Tässä kohdin ei vielä ymmärtänyt, että tänä päivänä tappelemme 10-vuotiaan kanssa joulusta eri osoitteissa. |
Äsken 8-vuotias kuopus sai järisyttävät itkupotkuraivat, koska pyysin siivoamaan huoneen joka on jo kolmatta viikkoa maanjäristyksen jäljiltä. Toinen kirjaimellisesti makoili sohvalla ja itki ja huusi. Itkupotkuraivarit saavat oman olon avuttomaksi siksi, että meinasi mennä äidiltä päreet. En todellakaan ole kuiskaaja äiti, joka rauhoittavasti kuiskailee lapselleen vaan kyllä meillä huudetaan. Huutamisesta ajattelen, että eipähän lapsi pelkää sitten huutoa, riitoja ja mölinää aikuisena, toivon vaan ettei lapseni huuda muita ihmisiä kumoon, että osaa säädellä huutoaan tulevaisuudessa.
 |
| Tyynen pinnan alla roihuaa tulta ja tappuraa! |
 |
| Millään en siivoaisi, kiristys- ja lahjonta käynnissä. |
On raskasta sanoa joka päivä ”ei” tuhat kertaa kysymyksiin, saanko kaksi marsua tänään tässä ja nyt, saako 10-luokkakaveria tulla meille yökylään, saanko värjätä hiukseni ja leikata sivusiilin ja tätä rataa.
Äsken kiljuva kuopus ojensi minulle muovailuvahasta tehdyn jäätelön ja sanoi ”anteeksi äiti” ja taas jaksaa tämä äiti. 🙂
 |
| Rauhanlippua heiluteltiin itse askarrellun jäätelön muodossa. |
Tunnen välillä toivottumuutta, epäonnistumista, varsinkin jos olen unohtanut jo viidennen kerran laittaa lapselle eväät koulun eväsretkelle tai pahimpina kaikesta unohdan viedä lapsen kaverin syntymäpäiväkutsuille, jonne olen jo ilmoittanut lapsen…
 |
| Meikkisivellintä laulatettu oikein urakalla, välillä ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. |
Äitiyteen ei ole sääntöjä, jokainen perhe taaplaa tavallaan ja kehittää omalle perheelleen sopivan toimintamallin. Minä olen valinnut kotiäitiyden, koska haluan vastaanottaa lapseni koulusta kotiin, kuulla murheet heti ja ensimmäisenä. Tämä toimii meillä. Tunnen silti kotiäitiydestä jatkuvaa syyllisyyttä ja huomaan selittäväni runsain sanankääntein muille ihmisille miksi en käy töissä. Miksi en tuota mitään?
 |
| Vielä tässä ja jonain päivänä liihottaa pesästä. |
 |
| Aina kiire ja kiire kasvamaan isoksi. Kunpa näitä lapsuuden päiviä voisi pullottaa talteen. |
Kotiäitiys on minulle luonnollinen tila. Mummini joka kasvatti minut oli kotona ja myös mieheni äiti oli kotona. Mieheni on saanut keskittyä työhommeleihinsa ja minä olen panostanut lasten hoitoon, joka on välillä yksinäistä ja ei palkitsevaa työtä. Kotiäitiyttä kun ei tässä yhteiskunnassa arvosteta. Kyllä minulle sopisi olla töissä, jos 8-vuotias toiselle luokalle menevä lapseni ei pääsisi 12:lta kolmena päivänä viikossa koulusta ja joutuisi olemaan päiviä tuntitolkulla yksinään kotona. Arvostan Amerikan mallia, että harrastukset, läksyt ym.tehdään koulussa varsinaisen oppityön jälkeen.
On niitäkin jotka sanovat, että mieluusti olisivat kotiäitejä jos mahdollista ja on niitä jotka katsovat kummeksuen. Tähän kohtaan jo kulunut kliseinen lempilauseeni on taas kohdillaan ”annetaan hei kaikkien kukkia”. Tuomita ei saa ketään vai mitä. 🙂
Palkintoni saan siitä, että kaikki lapsemme kertovat asiansa minulle ensin, hyvät ja huonot uutiset, kaikki osaavat myös pyytää anteeksi ja tuntea empatiaa. Minun paikkani on tässä ja pitäisi oppia olemaan pyytelemättä anteeksi valintojaan, koska saman haluan opettaa myös omille lapsille. 🙂
Maailman raskain työ, on myös maailman palkitsevin. Nostan hattua kaikille äideille ja isille, kotona oleville ja työssä käyville.
 |
| Tämä äiti katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen ja aloittaa laihdutuskuurin, sillä tästä kuvasta on rupsahtanut 7kg päälle! |
 |
| Side säilyy, mutta lopulta lapset kulkevat omia polkujaan. |
 |
| Tyttärien ja äidin sateenvarjot sulassa sovussa. |
