Madaravinkki ja stadipäivä
Välillä on mahdollisuus viettää ns.stadi/helsinkipäiviä ja eilen oli kokonaisuudessaan kerrassaan kiva päivä.
Eilen treffattiin kamun kanssa jo perinteeksi muuttuneella Cafe Ekbergin aamupalalla. Ja kaikki jotka Helsingin ympäristössä asustatte, käykää ihmeessä ostamassa Ekberg leipomomyymälän puolelta aivan mielettömän herkullista Baselin leipää kotiin. Leivässä on täydellisen kova kuori ja leipää kutsun ns.painavaksi leiväksi eli ei ole ilmavaa höttöä. Ehdoton tämän hetken herkkuleipäni.
Ehdin pyörähtää parissa leffassa ja lämpimästi suosittelen kaikille romanttisten komedioiden ystäville ”Ranskalaista häähumua”, hihittelin jopa pari kertaa ääneen, mikä on äärettömän harvinaista tälläiselle sisäänpäin oppineelle naurajalle. 🙂
Pötköön kävin kurkkaamassa vielä suomileffan ”Päin seinää” luullen nimen perusteella meneväni katsomaan komediaa, mitä leffa ei laisinkaan ollut edes mustan komedian muodossa. En tykännyt, kaikki oli taas kerran niin ahdistavaa ja outoa ja pientä tuijotteluakin oli ilmassa. Nimeksi olisi paremmin sopinut vaikka ”Umpikuja” vitsikkään ”Päin seinää” nimen sijaan.
Treffasin Nepalilaisen merkeissä blogiystävää ja oli aivan mahtavaa tutustua, etenkin kun kumpikin ovat aikamoisia fantasiakirjallisuuden ystäviä. Se että joku on lukenut lempirkijailijani Robin Hobbin fantasiakirjoja saa suorastaan täplät innosta poskille. Ostoksillekin ehdittiin ja meikäläinen osti taas uudet velourpöksyt ja juu kauhean väriset vauvan vaaleanpunaiset, mutta hinta ja mukavuus ratkaisi. Ihan sama millä täällä kotona hösää, hintaa kun pöksyillä oli peräti alle 7euroa ja on vielä taskulliset velourit, wau.
Tarkoituksella kävin vielä Stockkan alakerrassa, heti pääovista oikealle on pystytetty Madaran talvinen kasvihuone, piste pullollaan Madaran ihanaa kosmetiikkaa, teemana ”Feed your skin organic”. Madara on minulle rakas jo latvialaisuuden takia, maa josta neljässä vuodessa tuli toinen kotimaa. Lisäksi Madaran tuotteet ovat silmiä hivelevän kauniita, tehokkaita ja ihanan tuoksuisia.
Eli kaikki Helsingin alueella pyörivät, käykää ihmeessä Baselin leivän lisäksi kurkkimassa ihana Madaran talvinen kasvihuone. Tarjouksena 30:lla eurolla ostaville 10 euron käsivoide kaupan päälle.
Eritoten lauantaina kannattaa mennä pistäytymään. Tällöin Lauantain päätapahtumassa klo 11-15 vierailee raakaruokakokki Maria Lönnqvist maistattamassa raakakakkuja Madaran inspiroimana 🙂 Olen päässyt maistamaan Marian kakkuja kesän Madara tapahtumassa ja ovat niin herkullisia. Marialta on myös ilmestynyt herkullinen raakakakkukirja ja Maria järjestää myös raakakakkukursseja.
Iloista ja toiveikasta torstaita toivottaa vaalenpunaisissa velourpöksyissään tämä eukko.















