Alho, ystävä vai ei?
Sydän pomppasi tuhatta ja sataa, kun ”Ilahduta bloggaajaystävää” paku KLIK Uraäidin ruuhkavuodet bloggarilta tänään tuli. Sydämelliset kiitokset, aito kortti ja Thaimaasta ostettu tuoksusaippua, mikä ylläripylläri! <3 <3<3 Heti tuli mieleen ”miten sää ny mulle” 🙂 <3 <3 <3
Käykää ihmeessä kurkkimassa ylläolevasta linkistä Uraäidin ruuhkavuodet blogia, aito, rehellinen, syvällinen ja myös osaa olla kepeä, aivan mahtava blogi ja ihminen joka häärii blogissa. <3
Alho
Alho ei ole kiva ystävä vaikka kuuluukin elämään. Kliseet ”et voi tuntea iloa jos et tunne surua” ja sitä rataa..
Tiedän jo etukäteen, että tässä kohdin vuotta iskee kevyt usvainen alho, joka ei vie toimintakykyä, mutta tekee olon surumieliseksi.
Joka kerta se yllättää vaikka kokemuksesta pitäisi jo osata tietää, ennustaa ja tottua..
Talvi on vain niin kovin pitkä, vaikka kuinka purisin appelsiinia ja napsisin D:tä.
Vanhoja muistojakin lyö pintaan, puskevat esille vaikka kuinka olen muka työstänyt asioita. (Kuopuksen sydänleikkaus 9-vuotta sitten) Lukenut kenties jonkun psykologisen opuksenkin nuorena, jotta tarttumapintaa alholle ei kasvuun asti pyrkisi.
Lainaillut lausetta ”älä itke kaatunutta maitoa”.
Mutta kun itseään ”terapioi” se on aika ”sisäsiittoista” hommaa. Omiin ajatuksiinsa voi milteipä hukkua, joskus sieltä ei edes pääse pois, ajatukset kiertävät samaa kehää.
Ei ihminen ole ihminen, ilman toista ihmistä. Ei ajatuksiaan voi yksinään sooloillen tyhjyyteen heijastaa. Vuorovaikutus, kosketus ja lämpö, oli se karvaturrin, ystävän tai rakkaan. Se tekee ihmisestä kokonaisen ja alhollakin on toivoa väistyä.
Olen aikamoinen erakko ja viihdyn paljon yksin, mutta jos olisin aidosti yksin en taitaisi pärjätä kovin hyvin…
Siksipä taidan nyt kilauttaa kaverille, rutistaa ukkoa illalla hieman lujemmin, silittää karvatteja ja hemmotella muksuja vaikkapa letuilla. Ja viimeistään maaliskuussa, kun aurinko ja valo sen suo, olen taas oma itseni ja täydessä iskussa, kunnes Alhon kanssa taas totutusti treffataan vuoden päästä.
Sydämiä kaikille teille siellä ja voimia talven pimeyteen ja potkut Alhon pepulle. Toivottavasti en ollut kovin itsesäälikäs, kunhan nyt totean vaan, että tämmöistä tänne.
🙂
