Tiedän olevani vanha koska…..
Muistan hyvin nuoruusajat ja omien vanhempieni ”epäloogisuudet”. Alituiset ”laita musiikki pienemmälle” käskyt. Kaikki musiikki jota teininä kuuntelin oli kuulemma ”melusaastetta”, jopa Vivaldin ”Neljä vuodenaikaa.”
Lasteni älytoosista ei tarvitse kuulua kuin ääni ”ping” ja johan olen automaattireaktiolla huutelemassa ”hiljempaa se toosa”.
Olen huomannut myös viljeleväni vanhempieni lausahduksia ja viisauksia, jotka eivät eittämättä ole enää tätä päivää ja jos lauseisiin syvennyn huomaan olevani aivan toope. Ja siltikin käsijarru vapaana ”viisauksia” päivät pitkät latelen…
Viime viikolla mm. huutelin lapsille, telkkari pitää aina sulkea virtakatkaisijasta, koska telkkari voi räjähtää, älä vaan syö vahingossakaan pahimpaankaan janoon lunta tai tulee mahan täydeltä matoja vatsaan tai laita kaulaliina kunnolla tai muuten saat kuoleman taudin ja tätä rataa…
Pysähdyin oikein ja sanoin miehelleni, apua olen muuttumassa omiksi vanhemmikseni.
Miten tässä näin on päässyt käymään? Miten ajanratas tulee ja haukkaisee ja tekee minusta itsellenikin vieraan. Miten yhtäkkiä juttuni kuulostavat vanhoilta. Miten näen epäkohtia ja ärsytystä siellä, minkälainen juuri olin itsekin nuorena.
Miten nykyajan nuorten löysyys ja laiskuus hämmästyttää, aika löysä pakkaus taisin olla nuorena itsekin. Ainakin vanhemmat silloin niin väittivät.
Kerran tätini sai kauheat kilarit, koska ystäväni kanssa podimme lauantai-illan väsymystä vielä pitkälle sunnuntaipäivälle. Taisi kaikki vaatteeni olla läjässä, en oikein muista enää. Tätini suomi, kaikki kauniit vaatteesi sotkuläjässä ja sinä vaan makaat ja haiset täällä. Ystäväni tuumi, että olipa kauhea akka ja minäkään en silloin laisinkaan ymmärtänyt mikä riepoi, mikä ärsytti, miksi tätini oli moisena kiljukaulana.
Tänä päivänä kun katselen perheen lapsia, eritoten teini sellaisia. Tuntuu että menee järki, poksahtaa pää maha ja kaikki. Vaatteet läjissä, astiat kasoissa, nukutaan iltapäivään, ei ymmärretä maailman menosta mitään tai niin minä omahyväinen vanhempi luulen.
Kunnes taas kerran oivallan, elämä on matka. Asiat tulee oppia, arvot tulee rakentaa, vastoinkäymiset ja itseoppiminen valmistaa matkaa aikuisuuteen. Kyllä se oppi kantaa, mikä on kotona saatu. Sama ajanpyörä pyörii ja pian saan huomata teinien kasvaneen aikuisiksi, hoitavansa asiansa ja eipä aikaakaan viljelevän omille lapsilleen ”elämän oppeja”, joita ovat kotoaan saanut ja joita ovat opin tiellä oppineet.
Pitäisikö sitten ottaa relammin? Realistisesti totean, no hehee ei todellakaan, olenhan vanhempieni kasvattama, antaa oravanpyörän vaan rullata. 😉
Epätäydellisyyden myöntäminen kertoo, että on toivoa… meillä vanhemmillakin. 😉
”Minä olen tutkinut elämääni ja havainnut sen virheettömäksi. Siksi aion pitää juhlat ja luovuttaa itselleni mitalin. Pidän sitten hyvin liikuttavan vastaanottopuheen… ja sen jälkeen kättelen itseni. Kun ihminen on täydellinen, hänen on tehtävä kaikki itse.”
Tellu, Jaska Jokusen kaveri.
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille,
jotka joskus ovat olleet teinejä.
