Kuukausi: kesäkuu 2015

#SINÄ LOUKKASIT MINUA

#SINÄ LOUKKASIT MINUA


Tipulassa bloggaaja on kerännyt hienon määrän bloggaajia
mukaan kampanjaan, kiusaamisen eri muodoista.

Kampanjaa voi lähestyä valmiin yhteisin sanoin tai omin sanoin.
Halusin lähteä kampanjaan omin sanoin ruohonjuuritasolta,
oikeastaan sieltä mistä kaikki alkaa eli lapsuudesta.

Tyttäreni julkaisi viattoman ”Keppihevostalliesittely”
videon 3-vuotta sitten Youtubessa.
Videon kuvasi poikamme, tuunasi musiikit, tekstit ja kaikki.
Video on hieno, vaikka kepparit ovat aika noloja,
sillä ne ovat tämän ei askartelevaisen äidin tekemiä.

Kävimme asiasta pitkän keskustelun mitä pahimmillaan
videon nettiin julkaiseminen voi aiheuttaa,
kiusaamista, loukkaamista ja myös hyvää mieltä.

Uusi sukupolvi kasvaa nettisukupolvena,
selfiet ja itsensä ilmaisu ja virtuaalinen yhteisöllisyys
ovat heille sama, kuin meille vaikkapa musiikin äänittäminen,
tai videoiden tallentaminen DVD:lle tai jopa VHS videolle.

Emme aina enää kulje tässä murroksessa mukana, 
mutta kulkekaamme valppaina.

Tyttäreni on kolmen vuoden aikana saanut lukemattomia
alentavia ja ylimielisiä kommentteja videosta.
Onneksi video on synkronoitu omaan sähköpostiini
ja sieltä kommentteja poistelen
 ja estän kiusaajia uudelleen kommentoimasta.

Kiusaaminen alkaa jo hiekkalaatikolla.
Netissä siinä kohdin kun lapsille on hankittu pelit ja vehkeet.
Tiedätkö mitä sinun lapsesti tekee netissä,
kiusataanko häntä?
Onko hän jopa yksi kiusaajista.
Jonkun lapsia hekin ovat, 
jotka tyttärelleni ovat kirjoittaneet mm.

”tajuutsä kuinka naurettava sä olet”
”ei millään pahalla, mutta ”…
”siis etkö tajua mistään mitään”
”näytät naurettavalta”
”kepparisi ovat kyllä todella rumia”
”sulla on tyhmä ääni”
”näytät tyhmältä”

Lista on loputon…

Jos huomaat lastasi kiusattavan,
älä sulje silmiä,
jos huomaat lapsesi kiusaavan,
älä sulje korvia.



Oma blogi on joutunut vain pari kertaa anonyymin silmätikuksi.
Mutta olen huomannut eritoten nuorten blogeissa, 
että he joutuvat kohtaamaan
erittäin alentavia  kommentteja,
enkä ole varma miten moni voi selvitä kyseisistä
 loukkauksista saamatta ikuisia arpia…

Olen eksynyt vauvapalstalle
 ja järkyttynyt syvästä muutaman blogiystävän 
puolesta.
Olen myös lukenut siellä kirjoitettavan, 
”jos laittaa naamansa nettiin, niin saakin kiusata”.

Sinä joka ajattelet niin, sinusta saattaa tulla vanhempi,
 tai saatat jo olla äiti tai isä ja sinun lapsesi ovat
täysin uuden sukupolven lapsia,
virtuaalisen sukupolven lapsia.
Haluatko, että lapsesi altistuu kyseiselle ajattelulle?

Tipulassa bloggaajalle lausun kiitokset,
hän aiemmin sai ison massan mukaan 
”Ilahduta bloggaajakaveria” haasteeseen
tällä kertaa ollaan taas sankoin joukoin hyvällä asialla.

Toivottavasti yksi edes,
 sinä siellä, mietit ensi kerralla ennen
kuin loukkaat,
 vaikka itselläsi olisi paha olla…
Voin luvata, oma olosi ei haukulla,
solvaamisella ja latistamisella parane.

Mieti että sanomasi kirjoitetaan kiveen ja voi olla,
että itse loukattu loukkauksen ajan kanssa unohtaa,
mutta Sinä joudut kantamaan ajattelemattomat
sanasi loppuelämäsi ajan.
Aikamoinen kivireki kannettavaksi,
kuka sellaista haluaa kantaa?

OLLAAN HYVIÄ TOISILLEMME,
SILLOIN ON ITSELLÄKIN HYVÄ.

<3

Mukana ”Sinä loukkasit minua” kampanjassa seuraavat blogit

A girl with too many pictures  –  Ai karkkii!  –  Aiatar  –  Aikuistumiskipuja  –  All hearts are wonderful  –  Am I Invited  –  Annun elämä uusiksi  –  Arkilove  –  By Tinja Katariina  –  Elämänilon alkulähteillä  –  Elämää pyörätuolista käsin  – Emilia Christine  –  Enni Heidi  –  Ennin kengissä  –  Essi Maaninka  –  Fifty Ways  –  Haaveilen kaikesta  –  Haaveita ja oikeeta elämää  –  Harmaa ja muut iloiset värit  –  HeioonJenna  –  Hulivilini  –  Ida Parviainen  –  Ihanan karmea  – Ikimuistoista  –  Inku-chan  –  Inspiration  –  Jemppuu  –  Jenni’s Lullaby  – Kaaosta ja kukkamekkoja  –  Kadun aurinkoisella puolella  –  KIDULT  – Kitujainen.com  –  Kotiäidin elämää  –  Kouluta Ite Paremmin  –  Kun äiti kelaa  – Kuvastin  –  Käenpesä  –  Lady of The Mess  –  Leveämmin hymyilevä perhe  – Chasing Happiness  –  Life à la Annika  –  Life is an illusion  –  Lifestyle by Maiju Kristiina  –  Love yourself first  –  Loyal Companion  –  Maalia kohti  – Mammalaiffii  –  Mansikkatilan mailla  –  Marjukka Katariina  –  Meidän Pieni Ryyni  –  Mieleni on maalaus  –  Minäkö keski-ikäinen?  –  Moonika Kristiina  – Munakoisoni ja minä  –  My life, with love Alesya  –  Nani – Be yourself  – Napsahduksia  –  Natalia  –  Never Give Up  –  Nightwish Diamonds  –  Nuori ajattelija  –  On my way  –  Operaatio Äiti  –  Optimismia ja energiaa  –  Outi’s life  –  paint my house BLACK  –  Paiqo  –  Perhosia masussa  –  Pieni Lintu  – Pikku Bambin Blogi  –  Pinkit korkokengät  –  Privaattikamaa  –  Rakkaudella Hannele  –  Reborn Beast  –  Rouva Y  –  Ruusumäki  –  Saijis  –  Smagatsoff  – Something different by Emilia  –  Spread your wings  –  Syvältä  –  Tassuttelijan päiväkirja  –  Teijan Kauneus Blogi  –  The Blind Leap  –  The Diary of Mariella Elisabeth  –  The World According to Jani  –  Thrill Me Tonight  –  Tipulassa  – Touch the sky  –  Tuulanneli  –  Unelmia jahdaten  –  Unelmiin tai sinne päin  – Vilhelmiina Lyydia  –  Waldgeistory  –  Weekend Chic  –  XL elämää  –  Zeninan  –  Äiti ja melukylän lapset  –  Äiti on vihannes  –  Äiti yrittää