Pettynyt, suruinen ja mieleni pahoittanut
Viime aikoina uutisoinnit ovat päässeet ihoni alle ja vaikuttaneet mielialaani negatiivisesti. Paheksunta, tuomitseminen, oman itsensä paremmaksi nostaminen, muiden ihmisten dissaaminen ja rasismi on ollut kovasti tapetilla. Kun synkkiä lehtijuttuja lukee enemmän, ne alkavat väkisin vaikuttaa omaan mieleen, alitajuntaan ja tulla myös uniini, on turvaton olo. Olen pettynyt, ettei ihminen koskaan opi, vaan on tarvittaessa ja erityisesti kollektiivisessa ryhmässä hyvin paha. Koen inhimillisyyden, osalta ihmisistä kadonneen ja oma tuska puretaan ulkopuolisiin ihmisiin ja ryhmän voima koetaan tueksi omille ajatuksille. Uskon, että suurin osa huutajista käyttäytyisi toisin, jos joutuisi kasvotusten yksin kohtaamaan kiusattavansa. Ihmisen mitta onkin siinä, miten hän seisoo omilla jaloillaan.
Blogissani on kolme tabua, uskonto, politiikka ja seksi. Kahdesta ensimmäisestä omaan hyvin voimakkaitakin mielipiteitä, joista päällimmäisin on, en hyväksy tuomitsemista, en uskonnon, enkä politiikan nimiin. Joten en lähde sen enempää asioita syväanalysoimaan muuta, kuin ettei ihminen koskaan muutu, historia ei ole opettanut, ettei enää koskaan, vaan ihminen on heikko ja toistaa samaa kaavaansa. Luettuani Imagen jutun, jokin turvallisuudentunteissa nyrjähti ja teki äkkiloikan ja olen voinut huonosti koko viikon. Aion myös tämän postauksen jälkeen poistaa pari facebook kaveriani, joiden sivut täyttyvät näistä keskustenlunaiheista omaatuntoani ja kaikkea inhimillisyyttä vastakkaisilla arvoilla.
Kevyempiin dissaamisiin sitten, Hanna Sumarin allit, aidosti ja oikeasti eikö teillä ole muuta elämässä ja muita puheenaiheita, kuin kehittää timmissä kunnossa olevalle Hannalle allit. Näyttäkää Hannan ikäinen nainen, jolla ei jo hieman paikat roiku, se on kuulkaas se maanvetovoimanlaki, joka sen kaikille tekee ja siltä ei säästy kukaan. Jos itse näyttäisin Hannaa hieman nuorempana, edes puolet niin hyvältä, kuin Hanna, niin olisin aivan himskatin tyytyväinen omaan peilikuvaani. Hanna on sitä paitsi kaunis sisältä ja ulkoa, sen verran kun olen häntä tavannut.
Maria Veitola aiheuttaa hieman ristiriitaa, koska koen, että hänen mikä lie ohjelmansa oli osittain Marian nokkeluudella simppelimpien ihmisten pilkkaamista, eikä nuo haastateltavat oikein ikinä itse oivaltaneet mikä iski. Myötähäpeää koko ohjelmaa kohtaan tunsin, Tuksun pilkkaamisilla tai miten Vesa Keskinen esiintyi kovassa humalassa haastateltavana. Ohjelma ei noina hetkinä osoittanut omaan makuuni millään muotoa hyvää makua.
Mutta anteeksianto on suurimpia hyveitä ja voimavaroja, joita meille ihmisille on annettu ja Mariakin on katunut tiettyjä hetkiä, joista hänen ohjelmansa muistetaan, joten annettakoon skandaalinkäryiselle ohjelmalle anteeksi ja sanottakoon, ettei Marian hiukset tai mikä tahansa ole julkisen pilkan tahi minkäänlaisen pilkan oikeutettu kohde. Pilkkaaja osoittaa vain omaa tyhmyttään ja valitettavasti myös pahuuttaan.
Entäs upean Vappu Pimiän maha, se olisi kuulemma pitänyt teipata ja Vappua on milloin hänen mahastaan ja mistä tahansa soimattu. Miten tulee sellainen ajatus pintaan, että nämä huutelijat ovat omaan peilikuvaansa pettyneitä ja joilla itsellä mahdollisesti vatsat pitäisi teipata teipillä ja allitkin heiluu minkä ehtii, juuri he ovat varmasti niitä pahimpia tuomitsijoita, omaan peilikuvaansa tyytymättömät. Ettekö te pilkkaajat oivalla, että ainoa mikä pilkkaamistilanteessa tapahtuu on se, että te paljastatte oman pienuutenne. Jos harmittaa, niin pitäkää nyt edes mölyt mahassa, ettette vaikuta kateellisilta ja kitkeriltä itse.
Tiedättekö täällä heiluu allit, on viisi leukaa, parta kasvaa, säärikarvat on törkeät kynnysmatot, maha on valtaisa ja sekin sellainen kolmoismaha, mutta ei siltikään, ei tulisi mieleen huudella muille, koska itse en ole tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Sillä oma ulkonäkö, sen parantaminen tai huonontaminen, sehän on aivan minun oma asia ja konstit ja avaimet siihen on vain minulla itsellä.
Entäs sitten minun tuomitseminen, listataanpas tähän vielä parhaat palat, rumat hampaat, ruma naama josta ei millään meikeillä kaunista saa tekemälläkään, pinnallinen, en osaa mitään, huomionhakuinen, tuhlailevainen eli meidän raha-asiatkin mietityttää saavatko lapset ruokaa, tämän huikentelevaisen äidin shoppaillessa kerrottakoon tässä tapauksessa noin sadalla eurolla. Lapsellinen, itsekäs jne.. Nämä nyt nämä viimeaikaiset, vanhat piikit ovat jo päässeet valumaan muistista ja niin ne varmaan nämäkin, sillä Maria, Hanna, Vappu ja tässä tapauksessa pieni minä, olemme vahvempia, kuin heikot lyttääjät.
Lyttäyksestä kuitenkin toipuu, mutta ei pahuudesta, pahuus koskettaa kaikkia meitä ja pelkään mihin yhteiskuntamme on menossa tai on jo mennyt. Suosittelen lukemaan Imagen jutun ja miettimään miten Saksan aikaankin, ensin oli puhe ja puhe muuttui teoiksi, hirmuteoiksi, joita jokainen meistä ihmisistä saa hävetä omalla tavallaan. Koska minkälaisissa ääritiloissa pahuus astuu esiin jokaisessa meissä ja ainoa jonka haluaisimme turvata, on oma perhe. Pahuus kulkee joukossamme ja en halua enää olla se uinuva hiljainen, joka pelkuruuttaan äänettömänä hiljaisesti hyväksyy pahuuden.
Miten te koette siellä viime aikaiset lehtijutut, Imagen jutun, Vapun, Marian ja Hannan ulkonäköteloitukset, voiko joku rakentavasti kertoa miksi? Voittaako hyvyys?
Nyt kun sain asian sydämeltä, jaksan uskoa, että hyvä luo hyvää ja ainoa mitä voin itse tehdä, on olla ystävällinen muille, alleihin, vatsoihin, aiempiin mokiin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, rotuun ja uskontoon katsomatta. Aurinkoista päivää ihan kaikille ja keskitytään oman elämän parantamiseen, ei muiden, koska se kaikki negatiivinen ajattelu vie energiaa oman elämän parantamiselta. Ei tältä maapallolta myöskään löydy sellaista ihmistä, jossa ei jotain vikaa ole, joten siksikään luonnollisestikaan kenelläkään ei ole varaa huudella tai tuomita ja tämän oivalluksen pitäisi olla varsin simppeli juttu.
