Läskiks on mennyt!
Jeps, olin täällä Rhodoksella tyttärien kanssa kaupassa metsästämässä tyttärelle Game of Thrones teepparia, mutta kumpainenkin tytär osoitti kaupan ylänurkassa olevaa paitulia, ”tuossa äiti sulle ja isille sopiva paita”. Tietenkin meikäläinen nauroi lasten mukana ja tuumi isoon ääneen ”siinähän on oikea iskän ja äidin nimikkopaita”.
Totuus on kuitenkin kahtiajakoinen, joka on aika tyypillistä meille ihmisille ja myös kovin tyypillistä meille naisille. Olen noin feministisen perusteellisesti kaikkea laihduttamista vastaan, koska on väärin määrittää ketään vartalon tai ulkonäön kautta. Oikeastaan tunnen jopa alituista huonommuutta, verratessani itseäni ihmisiin, joilla näyttää olevan elämä hallussa, koska ovat niin kurinalaisen hoikkia. He myös saattavat joogata, olla zen, somettaa minuutin viikossa ja kieltäytyminen suklaasta ei ole heille niin ei mikään juttu, heillä nyt vaan on elämä hyvin hallussa.
Ärsyttää aivan älyttömästi oman pään sisäinen sekamelska, jossa toinen puoli vetää ruokahommelit hulivilin puolelle eli antaa palaa ja mässyttää menemään vaan ja toinen puoli vie kurinalaisuuteen ja sitä kautta tyytyväisempään minään.
Ulkonäköni on täysin mieleni tuotos. Eli kun on ollut himppasen raskas talvi takana, niin olen viis veisannut mitä suuhuni olen laittanut ja olen tälläkin hetkellä kaiken seurauksena, tietynlaisessa sulavassa henkisen ja fyysisen konkurssin liitossa. Tuolloin sisälläni kaksi minää neuvottelee alati, ”laihduta, laihduta, olostasi tulee heti virkeämpi ja parempi” ja toinen minäni kuiskii, ”onko minuutesi vartalostasi kiinni ja laihduttajan elämähän on tylsää”.
Kun voin henkisesti hyvin ja kaikki on tasapainossa, huomaan olevan aikaa pohtia myös ulkonäköä ja tällä hetkellä jälleen kerran en pidä siitä mitä peilistä näkyy. Asiaa ei myöskään auttanut Liiteristä ostamani plus size jättiuikkari, joka kiristää sekin ja viruu käyttämättömänä matkalaukussa, kuin pilkaten sieltä minua, että nyt olet antanut mennä asioiden liian pitkälle. Hetken jopa itsepetoskelin täällä ja tuumin, että ne Liiterin vaatteet ovat kyllä aina paria kokoa pienemmät, mitä kokolappu sanoo, juu niin varmaan.
Muutaman viikon olen jo psyykannut itseäni koitokseen, jolloin jälleen kerran haksahdan samaan eli otan kroppani ja samalla mieleni hallintaan. Reissullahan ei laihduteta, juhannuksena ei laihduteta, joten olisiko se sitten juhannuksen jälkeinen maanantai, jolloin on taas aika aloittaa uusi elämä. Vaikka tosiaan olen tälläisiä uusia elämähommeleita vastaan, koska tiedän jo jutun juonen. Jahka synkkä ja pimeä talvi taas saapuu Pohjolaan ja vaivun karhun lailla talvihorrokseen, tarvitsee naiskarhun noin yleensä kerätä ympärilleen rasvaa, jotta jaksaa horrostella pimeän pitkän talven. Eli oma käyttäytymismallihan on periaatteessa jopa biologisesti ja luonnontieteellisestikin järkeenkäypää?
Omassa tapauksessa kesä on laihduttamiselle otollisinta aikaa ja talvi suorastaan mahdoton. Pontta kuitenkin vie ja mattoa alta, tietoisuus, että jos nyt tämän kesän itseäni kidutan ja mahdun taas kohtalaisen kokoisiin vaatteisiin, olen pian taas tässä samassa jamassa. Mitä järkeä on oikeasti missään, miksi en vaan jatka samaa menoa ja syömähillu entiseen tapaan, no koska sisimmissäni heiluu pelko, ettei lihomiselle loppua sitten näykään.
Monen keski-ikäisen naisen elämä on himputtia, kroppa ei enää tottele, vaan elää omaa elämäänsä. Samalla matkaa sielu nuijittuna mukana, sillä itseään on piirun verran vaikeampi rakastaa, koska ei tunne sitä ihmistä, joka peilistä katsoo takaisin. Kun siihen kirsikkana vielä muksutkin alati huomauttavat painosta, sitä lopulta alkaa miettimään, näkevätkö kaikki vain pullerotiian ja onko palleroudessa jopa kuitenkin jotain turvallista? Makkaroissa pitäytyminen antaa oman mieleni levätä, voin vain olla ja nautinnollisesti mässyttää, eikä kaloritauluttaa koko elämääni.
Ei tarvitse ihan niin paljon miettiä asuvalintojakaan, koska on vain yhdet housut, jotka mahtuvat päälle ja mieltä samalla musertaa, se ikuinen toivon liekki, mahtua niihin vanhoihin hoikan ajan vaatteisiin. Muutenkin kun antaa vaan periksi, niin on merkillisen vapautunut olo, kuin ei mitkään säädökset, etenkään syömäsellaiset enää koskettaisi, vaan olisin tavallaan oman itseni ”herra”, mutta olenko kuitenkaan?
Puuh, viikon päästä maanantaina se kuitenkin alkaa, uusi yritys kohti parempaa oloa, ei muuta. Jokaisen paino on jokaisen oma asia ja tärkeintä on hyvä olo. En minäkään ajattele muiden painoa, joten turha olettaa, että muutkaan pohtisivat minun. Silti olen hieman katkera elämälle ja kohtalolle, miksi naisen elämän pitää olla näin kamalan vaikeaa? Miksi ensin saa mässyttää koko nuoruusvuodet kädet ja jalat spagettipuikkoina ja yhtäkkiä sitä on reitevä ja allinen ja neloisleukainen?
Jos jotain, olen niin väsynyt kaikkeen tähän ajatteluun ja tähän ikuiseen vuoristorataan painoni suhteen, siitä kun täytin 40-vuotta. Yksi parhaimmista ystävistäni sivulauseessa sanoi, kun hänelle todettiin, että ”oletpa laihtunut”, ”ei en ole laihtunut, olen lukioajoista asti ollut ihan saman painoinen”. Tuli mieleen, miksi en ole ikinä haastatellut kamustani, miten hitsi teet sen? Miten kukaan voi olla aina saman painoinen? Olen itse ollut elämäni aikana vaikka minkä painoinen ja mitä enemmän ikää tulee, aina sieltä muutama kilo plompsahtaa tasaisesti lisää, 5kg per 10-vuotta.
Hei kohtalotoverit, miten te kestätte tämän kaiken? Onko teillä sama juttu, elämä hallussa, paino hallussa ja päinvastoin? En oikein edes tiedä kumpi tuossa asiassa on muna ja kumpi kana? Entä te, joilla paino on aina sama, miten sellainen voi olla mahdollista, kuin olisitte Stepfordin naisia, kyllähän painovoiman reiluuden nimissä tulisi koskettaa kaikkia, erityisesti ikään ja sukupuoleen katsoen.
Terkkuja täältä Rhodokselta, pohjahan on nyt nähty. Uimapuvussa mennään ja säärikarvojakaan en ole jaksanut ajella, sen koommin kun tänne lähdin, koska ei ketään kiinnosta, eikä kukaan katsele. Olen aina ja ikuisesti oman itseni pahin tuomitsija, mutta itselleen tulisi olla hyvä eli löytää se oma hyvä olotila, eikä koskaan verrata itseään muihin, se on surmanloukku se. Näissä sekamelskaisissa ajatuksissa, jotka johtavat vielä johonkin, tiedän sen, toivotan upeaa uutta viikkoa kaikille. <3
