Uuden vuoden ei-lupaukset
Hiljakseen kuitenkin aloin huomata ikääntyessä, ettei mitkään pakotetut lupaukset pidä koskaan ja muutuin lupausten suhteen skeptiseksi ja päätin etten koskaan lupaa itselleni mitään sen kummempaa, sillä lupaukset ovat vain askelia itsepetoksen tiellä.
Oikeastaan näitä itselleen lupauksia siivittää vielä sellainen hassu seikka, suorastaan merkillinen uskomus välillisesti yläastekamuni Upsun myötä, joka juostessa myöhään kouluun napsi suuhunsa samalla keitettyjä kananmunia, jonka kanssa join ensimmäiset hönöt neljän lonkeron voimin ja joka innoitti Kurt Vonnegutin kirjojen maailmaan, etenkin kova juttu oli kirja ”Hui hai ja jäähyväiset yksinäisyydelle”, kirja jossa Vonnegut oman kertoman mukaan miltei omaelämänkerrallisesti kirjoittaa miten todellisuus voi olla mielettömyyttä ja mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailman ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä väliltä vyöryy esiin noin päin ja päinvastoin.
Nuoren ja vaikutuksille alttiin yläasteimmeisen mieleen iski kirkas ajatus Vonnegutin kirjan myötä, kaikki silmien edessä on mieletöntä ja kaikki on myös päätöntä, jos asioita tietyltä kantilta ajattelee. Vonnegutin kirja tavallaan vei rakenteellisen pohjan tietyiltä päätöksiltä, mitä on päätös, jollei se pidä loppuelämää, sehän on ”päätön päätös”.
Kun vielä Upsu heitti ilmoille 8-luokalla lauseen ”Tiian päätös on päätön päätös” se oli siinä ja aloin uskomaan päätösten ja erityisesti itselleen lupausten päättömyyteen, kuin kiveen.
Joten näinkin monimutkaisen alkysyntymän kautta, en tee itselleni lupauksia, koska eihän ne lupaukset koskaan pidä ja onhan se ihan älytöntä aikuisen ihmisen nyt vannoa edes mitään, vannominenhan on kuin vankila, josta ”vapaudu vankilasta” pääsykortti on kuitenkin ihan omissa hyppysissä. Vaikkapa suklaattoman aikakauden voit lopettaa koska vaan niin halutessasi ja ketään muuta ei kiinnosta, kuinka paljon suklaata syöt tai syötkö ollenkaan, niin miksi tehdä uuden vuoden lupauksia ainakaan suklaan suhteen?
Mutta mietin sitten tässä uuden vuoden ollessa taas korvilla ja ties kuinka monennen maanantain, että mitäs jos teen itselleni käänteislupauksia vähän niin kuin Vonnegutin malliin, yleensähän sellaiset meinaten toimii paremmin ja ties vaikka nämä käänteiset lupaukset sitten pukkaisi toteutumaankin kaikessa älyttömyydessään ja maailmani mullistuu vuonna 2018.
-En myöskään edelleenkään aio laihduttaa, jättää suklaata tai urheilla liikoja, sillä jotta näistä lupauksista olisi hyötyä, niiden tulisi pitää loppuelämän. Kuka nyt haluaa painonsa kanssa ees taas jojotella, joten parempi on olla jojottelematta ollenkaan, jojoilu on kuulemma juuri pahinta kehollekin.
-En aio edelleenkään mennä kauneusleikkauksiin, täyteaine, botox ym. hommeleihin, koska uskon ilmeikkään hymyn, tietyn roson, persoonallisuuden ja ei täydellisyyden olevan kaunista, mutta vannomatta paras ja eihän sitä koskaan tiedä mitä vuodelle 2019 tulee sitten luvattua, sillä kyllähän kaikki paikat uhkaavammin koko ajan roikuskelee ja jos olisi miljoonia, niin ties kuinka barbiena olisinkin sitten.
-En aio myöskään vuonna 2018 esiintyä somessa alusvaatekuvissa, koska en ole koskaan esiintynyt valokuvissa bikineissä, tahi kalsongeissa, olenko ollut nuori, laiha, pullea, tai keski-ikäinen, koska se ei vaan ole minun juttu. Peukut kaikille rohkeille ja positiivista kehonkuvaa nostattaville naisille, sillä onhan uimarannoilla ja uimahalleissakin kaikki vartalon muodot esillä, miksipä ei somessa, mutta minusta ei ole siihen ja kaikkein hassuinta, vuonna 2017 kysytty on. 😉 Kehopositiivisuuden sanomaa voi levittää myös vaatteet päällä ja siihen sanomaan voisin tarttua ja pyrkiäkin.
-En edelleenkään aio käyttää korkokenkiä vuonna 2018, niin kovin kuin ne naisten säärtä hoikentaa, pidentää ja tekee asusta ja asusta juhlavamman. Edelleenkin kysyn, miksi naisten sääriä tulee ylipäänsä hoikentaa ja pidentää oman mukavuuden kustannuksella. Samaisesta syystä en koskaan myöskään tule käyttämään stringejä, enkä myöskään mielellään muitakaan pitsihärpäkkeitä, sillä puuvillaiset vaan ovat pehmoisempia. Ajan tässä itsemääräämisoikeutta mukavemman minuuteni puolesta. Huomautus mukavuus on subjektiivinen kokema ja tiedän paljon naisia, jotka tuntevat olonsa mukavammaksi korkkareissa, stringeissä ja pitsisissä alusvaatteissa ja sanonkin vain omasta puolestani, että naiseuden painekin miltei ajaa minuakin tuohon suuntaan, mutta ei on edelleen ei.
-En aio hankkia yhtään uutta kotieläintä, en hamtaroa, en kissoja, en koiria en mitään. Vuonna 2017 olemme saaneet hyvästellä Onni-kissan, Lulu ja Nipsu Hamtarot, enkä kestä yhdenkään karvaisen olennon menetystä vuonna 2018.
-Viimeisin mutta tärkein, miksi luvata ylipäänsä mitään, jos jokaisen päivän yrittää elää oman näköistä elämää sydäntäänsä kuunnellen, ei lupauksia tai ei lupauksia edes tarvita. Sitä paitsi silloin kun vähiten odottaa ja vähiten lupaa, voi juuri tapahtua se ihme, sillä niin ihmeellinen ja päätönkin on elämä.
Joten tämän mukaan vuonna 2018, tulen hyppäämään laskuvarjohypyn ilmeettömänä, koska se botox, hyötyliikkuen samalla laskeutuessa kohti maan pintaa, hermosuklaat kuitenkin huulissa ja samalla hyönteisten ja matojen lentäessä suuhun, asusteina stringit ja korkkarit, hypyn osuessa suoraan ahtaaseen käärmeenkoloon, josta alienit kaappaakin sitten avaruuteen ja vissiinkin sieltä avaruudesta sitten hankin meillä lisää monenlaisia karvaisia kotieläimiä tuliaisina. Ihmeellinen on elämä.
Ehkä minäkin yhtä lupausta voisin vuodelle 2018 yrittää, lisää lempeyttä itseään kohtaan, joka positiivisena perhosvaikutuksena voisi säteillä lempeyttä myös muualle ympäristöön? Uutena vuotena ollaan kuitenkin aina jännän äärellä, vielä tietämättömänä mitä kaikkea vuonna 2018 tulee tapahtumaankaan. 🙂
Miten siellä, uuden vuoden lupauksia tai käänteislupauksia kenellekään kertoa ja ovatko lupaukset niitä tehdessä pitäneet aiempina vuosina?
