Kuukausi: tammikuu 2018

Mamma Mia mikä arvonta!

Mamma Mia mikä arvonta!

 *Yhteistyössä Starsquad:n kanssa. 
Olenkohan koskaan kertonut täällä blogin puolella, että olen aivan järisyttävä Abba-fani. Lapsuus meni Abbaa kuunnellessa ja Abban kappaleita laulellessa ja voisin sanoa, että vielä tänäkin päivänä osaan suurimman osan Abban kappaleista ihan ulkoa. Jos yksi musiikkilaji ja bändi tulisi valita autiolle saarelle se olisi tietysti Abba. 

Abba saa hyvälle tuulelle, jalan koreaksi, nostattaa pilviin, Abbaa kuunnellessa tulee vaan kevyempi olo ja heh laulellessa. 😉 Omistin jopa pienenä Abban Agnetha Barbien ja tietty sydäntä salakavalaa painoi, kun olisin halunnut koko köörin. Barbienukke on vieläkin tallella, mutta olen mennyt leikkaamaan Agnethan hiukset, varmaan suutuspäissään, kun menivät ja lopettivat kiertueet, eikä suurin haaveeni toteutunut, eli päästä Abban konserttiin. 

Tietenkin Abbalta myös keräsin kaikki LP-levyt, Mamma Mia!-musikaali elokuva löytyy meiltä ja joka on katsottu tuhanteen kertaan ja ne levytkin naarmuisiksi kulutettu. Mutta ei mikään nostata fiilistä kuitenkaan niin paljon, kuin livemusiikki. Joten tuota konserttihaaveen kosahtamisen sydänhaavaa on kuitenkin parantanut Mamma Mia!-musikaali, jonka olen pari kertaa nautiskellut Lontoossa ja nyt ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, vaan Mamma Mia saapuu 4.5 Suomeen, varustettuna Suomen eturivin esiintyjillä. 

Ensi-ilta tosiaan on Messukeskuksen Amfi -teatterissa 4.5.2018 ja näytökset jatkuvat 27.5.2018 saakka. Suurin osa lipuista on jo myyty loppuun, mutta muun muassa VIP-paketteja on näytöksiin on vielä saatavilla. Musikaalin pääärooleissa nähdään Laura Voutilainen, Veeti Kallio, Niina Tapio ja Johanna Kokko. Musikaalissa kuullaan 22 ABBA-hittiä, jotka on kääntänyt Paula Vesala. Suomenkielisiä versioita ei tulla julkaisemaan erikseen, joten kappaleet on kuultavissa ainoastaan paikan päällä.

Musikaalin tarinan tapahtumapaikka on kreikkalainen saari. Donnan, nelikymppisen yksinhuoltajan tytär Sofia on menossa naimisiin. Sofia ei tiedä, kuka hänen isänsä on, mutta luettuaan äitinsä päiväkirjan hän tajuaa, että isäehdokkaita on peräti kolme. Hän kutsuu kaikki kolme miestä häihinsä salaa. Yksi miehistä on hänen isänsä, mutta kuka?


VIP-paketteja musikaaliin on kuitenkin vielä saatavilla. Vaihtoehto on omiaan teille jotka haluatte hemmotella itseänne ja yhdistää musikaalin ruokailun. VIP-paketteja on kolmea erilaista. Paketit ja niiden hinnat löydät täältä. Mielestäni tässä voisi olla vaikka aivan mahtava ennakko äitienpäivälahja. 

VIP Dancing Queen-paketti sisältää:

Kolmen ruokalajin illallinen ravintola Tablessa ja Streetissä
Mamma Mia!kakku, kahvi/teetä väliajalla
AA-lippu ja ohjelma
Lahja muistoksi

VIP Super Trouper-paketti sisältää:

Buffet-ruokailu Ravintola Cornerissa
Mamma Mia!-kakku ja kahvi/teetä väliajalla
A-lippu ja ohjelma
Lahja muistoksi

VIP SOS Greek Buffet-paketti sisältää:

Kreikkalainen salaatti buffetti Ravintola Eat&Meetissä
Mamma Mia!-kakku ja kahvi/teetä väliajalla
A-lippu
Pinkit korkokengät Maijun kanssa meidät kutsuttiin nauttimaan 4.5 Super Trouper Vip-paketista, joten siellä on meidätkin mahdollisuus nähdä fiilistelemässä ja ties vaikka tanssimassa ja ainakin laulelemassa. 🙂

Saimme myös mielettömän mahdollisuuden arpoa yhdelle onnekkaalle blogin lukijalle kaksi VIP-pakettilippua ensi-iltanäytökseen. Arvonnan suorittaa Starsquad alla olevan linkin kautta. 

Arvontaan voi osallistua tämän linkin kautta. 

Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 4.2.2018 kello 24.00 saakka. Arvonnan suorittaa Starsquad, joka toimittaa liput voittajalle. Klikkaa yllä olevasta linkistä osallistuaksesi arvontaan ja saatat päästä osallistumaan kevään riemukkaimpaan musikaaliin. 

Miten siellä, oletteko Abba-faneja, löytyykö jotain Abba-muistoja nuoruudesta ja aiotteko tulla musikaaliin? Nyt suuresti lykkyä pyttyyn arvontaan, sillä nyt jonkun teidän haave on pian toteutumassa ja pääsette nauttimaan kannat kattoon nostattavasta upeasta Mamma Mia!-musikaalista, melkoisen suomalaisen tähtikaartin siivittämänä. Toivottavasti törmätään ensi-illassa. <3 

Ihanaa maanantaita <3