Lumene osa 3, treffit
Mutta mitä ikinä onkaan tulossa ja jos niin pitkälle päästään ja jos vielä keulakuvia valitaan, niin oma sydämeni toive helpomman samaistumispinnan kautta olisi, että please tavallisia naisia, ei julkkiksia. Julkkikset vaan on jo niin nähty ja siinä ei ole mitään uutta ja niin kovin rohkeaa. Rohkeaa olisi käyttää tavallisia ja ei ainakaan niin siloiteltuja naisia. Se mitä itse haluaisin kuulla ja nythän puhutaan omasta subjektiivisesta toiveestani, olisi että nämä tavallisemmat naiset kertoisivat kertomuksiaan niin Lumenesta, kuin rohkeudesta.
Eli jos Lumenella tulee vielä jokin aikuistenkin ihmisten kamppis joskus, niin tämä olisi minun sydämeni toive ja tämän myös esitin ääneen. Vaikka sellainen instakamppiskin olisi kiva, jossa nostettaisiin kerran kuukaudessa joku Lumene-fani, kuukauden Lumene instalähettilääksi tai rohkeuden kasvoksi ja hän kertoisi instassa pienen tarinan rohkeudesta ja vaikka tunteistaan Lumeneen tai kertoisi suosikkituotteensa Lumenelta. Nämä on nyt siis ihan omia ajatuksia ja ideoita, joita heittelin eilen ilmaan.
Mutta koska en ole tietoinen projektien suunnitteluista, aikatauluista jne. olen jäävi sanomaan tai edes ymmärtämään, mitä kaikkea vaatii valita kampanjaan keulakuvat ja vielä kaikkinensa toteuttaa koko kampanja. Tämä on oikeastaan ainoa asia, josta jäi tunne, että tehtiinkö ihan riittävästi. En epäile hetkeäkään, etteikö aikuisempia naisia olisi kontaktoitu, mutta onhan Suomi pullollaan upeita iäkkäämpiä naisia ja ihan julkkiksiakin, joten tätä jäin vain hieman pureksimaan.
Mitä tunteita teissä herätti kirjoitukseni ja jos Lumene joskus toteuttaisi kampanjan aikuisemmalle kohderyhmälle, niin olisiko kamppis teistä yhtä kiinnostava, jos siinä olisikin tavallisia naisia kertomassa joko Lumenesta, Lumenen keulakuvina tai tarinoitaan Rohkeudesta? Itse nimittäin pidän todella paljon tuosta Rohkeus-kampanjasta itsessään ja jos mukana olisi ollut iäkkäämpiä naisia, emme olisi välttämättä edes tässä. Mutta kumpaan samaistuisitte enemmän, julkkikseen vai tavalliseen ihmiseen? Ihan nyt minua itseäni kiinnostaa tämä tieto oman itseni vuoksi, enkä toimi Lumenen agenttina tässä. Ihan mitä tahansa ajatuksia olisi vielä mielenkiintoista kuulla. 🙂
Oikein mukavaa lauantaita ja nyt voin vihdoin hengähtää ja jäädä odottelemaan, mitä tämä vuosi Lumenelta tuo tullessaan.










