Bloggaamisen ja elämän ilot ja sudenkuopat
Monesti on tehnyt mieli kirjoittaa tästä bloggaamisesta ihan itsessään, mutta olen miettinyt palveleeko se ketään? Blogiani toki lukee myös bloggaajat, mutta he ovat kuitenkin pieni osa lukijoita kokonaisuudessa, enkä halua kirjoittaa pienelle yksilöidylle ryhmälle, sillä koen sen epäkohteliaaksi kaikkia muita lukijoita kohtaan. Mutta oletetaan vaikka niin, että siellä lukijana saattaa olla joku, joka harkitsee blogin perustamista, niin olisikohan tämä osoitettu sitten juuri sinulle, tai kaikille blogeja lukeville ja blogeja kirjoittaville.
Yritän pinnistellä siihen aikaan, kun blogini perustin ja muistaa mikä oli motivaatio blogin perustamiseen. Se oli kirjoittamisen ilo ja myös jonkinlainen pieni vastaisku kaikelle todella sliipatulle eli halu olla aito, niin hyvässä ja pahassa, eikä yrittää esittää mitään muuta. Eli parhain vinkki henkilökohtaisen lifestyle blogin perustamiseen on ja ihan siinä aidossa elämässäkin elämiseen, ole juuri sinä, sillä erilaisuus on virkistävää ja jos on oma itsensä, tällöinhän blogin on pakko olla persoonallinen ja bloggaajansa näköinen.
 |
| Tälläinen helmi napsahti, kun kuvasin alla olevaa kuvaa. |
Olen saanut kommenttia varmaan vuosi sitten, että ”blogini on ihan peestä, verrattuna alkuaikoihin”. Kyllä blogini on muuttanut muotoaan etenkin, kun mukaan on tullut yhteistyökumppaneita ja jotkut lukijat kokevat tämän kautta olonsa petetyksi, ymmärrän hyvin, toisia kaupallisuus ärsyttää syystä tai toisesta. Yhteistyökumppaneiden saaminen ei kuitenkaan ole motivaationi kirjoittamiseen ja kärsimättömänä luonteena 4-vuotta blogia takana kertoo siitä, että tykkään pitää blogia. Eli vinkki numero 2 bloggaa bloggaamisen ilosta ja älä pelästy, vaikka kaikki ei tykkää.
 |
| Tädit ovat saaneet paljon sontaa niskaansa, tädithän tästä ei lannistu. |
Neljän blogivuoden aikana olen sortunut moniin sudenkuoppiin, olen alkanut seuraamaan lukijakäppyröitä, innoissaan nousevasta lukijamäärästä ja ahdistuen laskevasta lukijamäärästä. Jonain kauniina aurinkoisena lauantaina, kun kaikki puuhaavat omiaan ja harvempi ihminen eksyy blogiini, olen pohtinut, että tästäkö se alkoi nyt se blogini laskukausi. Tässä kohden aina muistutan itselleni tai silloin, kun anonyymit tuikkivat piikeillään ”miten blogiani tulisi kirjoittaa”, muista teet tätä juttua itsellesi, koska sinulla on kivaa ja kaikki muu mukava on bonusta.
Olen sortunut vertaamaan omaa blogiani toisten blogeihin ja tuntenut alemmuuden tunnetta, vuosi sitten sanoin miehelleni, ”ettei tästä mitään tule”, johon mieheni vastasi, ”onhan jo tullut”. Tärkeä neuvo onkin, älä vertaa muihin, älä kopioi ja matki muita, matkimisen kyllä huomaa ja se käy tylsäksi. Jokaisella on varmasti oma ääni, kunhan uskaltaa omassa blogissaan olla minä itse ja antaa mennä käsijarrutta, jos vain uskaltaa, mutta itseään ei saa myöskään liikaa pakottaa.
Oikotietä myöskään onneen ei ole, ole rehellinen, älä huijaa, älä osta instaseuraajia tai valehtele blogilukemia, blogi-ja yrityspiireissä myös ammattilaiset kyllä huomaavat nämä jutut ja sinusta tulee silloin muiden silmissä vähän höpsö.
Mistä sitten ammentaa kerrottavaa vuodet pääksytysten, no välillä ei oikein mistään ja toisaalta vaikka mistä, jokaisella asialla ja päivällä voi olla oma tarinansa. Olen itse huomannut, että jostain syystä aina, kun olen suihkussa, pitäisi suihkussa olla äänityslaite, koska suihkussa ilmeisesti rentoudun niin paljon kaikelta muulta, että ideat alkavat syntymään ja suorastaan tekstiä pursuaa päästäni. Suihkusta poistuessa, tekstin idea on jo voinut löyhentyä, enkä saa enää jutun juonesta kiinni. Älä ole itsellesi liian ankara, aina ei tarvitse kirjoittaa elämää suurempaa tekstiä ja muistutus taas, kirjoitat blogia kuitenkin itseäsi varten, tuottaaksesi itsellesi iloa.
Myönnän, että varsinkin parina ensimmäisenä blogivuotena oli hirveä palo kirjoittaa kiperistä aiheista ja ottaa kantaa. Kiperien aiheiden jatkuva suoltaminen kävi kuitenkin väsyttäväksi, ensinnäkin niihin tulee aina negatiivista palautetta ja aina sitä ei vaan oman elämäntilanteen vuoksi jaksa eikä kestä.
Toisekseen olen huomannut, että ns. kriisitekstit ja negatiivisuus tai provosoivat otsikot keräävät enemmän lukijoita, kuin posiitiiviset jutut, missä ei ole mitään tuomittavaa, sillä ihmisen luonteeseenhan kuuluu uteliaisuus. Jos kuitenkin on palo kirjoittaa painavia asioita, älä pelkää, mutta kuitenkin koita olla diplomaattinen. Jossain kohden kun sain paljon negatiivista palautetta, koin etten jaksa tälläistä ylimääräistä rasitetta elämääni ja kirjoitin mieluiten niitä näitä.
Toisekseen olen huomannut, että ns. kriisitekstit ja negatiivisuus tai provosoivat otsikot keräävät enemmän lukijoita, kuin posiitiiviset jutut, missä ei ole mitään tuomittavaa, sillä ihmisen luonteeseenhan kuuluu uteliaisuus. Jos kuitenkin on palo kirjoittaa painavia asioita, älä pelkää, mutta kuitenkin koita olla diplomaattinen. Jossain kohden kun sain paljon negatiivista palautetta, koin etten jaksa tälläistä ylimääräistä rasitetta elämääni ja kirjoitin mieluiten niitä näitä.
Vaikka bloggaajat ovatkin niitä, jotka eniten kommentoivat toinen toistensa blogeihin, muista että suurin osa yleisöstäsi on ihan muita, kuin bloggaajia, joten kirjoita ns. kaikille. Älä toivota hyvää viikonloppua rakkaat bloggaajat ja tulen pian teidän blogeihinne kommentoimaan, koska tämä ei avaudu niille rivilukijoille, joka on suurin yleisösi ja voi jopa heistä tuntua epäkohteliaalta, että kyseinen henkilö huomio vain kanssabloggaajat.
Kuvista sain hyvän vinkin joskus Moumoun blogista ja vielä en itse tätä vinkkiä edes noudata, vaikka takaraivossa se siellä rummuttaakin. Eli blogikuvien olisi hyvä olla sen kokoisia, ettei ihmisen tarvitse kuvaa katsoessaan scrollata kuvaa, nähdäkseen kokonaisuuden tai vaikka koko asun. Muuten en ota kantaa kuviin, itsestäni on henkeäsalpaavan ihanaa katsoa täydellisen upeita kuvia, mutta taas lämpöisen kotoisaa katsella aitoja tuunaamattomia kuvia.
 |
| Tämä kuva ei päätynyt Instaan, koska niin ruma näppäimistö kuvassa. |
Joten tee omaan tyyliin ja olen aikaa varma, että pian tulee blogihitti joltain, joka uskaltaa olla koko ajan aito blogissaan, eikä stailaa kuvia, rouheus tulee varmasti takaisin jossain muodossa. Blogimaailman ympyrä on tällöin sulkeutunut ja kaiken kauniin jälkeen ihmiset kaipaavat jotain aitoa. Minulla ei muutenkaan ole varaa sanoa kuvien laadusta, sillä en kuvaa järkkärillä, vaan olen oikein tyytyväinen luuriini ja luurinihan on Huawei 9p Plus tällä hetkellä, joka sumuttaa ja tarkentaa, kuten kuvassa alla ja kaikki muutkin postauksen kuvat.
Yhteistöistä, jos joku juttu ei tunnu omalta, silloin se ei varmastikaan ole sitä, eli kuulostele itseäsi. Kaupallinen yhteistyö ja yhteistyökumppanin huomio on aina innoittavaa, mutta älä myy sieluasi ja tällä tarkoitan en edes lukijoille välittyvää uskottavuutta, vaan sitä, että itsellä on hyvä fiilis, kun tekee juttuja, tällöin uskottavuus huokuu lukijoille ja tekemisen ilo.
Oikeastihan minulla ei ole sinällään antaa kenellekään neuvoja bloggaamiseen, sillä blogini ei ole jättiblogi, enkä ole ns. blogistara. Ikäkin sellaiseen on jo varmasti jonkinlainen rajoite. Myös se ettei ole sitä järkkärikameraa, se että blogini ulkoasu on edelleen kotikutoinen. Tärkein neuvo onkin mitä voin antaa, että pääasia, että sinulla on kivaa siinä mitä teet. Joten älä mieti niitä lukijakäppyröitä ja älä vertaa itseäsi negatiivisen kautta ainakaan muihin, inspiraatiota toki voi hakea muiden blogeista tai innoitusta. Olen huomannut omalla kohdalla, että mitä enemmän lukijoita, sen kovemmat paineet blogin suhteen on ja tuo paine on blogi-inspiraation pahin lukko.
Kommenteista, kommentit ovat blogini suola ja sokeri ja nimenomaan kommenteista olen saanut itselleni ihan mielettömän määrän vertaistukea. Luulenpa, että lukijoiden kommentit ja sparraaminen ovat jopa vahvistaneet itsetuntoa, sillä olen ymmärtänyt, että kaikkien näiden naisellisten kipuilujeni kanssa en ole yksin, vaan nämä ongelmat ovat universaaleja. Ohjeeni onkin, hoida aina ensin oma tonttisi eli jos kommentteja ei ole satoja ja satoja, niin pyri vastaamaan kommentteihin jossain tietyssä mahdollisessa ajassa. Joskus itsellä voi kommentteihin vastaaminen viedä parikin vuorokautta, kun se oikea elämä tulee eteen ja silti olen halunnut tuottaa samalla myös materiaalia, koska siihen on ollut henkilökohtainen tarve.
Olen huomannut niin niin monissa keskusteluissa, että se jos mikä karkoittaa blogista, on se ettei kommentteihin ikinä vastata. Ymmärrän myös, jos kommentteja tulee joka postaukseen monta sataa tai satakin, niin kenellekään ei ole aikaa joka kerta kaikkiin kommentteihin vastailla, vaan voi tehdä vaikka yhteisen koostevastauksen kommenttiketjun loppuun.
Eli voin vain tunnustaa ja kertoa, että 4-vuodessa olen ehtinyt käydä bloggaamisen eri vaiheita ja erheitä. Se innostus, kun saa ensimmäisen yhteistyökumppaminen, tai se tunne, kun blogi ei etene eikä kasva enää mihinkään ja sen hyväksyminen, että tämä on ihan hyvä näin. Se fiilis, kun aluksi alkaa saada kutsuja eri tapahtumiin ja se tunne, että ymmärtää, missä tapahtumissa kannattaa käydä, mistä tulee itselle hyvä olo. Eli kannattaa aina kuunnella itseään, eikä mennä juttuihin muita miellyttääkseen, sillä tämä käy pidemmän päälle ahdistavaksi ja bloggaaminen ei saisi olla ahdistavaa.
 |
| Ensimmäinen yhteistyökumppanini oli Lumene ja ensimmäinen blogitilaisuus Avonin. |
Suurin blogivirheeni kuitenkin on ollut pelko, pelko estää kirjoittamasta itselleni mieluisia aiheita, koska pelkään miten niihin reagoidaan, minkälaisen myrskyn tekstit saavat aikaiseksi. Otetaan esimerkkinä vaikka Lumene-keissi, joka sai lukijoilta mielettömästi positiivista palautetta, mutta itseäni kaikki se huomio Lumenen taholta jopa ensialkuun järkytti, koska nakutin vaan kotisoffalla ennakoimatta menemään, oivaltamatta, että tekstilläni voi olla seurauksia, että tekstini kantautuikin Lumenen korviin.
Tästä päästäänkin siihen miellyttämisen haluun, eli eniten mieltäni ravisutti, että olin negatiivinen ja jouduin kohtaamaan ne ihmiset, jotka työskentelevät yrityksessä, jota arvostelin. Eli kanna sanoistasi vastuu ja muista, että joskus sanat voivat lentää ja kantaa niin pitkälle, ettet itsekään osaa asiaan varustautua.
Kun kirjoitat julkista blogia, muista kuka olet ja muista se, etteivät muut voi määrittää sinua, yksikään ilkeilijä ei voi horjuttaa, koska hän ei tiedä kokonaisuutta ja koko totuutta. Usko itseesi ja ole aito. Mieheni sanoin ”aitous ei mene koskaan muodista”. Uskon, että juuri aitous hurmaa ja ne joita aitous ärsyttää, niin voi olla, että kyseisiä henkilöitä vaan pelottaa itse laittaa itseään peliin ja siksi heidän silmissä rohkeus olla oma itsensä, on ärsyttävää.
Lupasin itselleni tänä vuonna olla rohkeampi, no miten se on sujunut, ei itse asiassa kovin hyvin. Olen ollut nyt keväällä pitkään kipeänä ja se on vienyt paukkuja ja pitkä talvi ei ole loppupeleissä omiaan minulle. Rohkeus on jäänyt hieman unholaan ja olen siinä pettynyt itseeni. Kunnes muistan jonkun viisaat sanat, ole itsellesi armollinen.
On oikeastaan aika mielenkiintoista, että bloggaamisen ilot ja omat sudenkuopat mitä tänne kirjoitinkin, niin nämä voi hyvin sisäistää ihan omaankin elämään. Aitous, ilo siinä mitä tekee, kohteliaisuus ja rehellisyys ovat kaikki arvoja, joita koen hyväksi noudattaa ihan omassa elämässänikin. Eli blogini on tavallaan minuuteni summa, vaikkakin ilman niitä muita rakkaita ihmisiä, joiden palapeliin yhtenä palana kuulun. Suurin haaste onkin kirjoittaa vakavistakin aiheista ja olla sivuamatta omaa perhettä ja läheisiä, sillä hehän ovat minä ja minä olen he, miten irrottaa minuus tästä kaikesta.
 |
| Voi pojat, omasta elämästä olisi vaikka kuinka paljon ammennettavaa, mutta koska blogini on minun, eikä koko perheen blogi, niin perhettä käsitteleviä aiheita tulee himmata. |
Joten miten pitää blogia mielenkiintoisena vuodesta toiseen, ei hajuakaan, mutta mitä luultavimmin, lukijoita menee ja uusia lukijoita tulee kyllästyneiden tilalle, joten ei pidä ottaa liikaa siipeensä ja ajatella olevansa epäkelpo, jos joku lähtee pois. Kaikkeen kyllästyy ja aika aikansa kutakin. Yksi ihminen on kuitenkin niin rajallinen olento, että on taitolaji pystyä aina uusiutumaan ja olla mielenkiintoinen.
Joten kirjoita niin kauan, kuin se tuntuu itsestä hyvältä, niin tämä välittyy kyllä muihinkin eli ilon kautta. <3 Heti muuten taas iski se tuttu ja tyypillinen kalvava tunne, onko tämäkin juttu ihan hanurista, no ei mahda mitään, julkaisen tämänkin, kuten kaikki aiemmatkin juttuni, joita olen yhtälailla epäillyt ja odotan päivää, että karaistun ja jatkuva epäily itseäni kohtaan jo lakkaa. Tähänkin armollisuus pätee niin hyvin, niin elämään, kuin blogin pyörittämiseen. Ilon kautta on joskus helpommin sanottu, kuin tehty.
Mikä teistä on kivaa blogeissä, mikä ärsyttää ja palautetta otetaan ilomielin vastaan, ”ilomielin” on ehkä väärä sana, mutta mielenkiinnolla, niin kyllä kiitos. Onko joitain aiheita joista toivoisitte täällä lukevanne lisää? Päteekö mielestäsi netissä samat kohteliaisuussäännöt, kuin kasvotusten? Ärsyttääkö liika iloisuus tai liika valittaminen, mikä on hyvä kultainen keskitie vai onko sellaista lainkaan?
Mukavaa iltaa kaikille. <3
*Avon punat kuvattu I Love me-messuilla, Lancome, Bobbi Brown ja L’Oreal Paris kynsilakka ostettu itse, muut kosmetiikkatuotteet pr-näytteitä
*Avon punat kuvattu I Love me-messuilla, Lancome, Bobbi Brown ja L’Oreal Paris kynsilakka ostettu itse, muut kosmetiikkatuotteet pr-näytteitä
