Kuukausi: marraskuu 2019

Sisäinen ja ulkoinen kauneus

Sisäinen ja ulkoinen kauneus

*Kaupallinen yhteistyö Advanced Nutrition Programme ™  kanssa

Pari viikkoa sitten oli huikea tilaisuus päästä tapaamaan Advanced Nutrition Programme ™ ravintoasiantuntijaa, joka saapui Suomeen Lontoosta asti ja Advanced Nutrition Programme ™ Suomen maahantuojaa Pauliina Larameeta. Pauliina muuten tuo taas ihan parhainta mineraalimeikkisarjaa Jane Iredalea taas Suomeen, jee. 

Kuvista jo huokuu, että tässä on kaksi upeaa, iloista ja tasapainoista naista. Videolla juttelimmekin Lorrainen kanssa englannin kielellä ja Pauliinan kanssa suomen kielellä, mitä  mm. meille merkitsee sisäinen kauneus.

Tähän alkuun voisi sanoa, että mehän kaikki miellämme, että ihonhoitotuotteita on hyvä käyttää ja moni saattaa käydä kasvohoidoissakin. Eli hoidamme ihoa ulkoisesti, mutta entäs se sisäinen hyvinvointi ja kehon ja ihon ravitseminen?

Ensin tulisi hoitaa itseään sisäisesti ja jos mietin jo omaa kalan syömistä tai syönkö riittävästi vihanneksia ja kasveja? Tutkimusten mukaan vain 13% suomalaisista syö vähintään viisi annosta vihanneksia tai hedelmiä päivittäin ja peräti 42% ei syö hedelmiä päivittäin. 

Advanced Nutrition Programme ™ ravintolisillä on saatu erinomaisia tuloksia myös erilaisiin iho-ongelmiin: couperosa, finnit, atooppinen iho, vähentäen tulehduksia ja mm. maksaläiskiä eli uv-säteilyn aiheuttamia haittoja. Omegaa syömällä olen saanut omat kolesteroliarvot alas. 

Omega 3:sta on rasvaisessa kalassa ja omega 6:sta pähkinöistä, siemenistä jne. Selvääkin selvempää on, että tarvitsen molempia, sillä omega 6 taas pienentää riskiä sairastua sydän-ja verisuonisairauksiin. Eli molemmat omegat ovat hyödyllisiä terveydelle. 

Mutta mitä nämä kaikki vitamiinit tekevät myös iholle. Kun syöt vitamiineja, ensin vitamiinit ravitsevat sisäisesti ja kun sisäisesti voi hyvin, riittää vitamiineja ihollekin ja hyvä olo alkaa näkymään ulospäin. 

Omega hoitaa, ravitsee ja uudistaa ihoa. Sopii hyvin kuivalle, herkälle ja ärtyneelle iholle. Kun iho on kosteutettu, on iho myös kimmoisampi. 

A-vitamiini sitoo taas itseensä rasvaa ja on välttämätön vitamiini, jota keho ei valmista itse. A-vitamiini auttaa silmien hyvinvointiin eli näköön, ihoon, immuunijärjestelmään ja limakalvoille. Eli tärkeä vitamiini myöskin meille vaihdevuosi-ikäisille. 

D-vitamiini luuston vahvistamiseen ja vastustuskykyyn.

Eli itse olen syönyt Advanced Nutrition Programme ™ Skincare Selectiä, josta löytyy kaikki tarvitsemani vitamiinit, niin terveyden kuin sen sisäisenkin kauneuden hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Suuret peukut annan sille, että kaikki kolme kapselia ovat niiden ottamista helpottaakseen yksiöpakattu. Nämä pakkaukset voi vaan repäistä myös koko paketista vaikka yksi kerrallaan ja reissuun lähtiessä. Ei tarvitse ottaa koko purkkia mukaan, tai omistaa montaa eri purkkia vitamiineja. On helppo muistaa, onko vitamiinit otettu, sillä yhdessä paketissa on aina 28 annosta. Kuplatkin  on kierrätettävää materiaalia. 
Muistutuksena vielä Advanced Nutrition Programme ™ :

Yrityksen täydellinen läpinäkyvyys.
Korkealuokkaiset raaka-aineet.
Yrityksen arvomaailma.
Tuotteiden laadunvalvonta,  käyvät läpi kolmannen osapuolen tarkastukset.
ANP-tuotekehitys keksii koko ajan luontoa säästäviä tapoja ja mm. pakkaukset eivät sisällä lainkaan muovia vaikka läpipainopakkauksissa muovia on jouduttu vielä käyttämään. 
On vaikuttajana hyvinvoinnin alalla.
Edistää alan eettisiä toimintatapoja koskien tuotteiden turvallisuutta ja laatua.
Edistää luotettavaa tiedottamista kuluttajille.
Öljyn tuotteisiin tulee norjalaiselta EPAX-yhtiöltä, jolle on myönnetty The Friends of the Sea -sertifiointi.

Jokainen kapseli sisältää vain parhaita markkinoilta saatuja raaka-aineita.
Eivät sisällä synteettisiä väriaineita, gluteiinia, eikä synteettisiä makeutusaineita, eikä raaka-aineita ole sädetetty. 

Imeytyvät nopeasti, alle 30-minuutissa eli hyvä vaikutus kehoon. Tiesittekö, että moni asia voi vaikuttaa ravintolisien imeytymiseen? Kuten alkoholi, stressi, tupakka, tee, kahvi ja antibiootit. 

Tuotteiden raaka-aineiden puhtauden huolellinen tarkkailu.
Kalaöljyt hankitaan tuottajalta, joka on jäsen kansainvälisessä korkeat standardit asetettavassa organisaatiossa koskien ympäristömyrkkyjen poistamista.
Kalat saadaan tosiaan luontoa kunnioittavalta tuottajalta ja pyyntierät voidaan jäljittää. 
Advanced Nutrition Programme ™ on yritys, joka keskittyy ihon hyvinvointiin valmistamalla laadukkaita ravintolisiä. Tarkoituksena ravita ihosoluja sisäisesti eli pintaa syvemmältä. 

Eli ensin hoidetaaan ihoa sisäisesti ja syvemmältä ja vasta sitten viimeistellään iho eli tavallaan ihon pinta ihonhoitotuotteilla ja kasvohoidoilla. Vitamiinit ravitsevat elimiä ja yksinkertaistettuna, kun elimet voivat hyvin, ihokin hehkuu. Eli kun nautit vitamiineja, keho toimii niin, että keho ravitsee ensin sisäelimiä, luustoa, lihaksia ja aivoja ja kun kaikki elimet on ravittu eli olet saanut tarpeeksi vitamiineja, vitamiinit alkavat ravita myös ihoa. 

Yksi osa ongelmaa on, ettei ruoka tänä päivänä ole niin vitamiinirikasta kuin toivoisimme. Tässä kohden tulee avuksi ravintolisät. 

Ravintolisien kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Jos oman marketin hyllyltä löytyy vaikka omega ravintolisäpurkkeja myynnissä ja niissä lukee, sisältää puhdasta/pure omegaa/kalanmaksaöljyä, tarkoittaa tuo puhdas sana vain sitä, ettei öljy sisällä vaikka oliiviöljyä. Sana puhdistettu eli purified on se avain.

Puhdistettu kalaöljy tarkoittaa taas sitä, että kalaöljy on käynyt läpi tarkan prosessin. Josta on poistettu kaikki ”myrkyt” ja Advanced Nutrition Programme ™ kalaöljy on puhdistettu ei kemiallisesti eli käyttäen hiiltä puhdistusfiltterinä. 

On hyvin tärkeä ymmärtää, että on kalaöljyjä ja on kalaöljyjä. 🙂

Advanced Nutrition Programme ™ löytyy vitamiineja räätälöitynä erilaisiin iho-ongelmiin. Esimerkiksi Lorraine suositteli minulle Skin Ultimatea, jossa on antioksidantteja  ns. sisäisenä auringonsuojana, A-vitamiinia kollageenin muodostamiseen, omegaa ihon kuivuuteen eli pitää ihon kosteutettuna. Biotiini pitää hiukset ja kynnet ravittuna ja männynkuoriuute yhdessä CoQ10 kanssa tasoittaa ihon väriä ja estää maksaläiskien muodostumista. 

Kun vitamiinitasot ovat alhaalla, ihminen voi tuntea olonsa vetämättömäksi, masentuneemmaksi. Ehdottomasti etenkin pitkän talven aikana on todella tärkeä nauttia vitamiineja, niin vastustuskykyyn, mutta myös oman mielen hyvinvoinnin takia. Huomaan itse miten pimeyden iskiessä iskee luolakarhumainen vaihe, ettei mikään oikein huvita ja kaikki on pientä pyristelyä. Keväällä taas on toisin ja energiaa riittää, kuin pienessä kylässä. Valon voima on uskomaton. 

Advanced Nutrition Programme  lukea täältä ja jälleenmyyjät löydät täältä. 

Juttelimme vielä sisäisestä kauneusta ja Lorrainelle sisäinen kauneus merkitsee sitä, että voi hyvin, mitä näet aamulla peilistä, kun heräät, ennen kuin olet ehtinyt vielä tehdä mitään muuta, meikannut, käynyt suihkussa jne. Olla onnellinen paljaimmillaan, juuri sellaisena kuin olet. Miltä näytät ja mitä ajattelet itsestäsi, että olet tyytyväinen itseesi juuri sellaisenaan. 

Pauliinalle sisäinen kauneus on onnen tunne, tasaisuutta, tasainen elämä vaikka sisäisesti räiskyisi, ettei putoile ns. pienestä eli pienet vastoinkäymiset eivät kaada. Pauliinan sanoja lainatakseni ”pysyy kasassa” eli olla vahva, omata hyvä terve itsetunto, niissäkin hetkissä, kun elämä heittää tielle vaikeuksia. 

Ei tavoittele täydellisyyttä, osaa antaa itselleen anteeksi, armollisuutta. Kun tekee virheitä, kun mokaa, on vahvuutta luottaa siihen, että kyllä se siitä, elämä kantaa. Sisäinen kauneus on hyvin pitkälle henkistä hyvää oloa. 

Toki, kun vielä iho hehkuu, tuntuu hyvältä, niin näyttää hyvältä ja siihen, kun vielä sipaisee hieman huulipunaa piristämään ja hoitaa ihoa myös ulkoisesti, niin alkaa olla varsin täydellinen paketti ja ikään katsomatta. 

Kauneus ei todellakaan aina ole nuoruuden ihannointia vaan henkisyyttä, syvyyttä, mikä voisi olla kauniimpaa, kuin itsensä kanssa sinut oleva ihminen. Tietyt rytmit ja rutiinit tukee myös hyvää oloa ja kauneutta, kammata aamulla hiukset, pitää rutiineista ja itsensä huolehtimisesta kiinni.

Kauneus on kokonaisuus, kuin triangeli, sisäinen, ulkoinen ja mielen kauneus, kun tämä trio on balanssissa, se säkenöi kaikkialle hyvää oloa ja tervettä itsevarmuutta. 

Pauliinan vielä sanoin, katsoa välillä ulos, tuolla se lintu laulaa, eikä kulkea elämäänsä laput silmillä. 

Olipahan sykähdyttävä haastatteluhetki Lorrainen ja Pauliinan kanssa ja miten he  ovat kaksi upeaa ja ammattitaitoista ja sielukasta naista. Sellainen aito kohtaaminen, joka antoi itsellekin paljon. Haastattelun ajankohta ei ollut helpoin, sillä samana päivänä menehtyi meidän Osku kissa, mutta sain valtavasti voimaa Pauliinalta ja Lorrainelta ja mikään ei voi olla parempi lääke suruun kuin suruun, kuin aidot ihmiskohtaamiset. 

Tämän kaiken vielä kaiken kukkuraksi tosiaan kruunaa, että Pauliina tuo taas Suomeen Jane Iredale mineraalimeikkisarjan tuotteita, joista aikoinaan olen täällä blogissakin kirjoitellut paljon. Ohessa alla vielä pieni infopaketti Jane Iredalen meikeistä, jotka kulkevat mainiosti käsi kädessä Advanced Nutrition Programme ™ kanssa. 

Pieni maistiainen kuvin, minkälaisia tuotteita täällä on testissä ja joista kerron lisää seuraavassa postauksessa. Sade pääsi yllättämään kuvaushetken. 🙂

”Jane Iredale on Iredale Mineral Cosmetics -yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Yritys, jonka hän perusti 1994, toi markkinoille jane iredalemineraalimeikkisarjan. Hän oli ensimmäinen, joka toi kosmetiikkateollisuuteen pelkästään ihoystävällisiä ainesosia sisältävän meikkisarjan

Hän teki pitkän uran viihdeteollisuudessa ja näki siellä, miten näyttelijät kärsivät erilaisista iho-ongelmista käytettyään ihoa kuormittavia meikkejä. Lisäksi monen naisnäyttelijän koko ura saattoi riippua upeasta ihosta, ja kun allergiat ja muut iho-ongelmat pilasivat ihon, he eivät menettäneet pelkästään uraansa vaan myös itseluottamuksensa. Hän koki valtavan tarpeen kehittää tuotesarja, joka toisi avun näille naisille.




Koska jane iredale käyttää puhtaita mineraaleja ilman täyteaineita, kuten talkkia, meikkipohjat sekä peitevoiteet saavat aikaan erittäin hyvän peiton jota ei tarvitse juurikaan korjailla.”


jane iredale on saanut eläinkokeettomuus-sertifionnin Coalition for Consumer Information on Cosmetics’ (CCIC) Leaping Bunny Program-järjestöltä, sen ollessa johtava, kansainvälisesti arvostettu eläinsuojelujärjestö.
Tälläisiä kauneusjuttuja tällä kertaa, niin ulkoista, kuin sisäistä kauneutta hoitaen ja ajatellen, sillä ihminenhän on kokonaisuus. 
Miten hoidatte sisäistä ja ulkoista kauneutta, onko Advanced Nutrition Programme  teille tuttu tai jane iredale meikit? Mitä sinulle on sisäinen kauneus?
Ensi kerralla vielä kerron, miten Advanded kokeilujakso on mennyt ja minkälaisia tuloksia on saavutettu ja väläytellään tarkemmin jane iredale meikkejä. Sydämellistä päivää kaikille. <3